Kesäinen Puttanesca – lasagne

Perinteinen jauheliha täytteinen lasagne tuntui hivenen tymäkältä vaihtoehtolta näin kesäruoaksi, niinpä päätin lisätä kasvisten määrää ja varioida oman puttanesca henkisen lasagnen. Puttanescassa suolaista makua tuo monen härmäläisen vierastama sardelli, joka englannin kielestä kääntyy helposti anjovikseksi. Suosittelen kuitenkin rohkeasti kokeilemaan niitä, sillä mausteanjovikset tai sardellit ovat ihan eri maasta kuin jansonin kiusauksessa uiskentelevat kaimansa.

Tällä kertaa anjovikset riittivät mainiosti suolan tuojiksi ja vaihdoin kaprikset sekä oliivit tuoreisiin vaihtoehtoihin. Ajatuksena oli myös se, että tässä voisi käyttää pian saatavilla olevia varhaissadon kasviksia ja parsan voi mainiosti korvata kesäkurpitsalla.

syyskuunkuudes lasagne parsa
syyskuunkuudes lasagne chili
syyskuunkuudes lasagne kasvikset
Tuttuun tapaan lasagne valmistuu tomaattikastikkeen ja juustokastikkeen combosta.

Puttanesca-kastikkeeseen tarvitset

1-2 sipulia
3 varhaisporkkanaa
puntin parsaa (noin 500 g)
3-4 tuoretta ja kypsää tomaattia
80 g tomaattipyrettä (Mutti)
3 valkosipulin kynttä
1-2 tuoretta chiliä
200 g herneitä
8 sardellia
2 dl kasvislientä
oliiviöljyä
pippuria ja suolaa maun mukaan

Juustokastikkeeseen tarvitset

60 g voita
1 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
3 dl ruokakermaa
Suolaa
Muskottipähkinää
200 – 250 g juustoraastetta esim. Emmental

6-9 lasagnelevyä

Valmista ensin Puttanesca-kastike…

1. Pilko chili, valkosipuli ja sipuli pieneksi lohkoiksi. Varhaissipulia joukkoon voi laittaa enemmänkin ja kannattaa heittää myös sipulin varret kastikkeen joukkoon. Kuullota näitä hetki pannussa oliiviöljyn kera.
2. Kuori porkkana ja kuutio se pieneksi kuutioiksi. Lisää pannuun mausteiden joukkoon.
3. Kuutioi tomaatti hienoksi. Jos käytät tuoreita herneitä, irrottele herneet paloista ja lisää ne tomaatin kanssa pannuun.
4. Lisää joukkoon myös tomaattipyre ja kasvisliemi. Kaada kasvisliemi kasvisten joukkoon ja anna kastikkeen saostua sekä kiehahtaa hetki.
5. Pilko sardellifileet pieneksi ja lisää ne kastikkeen joukkoon. Maista ja lisää makusi mukaan suolaa sekä rouhaise joukkoon pippuria.

Meille sattui kaupan irtitiskistä melkoisen kiukkuiset chilit ja totuuden nimessä yksikin sellainen olisi riittänyt tuomaan tulista vivahdetta ruokaan. Omaan makuun sardellit toivat sen verran tujakan suolan, ettei sitä tarvinnut mielestäni enää lisätä. Säädä makuja omien omien makumieltymyksiesi mukaan.

…ja sitten juustokastike

1. Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot voin joukkoon, mutta älä ruskista.
2. Lisää sekaan maito, hauduta kypsäksi miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia usein sekoitellen.
3. Anna kastikkeen kiehahtaa ja lisää juustoraaste.
4. Mausta kastike muskottipähkinällä ja suolalla makusi mukaan.

Kokoa lasagne voideltuun vuokaan seuraavasti. Laita kolmannes kuorituista parsoista pohjalla, kaada päälle puttanesca-kastiketta. Lado kerroksen päälle lasagenlevyjä ja kaada niiden päälle juustokastiketta. Toista tämä, niin että lasagneen tulee kolme kerrosta ja juustokastiketta jää vielä lasagnen viimeisen kerroksen pinnalle.

Paista lasagnea noin 40 minuuttia uunin keskitasolla 200 asteessa.

Ripottele valmiin lasagnen päälle tuoretta persiljaa ja oreganoa silputtuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bon appetit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *