Hurmaava Holly Golightly ja aurinkolasien saalistusta

Kuoma päätti lahjoa maaliskuisen syntymäpäivän tiimoilta minua uusilla aurinkolaseilla. Entiset Miumiut ovat olleet uskollinen palvelija, mutta kerran kahdeksaan vuoteen sitä kaipaa vaihtelua. Hetken pähkäilin rentojen aviator-lasien ja klassisten muovisankaisten aurinkolasien välillä, mutta nyt olen kallistumassa perhosmallisiin muovisankaisiin kakkuloihin.

Nostalgiaan taipuvana hain inspiraatiota lasien hakuun vanhoista elokuvista, onhan tähtien nokalla vilahtanut Raybanit jos toiset ja monet lasit ovatkin määritelleet hahmon persoonaa merkittävästi. Henkilökohtaisella elokuvien tyyliraidalla on kuitenkin yksi ylitse muiden, Breakfast at Tiffanies. Oli se miten kliseinen tahansa, niin omassa mielessäni leffatyyli kulminoituu juuri tuohon elokuvaa. Tästä puhun silloin, kun puhun leffalookista. Audrey Hepburnin tyttömäinen karisma, upeat kampaukset ja viimeistellyn tyylikäs puvustus, ovat osa Holly Golightlyn lumovoimaa. Hollyn asustuksesta muoti-ikoneiksi niin musta kävelypuku kuin pitkä iltapukukin, joita koristavat pitkät valkoiset helmet, leveä lierinen päähine tai jalokivet. Hollyn tyylistä voisi kirjoittaa kirjan, ja varmasti siitä on kirjoitettu sellainen. Tänään fokus on kuitenkin aurinkolaseissa.

Syyskuunkuudes Aamiainen Tiffanylla aurinkolasit

Olen käynyt kokeilemassa muutamia laseja ja pikku hiljaa olen kallistumassa naisellisiin perhosmallisiin laseihin, vaikka muovisankaiset wayfarer lasit olisivat jämpti ja persoonallinen valinta. Ensin valikoituja malleja perhosista, joissa Chanelin mallisto miellyttää eniten omaa silmään.

Syyskuunkuudes Chanel aurinkolasit

Kolme Chanel suosikkia ovat kaikki melko samankaltaisia ja hienoiset erot näkyvät vasta sitten, kun saa lasit omalle nenälleen. Joku saattaisi jopa katsoa, että kuvassa on kolme kertaa samat lasit. Väriksi valitsin elävän ruskean kilpikonnakuosin, joka on armollinen vähän vaaleammalle iholle. Ylimpänä oleva vaihtoehto on kaikista muodokkain ja kulmia kohden nouseva linja on naisellinen. Sankoja koristaa puolestaan aidot helmet.

New Yorkissa ihastuin Chanelin ruseteilla korostettuun 5171 –malliin. Lasit istuvat silmille kuin unelma. Kuvissa pistää silmään lasien kantikkuus verrattuna muihin Chaneleihin, toisaalta kulmikkuus tuo särmää kapean leuan ja korkeiden poskipäiden yhdistelmään.

Viimeisin Chanel vaihtoehto on naisellisen pehmeä ja klassinen malli, jonka kehystä koristaa tutut CC-kirjaimet kahdeksankulmion sisällä. Coco Chanelin kerrotaan saaneet inspiraation asuntonsa ikkunasta avautuvasta Place Vendômen –aukiosta ja tämän merkiksi Chanel No. 5 –parfyymipullon korkki on saanut muodokseen kahdeksankulmion. Taitavat siis olla klassikoiden sukua nämä lasit. Kahdet ylemmät polarisoituine linsseineen ovat omat suosikit, kiitos hieman persoonallisemmalle ilmeelle.

syyskuun kuudes celine prada aurinkolasit

Kokosin Celinen ja Pradan mallistosta haastajia Chanelille. Nämä edustavat Wayfarer ilmettä ja ovat hieman lähempänä Hollyn laseja. Ylemmät Celinen laseista ovatkin saaneet nimekseen Audrey ja näiden lasien inspiraationa on toiminut juurikin nuo Hollyn lasit. Kollaasiin valitsin Audreyn pienemmän mallin, jonka oletan istuvan pienehköön kupoliini paremmin kuin isompi malli. Audreyn kanssa samanhenkistä nostalgista mallia edustaa Celinen Catherine, joka on Audreyhin verrattuna jykevämpi malli. Kumpaakin Celinen mallia on nähty jonkin verran fashionistoilla ympäri maailman ja pidän kovasti niiden jämäkästä lookista, onkohan lookki jopa liiankin jämpti hiekkalaatikon reunalle?

Mustana hevosena kollaasiin valitsin Pradan mustat aurinkolasit. Pari vuotta sitten olisin ehdottomasti kallistunut lasivalinnassa Pradaan ja innostunut jopa mustista koristeellisista barokkisangoista. Tällä kertaa valitsin haastajaksi kulmikkaan ylöspäin kohoavan mallin, jonka yksinkertaisessa ilmeessä juju on nimenomaan graafisten linjojen leikki. Näissäkin on jotakin naisellisen klassista.

Onkos siellä päässä lasisuosikkeja ja minkänäköisiä aurinkolaseja teidän käsilaukuista tai povareista löytyy?

Aurinkolasien kuvat Sunglasses Shop ja linkit tuotteisiin tekstissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *