Päivitettyjä haaveita asumisesta

Viimeisen vuoden aikana omat asumiseen liittyvät haaveet ovat jäsentyneet uudella tavalla ja haaveista on tullut realistisempia. Aikaisemmin haaveet vaikkapa omasta talosta ja elämästä omassa unelmakodissa ovat olleet varsin irrallaan meidän omasta arjesta. Myös budjettimielessä haaveet ovat nyt oikeassa suhteessa. Haaveissa ei ole enää se parisataa neliöinen kivitalo merenrannalla kaukana naapureissa, vaan kompakti esikaupunkitalo.

Minä en kaipaa kotiini kuntosalia, jacuzzia, golf-kentän suuruista pihaa tai askarteluhuonetta, enkä usko avioliitossamme olevan tarvetta man gavelle. Oma tyyli on myös selkiytynyt ja hektisessä elämänvaiheessa kaipaan ympärilleni selkeyttä sekä rauhallisuutta. Näin ollen oma haavekuvastoni tämän hetken unelmakodista on varsin pelkistetty.

Talohaaveista puhuessa täytyy valmistautua ottamaan täyslaidallinen siitä, kuinka rakentaminen on kallista, talon hoitaminen vaivaloista ja ei todellakaan sovi tähän elämänvaiheeseen, kaikkineen talo on yksi loputon rahanreikä. Ihmisillä on aika vakiintuneita mielipiteitä omakotitaloasumisesta ja yleensä ne esitetään suoraan ilman sen suurempaa suodatinta. Minun mielestä olisi aika päivittää koko asumisen konseptia.

Suuret omakotitalot eivät ole realismia keskivertoperheelle pääkaupunkiseudulla – ei rakentamisen eikä ylläpidon näkökulmasta. Home via Lauran blogikirjoitus aiheesta kiteytti hyvin omatkin ajatukset asumishaaveiden päivittämisestä. Mä en halua käyttää kaikkea liikeneviä euroja asumiseen, vaan käyttää osan tuloista elämästä nauttimiseen ja säästää vielä jonkin verran. Korkotason ollessa matala en myöskään halua venyttää lainahanoja tappiin, vaan ennemminkin miettiä mitä tällä nykyisellä summalla saisi muualla. Näinpä oli hyvä aika päivittää omia talohaaveita ja etsiä vaihtoehtoja, kun tietyt reunaehdot on päätetty.

Periaatteessa voisimme asua nykyisessä kodissa tällä kokoonpanolla eläkeikään saakka, mutta omakotitalon kasvatteina kaipaamme tiettyjä asioita omasta talosta. Pihaa, saunaa, takkaa, tähän päivään suunniteltua pohjaratkaisua ja omaa rauhaa. Tietyllä tapaa kaipaan sitä elämäntapaa, joka taloon liittyy ja nyt, kun olen vuoden verran seurannut energistä tytärtäni, uskon vilpittömästi oman pihamaan jopa helpottavan elämäämme. Haluaisin myös uskoa, että hyvällä suunnittelulla on mahdollista tehdä suht’ helppohoitoinen piha.


Olemme jonkin verran katsoneet markkinoilla olevia erillis-, rivi- ja paritaloja. Kaikissa vaan tuntuu olevan, joku kivi kengässä ja lopulta remonttikustannukset kasvavat niin suureksi, että rakentaminen olisi kaikessa haastavuudessaan varteenotettava vaihtoehto. Etenkin vanhemmissa kohteissa mahdolliset kosteus- ja ilmanvaihto-ongelmat eivät houkuttele ottamaan riskiä, etenkin kun kohteet eivät täysin vastaa omaa unelmakuvastoa.

Oman unelmakodin visuaalinen maailma on myös päivittynyt selkeämpään suuntaan. Isoja ikkunoita, luonnonmateriaaleja ja avaraa tilan käyttöä, siinä olisi reseptini yksinkertaisimmillaan. Mikäli päädymme rakentamaan oman talon, toivoisin sen olevan ajaton ja muotoilultaan aikaa kestävä. Jos budjetti olisi rajaton talon rakenteissa yhdistyisi kivi- ja massiivipuu. Lattiassa olisi tammiparketti, ikkunoihin ilmettä toisi mustat pokat ja terassi jatkaisi oleskelualuetta suojaiselle sisäpihalle. Yhtenäisiä tiloja voisi jakaa kevyemmillä lasiseinillä ja meidän sosiaaliselle perheelle yhtenäinen olohuone-keittiö ratkaisu sopisi hyvin. Sisustus puolestaan pehmentäisi talon ilmettä ja viimeistelisi kodikkaan kokonaisuuden.

Asuntomessujen eri kohteet näyttivät hyvin sen, kuinka pohjaratkaisulla on suuri vaikutus tilan tuntuun ja toimivuuteen. 140 neliötä voi tuntua ahtaalta ja vastaavasti alle 120 neliötä yllättävän tilavalta. Itse olen tykästynyt moniin Kannustalon pohjiin, niiden selkeyden ja monipuolisten toiminallisuuksien ansiosta. 70-luvun taloista saa myös paljon ideoita tehokkaaseen tilan käyttöön.

Koska Suomessa tilasta on harvoin puuteetta, kansainväliset sivustot ovat tarjonneet minulle inspiroivia ideoita tiiviimpään rakentamiseen ja tilan käyttöön. Dezeen.com sivusto on tarjonnut minulle samanlaisia ahaa-elämyksiä kuin Grand Designs aikoinaan. Kuvat on poimittu Dezeen-sivustolta ja The Local Project -sivustolta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *