Still alive

Reilu kuukausi tasapainoilua työn ja perhe-elämän välillä. Aika todellakin tuntuu lentävän ja niinpä tähänkin kuukauteen on mahtunut monenlaista. Päiväkotiharjoittelua, koko perheen sairastama flunssa, sitä seurannut korvatulehdus, töihinpaluun iloa, ruuhkabussissa tuskailua, muutama ympäripyöreä työpäivä ja niin monta iloista jälleennäkemistä päiväkodin pihalla.

Vihaan sanaa ruuhkavuodet. Se menee minun sanakirjassa samaan kategoriaan kuin voimaantuminen, itseään alleviivaavana, hivenen liioittelevana ja voivottelevana terminä. Siltikin nyt juoksujalkaa kiitäessä paikasta toiseen, ymmärrän täysin mitä tuolla termillä tarkoitetaan. Sitäpä tämä vaihe elämässä on, kiiruhtamista tukka pystyssä. Elämää tämäkin.

Syyskuun kuudes tulppaanit1
Syyskuun kuudes tulppaanit 2
Syyskuun kuudes olohuone

Sairasteluista huolimatta alku on mennyt melko hyvin. Töissä olen saanut hyvän vastaanoton ja olen iloinen, että olen tavallaan päässyt jatkamaan siitä mihin jäin reilu vuosi sitten. Ilokseni saan tehdä työtä fiksujen ihmisten kanssa ja oppia uutta. Mutta on ilo huomata, että omaan osaamiseen löytyy luottoa. Aikaisemmin olin tottunut venyttämään työpäiviä tuon tuosta, joten oma henkinen taistonsa on löytää tasapaino töiden ja perhe-elämän välillä. Haasteena on tunnistaa rajat mikä on tarpeeksi ja koska työ on riittävän hyvin tehty. Tytöllä oli puolestaan nyt hyvät valmiudet päiväkodin aloittamiseen ja jääkin hyvillä mielin hoitajien huomaan. Alkuun muutosta toki protestoitiin kovasti, mutta se oli odotettavaa ja kuuluu asiaan. Tässä kohtaa olen iloinen, että olin vielä syksyn kotona.

Kun työ ja arjen pyöritys haukkaa leijonan osan päivästä, niin jostakin se aika on pois. Jos aikoo nukkua öisin. Omalla kohdalla harrastukset ja ylipäätään omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat jääneet täysin vailla huomiota. Enkä ole tästä kovin iloinen. Aktiiviseen arkeen, viikottaiseen pilatekseen ja salitreenin tottunut ranka on ihmeissään melko staattisesta toimistoelämästä. Kuukaudessa Buranaa on kulunut yhtä paljon kuin viime vuona yhteensä, mikä toki kertoo myös hyvästä lähtötilanteesta. Alkushokin ja talven sairastelujen jälkeen, on vain löydettävä aika liikkumiseen. Toivon, että tässä avuksi tulee kevät ja valoisat aamut. Oma haasteensa on toki se, miten aamuntorkku taipuu aamutreenaajaksi.

Ymmärtänette varmaan myös sen, että tässä yhtälössä myös blogi on jäänyt heitteille. En missään tapauksessa halua sulkea blogia, joten on löydettävä uusia tapoja sen päivittämiseen. Rimaa on hieman laskettava. En väitä, että rima olisi ollut aikaisemminkaan pökerryttävän korkealla, mutta suodattimeen on jäänyt melkoisesti kuvia ja postauksia. Esimerkiksi valotusongelmien takia nämä kuvat olisi jääneet julkaisematta.

Välillä liika kriittisyys kasvattaa kynnystä julkaista yhtään mitään ja silloin ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Jos elämäkään ei ole nyt täydellistä, niin ei bloginkaan tarvitse olla kiiltokuva täydellisestä elämästä. Luvassa siis lyhyempiä postauksia ja ei niin täydellisiä kuvia.

Katsellaan siis tulppaaneja ei niin täydellisessä valossa. Hyvää viikonloppua, toivottavasti teidän vuosi on alkanut hyvin!

2 thoughts on “Still alive

  1. Tsemppiä uuteen arkeen! Minäkään en ruuhkavuodet-sanaa rakasta, mutta kyllä se kieltämättä aika osuva ilmaus on. Minusta sanassa on myös lohdullinen kaiku: ruuhkavuodet ovat rajattu jakso, eräänlainen spurtti hieman tasaisempien elämänvaiheiden välissä. Ihanaa myös että olet päättänyt jatkaa blogia. Bloggaa oman jaksamisesi mukaan, yleisösi kyllä ymmärtää ja seuraa mukana. Itselle on ollut tosi tärkeää että oma blogi on ylipäätään olemassa, vaikka päivitystahti olisikin verkkainen.

    1. Kiitos Lisbet! Ja tosiaan ruuhkavuosi-sana on kuvaava ilmaisu ja tuota termin lohdullista puolta en ollut aikaisemmin ajatellutkaan. Ja kyllä vain blogia jatkan, koska on siitä tullut itselleni sen verran tärkeä juttu ja tiettyjen kiinnekohtien myötä on vain pakko ottaa aikaa itselle. Tsemppiä myös sinne arkeen, aivan huikea juttu tuon sun opiskelu töiden ja perheen lomassa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *