Millainen on hyvä suunnittelija?


Mitä tapahtuu kun vajaa kymmenen sisustuksesta innostunutta naista kokoontuu vieraanvaraisen sisustussuunnittelijan toimistolle aamiaiselle eräänä lauantai-aamuna?

Hetken empimisen jälkeen puheensorina täyttää tilan, lasillinen skumppaa, naurua, juttua kuusikulmaisesta laatasta, mittasuhteista, seinän väristä, asumisesta yleensä ja sisustussuunnittelijan työstä. Ehkä toinenkin lasillinen kuohuvaa. Sisustavan ihmisen terapiaistunto mitä parhaimmassa seurassa. Siinä aamiaisen ääressä jutellaan oman tyylin kehittymisestä ja siitä, kuinka jokainen koti on ollut asujansa näköinen, mutta silti omanlaisensa kokonaisuus. Polveilee keskustelu myös pikkukaupunkien ja suurkaupunkien eroihin. Hyvään elämään.

Viikko sitten minulla oli ilo päästä tämän sisustusseurueen matkaan ja aloittamaan porukan sisustuspäivää sisustussuunnittelija Mikko Toppalan toimistolla Punavuoressa. Porukan piti pistäytyä toimistolle tunniksi, mutta hyvässä seurassa aika rientää ja taisi olla jo yli puolen päivän, kun joukkio lähti jatkamaan sisustuskierrosta. Naurua ja hyväntuulista jutustelua ilman sen kummempaa agendaa tai pönötystä.

syyskuunkuudes_mikkotoppala4

syyskuunkuudes_mikkotoppala1

Oli mielenkiintoista kuulla Mikon kokemuksia suunnittelijan työstä ja siitä mitä, kaikkea suunnittelijan työ pitää sisällään. Sisustuksella luodaan tilaan paitsi tunnelmaa että käytettävyyttä. Mikkoa kuunnellessa vahvistui oma ajatukseni siitä, että kotia sisustetaan elämistä varten ja elämä saa näkyä kodin pinnoissa. Mitä sitten jos juhlan tiimellyksessä sohvapöytään on tullut pieni lasirengas tai kodin kiiltäville pinnoille ilmestyy päivän mittaan taaperon kädenjälkiä? Sitä se elämä on, jäljet voi päivän päätteeksi pyyhkiä pois ja lasirenkaat ottaa merkkinä eletystä elämästä. Me suomalaiset olemme varsin käytännönläheisiä sisustajia ja helposti pohdimme vaikkapa materiaalivalinnoissa niiden puhtaanapitoa tai sitä, miten nopeasti kyllästymme valintoihimme. Kyllästymistä pelkäävä yllättää hyvin harvoin ja näinpä ne wau-elämykset jää kokematta.

Itse olen pohtinut, että seuraavan kodin kohdalla on ajankohtaista pyytää ammattilaisen näkemystä ja apua kodin suunnitteluun. Mikon tapaamisen jälkeen jäin miettimään millainen on hyvä sisustussuunnittelija? Ja luulenpa, että monen kohdalla sisustussuunnittelija voisi olla ulkopuolinen tyylitaituri, joka vie varovaisimmankin sisustajan mukavuusalueensa ulkopuolelle ja auttaa tekemään lopputuloksesta sellaisen, että se ylittää asiakkaan villeimmätkin odotukset.

Sen lisäksi, että suunnittelijalla on hyppysissään täydellinen substanssiosaaminen, materiaalit, mittasuhteet, värit sekä tyylit, osaa hän lukea asiakasta ja on askeleen edellä häntä. Itse ainakin toivoisin, että palkkaamani sisustusalan ammattilainen osaa ehdottaa minulle valintoja, joita en ole vielä nähnyt jokaisessa blogissa ja sisustuslehden kannessa. Silloin suunnittelija tuo aidosti lisäarvoa minulle. Vaikka en haaveile television sisustusohjelmien kuumottavista kohteen paljastustuokioista, toivon kuitenkin yllättyväni ja lopputuloksen olevan rohkeampi kuin itse olisin uskaltanut tehdä. Se mikä on rohkeaa, voi jokainen pohtia kohdallaan itse – toiselle se on verhot ja värien käyttö, toiselle taas yksityiskohtien karsiminen ja minimalismi. Omalla kohdallani se saattaisi olla tyylien pelkistäminen ja se paljon puhuttu värien käyttö.

Sisustussuunnittelijan luokse ei mennä terapiaan, mutta eräänlainen ajatustenlukija ja tyylien tulkki sisustussuunnittelija saa olla. Toisinaan asiakkaan on vaikea pukea sanoiksi omaa tyyliään saatikka sisustusfilosofiaa, näinpä suunnittelija saa tulkita rivien välit ja haavekuvat. Mikko muistutti myös siitä tärkeästä seikasta, että muistaa kuka on asiakas – se joka istuu pöydän toisella puolella vai kenties tämän muutosvastarintaa edustava puoliso? Mikon vinkki näihin tilanteisiin on, että asiakas on aina oikeassa ja kyllä se muutosvastarinta ajan kanssa taittuu. Tämä on mitä konkreettisin merkki suunnittelijan tuomasta tuesta. Ties vaikka hyvä suunnittelija säästää perheitä turhilta kiistoilta maton koosta tai seinän väristä.

syyskuunkuudes_mikkotoppala2

Lämpimästi siis suosittelen Mikkoa, jos tarvetta suunnittelijalle ilmenee. Ammattitaidon ja mahtavan tyylitajun lisäksi tässä on suunnittelija, joka on varustettu hyvällä huumorintajulla ja taidolla lukea ihmisiä. Sympaattinen kaveri ja sitä myötä täyttyy myös yksi tärkeä kriteeri sisustussuunnittelijalle – täytyy tulla toimeen asiakkaan kanssa.

Suosittelen lämpimästi. Mikon yhteystiedot löytyvät tuolta Facebook sivuilta ja herran hyppysistä lähtee niin isompien kohteiden suunnitelmat kuin vaikkapa mittatilauskalusteiden suunnitelmat kohteisiin.


Kiitos Mikko ja sisustussiskot hauskasta aamusta – näitä kaivataan välillä!

Kuvista kiitos Pia Kanninen ja Mikko Toppala, siinä jutustelun lomassa unohtui kuvauspuuhat tyystin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *