Kesän raikas smoothie bowl

Smoothie bowlista on tullut kevään aikana aamujeni pelastaja. Nämä herkulliset aamiaiset täyttivät blogit ja instagramin viime syksynä. Itse en vauvakuplassa ymmärtänyt edes kokeilla moista ennen kuin keväällä, jolloin otin arkiaamiaiseni tarkempaan tarkasteluun. Kulho juotavaa smoothieta täyttävämpi ja antaa virtaa lounaaseen asti. Aikaisemmin aamiainen tahtoi jäädä ravintosisällöltään liian pieneksi ja verensokerit heitteli pitkin päivää.

syyskuunkuudes_smoothiebowl3

syyskuunkuudes_smoothiebowl1

Tämän kaltainen raikas aamiainen on hyvä aloitus päivälle. Kun illalla katsoo marjat valmiiksi, ei aamulla tarvitse kuin surauttaa herkku kulhoon. Koristella annos sillä välin, kun taaperon puuro porisee liedellä. Tässä versiossa pähkinät ja riisiproteiinit tuovat annokseen ruutia, jolla jaksaa hyvin lounaaseen saakka. Riisiproteiinin maku on melkoisen kitkerä ja minä en suostu tekemään kompromissejä maun suhteen. Mustaherukka on oiva kaveri riisiproteiinille ja sillä saa riisiproteiinin kipakan maun peittoon, toinen hyvä keino riisiproteiinin nujertamiseen on tuore inkivääri.

syyskuunkuudes_smoothiebowl2

Tarvitset

½ dl mustaherukoita
½ dl mustikoita
½ dl mansikoita
1 dl vadelmia
1,5 – 2 dl kookosmaitoa
¼ osa päärynästä
0,5 dl riisiproteiinia

Pinnalle
kourallinen cashew-pähkinöitä rouhittuna
marjoja ja hedelmäviipaleita

Surauta pakasteiset kohmeiset marjat blenderissä, lisää päärynä ja kookosmaitoa maun mukaan. Kookosmaidon voi mainiosti korvata myös mantelimaidolla ja maidon määrä riippuu siitä, miten paljon marjoista irtoaa nestettä ja kuinka sakean seoksesta haluaa. Lopuksi lisään joukkoon riisiproteiinin, tämän voit toki jättää pois, mutta itselläni juuri proteiinin lisääminen aamiaisiin on parantanut koko päivän kulkua.

syyskuunkuudes_smoothiebowl4

Tällaista raikkautta oma keho tuntuu janoavan nyt. Viikon reissu Itävallan Alpeille oli shokkihoitoa ihmiselle, joka on tottunut saamaan polttoaineekseen vähintään puoli kiloa kasviksia ja siihen päälle marjoja. Alppimaassa tarjolla oli hyvin lihaisia aterioita ja rasvaa ei toki säästelty missään, tähän päälle leipää ja perunalisäkkeitä. Parista ravintolasta onnistuin saamaan kelpo salaattiannoksen lihan kylkeen ja hotellin neljän ruokalajin illallisessa ei ollut toki valittamista, kokonaisuus oli vain kovin erilainen mihin olen tottunut. Ruoka olikin reissun ainoa miinus ja aktiivilomalla toki tuollainen tuhdimpi ruokavalio on joltain osin tarpeen. Reissu Alpeille oli ikimuistoinen ja matkasta lisää heti, kun saan kuvat muistikortilta koneelle.

Ihanaa sunnuntaita kuomat!

Granola – easy like Sunday morning

syyskuunkuudes_granola3

syyskuunkuudes_granola2

Kaurahiutale on tuote, jonka kulutus on kasvanut huimasti meidän taloudessa vuoden alusta. Sitä myöten, kun bebe aloitti kasvunsa foodieksi aamuihin on kuulunut aamupuuro. Jopa minä olen päässyt puurokammostani ja olen onnistunut loihtimaan erilaisia puuroja, joilla nälkä pysyy loitolla lounaaseen saakka. Välillä kaipaan kuitenkin rousketta hampaisiin ja itse tehty granola on aamupalaheikkous numero yksi. Turkkilaisen jogurtin ja marjojen kanssa se on minusta kuin tehty viikonloppu aamuihin.

Useista eri resepteistä varioin tällaisen herkkupalojen täyttämän granolan omaan makuuni.

Herkkugranola

4 dl kaurahiutaleita
1,5 dl kuivattuja karpaloita
1,5 dl erilaisia pähkinöitä esim. Para-, Cashew-, Macademian-pähkinöitä
1 tl ceylonin kanelia
1 tl vaniljaa
1 dl mulperimarjoja
4 rkl hunajaa
4 rkl kookosöljyä
3 rkl maapähkinävoita

Granola valmistuu näppärästi isolla paistinpannulla. Itse ainakin onnistuin polttamaan tuotoksen uunissa, kun en muistanut käydä sekoittelemassa seosta riittävän usein. Paistinpannulla se tapahtuu ikään kuin huomaamatta.

1. Pilko pähkinät suunmukaisiksi sattumiksi.
2. Paahda kaurahiutaleita pari minuuttia pannulla, jonka jälkeen ne kaadetaan muiden kuivien aineisten (karpalot, pähkinät, kaneli ja vanilja) kera kulhoon. Sekoitellaan hetki.

3. Lisää pannulle hunaja, kookosöljy ja maapähkinävoi. Sekoittele seosta miedolla lämmöllä muutama minuutti, niin että ainekset sekoittuvat kunnolla.

4. Kaada sekaan kuivat ainekset ja sekoittele seosta varovasti, ettei seos pala pohjaan. Kun granola on saanut sopivasti väriä ja paakkuuntunut hieman, kaada se kulhoon jäähtymään. Lisää mulperimarjat tässä vaiheessa. Olen lisännyt mulperimarjat vasta lopuksi, koska mielestäni niiden kinuskinen maku ei kaipaa paahtamista ja ne tahtovat kuivahtaa hieman pannulla.

syyskuunkuudes_granola1

Kun seos on jäähtynyt voi sen laittaa jemmaan odottamaan aamiaista johonkin kauniiseen purkkiin. Tämä pesee mennen tullen kaupan muroset ja pannulla syntyy juuri sopiva määrä aamiaisherkkua. Mielikuvitus on rajana siinä mitä granolan sekaan laittaa, odotan jo ensi kesän marjametsiä ja sitä millaisia makuja sieltä saa aamiaispöytään.

Easy like sunday morning – pataleipä

syyskuunkuudes aamiainen2Kuumaa kahvia, tuoretta leipää, rauhaista käynnistelyä päivään hittimittarin äärellä, niistä on tämä sunnuntai tehty. Sateisena sunnuntaina ei ole niin kova kiire ylös ulos ja lenkille, vaan ainakin toistaiseksi voi vielä venytellä ja nautiskella aamiaisesta kaikessa rauhassa. Eilen lenkkeiltiin tämänkin päivän edestä, kännykän aktiivisuusmittarin mukaan eilen tuli tallattua 12 kilometriä. Säätiedotus antoi jo eilen viitteitä kurjasta kelistä, niinpä laitoin illalla pataleivän nousemaan. Minulla kului pitkän aikaa ennen kuin uskalsin kokeilla moista leivonnaista – ystävän tarjoilema herkullinen leipä, kuitenkin rohkaisi minutkin tämän helpon herkun ääreen. Tähän mennessä olen kokeillut niin speltti- kuin täysjyvävehnää. Tällä kertaa kaivoin kaapista jyväisiä sämpyläjauhoja, joiden sekaan lisäsin kaurahiutaleita ja vehnäjauhoja.

syyskuunkuudes pataleipa
syyskuunkuudes aamiainen

Tuoreen leivän oheen maustamatonta jogurttia, tuoreita hedelmiä ja pakastimesta löydetyt vadelmat viime kesältä. Niin ja mustaa kahvia. Tästä se päivä lähtee käyntiin, sormet syyhyten suuntaan vaatekaapin siivouspuuhiin.

Jos jotakin on sattunut retrokärpänen puraisemaan, kannattaa kiirusti katsastaa Yle Teema, jossa tänään saa kasari-maistiaisia Hittimittarin tahtiin. Nuo hiuslaitokset, tanssiliikkeet, vaatteet ja koko visuaalinen maailma tarjoaa varsinaisen aikamatkan omaan lapsuuteen. Melkoista värien ja tyylien ilottelua. Whitney oli kova silloin ja on sitä edelleenkin.

Mukavaa sunnuntaita kuomat!

syyskuunkuudes pataleipa2

Ps. Pataleivästä löytyy erilaisia variaatioita netistä, täältä löytyy Kotivinkin versio, josta olen ottanut osviittaa omissa paistoksissani.

Aamunavaus smoothiella

syyskuunkuudes aamiainen smoothie ego
Oli kesä tai talvi aamu alkaa smoothiella. Turkkilaisen jogurtin sekaan lisään vuodenajasta riippuen hedelmiä, marjoja ja jopa yrttejä. Kaakaojauheet ja chia-siemenet kuuluvat satunnaisesti myös repertuaariin, joskus aamupirtelön sekaan on päätynyt myös lusikallinen maapähkinävoita. Marjoilla voisin herkutella vaikka vuoden ympäri, tämä vaatisi reippaasti nykyistä enemmän tilaa pakastimen puolella.

Smoothien kaverina maistuu kupillinen kahvia, kourallinen pähkinöitä tai uudestaan suosikikseni noussut ruisleipä juuston ja tuorekurkun kera. Tarina kertoo, että puuron päälle en ole ymmärtänyt sen jälkeen, kun itsepintaisena puolitoistavuotiaana päätin jättää puurot kuppiin. Aikuisena olen muutaman kerran antanut puurolle uuden mahdollisuuden. Tulokset ovat olleet kehnot. Tuunakkeet ja muut makuparit eivät ole pystyneet korjaamaan vuosien puurotraumaa.

Tänä syksynä olen keksinyt mustaherukoiden herkullisuuden. Mustaherukat, mansikat, vadelmat ja raakakaakao ovat loistava yhdistelmä, kunhan muistaa maltin mustaherukoiden ja kaakaon kanssa. Kun vaihtaa jogurtin soija- tai kauramaitovalmisteeseen tulee smoothien riittävästi makeutta.

syyskuunkuudes aamiainen smoothie

syyskuunkuudes aamiainen marjat

Tämän talven piristävin aamujuoma syntyy seuraavista aineksista.

3 dl mansikoita
banaani
2 rkl mustaherukoita
nippu tuoretta minttua
2,5 dl turkkilaista jogurttia

Ainekset surautetaan sekaisin blenderillä tai sauvasekoittimilla. Lopuksi sekaan voi lisätä valmiiksi lioteltuja chia-siemeniä.

Siitä se päivä lähtee käyntiin. Energistä päivää itse kullekin!