Luova tauko

Ensimmäinen viikko äitiysvapaata takana ja tällä kertaa se alkoi yhdellä yskänpuuskaa seuranneella pamauksella. Pamaus kuului kyljestä, jossa luu ja lihas antoivat periksi viikkoja kestäneelle yskälle sekä kasvavalle vatsalle. Näinpä ensimmäinen viikko on mennyt lepäillen, lukien, äänikirjoja kuunnellen ja perheelle uutta rytmiä etsien. Omalla kohdalla lepääminen on vaikeaa, jos ympärilläni vallitsee sotku ja kaaos, senpä takia kuvituksena kuvia makuuhuoneestamme, jonka siivouksella aloitin tämän viikon.


Kokemus tuo varmuutta äitiyslomailussakin. Esikoisen kohdalla maltoin rauhoittua vasta päivä ennen synnytystä ja fyysisesti hyvässä kunnossa suoritin to do -listalta asioita hikihatussa. Takaraivossa painoivat työasiat ja delegoidut projektit. Suurimpana muutoksena edelliseen kertaan on toki oma fyysinen kunto – nyt on pakko levätä, että kroppa pysyy jotenkin koossa jäljellä olevat viikot. Ensimmäisellä kerralla huolehdin siitä, että muistaako kukaan minua töissä, onko minulle enää mitään käyttöä työelämässä, mikä minun roolini on tulevaisuudessa tai muistanko edes itsekään mitä työni piti sisällään?

Huoli oli suurelta osin turhaa. Muistin jopa salasanani. Reilu vuosi ei sittenkään ollut hurjan pitkä tauko oravanpyörästä, vanhojen kollegojen kanssa jatkettiin siitä mistä jäätiin ja oli virkistävää aloittaa uusien ihmisten kanssa puhtaalta pöydältä. Nopeasti huomasin senkin, että olin kehittynyt työelämässä eniten juuri taukoni aikana. Aivan kuin vuosien aikana opitut asiat olisivat kiteytyneet ja asenne työtä kohtaan oli muuttunut, vaikka en aikaisemminkaan kärsinyt motivaatiopulasta työtäni kohtaan.

Epäilen, että omalla kohdalla äitiysloman kaltaiset tauot työelämästä ovat harvinaisia tämän jälkeen ja niinpä yritän ottaa kaiken mahdollisen irti tästä ajasta myös oman kehittymisen näkökulmasta. Luovuus on avainasemassa tässä pohdinnassa – viimeisten parin vuoden aikana ruuhkavuosissa surfatessa en koe olleeni kovin luova. Sen sijaan olen luovinut työn, kodin ja päiväkodin flunssa-aaltojen helmassa, hypännyt töissä projektista toiseen ja tehnyt hienoja asioita asiakkaiden sekä huikeiden työkavereiden kanssa. En kuitenkaan ole kokenut olevani luovimmillani – idearikkaimmat vuoteni tuntuvat olleen aikana ennen lasta ja vapaa-ajalla blogitekstin ideointi ja kameran esiin ottaminen ovat tuntuneet hivenen puisevalta. Silmä ei ole hakenut asioita kuvattavaksi, vaan enemminkin kaivannut inspiraatiota vaikkapa lehdistä tai blogeista. Luovuutta ei vain voi suorittaa, se tulisi elää ja kokea.

Näinpä olen päättänyt hyödyntää tämän luovan tauon siihen, että pohdin lapsen hoidon lomassa sitä, mitä luovuus tarkoittaa minulle ja mihin olen ylipäätään menossa oli sitten kyseessä työelämä tai sen yhdistäminen perhe-elämään? En halua mystifioida luovuutta yhtään nykyistä enempää, vaan lukemalla, tekemällä ja kokemalla haluan selvittää mikä minua motivoi ja mistä minä saan inspiraationi.

Skeptiset varmasti miettivät, mistä ajattelin ottaa ajan henkilökohtaisen luovuuden elävöittämiseen vauvavuoden keskellä? Kyllä, edelliskerrasta muistissani on myös fakta, ettei seuraaville 12 kuukaudelle ole varsinaisesti luvassa lepolomaa. En ole tekemässä syväanalyysia, vaan kyseessä on enemmänkin päätös pohtia omia motiivejani, vahvuuksiani ja kehityskohteitani. Ruuhkavuosi arjessä tähän pohdintaan ei juurikaan ole resursseja. Käytännössä tämä tapahtuu kuuntelemalla podcasteja, lukemalla lehtiä ja kirjoja, tapaamalla ihmisiä ja kasvattamalla omia verkostoja.

Missä niitä verkostoja voi sitten kasvattaa? Oman kokemuksen perusteella vauvamuskari ja hiekkalaatikko ovat ihan päteviä paikkoja verkostojen laajentamiseen, mutta onneksi tarjolla on myös Mothers in Business –kaltaisia uraäitien teekerhoja.


Olen herätellyt itseäni tällä viikolla luovuus teemaan Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen Luova tauko kirjalla, joka kertoo kahdentoista taiteilijan ja muotoilijan tarinan. Nämä luovat tekijät kirjan sivuilla oman luovan prosessin salat ja Krista Keltasen upeat kuvat tuovat kauniin sävyn inhimillisiin tarinoihin.

Ihanaa lauantaita teille ja muistakaas, että Habitare arvonta on käynnissä huomiseen (sunnuntai) kello 19.00 saakka.

Kolmivuotiaan juhlaa

Viikko sitten juhlittiin kolmevuotiasta yhdessä tämän kavereiden kanssa. Asunto täyttyi noin metrin mittaisista juhlijoista ja heidän vanhemmistaan. Töminää piisasi varmasti alakerran naapureillekin. Pienen lapsen elämässä parasta on, kun vanhempana pääsee osaksi luovaan ja mielikuvitukselliseen maailmaan. Vaaleanpunaiseen hörsötykseen on helppo heittäytyä mukaan etenkin silloin, kun näkee millaisen ilon nämä juhlat tuovat.

Tyttö alkoi puhumaan kolmevuotisjuhlistaan jo huhti-toukokuussa, vaikka varsinainen juhlapäivä olikin heinäkuussa. Vuosipäivää on toki skoolattu jo usemman kerran ja heinäkuussa syötiin jo yksi mansikkakakkukin. Nämä kaverisynttärit taisivat olla lapsen toivelistalla hieman korkeammalla. Selvänä toiveena oli kaverit, vaaleanpunainen kakku, hodarit ja leijonaa mä metsästän. Jos suunnitelma on näin selkeä eihän sitä voi kuin katsastaa kalenteria ja aloittaa juhlien järjestelyn.

Tällä hetkellä itsellä ei juuri ole ylimääräistä energiaa ja juhlajärjestelyistä olisi voinut tehdä yhden naisen tuskien taipaleen, jossa kakun kuorrutteen täydellisen pinkkiä sävyä hiotaan pitkin yötä ja välillä nostetaan kolme numeroa paisuneet jalat kohti taivasta. Oikastiin vähän. Kakku tilattiin Ekbergiltä, ihana juhlarekvisiitta löytyi PikkuVaniljasta ja helium-pallot puolestaan juhlamaailmasta. Hodarit huitaistiin yhteistuumin miehen kanssa, briossi-sämpylät Väyrysen leipomolta, nakit lapsille ja aikuisille nyhtöpossua – tuunakkeita eri makuun ja coleslawta.

Omaa juhlatunnelmaa kohotti jo etukäteen Freskan siivooja, joka kävi meillä ensimmäistä kertaa päivä ennen juhlia. Meinasi tulla itku, kun tuli puhtaaksi koluttuun kotiin – tämä on ehkäpä parhaita palveluksia, joita voi itselleen hankkia. PikkuVanilja puolestaan ratkaisi kerta heitolla monta somistusongelmaa – ruusukultaisena hehkuvasta juhlasetistä löytyi lautaset, kupit, ilmapalloja ja muuta pientä somistusta. Tyllipompomit ja valkoiset viirit kierrätetään vielä tytön huoneen somistukseksi.


Kemut olivat kuin pyörremyrsky, mutta hyvä sellainen. Pienten tyyppien ilosta sai hymyä seuraavaan viikkoon.

PS. Minä en ymmärrä kuinka kanssabloggaaja ennättävät ottamaan juhlien lomassa Pinterest-tasoista kuvaa, itse kun saan juuri ja juuri taltioitua päivänsankarin puhaltamassa kynttilöitä kakustaan. Juhlakuvaajana täytyy vielä hieman harjaantua.

Pieni suuri uutinen

Blogi on viettänyt hiljaiseloa koko alkuvuoden, mikä on venähtänyt melkeinpä seitsemään kuukauteen. Auts. Tähän löytyy hyvä selvitys. Jos kaikki menee hyvin, meidän perhe kasvaa yhdellä kovasti odotetulla pienokaisella syksyllä. Uudenlainen elämänvaihe odottaa siis koko kolmikkoa.

Toinen odotus on ollut alusta asti tyystin erilainen kuin ensimmäinen. Aamupahoinvointi alkoi muutama päivä positiivisen raskaustestin jälkeen ja jatkui kolmisen kuukautta. Sitä on seurannut monta erilaista vaihetta, joiden myötä koko odotuksen ajan takaraivossa on ollut epävarmuus. Ensimmäisen raskauden aikana ajattelin, että toisella kertaa odottamisesta selviää vähemmällä jännityksellä, mutta toisin kävi.

Kun on saattanut maailmaan yhden terveen lapsen, on vaikea kuvitella, että toisella kerralla kaikki voisi mennä yhtä hyvin. Ensimmäiseen kertaan verrattuna tällä kertaa on huomattavasti enemmän tietoa kokonaisuudesta, eikä tiedon määrä tee aina autuaaksi. Samalla seuraa oman tuttavapiirin polkuja vanhemmiksi. Polku perheeksi ei ole aina helppo ja joskus ne matkat ovat hyvin mutkikkaita ja surullisia. Näin ollen hiljainen kunnioitus koko odottamiseen ja lapsensaamiseen on suurempi kuin ennen. Pienet ihmeet eivät ole itsestään selvyyksiä.

Omaa vointia on heikentänyt monien veriarvojen romahtaminen ja tämän tuoma oireiden kirjo. Sen tarkemmin tilannetta avaamatta totean olon olleen vain täydellisen voimaton ja samalla toki huolestunut. Syytä tilanteeseen ei löytynyt ja samanaikaisesti mietin, että mistä kummasta se lapsi saa kehitykselleen tärkeimmät hivenaineet, jos ne eivät imeydy minunkaan elimistööni. Alkuun tarjolla olisi ollut pitkä sairasloma, mutta pätevien erikoislääkäreiden huomassa tilanteeseen on saatu korjausta. Omalla kohdallani lopullinen diagnoosi selviää vasta lapsen synnyttyä ja tässä vaiheessa kaikista vakavimmat vaihtoehdot on suljettu pois.

Lääkäreillä ja labroissa ramppaamisen lomassa on unohtunut odottamisen iloinen puoli. Vauvalla näyttää olevan kaikki tässä vaiheessa hyvin ja oli äiti kuinka aneeminen tahansa, pieni ihminen porskuttaa menemään. Tieto siitä, että oma tilanne ei ole näillä näkymin vaikuttanut lapseen helpottaa, koska suurin pelko on ollut juuri vauvan vointi ja kehitys. Nyt viimeisen kolmanneksen alussa olen uskaltanut jo penkomaan vauvan vaatteita ja katsomaan tarkemmin hankintoja syksyvauvaa ajatellen.

Nyt odotan kovasti ensi viikon jälkeen koittavaa kesälomaa, rauhoittumista ja toisaalta samaan aikaan ystävien tapaamista. Jos alkuvuosi on ollut hiljaista blogin saralla, on se myös ollut melkoisen hiljaista myös sosiaalisten suhteiden suhteen. Kesä on mainio aikaa korjata kumpaakin vajausta ja korjata nämä tärkeät asiat takaisin elämääni.

Näinpä luvassa ainakin mökkijuttuja, asunnon vaihto problematiikkaa ja ehkä jokunen juttu siitä, kuinka päivitetään vauvairtaimisto tähän päivään.

Mukavaa sunnuntaita, toivottavasti edes joku vanhoista lukijoista löytää postauksen.

PS. Koska toisen lapsen kohdalla kierrätetään kovasti ovat myös kuvat kierrätettyjä

Se aika vuodesta

On se aika vuodesta, kun on tehty lupauksia ruokavalion noudattamisesta, kuntokuureista ja tipattomuudesta. Kirmataan hikipäässä salille uudet trikoot hohtaen ja vannotaan ikuista uskollisuutta salikortille. Omalla kohdallani olen menettänyt uskon uudenvuodenlupauksiin jo vuosia sitten. Kovin monesti olen joulun jälkeen kiitänyt lenkkarit vinossa salille neljä kertaa viikolla ja suorittanut tunnollisesti uudenlaista ruokavaliota, kunnes talven ensimmäisen flunssan tullen luopunut lupauksista yksi kerrallaan.

Vaikka en ole tehnyt virallisia uudenvuoden lupauksia, hyvinvoinnin priorisoinnin tarvetta kuvaa hyvin se, että tämän postauksen julkaisu venähti lähes parilla viikolla lapsen sairastumisen takia. Viikon kestävä flunssa pistää elämän pahimmillaan sekaisin pariksi viikoksi, kun yrittää sairastumista seuraavalla viikolla kiriä töissä kiinni ne hommat, jotka jäivät tekemättä sairastupaa päivystäessä. Oma hyvinvointi jää helposti huomiotta ja usein venytys työ- ja lapsiperhe-elämän yhdistämisessä tapahtuu juuri oman hyvinvoinnin kustannuksella. Olisi siis naiivia tehdä lupauksia viikoittaisista salikäynneistä, ellei taivaasta tipahda vaihtarina ylimääräisiä tunteja vuorokausiin tai lapsenhoitajaa.

Käsitys hyvinvoinnista ja sen ylläpidosta on muuttunut täysin lapsen myötä. Ennen lasta hyvinvointikuuri tarkoitti kalorinpolttojumppaa viisi kertaa viikossa ja ruokavalion trimmaamista. Ryhmäliikuntatunneille menin suorittamaan oman leiviskäni ja kanssaliikkujilla ei ollut suuresti merkitystä. Nyt ei tulisi mieleenkään hypätä spinning-pyörän selkään, koska liikunta on niin paljon muuta kuin energian kulutusta. Raskaus opetti arvostamaan omaa kehoa ja tekemään asioita, jotka on hyväksi omalle hyvinvoinnille. Kun koko kehon sai rakentaa uusiksi ja ymmärsin mitä liikunta tarkoittaa minulle – parhaimmillaan se antaa energiaa, eikä vie energiaa.

Myös tavoitteet liikunnan suhteen ovat muuttuneet, jos aikaisemmin motivaatiota oli painonhallinta, olen nyt kuopannut puntarin mutaan ja tavoitteena on jäntevä keho. Innostuin HIIT-tyyppisestä treenaamisesta yhdistettynä pilatekseen ja koin, että näiden kahden yhdistelmällä tasapainoilla sen mukaan mitä keho milloinkin haluaa – rivakkatahtista kehonpainotreeniä energisiin päiviin ja pilatesta silloin, kun myös mieli kaipaa myös rauhoittumista.

Kuinka ollakaan viime vuoden myötä säännölliset liikuntarutiinit katosivat tuhkana tuuleen ja nyt ollaan jälleen pisteessä nolla. On aika katkeraa kalkkia aloittaa alusta uudestaan, kun on jo kerran koonnut itsensä kuntoon. Nyt lähtökohta on toinen, työn ja lapsiperhearjen yhdistäminen on melko kuluttavaa ja näinpä ennen kuntokuuria täytyy saada palautumispuoli kuntoon. Tätä silmällä pitäen ostin itselleni jo kesällä Fitbit Alta 2 HR –aktiivisuuskellon. Sitä seuraamalla olen ymmärtänyt yhtä jos toista omasta hyvinvoinnista ja kauhistuneena katsonut kellon datasta yöunien mittaa ja öiden katkonaisuutta. Kun nukkuu keskimäärin 6,5 tuntia yössä ja senkin kolmessa osassa, täytyy uni nostaa hyvinvointilistan kärkeen. Pitkään jatkunut univaje, kun lisää riskiä sairastua moniin autoimmuunisairauksiin, vaikuttaa aineenvaihduntaan sekä aivojen toimintaan ja kukapaa sitä olisi parhaimmiin tokkuraisena.

Uudenvuoden lupausten sijaan olen tehnyt pieniä päätöksiä, joilla uskon olevan merkitystä oman hyvinvoinnin kannalta. Kun palautuminen on kunnossa, voi taas miettiä kunnianhimoisempia liikuntatavoitteita.

Aikaisemmin nukkumaan
Olen laittanut aktiivisuusrannekkeen muistutuksen nukkumaan menosta, kun yököypelinä nukkumaan meno on tahtonut venähtää yhteentoista. Nyt aktiivisuusranneke surisee muistutuksensa yhdeksän jälkeen, jolloin lähden valmistautumaan yöunille ja rauhoittumaan kirjan pariin. Kun nukkumaan menoaika on aikaistunut, on syvän unen määrä kasvanut lähes samassa suhteessa kuin kokonaisunen määrä. Pienen neidin yöunia täytyy vielä vähän justeerata, hänellä kun nukkumaan meno meinaa venyä myös kymmeneen eli silloin kun on oma vuoro laittaa tyttö nukkumaan meinaa illat venyä yhteentoista.


Herätys aikaisemmin

Kunhan yöunineen on saatu kunnon rytmi ja pieni neiti nukkuu yönsä hivenen rauhallisemmin, hivutan herätyskelloa hieman aikaisemmaksi. Silloin aamuihin jää aikaa lyhyelle treenille ja aamiaisen valmisteluun rauhassa. Pieni jumppa aamulla herättelee kehon päivään ja, kun päivän jumpat on tehty aamusta ei tarvitse suotta ressailla liikkumisesta päivällä . Tämän toteutuminen edellyttää sitä, että nukkumispuoli on kunnossa – väsyneenä aamutoimissa ja lapsen pakkaamisessa päiväkotiin on riittävästi jumppaa.

Lyhyitä treenejä useamman kerran viikossa
Oli treeni sitten joogaa tai kahvakuulaa, ei jokaiselle treenille tarvitse raivata kalenterista parin tunnin pätkää. Itse ainakin huomasin, että ilman lapsenhoitajan apua ryhmäliikuntatunneille ja saleille lähtö oli lähes mahdotonta, kun taas nopeampia jumppahetkiä pystyy ripottelemaan ympäri viikkoa (jos vaan jumppailtua lapsen ja koiran pyöriessä kintereillä). Kahdessa kymmenessä minuutissa ennättää saada sykkeet ylös ja hien pintaan tai vaihtoehtoisesti venyttelemään kehon vetreäksi. Pieni hyppyjumppa on myös hauskaa tekemistä lapsen kanssa.

Perheen yhteiset harrastukset
Tytär alkaa olla siinä iässä, että kaipaa iltoihin erilaista tekemistä ja onneksi on tarjolla vanhemman ja lapsen temppujumppaa sekä muuta aktiviteettejä, joissa tulee liikuttua huomaamatta. Uskon myös, että oma esimerkki antaa terveen kuvan myös lapselle ja kannustaa liikkumaan. Meiltä löytyy naapurista urheilupuisto, jossa on kiva käydä liikkumassa yhdessä ja jos nuo lumet nyt pysyisi maassa, niin pulkkamäki löytyy ihan kodin vierestä.

Perjantain viinilasillinen, ei kiitos
En toki ennenkään pitänyt viiniä varsinaisena palautusjuomana, mutta Fitbitin myötä tämä on vain vahvistunut. Omaan korvaan rankan viikon jälkeen ”ansaitut” viinilasilliset ovat kuulostaneet aikaisemmin hieman oudolta konseptilta. Viini kuuluu juhlaan, hyvään ruokaan ja elämästä nautiskeluun, mutta ei niinkään rankasta arjesta palautumiseen. Käytännössä Fitbin data näytti hyvin selkeästi, että unesta tuli huomattavasti levottomampaa ja katkonaisempaa, jos olin illalla nauttinut pienenkin määrän alkoholia. Miksi juuri perjantai-illan lasilliset ovat joutuneet tarkempaan syyniin? Olen huomannut, että juuri perjantain ja lauantain välisen yön unet ovat koko viikon sikeimmät ja näinpä haluan maksimoida näiden unien palauttavan vaikutuksen. Absolutiksi en ole heittäytymässä ja edelleenkin uskon juhlan parantavan hyvinvointia, vaikka siihen joskus tärvääntyykin omat yöunet.

Seura tekee kaltaisekseen.
Vuoden aikana olen kuullut useamman kertovan, kuinka valitsevat seuransa sen mukaan keneltä saavat energiaa ja priorisoivat sen perusteella menojaan. Hieno juttu heille, mutta ruuhkavuosia elävä uraäiti ei ole kovin korkealla näissä arpajaisissa, kun sitä energiaa ei aina ole muille annettavaksi. Vaikka olen kohauttanut kulmiani seuraan liittyvälle energia-ROI:lle, niin joku totuuden siemen tässä ajatuksessa on. Itse olen pyrkinyt vähentämään lukuisissa some-kanavissa käytävää keskustelua, sen sijaan tapaamaan ihmisiä kasvokkain. Kommunikaation laatu korvaa mennen tullen määrän ja enpä tiedä, ehkä sitä sitten tulee tavattua niitä ihmisiä, joilta saa virtaa ja joiden kanssa tuntee olonsa mutkattomaksi. Hyvät ihmissuhteet tekevät hyvää omalle jaksamiselle.

Paikka avoinna treenikaverille
Edelliseen viitaten, sosiaalisista suhteista saa virtaa ja hyvät ystävät ovat hyväksi hyvinvoinnille. Jos kalenteriin on vaikea saada samalla viikolla tilaa treeneille ja treffeille, niin miksipä ei yhdistäisi niitä? Hoitaisi kuntoaan ja sieluaan palkkaamalla ystävän kanssa yhteisen PT:n tai tennisvalmentajan. Elämässäni olisi ehdottomasti paikka samanhenkiselle reippaalle, positiiviselle ja ei-kulmat-rutussa treenaavalle kaverille.

Muista haaveilla
Haaveet eivät kuulu vain nuoruuden haahuiluun, vaan suurista haaveista tulee parhaimmillaan konkreettisia tavoitteita. Niinpä olen yrittänyt muistuttaa itseäni mahdottomienkin asioiden haaveiluista. Mitä tekisin jos voittaisin Lotossa, entä mikä estää minua tekemästä noita asioita jo nyt? Jos elää näköistänsä elämää, voi varmastikin myös hyvin.

Muistakaa siis haaveilla isosti ja pienesti.

Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Kuvituksena olevat tulppaanit sopivat myös hyvin tähän vuoden aikaan samanlaisena kausi-ilmiönä kuin uudenvuoden lupaukset. Pidetään huoli itsestämme, niin jaksetaan kukoistaa vielä kevätauringin sulatellessa hankia.

Ihan tavallinen viikonloppu

Mä olen tehnyt koko syksyn melkoisen pitkiä työpäiviä tai oikeastaan työviikkoja. Taustalla on useampi haastava ja hyvin kiinnostava työprojekti, joissa olen saanut olla mukana. Hienoista projekteista ja niiden tuomista mahdollisuuksista huolimatta, vuorokaudessa on edelleen vain ja ainoastaan 24 tuntia. Kun sen jakaa parhaan taitonsa mukaan työlle, lapselle ja nukkumiseen, ei ihmeitä jää jäljelle. Nekin jäljelle jäävät tunnit kuluvat bussimatkoilla ruuhkaa katsellen tai taaperon kanssa nukkumattia odotellen. Senpä takia blogi on viettänyt syksyn hiljaiseloa ja valitettavasti myös sosiaaliset suhteet ovat jääneet hunningolle.



Silloin kun työkalenteri pullistelee ja päiviä venytetään yön puolelle, on helppo laiminlyödä omaa jaksamista, vapaa-aikaa ja kodinhoitoa. Työn ulkopuolella keskittyy vain selviytymään. Silloin tulee harvoin luotua mitään uutta ja niinpä kodin sarallakaan ei ole tapahtunut sen kummempia, eikä projektit täällä ole edenneet juuri lainkaan. Imuriin tarttuminen on ollut riittävä iltapuhde kahdeksan pintaan, joten neidin huoneen tapetointi on saanut odottaa vuoroaan.

Vapaa viikonloppu tuli siis tarpeeseen. On ollut ihana viettää rauhallista viikonloppua kotona ihan vain tavallisten juttujen parissa. Käydä puistossa, potkia palloa, rakentaa hiekkakakkuja, tehdä ruokaa ja rymsteerata kotia. Siistimpi koti näyttää tarvitsevan huomattavasti vähemmän freesausta sisustukseen kuin sotkuinen. Olen vakaasti sitä mieltä, että seuraava kotimme investointi on siivooja. Siistissä kodissa arki on huomattavasti helpompaa ja rennompaa, kun silmässä ei kaiherra vaatekasat tai pinnoille laskeutunut pölykerros.



Pidempien työputkien jälkeen olen todennut hyväksi ideaksi katkaista kiireen parilla hyvin rauhallisella viikonlopulla, jolloin ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen vaan voi tehdä sellaisia asioita mitä huvittaa ja heräillä päiviin kaikessa rauhassa. Kiire jää nimittäin helposti päälle ja pian sitä huomaa jankkaavan samaa mollivoittoista virttänsä päivästä toiseen, joka taas heikentää työmotivaatiota ja toisaalta saa oman elämän näyttämään ankeammalta kuin se onkaan. Rauhoittuessa olen myös miettinyt niitä asioita ja ihmisiä, joista itse saan virtaa ja mitkä asiat elämässä puolestaan veroittavat jaksamista. Välillä on hyvä miettiä itsekkäästi sitä, mihin kaikkeen voimavaransa jakaa.

Niinpä tänäänkin on aloitettu aamu katsomalla viltin alla kainalokkain Viirua ja Pesosta, nuuhkittu syysilmaa, tehty yhdessä lounas ja nyt kuunnellaan hiljaisuudessa hurisevaa pyykkikonetta päiväunia odotelleen. Neiti tuli tänään kuvausassarikseni tarkkailemaan ruoanvalmistuspuuhia. Niin ne akut latautuu ja tuntuu, että on valmis tulevaan viikkoon.

Toivottavasti myös sinulla on hyvä viikko edessä ja viikonloppu on ollut rentouttava.