Oranssi kollaripäivä

syyskuunkuudes minirodini elephant2
Tänään vietetään tytöissä kollaripäivää. Nuorempi sai tänään ensimmäisen rokotuksen, mikä väsyttää pikkuista ja viikonloppuna onkin oltu liikekannalla, Habitaressa ja tavattu kavereita. Levätään siis tänään. Habitaren maistiaisia katsellaan mattimyöhäsinä myöhemmin tällä viikolla.

Kotipäivänä viihdytään kotivaatteissa, lueskellaan ja katsellaan Netflixistä Pukumiehiä. Pienemmälle neidille ei ole Pirkko Punainen –kirjan voittanutta viihdettä ja tähän mennessä makeimmat naurut saa kirjan leveästi hymyilevät punaiset hahmot. Kollaripäivänä äitikin kaivaa niskaansa mitä pehmoisimman hupparin. Tällaista asustetta ei löytynyt aikaisemmasta garderbista, mutta nyt tästä omalta äidiltä lahjaksi saadusta Naketanon-hupparista on tullut luottovaate. Monitoimitrikoo toimii tilanteessa kuin tilanteessa ja paksu kollari sopii farkkujen kuin rennompien housujen pariksi. Vaalean oranssin hupparin kauluksesta saa hupun tai huivin mielensä mukaisesti, näinpä se sopii hyvin erilaisten takkien alle ja hupun kanssa ei tarvitse temppuilla. Ehdottomasti lempparivaate kotipäiviin ja lenkille.

syyskuunkuudes minirodini elephant3
syyskuunkuudes minirodini elephant4
syyskuunkuudes minirodini elephant1

Tytön kanssa ollaan näemmä saavutettu sama väritaajuus ja neidin rentoiluosastoa edustaa Minirodinin Elephant-kuosin koristama haalari. Äidin hupparin tavoin trikoo on miellyttävän tuntuista, pehmoista ja sileää. Säiden viiletessä tästä on tullut yksi vaavin suosikeista ja täytyy sanoa, että äidin ennakkoluuloista huolimatta vaate on osoittautunut laadukkaaksi ja käyttöä kestäväksi. Hankinta on ollut hintansa väärti ja onhan nuo pikkunorsut somia. Silti en täysin purematta niele merkkiin liittyvää hypetystä ja huumaa, mikä tuntuu vievän äitipolot lähes vararikkoon. Kohtuus kaikessa. Lastenvaatteista on tulossa pari postausta myöhemmin syksyn aikana, joten tarinoin sitten lisää siitä kuinka neidin vaatevarastoa on koottu.

Kivaa viikon alkua kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *