Elämisen merkkejä vapaapäivänä


Mitä äiti tekee, kun on ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen päivän yksin? Jollekin tulisi ehkä mieleen päiväunet, kirjan lukeminen tai rauhassa ruokailu. Nope. Poppi päälle ja luuttu kouraan siinä oli agendaa päivälle. Tuntuu oudolta olla ensimmäinen yö eri paikassa beben kanssa, mutta toisaalta samaan aikaan on kiva rauhoittua. Mun ulospäin suuntautunut meininki kaipaa välillä vastapainoksi rauhoittumista ihan yksikseen. Näinpä se tämä päivä hurahti kotia siivotessa, töitä tehden, pyykkejä pesten ja niitä silitellessä asioita fundeeraten. Nämä on asioita, joihin on vaikea keskittyä silloin, kun jaloissa häärii joutuisa apulainen. Enkä mä raaski käyttää yhteistä aikaa vaikkapa pyykkien silittämiseen.

Siivotessa tuli jynsättyä lattiasta irti banaania, seinästä pyyhitty värikynän jälkiä ja lajiteltua legot laatikoihinsa. Elämänjälkiä. Niitä on ilmaantunut tähän asuntoon, vaikka yleisnäkymä olisi suht’ siisti. Lattiassa näkyy naarmuja ja iskeymiä pöydältä pudonneista ruokailuvälineistä, sohvassa pari kädenjälkeä, seinässä kolhuja taaperokärrystä… Jälkiä, jotka kuuluvat elämään. Bebe on ollut aina varsin liikkuvaa sorttia ja omatoiminen, joten sisämopedeita tai soivia leikkiheppoja meillä ei ole ollut. Touhukas tyyppi muita jälkiä jättää temmeltäessään ilman apuvälineitäkin, eikä niiden takia kannata yöuniaan menettää.


Aika paljon kovemmalle kulutukselle ovat joutuneet myös sohvat ja vaikkapa olohuoneen pöytä. Sohvan pinnassa on viehko patina, joka on peräisin koiran päiväunista ja ruokapöydästä kylpyhuoneeseen kiitävän beiben käsistä. Enää en hankkisi sohvaa ilman irroitettavaa päällistä. Olohuoneen pöytä suorastaan anelee hankkimaan luovalle taitelijalle piirustuspöydän omaan huoneeseen.

Olohuoneen kalustus on tässä tilassa vähän kompromissi, suurin osa kalusteista on tuotu edellisestä kodista ja jotenkuten soviteltu tähän tilaan. Menetteleehän tämä näin, mutta lopputulos olisi varmasti erilainen, jos systeemit olisi hankittu tähän tilaan. Orastavaa sohvahinkua pitää tehokkaasti taka-alalla bebe. Joutuisa tyttö kun todellakin jättää elämisen jälkiä kiitäessään, en halua pistää likoon tuhansia euroja kohteeseen, jota näiltä elämisen jäljiltä olisi varjeltava. Käytetään loppuun tämä nykyinen.

Ai niin siinä, nukkumisesta typötyhjässä asunnossa ei tullut yhtään mitään. Niin sitä vain on tottunut siihen, että kaikki tärkeät tyypit ovat lähellä. Ikävähän heitä tulee.

Voisikohan olla, että saisin ensi viikolla ihmisten aikaan jotain inspiroivempaa ja räväkämpää sisältöä tänne blogin puolelle. Ei tätä tajunnan virtaa tolkkua ilman sanakirjaa edes kirjoittaja itsekään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *