Treffit Punkaharjulla

Muistelin, että viimeisen kahden vuoden aikana olemme käyneet kahdestaan ulkona mieheni kanssa kaksi kertaa. Kerran viime kesänä ja puolitoista vuotta sitten hääpäivänä. Edellisen hääpäivän kuittasimme Whatsup-viestein. Jotta liitossamme juhlitaan neljättä hääpäivää, oli jo aika istahtaa saman pöydän ääreen.

Loman lopuksi tyttö jäikin illaksi isoäidin hoitoon ja suuntasimme mieheni kanssa Hotelli Punkaharjun antimien ääreen. Punkaharju on minulle lapsuudelta tuttu maisema ja vielä muutama vuosi sitten kesälomaretkiin kuului vierailu upeille harjuille ja Retrettiin.

Jos paikka ei ole sinulle vielä tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumista alueeseen. Puruveden kirkkaat vedet ja niitä halkova harju on upea kokonaisuus. Minusta tämä on yksi kauneimmista paikoista Suomessa. Aikaisemmin Valtionhotellina tunnetussa hotelli Punkaharjussa on juhlittu monien ystäviemme häitä ja niinpä oli kiva palata tuttuun paikkaan, joka on herännyt uuteen eloon. Saimi Hoyerin käsissä hotelli on herännyt uudestaan henkiin ja tilojen sisustus miellyttää esteetikon silmää. Täällä on tyylikkään rento tunnelma ja alue on kuin tehty rauhoittumiseen. Ikkunoista avautuu maisema harjuille ja mäntyjen välissä kimmeltää järvi.


Jos miljöö on upea, ei ravintolan tarjoiluissa ollut myöskään mitään moitittavaa. Annokset olivat herkullisia ja uskaltaisin väittää, että ravintola on alueen tasokkain. Tarjolla on niin kolmen että viiden ruokalajin yllätysmenu sekä niihin sointuvat viinit. Meillä oli selkeät sävelet menun suhteen ja yllätysten sijaan valitsimme kasvis-, kala- ja liha-annoksista suosikkimme. Jälleen kerran omalle lautaselleni päätyi kalaruokia. Alkuun sokerikraavattua siikaa ja pääruoaksi kuhaa.

Kummankin annoksen kohdalla täytyy antaa erityisesti kiitosta annoksen viimeisteleville lisukkeille. Upeaa, kuinka Saimin sieniharrastus näkyy ja maistuu lautasella. Keittiön tervehdys oli suussa sulava sieni macaron, jonka suussa sulavaa täytettä olisi maistellut enemmänkin cavan kanssa. Pääruokien kyljessä maistui puolestaan tatit ja muut metsäsienet, joita en valitettavasti omalla sienituntemuksellani tunnistanut.

Hyvin sujuva arki tekee varmasti onnellisemmaksi kuin yksittäiset treffi-illat, mutta etenkin kun takana on vuosikymmen yhteistä elämää tuntuu aika ajoin haikealta, että yhteinen aika on ollut viime aikoina kortilla. Siinä missä ennen käytiin tuon tuosta elokuvissa, viikonloppumatkoilla ja ravintolaillallisilla, nykyisin yhteiset keskustelut koskevat yhteisen arjen logistiikkaa ja kalenteripolitiikkaa. Olen kiristellyt hampaitani, kun lauantai-iltaisin some-feedit laulavat treffi-päivityksistä ja pariskuntaillallisista. Itsellä kun nämä treffi-illat ovat olleet kiven takana, eikä se ole ollut täysin oma valintani. Tämä elämän realiteetti ei tullut yllätyksenä lapsen syntyessä, mutta siltikin toisinaan kaipaan yhteistä rauhallista aikaa ja sitä, ettei tarvitse huolehtia siitä minkä esineen perheen pienin sinkoaa pöydältä viereiseen pöytään.

Treffi-iltojen sijaan olen yrittänyt luoda uusia tapoja – kutsua ystäviä kylään meille ja mikään ei estä kynttiläillallisia omassa kodissa. Tavallaan lastenvahtikuvioiden haasteet, ovat kannustaneet alusta asti lähtemään liikkeelle lapsen kanssa. Muutoinkin pyristelen vastaan ajatukselle, että sosiaalinen elämä päättyy, kun perhe kasvaa. Ei se pääty, vaan muuttaa muotoaan. Näinpä tehdään kotona hyvää ruokaa ja yritetään järjestää niissä puitteissa kynttiläillalliset aina silloin, kun meidän vaihtelevat työaikataulut antavat periksi.

Vaikka sen oman arjen saisi pyörimään ja pidettyä välit puolison kanssa kohtalaisena pikkulapsiarjessa, olen sitä mieltä, siihen yhteiseen aikaan tulisi panostaa. Laskea lapsenvahdin kulu investoinniksi tulevaisuuteen ja ottaa omaa aika. Meillä ei ole Suomessa vanhempien treffailukulttuuria ja näin ollen kukaan ei tule tarjoamaan lapsenvahtiapua, jos et sitä itse järjestä. En myöskään usko, että yksi iltapäivän leffanäytös tai illallinen kerran kuukaudessa on pois lapselta. Päinvastoin, pienet piipahdukset arjen ulkopuolella auttavat jaksamaan ja eiköhän se vanhempien toimiva suhde ole myös lapsen etu. Tästä aiheesta osuvasti on kirjoittanut useampaan kertaan myös Chez Helena.

Näinpä tulevan vuoden agendalla on edes joka toinen kuukausi tehdä jotain yhdessä puolison kanssa. Onhan hän paljon huikeampi heppu kuin arkena muistankaan. Mun mielestä tässä on yksi pieni juttu, jolla lapsiperhe-elämästä voi tehdä aavistuksen helpompaa.

Mites muut pikkulapsiarjen keskellä suhaavat, käydäänkö teillä treffeillä?

Turrena resortissa

Kun reissaa harvakseltaan, kerran pari vuodessa, saattavat odotukset matkojen suhteen paisua saavuttamattomiksi. Rantalomailijana olen aivan onneton. Olen aikuisiällä tehnyt ensimmäiset matkat Euroopan lomarannoille ja lähes joka reissun jälkeen käteen on jäänyt ihmetys matkan annista. Mitä täällä rannalla tehdään, maksavatko ihmiset todellakin siitä, että voivat maata rantatuolissa altaan laidalla, miten täällä voi olla näin sotkuista? Ehkä olen vain eksynyt väärille rannoille. Tähän saakka olen kaivannut lomiltani seikkailuja uusiin kaupunkeihin, tutustumista alueen historiaan, ostoksia putiikeissa, kapuamista vuorille ja uimaretkiä puhtaisiin vesiin sekä pitkiä ravintolaillallisia. Kun kahden aikuisen matkaan liittyy kohtalaisen energinen taapero oman loma-agendansa kanssa, saa äitikin miettiä lomareissun funktion uudestaan. Nyt lomalla levätään ja ollaan yhdessä kaikessa rauhassa tai niin rauhassa kuin taaperon kanssa voi olla. Vielä viime kesänä kapusimme beibe rinkassa Alppien rinteitä, nyt täytyi etsiä uudenlainen vaihtoehto, joka palvelee jokaisen perheenjäsenen tarpeita.


Nyt Kroatiaan lähtiessä asetelma oli huomattavasti selkeämpi kuin aikaisemmilla kesälomilla Helsinki-Vantaalle rynnistäessä. Ei to do-listoja, ravintolavarauksia tai tuntien taustatyötä Tripadvisorin ja Googlen äärellä. Sen sijaan haussa oli lepoa, aurinkoa, kirkkaita merivesiä, ruokaa ja etenkin yhdessä oloa koko perheelle mahdollisimman helpossa paketissa. Omatoimimatkailun sijaan helppo paketti löytyi lopulta Tjäreborgilta, jonka kautta varasimme Splitistä tasokkaan majoituksen Le Meridien Havista.

Siinä missä ennen olen kiertänyt kansainvälisten ketjujen resortit kaukaa, palveli konsepti meitä nyt todella hyvin. Lyhyen reilun parin tunnin lentomatkan päässä meitä odotti tilava ja laadukas hotellihuone, jossa on kaikki palvelut äärellä. Hotellia valitessa kiinnitän huomiota huoneiden sisustukseen ja ympäristön suunnitteluun. Omaa silmää miellyttävä ympäristö auttaa rentoutumaan. Jos hotellihuoneen Gantia henkivä sisustus oli hivenen pömpöösi, niin resortin lähiaikoina remontoidut ravintolat yllättivät modernilla ja raikkaalla ilmeellä.

Uimaranta oli hissimatkan päässä ja rannassa seepiapuiden katveessa odotti rantatuoli pyyhkeineen. Helpottaa huomattavasti, ettei tarvitse lähteä kantamaan pyyhkeitä, ranta-alustoja ja auringonsuojia lähimmälle rannalle huomatakseen, että jollakin seurueen jäsenellä on vessahätä. Alueelle oli juuri valmistumassa uusi rantaklubi, jossa rantatuolit oli aseteltu kaislavarjojen alle hivenen väljemmin kuin hotellin edustalla ja ravintolassa tarjoiltiin street kitchen henkisiä annoksia. Resortin koko ravintolatarjonta oli muutoinkin iloinen yllätys meille. Runsas aamiais-buffet täytti vaativimmankin herkkusuun vatsan ja tarjosi hyvän startin päivään. Meitä oli etukäteen varoiteltu kroatialaisesta ruoasta ja ravintoloiden tarjonta yllätti positiivisesti. Omiksi suosikeiksemme muodostui modernin ravintolan hampurilaiset ja muut grillin antimet sekä tasokas italialainen ravintola. Jälkimmäisestä kävimme hakemassa myös pizzat hotellihuoneeseen parina iltana, kun pikku matkaajalta loppui kärsivällisyys kolmenkymmenen asteen helteeseen. Ravintoloiden henkilökunta huomioi erinomaisesti lapsen. Oikein ajoitettu yläfemma tai ajatuksen nopeudella toimitettu vilvoittava juoma härpäkkeineen, saattaa pelastaa koko illallisen. Kun lapsi tuntee itsensä tervetulleet, koko perheellä on rennompi meininki.

Kohtelemalla pientä tyttöä kuin prinsessaa, luodaan muistoja ja pitkiä asiakassuhteita. Le Meridien Havissa sai sen vaikutelman, että henkilökunta on todellakin paikalla asiakkaita varten ja tekemässä parhaansa onnistuneen lomakokemuksen eteen. Turistisesongin ollessa kuumimmillaan hotellissa oli jonkin verran ketjun kulta- ja platinatason asiakkaita, jotka osasivat vaatia erikoispalvelua itselleen, mutta siltikin nämä pienet matkaajat taisivat saada aidoimman vastaanoton henkilökunnalta.

Hieman sääliksi kävi resorttiin spa-lomalle rantautuneet nuoret ja hieman varttuneemmat pariskunnat. Lapsiystävälliseksi tunnustautunut hotelli oli kerännyt huomiinsa erimittaisia vipeltäjiä ympäri pallon, ja hetkittäin pariskuntien kasvoilta pystyi lukemaan kurjistuneen katseen, kun viereiseen illallispöytään juoksuaskeleella saapui nuoremman turrepolven edustaja.

Oma huvittava ilmiönsä resortissa olivat suomalaiset kanssaturistit. Siinä missä jenkkien ja ruotsalaisten kanssa vaihdettiin hississä kuulumiset ja lasten iät, suomalaiset katsahtivat kiireesti varpaisiin toisen suomalaisen kohdatessaan. Tunnistan itsekin ne pelonsekaiset tunteet, kun kuulen suomenkielen kantautuvan korviini oman maan rajojen ulkopuolella. Mutta olisiko jo aika jättää traumat vyölaukkuun sonnustautuneista Suomi-karaoken metsästäjistä kultaiselle 80-luvuille? Suurella todennäköisyydellä kohtaat resortissa jonkun kaltaisesi loman tarpeessa olevan perheenäidin, jonka kanssa voit huoletta vaihtaa sanan tai pari.

Jälkikäteen olen oikein iloinen, että annoin pakettimatkalle resortissa mahdollisuuden. Luulenpa, että minusta ei tule resorttien platina-asiakasta, mutta tässä elämänvaiheessa tämän kaltaiset paketit tarjoavat sitä helppoutta, jota arvostan. Silloin, kun perheen pienimmän on helppo lomailla, löytyy muidenkin lomafiilis helposti. Säätämiset ja seikkailut odottavat vielä, totuuden nimessä aidon Kroatian kokee jossakin muualla kuin resortissa.

Matkakuume ei varsinaisesti helpota reissusta palatessa, takaraivoon jäi itämään ajatus saariseikkailusta Splitin lähisaarille ja kaunis meri herätti haaveet purjehduslomasta. Tai onnistuisikohan jo ensi vuonna matka Toscanaan ja villan vuokraus isommalla porukalla?

Reissussa yhteydet ovat sen verran heikot, että lataan teille myöhemmin lisää kuvia reisustaja ja kerron Kroatian parhaista paloista vielä omassa postauksessaan.

Klassiset lomakukat ja hattaraiset hajatelmat

Nyt se alkoi, loma. Pää on ihan hattaraa alkuvuoden pyörityksen jäljiltä. Ruuhkavuodet taitavat olla nimensä veroisia. Arjessa ei tule ihmeemmin pysähdettyä pohtimaan sen syvällisempiä, vaan päivät juoksee hurjaa vauhtia ja itse yrittää pysyä niiden vauhdissa. Pari vuotta sitten taisin kuvata näihin samoihin aikoihin myös pyöreitä pioneja ja miettiä syntyjä syviä. Silloin tuo nyt vauhdikas tyttönen odotteli vielä vatsassa. Aika juoksee hirmuista vauhtia.

Oman pikantin lisän pään hattaruuteen tuonee flunssa, joka kattaa kaikki mahdolliset hengitystieinfektiot. Pikku hiljaa mokoma alkaa olla selätetty ja sohvan pohjalta pääsee muihinkin kesäpuuhiin. Sen verran tauti hidasti vauhtia, että beiben huoneen tapetointi siirtyy syksylle. Ennättäähän sen silloinkin.

Kun on juossut pää kolmantena jalkana ja rutistanut lähes kaiken korvien välistä työlle, ei luovuus ole päässyt kukkimaan täällä blogin puolella. Onkin merkillistä kuinka jo muutaman vapaapäivän jälkeen käsi hapuilee kameraa, ruoanlaitto kiinnostaa ja kotiakin silmäilee eri tavoin. Luovuutta ja ideoita ei vain riitä loputtomiin. Silloin kuin saa toteuttaa itseään töissä mielin määrin ja haastaa itseään menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, on vapaa-aika käytettävä latautumiseen. Luova ihminen ei ole kone ja hyviä ideoita ei synny liukuhihnalta, jos luovuus kukkii duunissa saattaa kotona olla hieman hiljaisempaa inspiraation saralla.

Jos pää palautuu rasituksesta nopeasti, on myös keholle annettava aikaa palautumiseen. Nuorempana kroppa antoi anteeksi pitkät työpäivät, huonot yöunet ja epäsäännöllisen ruokalun. Nyt moisesta saa palkkioksi uuden vararenkaan vyötärölle, samean ihon ja kenties tämän tyyppisen flunssankin. Viimeiset puoli vuotta monenlaisine nopeuskapeikkoineen on ollut kieltämättä stressaava. En odottanut sen olevankaan mitään muuta, mutta silti se pääsi yllättämään rasittavuudellaan, joka todellakin tuntuu kehossa.

Jos ennen töihin paluuta otin viikoittain useamman kerran aikaa liikunnalle ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle, en onnistunut tässä kertaakaan alkuvuoden aikana. Onnistun säätämään mallikkaasti koko perheen aikataulut ja töissä koordinoimaan useamman tahon ajankäyttöä, mutta en saa omaan kalenteriin tilaa edes puolen tunnin verran päivässä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Loman tärkeimmät asiat ovatkin tänä vuona yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa sekä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Syksyä kohden täytyy miettiä, että mikä on oma ratkaisuni siihen että kalenterista löytyy viikoittain aikaa liikkumiseen ja omasta kunnosta huolehtimiseen. Epäilen, että kohdallani paras ratkaisu voisi olla jonkun positiivisen treenausporukan löytyminen, kenties PT:n palkkaaminen kaveriporukalla tai tennistunnit. Sellainen ratkaisu, jossa yhdistyisi sosiaalisuus ja laadukas treeni, jolloin en tekisi treeniä vain treenin vuoksi vaan laajemmin voidakseni hyvin.

Yksi uusiksi mennyt Vappu ja pihasuunnitelmia

Saimme vapuksi yllätysvieraan. Rotan. Ei siis sitä jyrsijää, vaan sen viruksen. Vieras saapui juuri parahiksi työviikon loppuun ja allekirjoittanut poti sitä koko vappuviikonlopun. Onneksi perheen nuorin näyttää välttävän tämän taudin, kiitos rokotteen tai uteliaan luonteen vahvistaman vastustuskyvyn. Skumpat vaihtui tänä vappuna veteen ja kylpyläloma Netflixiin ja kotiin. Pienen lapsen kanssa tosin sairastaminenkaan ei ole ennallaan, sohvalla makoilun sijaan täytyy säilyttää oma aktiivisuus ja pitää asiat pyörimässä. Onneksi legoilla voi rakentaa myös lattialla köllötellen.

Syyskuun kuudes puutarhasuunnitelmia

Syyskuun kuudes Sukat makkaralla Marimekko

Tiedättekö sen projektiraivon, mikä iskee siinä vaiheessa, kun olo alkaa helpottamaan taudin hellittäessä otettaan? Pölyisät pinnat iskee silmään, lakanat ja pyyhkeet täytyy vaihtaa, samalla siivota kaikki kodin pinnat ja käynnistää muut kesäprojektit. Ero normaalin ja sairaan välillä on niin suuri, että energia purkautuu kaikkeen järjestämiseen ja rymsteeraukseen. Tähän projektiraivoon, kun yhdistetään kevään ensimmäinen lämmin päivä, alkaa mökin pihasuunnitelmat kiinnostelemaan kovasti.

Ehkä muistattekin, että viime kesänä meille rakennettiin mökille oma yöpymispaikka. Viime kesänä emme päässeet vielä yöpymään siellä ja tänä kesänä ohjelmassa on viimeistellä sisustus sekä mökin ympäristö. Sisustuksen viimeistely syntyy parissa päivässä, mutta ympäristön viimeistely vie hieman enemmän aikaa. Suunnitelmissa on rakentaa mökin edustalle terassi ja sen jatkeeksi hiekkaranta pienen merenneidon leikkipaikaksi. Tämän lisäksi täytyy pohtia polut ja niiden ympäristön istutukset. Haasteena suunnittelutyölle on rajalliset taidot ja aikaresurssit.

Puutarhalle täytyy antaa aikaa kasvaa, joten en usko näkeväni lopputulosta parhaassa kukoistuksessaan tänä vuona, mutta mieluusti tekisin suuren osan urakasta valmiiksi ennen kesäloman viimeistä päivää. Olen kovin innostunut puutarha-asioista, mutta auttamattoman taidoton. Tunnistan hyvin heikosti eri lajit perennapenkistä, vaikka innokkaasti kitkenkin penkkiä muutaman kerran suvessa. Omasta mielestäni osaan sommitella istutukset, aina en ole kuitenkaan varma viihtyvätkö matchaamani kasvit keskenään. Näistä lähtökohdista olen selaillut puutarhakirjoja ja yrittänyt ammentaa oppia.

Syyskuunkuudes puutarhasuunnitelmia

Haaveideni puutarha olisi tunnelmallinen ja monikerroksinen kuin Hanna Sumarin upea pihamaa, joka vilahtaa tuon tuosta Suomen Kauneimpien Kotien loppukohtauksissa. Lajien kirjo olisi kattava ja piha täydentäisi talon arkkitehtuuria. Kukkivia puita ja runsaita perennapenkkejä, vähän huollettavaa nurmikkoa. Piha, jossa alppiruusu, omenapuut ja syreeni aloittaisivat kukkivan kesän ja hortensiat päättäisivät sen. Sellainen puutarha kuin Suomisen perheellä Suomifilmissä.

Se, että pystyisin huolehtimaan tuollaisesta pihasta on aivan absurdi idea omassa arjessa, ja kaukana se on myös siitä todellisuudesta, mitä vapaa-ajankodissa elämme. Helppohoitoisuus on lähtökohta suunnitteluun ja metsäiselle tontille sopii mielestäni hyvin havuistutus terassia reunustamaan. Pelkästään havuistutuksen toteuttaminen edellyttää melkoisia pohjatöitä ja täytyy vielä huolellisesti piirtää istutusalue sekä pohtia paikkaan sopivat kasvit. Omalla listalla vilisee sellaisia kasveja kuin tuivio, laakakataja, pallotuija ja kääpiövuorimänty. Mitäs matalia ja helppohoitoisia kasveja te matchaisitte noiden seuraksi?

Kaikki ideat ja vinkit havuistutuksen tekoon otetaan mielellään vastaan aloittelijana, kun tässä hommaa suunnitellaan. Aikaakaan ei ole ihan mahdottomasti, kun olisi kiva saada jotain työn alle jo ennen lomakautta. Joko siellä puolella ruutua on vihervimma ja multasormi heränneet?

Still alive

Reilu kuukausi tasapainoilua työn ja perhe-elämän välillä. Aika todellakin tuntuu lentävän ja niinpä tähänkin kuukauteen on mahtunut monenlaista. Päiväkotiharjoittelua, koko perheen sairastama flunssa, sitä seurannut korvatulehdus, töihinpaluun iloa, ruuhkabussissa tuskailua, muutama ympäripyöreä työpäivä ja niin monta iloista jälleennäkemistä päiväkodin pihalla.

Vihaan sanaa ruuhkavuodet. Se menee minun sanakirjassa samaan kategoriaan kuin voimaantuminen, itseään alleviivaavana, hivenen liioittelevana ja voivottelevana terminä. Siltikin nyt juoksujalkaa kiitäessä paikasta toiseen, ymmärrän täysin mitä tuolla termillä tarkoitetaan. Sitäpä tämä vaihe elämässä on, kiiruhtamista tukka pystyssä. Elämää tämäkin.

Syyskuun kuudes tulppaanit1
Syyskuun kuudes tulppaanit 2
Syyskuun kuudes olohuone

Sairasteluista huolimatta alku on mennyt melko hyvin. Töissä olen saanut hyvän vastaanoton ja olen iloinen, että olen tavallaan päässyt jatkamaan siitä mihin jäin reilu vuosi sitten. Ilokseni saan tehdä työtä fiksujen ihmisten kanssa ja oppia uutta. Mutta on ilo huomata, että omaan osaamiseen löytyy luottoa. Aikaisemmin olin tottunut venyttämään työpäiviä tuon tuosta, joten oma henkinen taistonsa on löytää tasapaino töiden ja perhe-elämän välillä. Haasteena on tunnistaa rajat mikä on tarpeeksi ja koska työ on riittävän hyvin tehty. Tytöllä oli puolestaan nyt hyvät valmiudet päiväkodin aloittamiseen ja jääkin hyvillä mielin hoitajien huomaan. Alkuun muutosta toki protestoitiin kovasti, mutta se oli odotettavaa ja kuuluu asiaan. Tässä kohtaa olen iloinen, että olin vielä syksyn kotona.

Kun työ ja arjen pyöritys haukkaa leijonan osan päivästä, niin jostakin se aika on pois. Jos aikoo nukkua öisin. Omalla kohdalla harrastukset ja ylipäätään omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat jääneet täysin vailla huomiota. Enkä ole tästä kovin iloinen. Aktiiviseen arkeen, viikottaiseen pilatekseen ja salitreenin tottunut ranka on ihmeissään melko staattisesta toimistoelämästä. Kuukaudessa Buranaa on kulunut yhtä paljon kuin viime vuona yhteensä, mikä toki kertoo myös hyvästä lähtötilanteesta. Alkushokin ja talven sairastelujen jälkeen, on vain löydettävä aika liikkumiseen. Toivon, että tässä avuksi tulee kevät ja valoisat aamut. Oma haasteensa on toki se, miten aamuntorkku taipuu aamutreenaajaksi.

Ymmärtänette varmaan myös sen, että tässä yhtälössä myös blogi on jäänyt heitteille. En missään tapauksessa halua sulkea blogia, joten on löydettävä uusia tapoja sen päivittämiseen. Rimaa on hieman laskettava. En väitä, että rima olisi ollut aikaisemminkaan pökerryttävän korkealla, mutta suodattimeen on jäänyt melkoisesti kuvia ja postauksia. Esimerkiksi valotusongelmien takia nämä kuvat olisi jääneet julkaisematta.

Välillä liika kriittisyys kasvattaa kynnystä julkaista yhtään mitään ja silloin ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Jos elämäkään ei ole nyt täydellistä, niin ei bloginkaan tarvitse olla kiiltokuva täydellisestä elämästä. Luvassa siis lyhyempiä postauksia ja ei niin täydellisiä kuvia.

Katsellaan siis tulppaaneja ei niin täydellisessä valossa. Hyvää viikonloppua, toivottavasti teidän vuosi on alkanut hyvin!