Pieni suuri uutinen

Blogi on viettänyt hiljaiseloa koko alkuvuoden, mikä on venähtänyt melkeinpä seitsemään kuukauteen. Auts. Tähän löytyy hyvä selvitys. Jos kaikki menee hyvin, meidän perhe kasvaa yhdellä kovasti odotetulla pienokaisella syksyllä. Uudenlainen elämänvaihe odottaa siis koko kolmikkoa.

Toinen odotus on ollut alusta asti tyystin erilainen kuin ensimmäinen. Aamupahoinvointi alkoi muutama päivä positiivisen raskaustestin jälkeen ja jatkui kolmisen kuukautta. Sitä on seurannut monta erilaista vaihetta, joiden myötä koko odotuksen ajan takaraivossa on ollut epävarmuus. Ensimmäisen raskauden aikana ajattelin, että toisella kertaa odottamisesta selviää vähemmällä jännityksellä, mutta toisin kävi.

Kun on saattanut maailmaan yhden terveen lapsen, on vaikea kuvitella, että toisella kerralla kaikki voisi mennä yhtä hyvin. Ensimmäiseen kertaan verrattuna tällä kertaa on huomattavasti enemmän tietoa kokonaisuudesta, eikä tiedon määrä tee aina autuaaksi. Samalla seuraa oman tuttavapiirin polkuja vanhemmiksi. Polku perheeksi ei ole aina helppo ja joskus ne matkat ovat hyvin mutkikkaita ja surullisia. Näin ollen hiljainen kunnioitus koko odottamiseen ja lapsensaamiseen on suurempi kuin ennen. Pienet ihmeet eivät ole itsestään selvyyksiä.

Omaa vointia on heikentänyt monien veriarvojen romahtaminen ja tämän tuoma oireiden kirjo. Sen tarkemmin tilannetta avaamatta totean olon olleen vain täydellisen voimaton ja samalla toki huolestunut. Syytä tilanteeseen ei löytynyt ja samanaikaisesti mietin, että mistä kummasta se lapsi saa kehitykselleen tärkeimmät hivenaineet, jos ne eivät imeydy minunkaan elimistööni. Alkuun tarjolla olisi ollut pitkä sairasloma, mutta pätevien erikoislääkäreiden huomassa tilanteeseen on saatu korjausta. Omalla kohdallani lopullinen diagnoosi selviää vasta lapsen synnyttyä ja tässä vaiheessa kaikista vakavimmat vaihtoehdot on suljettu pois.

Lääkäreillä ja labroissa ramppaamisen lomassa on unohtunut odottamisen iloinen puoli. Vauvalla näyttää olevan kaikki tässä vaiheessa hyvin ja oli äiti kuinka aneeminen tahansa, pieni ihminen porskuttaa menemään. Tieto siitä, että oma tilanne ei ole näillä näkymin vaikuttanut lapseen helpottaa, koska suurin pelko on ollut juuri vauvan vointi ja kehitys. Nyt viimeisen kolmanneksen alussa olen uskaltanut jo penkomaan vauvan vaatteita ja katsomaan tarkemmin hankintoja syksyvauvaa ajatellen.

Nyt odotan kovasti ensi viikon jälkeen koittavaa kesälomaa, rauhoittumista ja toisaalta samaan aikaan ystävien tapaamista. Jos alkuvuosi on ollut hiljaista blogin saralla, on se myös ollut melkoisen hiljaista myös sosiaalisten suhteiden suhteen. Kesä on mainio aikaa korjata kumpaakin vajausta ja korjata nämä tärkeät asiat takaisin elämääni.

Näinpä luvassa ainakin mökkijuttuja, asunnon vaihto problematiikkaa ja ehkä jokunen juttu siitä, kuinka päivitetään vauvairtaimisto tähän päivään.

Mukavaa sunnuntaita, toivottavasti edes joku vanhoista lukijoista löytää postauksen.

PS. Koska toisen lapsen kohdalla kierrätetään kovasti ovat myös kuvat kierrätettyjä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *