Kaksi viikkoa vauvakuplassa

Hän on täällä. Perheen pienin syntyi Aleksis Kiven päivänä, aivan kuin olin itse uumoillut. Näinpä hän on saanut lempinimekseen Venlan. Kovin tomerana ja valmiina hän tähän maailmaan saapui. Vaikka arjen palikat etsivät vielä uomiaan, tuntuu että tyttö olisi ollut osa perhettämme jo pidemmän aikaa.

Sitä luulisi, että kolmeen vuoteen ei unohda mitään synnytyksestä, vauvan hoidosta ja ensimmäisistä viikoista. Vauvan tuoksun, haurauden, silkin pehmeän ihon ja pienet äänet muistan varmasti ikuisesti. Mutta kuinka ollakaan olin tyystin unohtanut pieniä juttuja kuten navan tyngän puhdistuksen ja sen miten paljon nämä nyytit todellakin nukkuvat ensimmäisten viikkojen aikana. Onneksi saatiin kertailla näitä asioita perheen voimin Naistenklinikan Perhepesähotellissa.

Reilun kolmen vuoden aikana Helsingissä on muuttunut täysin puitteet, joissa vauva syntyy ja jossa ensimmäiset yöt vietetään. Uusitun Naistenklinikan ja Kätilöopiston ero on huima – siinä missä Kätilöopistolla sain kärvistellä päivystyksessä oman onneni nojassa Naistenklinikan koko hoitopolku vaikutti ammattitaidollaan ja halulla kuunnella äitiä. Huomaa, että uutuuttaan kiiltävien tilojen lisäksi myös prosesseja ja hoitopolkuja on mietitty asiakkaan näkökulmasta.


Itse synnytyksestä totean vain, että se on edelleen hurjaa hommaa. Tästä kerrasta jäi kuitenkin huomattavasti paremmat muistot käteen kuin edellisestä ja toipuminen on ollut nopeampaa. Voimaannuttaa ei kuulu sanavarastooni, mutta sanoisin sen kuvaavan tätä kokemusta hyvin. Sairaalasta pääsimme koko porukka viereisessä Scandicissa sijaitsevaan Perhepesähotelliin.

Oli ihana, kun saimme viettää jo ensimmäiset yöt yhdessä ja, että sairaalan laverien sijaan pääsi nukkumaan kunnon sänkyyn sekä aloittamaan aamun hotelliaamiaisella. Samaan aikaan hoitohenkilökunta oli saatavilla joko paikanpäällä tai padin kautta chatilla. Hoitajia ja lääkäriä tapasimme muutaman kerran päivässä hoitotapaamisissa.

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa on mennyt opetellessa perheen uutta dynamiikkaa. Isosisko on elänyt täydellä sydämellä ja tunteella tätä uutta elämän vaihetta. Siskoa oli odotettu ja tämä näkyy kaikessa. Vauvan perään kysellään aamulla ensimmäisenä ja pusuja tuikataan poskelle tuon tuosta. Isosisko osallistuu myös kykyjensä mukaan pienokaisen hoitoon, hakee tutia ja rättiä tai kertoo loruja siskolleen vaipan vaihdon yhteydessä. Parhaana hetkenä siskokset ovat kuin Pinterestistä ja isosisko laulaa haltioituneena tuijottavalle siskolle itse sepittämiään lauluja. Toisena hetkenä ollaan täysin toisessa ääripäässä ja jokamimmi itkee meillä.

Esikoisen shokki oli odotettavissa ja siihen liittyvää temppuilua sekä raivareita olimme odotelleet. Lohduttavaa on, että nämäkin näyttävät laantuvan päivien ja viikkojen myötä. Omalla kohdalla oli yllättävää millaisella haikeudella esikoiseen suhtautuu vauvan myötä – ensimmäisinä viikkoina kyynelet valuivat poskille ihan vain siitä kun ymmärsi oman pienokaisen kasvaneet jo isoksi tytöksi. Toisaalta myös siitä, kun näkee kuinka pieni neiti opettelee uutta tehtäväänsä ja se ei ole aina helppoa – omat ristiriitaiset tunteet vielä kestää, mutta oman lapsen tunnemyrsky menee ihon alle. Samalla olen muistutellut itseäni siitä, kuinka jo muutaman kuukauden kuluessa pääsemme kaikki yhdessä tekemään asioita ja isosiskokin löytää helpommin oman roolinsa.

Tällä kertaa vauvakuplaan on uskaltanut heittäytyä rennommin ja itsekkäästi olemme ottaneet tämän ajan perheelle. Vieraita on käynyt harvakseltaan ja ruokaa on tilailtu surutta Woltista. Edustamaan ennätetään myöhemmin, mutta tämän pienen linnun ensiviikot ovat ainutlaatuista aikaa. Parin viikon päästä käsillä on jo kokonaan toinen vaihe ja nämä ensimmäiset viikot ovat muisto vain. Näistä hetkistä täytyy nauttia nyt.

Blogi päivittyy marraskuussa vielä verkkaasti ja palataan sitten joulufiilistelyihin sekä loppuvuoden juhliin.

Hormonihyrränä asuntomarkkinoilla

Kun on pyörinyt puoli vuotta hormonihyrränä asuntomarkkinoilla ja pohtinut vaihtoehtoja asumiseen taivaan ja maan väliltä, on aika hengähtää hetkeksi. Asuntopyörityksen keskellä olen kaivannut hieman inhimillisyyttä ja kohtuullisuutta koko asumista koskevaan keskusteluun. Lisäksi viime viikkojen blogikeskustelut ovat myös herättäneet miettimään sitä, mikä asumisessa on oikeasti tärkeää ja mitkä asiat tekevät minulle kodin.

Kodin tunne on hyvin henkilökohtainen ja abstrakti, niinpä tämän postauksen sanoittaminen on ollut hivenen haastavaa. Toivottavasti saatte kiinni ajatuksesta. Omat kokemukseni perustuvat asunnon etsimiseen pääkaupunkiseudulla, mutta varmastikin samoja haasteita on muissa suuremmissa kaupungeissa.

Tällä hetkellä tuntuu, että olen saanut tarpeekseni asuntonäytöistä, mukamakeista remontoiduista kohteista, monien mahdollisuuksien loukoista tai ostajaehdokasta tytöttelevistä välittäjistä. En enää jaksa etsiä mahdollisuuksien kohdetta Oikotien hakuvahdeista ja tällä hetkellä koen, että asunnon etsimisen suhteen olemme jonkinlaisessa pattitilanteessa. En siis tule kertomaan postauksen lopussa ratkaisua asumiskuvioihimme, koska sellaista ei ole.

Viimeisen puolen vuoden aikana me olemme käyneet haistelemassa 60- ja 70-luvun kohteissa maakellarin tuoksua, tavaamassa satojen tuhansien eurojen hintaista korjauslistaa huonosti hoidetuissa taloyhtiöissä, kyselemässä salaojien kuntoa ja kuuntelemassa kuinka välittäjä myy mätää kultana. Olemme myös nähneet miten 2000-luvun alussa maalisudin nähnyt kohde muuttuu hiljattain remontoiduksi ja väärin asennettua parkettia kutsutaan ensiluokkaiseksi.

Olen koputellut kymmeniä seiniä tosimielellä purkua suunnitellen avaruuden toivossa ja olen oppinut millainen pommi on valesokkeli. Olen myös tavannut erittäin heikkoja ja vastaavasti erittäin hyviä välittäjiä. Näistä jälkimmäiset ovat auttaneet minua hahmottamaan koko asuntomarkkinan tilannetta ja toisaalta miettimään myös oman perheeni tarpeita.

Tällä hetkellä tuntuu, että unelmakoti tai sitä edes etäisesti muistuttava kohde lipuu jatkuvasti kauemmas omista hyppysistä. Vaikka yleistunnelma teeman suhteen on lannistunut, on asunnon etsimiseen käytetty aika myös opettanut meitä siitä mikä asumisessa on tärkeää.

Toimivuus

Tämä on syy, miksi ylipäätään etsimme uutta kotia. Nykyinen vajaan sadan neliön kotimme on riittävän kokoinen meille, vaikka perhe kasvaakin. Ongelma on kylpyhuoneen pienet neliöt, jotka pitävät sisällään vessan, suihkun ja pyykkihuollon. Kiitos näiden tehoneliöiden aamut alkavat vessa- ja suihkujonolla ja pyykinkuivausteline on osa olohuoneen sisustusta. Tämä ratkaisu ei yksinkertaisesti toimi ja kiristää tunnelmaa arkipäivinä aivan turhaan. Etsimme nyt toiminnoiltaan nykyaikaista kohdetta, kuitenkin estetiikasta tinkimättä.Toki yksi huone lisää, sauna ja pieni piha tai iso parveke olisivat tervetulleita.

Esteettisyys ja tunnelma

Vaikka olen valmis tekemään kompromissejä, on yksi kompastuskivi ollut kohteen yleisestetiikka. Lieneekö taustalla iän myötä oireileva hämäränäkö, mutta kaipaan kotiini valoa ja avaruutta. Ihastun selkeisiin pohjiin, jossa toiminnot seuraavat loogisesti toisiaan ja asunnon flow on hyvä. Vastaavasti matala huonekorkeus, pienet ikkunat ja sokkeloiset huoneet ahdistavat minua – kaipaan hieman tilan tuntua ympärilleni.

En ihan hevin myöskään tingi remontista ja materiaaleista, joilla se toteutetaan. Mieluummin pienemmät neliöt kuin huono laatu. Kauniisiin puitteisiin voi sitten ajan kanssa koota sisustusta. Kun nykyisessä kodissa on tottunut kauniiseen lattiaan ja tilavaan keittiöön, on niistä tinkiminen melko vaikeaa. Remontointi ja korkeaan tasoon pyrkiminen ei toki aina tarkoita huikeaa budjettia, mutta nämä ovat asioita jotka täytyy huomioida myös asunnon kokonaishinnassa. Valitettavasti tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on myynnissä kohteita, joissa edes kalliita taloyhtiöremontteja ei ole huomioitu riittävällä tasolla hinnassa.

Järkevät neliöt

Pääkaupunkiseudulla asuntojen keskineliöhinta on noin 4 200 euroa eli karkeasti laskettuna 50 lisäneliön hinta on 200 000 euroa. Sillä erotuksella saisi kotikaupungistani kokonaisen talon. Kun mittavan remonttia kaipaavien asuntojen myyntihinnat pyörivät yli puolessa miljoonassa, tuntee kohtalaisella omalla rahoituksella varustettu pariskunta itsensä varsin pers’aukiseksi ja on sanomattakin selvää, että kompromissejä täytyy tehdä.

Meillä ei ole tarvetta 180 neliölle, etenkin jos kohteen lämmitys nojaa vuosikymmeniä vanhaan tekniikkaan ja sähkölämmitykseen. Pelkään, että näissä kohteissa iso jälkilasku tule vuosien päästä korkeampina ylläpitokustannuksina. Neliöiden tuplaantuminen tarkoittaa myös remontoitavien ja sisustettavien neliöiden kasvua, emmekä lähtökohtaisesti halua hankkia lisää tavaroita vain tavaroiden takia. Tästä hyvän muistutuksen antoi viikonlopun Hesarissa myös Tomi Kouvola, joka muistutti suomalaisia siitä, ettei tavaroita hamstrattaisi suotta, vaan uuden hankinnan myötä laitettaisi vanha kiertoon.

Sijainti

Jos budjetti olisi rajaton, voisi tämän kohdan yliviivata listalta. Silloin kun mielessä on suuremmat neliöt, tehdään kompromissit juurikin sijainnin suhteen. Tunnin ajomatkan päähän Helsingin keskustasta saisimme kyllä rakennettua unelmatalomme, mutta suurempi kysymys on se viihtyisimmekö siellä? Aikaa on rajallisesti ja itse koen, etten halua pidentää työpäiviä parin tunnin työmatkoilla auton ratissa.

Pohjimmiltani olen pienen kaupungin tyttö ja ympäristön täytyy tuntua omalta, jotta saan hyvän hyggen myös kodin seinien sisäpuolelle. Nyt kun etsimme mukavaa aluetta koko perheelle, täytyy asiaa tarkastella myös lasten näkökulmasta. Millaiset koulut alueella on, onko päiväkoti lähellä, entäpä harrastukset ja kaverit? Minulle on todella tärkeää, että voin kasvattaa lapseni turvallisessa ympäristössä ja tarjota hänelle helpon arjen. Esikoinen aloittaa koulun neljän vuoden päästä. Koska vuodet kuluvat yhdessä silmän räpäyksessä, pitäisi meidänkin kyetä sitoutumaan seuraavaan asuinpaikkaamme pitkällä jänteellä.

Olemme asuneet nykyisellä asuinalueella lähes viisitoista vuotta ja voisimme hyvin asua täällä seuraavat viisitoista vuotta. Monet meidän arvostamat asiat löytyvät täältä ja samalla lapselle on muodostunut turvalliset kuviot omaan arkeensa. Suuremmat perheasunnot ovat täällä valitettavasti kortilla ja hinnoiteltu täysin epärealistisiksi meidän näkökulmasta.



Millaista elämää haluamme elää?

Neliöt, sijainti ja budjetti kietoutuvat kaikki siihen millaista elämäntyyliä haemme ja millaista elämää haluamme elää? Itselleni on kirkastunut se, etten ole valmis venyttämään lainahanoja tappiin ylihinnoitellun kompromissikohteen takia. En halua maksaa koko aikuiselämäni ajan jokaista liikenevää euroa kodista, joka on enemminkin kallis kompromissi kuin vuosien unelmien täyttymä. Enkä myöskään ole valmis ottamaan valtavia taloudellisia riskejä etenkin, jos lastina on menneiden vuosikymmenten rakennusvirheet ja lisäbonuksena terveyteen liittyvät riskit.

Kannustaisin muitakin miettimään asunnon hankkimista hieman inhimillisemmästä näkökulmasta ja toivoisin, että tiettyjä asumiseen liittyviä normeja haastettaisi yleisessä keskustelussa. Miksi lasta ei voisi kasvattaa kerrostalossa tai minkä takia hyvätuloinen sinkku ei voisi asua vuokrayksiössä, onko isot omakotitalot oikeasti nykyaikainen ja ekologinen asumistapa?

Olen pohtinut sitä, mistä asioista olisin valmis tinkimään seuraavan kodin takia, ruoasta, matkoista, omista ja lapsen harrastuksista ja yhteisestä ajasta? Teenkö omasta elämästä aivan liian kireää, jos sijoitan kaikki eurot kotiin, enkä vaikka arkea helpottaviin palveluihin kuten siivooja- tai lastenhoitopalveluihin, joilla paikataan aukkoja omissa resursseissa ja turvaverkoissa. Jos olemme tehneet jo nyt kovasti töitä, niin entäpä sitten, kun harteilla on kallion kokoinen asuntolaina ja lainan korkotaso nousee äkkiä. Minä en halua olla se vanhempi, joka ylitöistä palatessaan muistuttaa lapsiaan siitä, kuka nämä kodin seinät maksaa ja kohauttaa olkia yhteistä aikaa kaipaavien lasten kiukulle.

Uskon myös, että pidemmällä aikajänteellä on kannattavampaa sijoittaa kuukausittain ylimääräinen 100 euroa lastenhoitajaan ja treffi-iltaan puolison kanssa kuin ylimitoitettuun asuntolainaan. Jos jokin tulisi tässä tilanteessa kalliiksi, niin avioero. Unelmatalo ei takaa unelmaelämää.Yksinkertaisemmatkin valinnat riittävät onnelliseen kotiin.

Huhhuh, tulipa pitkä postaus, kiitos jos jaksoit lukea asuntoventilointiani tänne asti. Kerro mikä sinulle on tärkeää kodissa ja asumisessa?

Klassiset lomakukat ja hattaraiset hajatelmat

Nyt se alkoi, loma. Pää on ihan hattaraa alkuvuoden pyörityksen jäljiltä. Ruuhkavuodet taitavat olla nimensä veroisia. Arjessa ei tule ihmeemmin pysähdettyä pohtimaan sen syvällisempiä, vaan päivät juoksee hurjaa vauhtia ja itse yrittää pysyä niiden vauhdissa. Pari vuotta sitten taisin kuvata näihin samoihin aikoihin myös pyöreitä pioneja ja miettiä syntyjä syviä. Silloin tuo nyt vauhdikas tyttönen odotteli vielä vatsassa. Aika juoksee hirmuista vauhtia.

Oman pikantin lisän pään hattaruuteen tuonee flunssa, joka kattaa kaikki mahdolliset hengitystieinfektiot. Pikku hiljaa mokoma alkaa olla selätetty ja sohvan pohjalta pääsee muihinkin kesäpuuhiin. Sen verran tauti hidasti vauhtia, että beiben huoneen tapetointi siirtyy syksylle. Ennättäähän sen silloinkin.

Kun on juossut pää kolmantena jalkana ja rutistanut lähes kaiken korvien välistä työlle, ei luovuus ole päässyt kukkimaan täällä blogin puolella. Onkin merkillistä kuinka jo muutaman vapaapäivän jälkeen käsi hapuilee kameraa, ruoanlaitto kiinnostaa ja kotiakin silmäilee eri tavoin. Luovuutta ja ideoita ei vain riitä loputtomiin. Silloin kuin saa toteuttaa itseään töissä mielin määrin ja haastaa itseään menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, on vapaa-aika käytettävä latautumiseen. Luova ihminen ei ole kone ja hyviä ideoita ei synny liukuhihnalta, jos luovuus kukkii duunissa saattaa kotona olla hieman hiljaisempaa inspiraation saralla.

Jos pää palautuu rasituksesta nopeasti, on myös keholle annettava aikaa palautumiseen. Nuorempana kroppa antoi anteeksi pitkät työpäivät, huonot yöunet ja epäsäännöllisen ruokalun. Nyt moisesta saa palkkioksi uuden vararenkaan vyötärölle, samean ihon ja kenties tämän tyyppisen flunssankin. Viimeiset puoli vuotta monenlaisine nopeuskapeikkoineen on ollut kieltämättä stressaava. En odottanut sen olevankaan mitään muuta, mutta silti se pääsi yllättämään rasittavuudellaan, joka todellakin tuntuu kehossa.

Jos ennen töihin paluuta otin viikoittain useamman kerran aikaa liikunnalle ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle, en onnistunut tässä kertaakaan alkuvuoden aikana. Onnistun säätämään mallikkaasti koko perheen aikataulut ja töissä koordinoimaan useamman tahon ajankäyttöä, mutta en saa omaan kalenteriin tilaa edes puolen tunnin verran päivässä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Loman tärkeimmät asiat ovatkin tänä vuona yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa sekä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Syksyä kohden täytyy miettiä, että mikä on oma ratkaisuni siihen että kalenterista löytyy viikoittain aikaa liikkumiseen ja omasta kunnosta huolehtimiseen. Epäilen, että kohdallani paras ratkaisu voisi olla jonkun positiivisen treenausporukan löytyminen, kenties PT:n palkkaaminen kaveriporukalla tai tennistunnit. Sellainen ratkaisu, jossa yhdistyisi sosiaalisuus ja laadukas treeni, jolloin en tekisi treeniä vain treenin vuoksi vaan laajemmin voidakseni hyvin.

Still alive

Reilu kuukausi tasapainoilua työn ja perhe-elämän välillä. Aika todellakin tuntuu lentävän ja niinpä tähänkin kuukauteen on mahtunut monenlaista. Päiväkotiharjoittelua, koko perheen sairastama flunssa, sitä seurannut korvatulehdus, töihinpaluun iloa, ruuhkabussissa tuskailua, muutama ympäripyöreä työpäivä ja niin monta iloista jälleennäkemistä päiväkodin pihalla.

Vihaan sanaa ruuhkavuodet. Se menee minun sanakirjassa samaan kategoriaan kuin voimaantuminen, itseään alleviivaavana, hivenen liioittelevana ja voivottelevana terminä. Siltikin nyt juoksujalkaa kiitäessä paikasta toiseen, ymmärrän täysin mitä tuolla termillä tarkoitetaan. Sitäpä tämä vaihe elämässä on, kiiruhtamista tukka pystyssä. Elämää tämäkin.

Syyskuun kuudes tulppaanit1
Syyskuun kuudes tulppaanit 2
Syyskuun kuudes olohuone

Sairasteluista huolimatta alku on mennyt melko hyvin. Töissä olen saanut hyvän vastaanoton ja olen iloinen, että olen tavallaan päässyt jatkamaan siitä mihin jäin reilu vuosi sitten. Ilokseni saan tehdä työtä fiksujen ihmisten kanssa ja oppia uutta. Mutta on ilo huomata, että omaan osaamiseen löytyy luottoa. Aikaisemmin olin tottunut venyttämään työpäiviä tuon tuosta, joten oma henkinen taistonsa on löytää tasapaino töiden ja perhe-elämän välillä. Haasteena on tunnistaa rajat mikä on tarpeeksi ja koska työ on riittävän hyvin tehty. Tytöllä oli puolestaan nyt hyvät valmiudet päiväkodin aloittamiseen ja jääkin hyvillä mielin hoitajien huomaan. Alkuun muutosta toki protestoitiin kovasti, mutta se oli odotettavaa ja kuuluu asiaan. Tässä kohtaa olen iloinen, että olin vielä syksyn kotona.

Kun työ ja arjen pyöritys haukkaa leijonan osan päivästä, niin jostakin se aika on pois. Jos aikoo nukkua öisin. Omalla kohdalla harrastukset ja ylipäätään omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat jääneet täysin vailla huomiota. Enkä ole tästä kovin iloinen. Aktiiviseen arkeen, viikottaiseen pilatekseen ja salitreenin tottunut ranka on ihmeissään melko staattisesta toimistoelämästä. Kuukaudessa Buranaa on kulunut yhtä paljon kuin viime vuona yhteensä, mikä toki kertoo myös hyvästä lähtötilanteesta. Alkushokin ja talven sairastelujen jälkeen, on vain löydettävä aika liikkumiseen. Toivon, että tässä avuksi tulee kevät ja valoisat aamut. Oma haasteensa on toki se, miten aamuntorkku taipuu aamutreenaajaksi.

Ymmärtänette varmaan myös sen, että tässä yhtälössä myös blogi on jäänyt heitteille. En missään tapauksessa halua sulkea blogia, joten on löydettävä uusia tapoja sen päivittämiseen. Rimaa on hieman laskettava. En väitä, että rima olisi ollut aikaisemminkaan pökerryttävän korkealla, mutta suodattimeen on jäänyt melkoisesti kuvia ja postauksia. Esimerkiksi valotusongelmien takia nämä kuvat olisi jääneet julkaisematta.

Välillä liika kriittisyys kasvattaa kynnystä julkaista yhtään mitään ja silloin ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Jos elämäkään ei ole nyt täydellistä, niin ei bloginkaan tarvitse olla kiiltokuva täydellisestä elämästä. Luvassa siis lyhyempiä postauksia ja ei niin täydellisiä kuvia.

Katsellaan siis tulppaaneja ei niin täydellisessä valossa. Hyvää viikonloppua, toivottavasti teidän vuosi on alkanut hyvin!

Vuoden 2016 kooste ja lupaus tulevaan

Uusi vuosi tuo mukanaan muutoksia omaan arkeen, niinpä on hyvä katsastaa mennyttä vuotta. Vuoden aikana vauva on kasvanut taaperoksi ja vauvavuosi on vaihtunut lapsiperhearjeksi. Viikon päästä bebe aloittaa päiväkotiharjoitukset ja minä palaan hiljalleen päivätyöhön. Tuntuu, että viikot menevät huimaa vauhtia, eikä arjessa osaa pysähtyä hienojen asioiden äärelle. Mennyt vuosi on ollut täynnä iloa, rakkautta, onnea, uuden oppimista ja välillä hieman huolta tulevasta. Sitä se kai elämä pienen ihmisen vanhempana on. Blogi ei kata kaikkia osa-alueita elämästä ja tänä vuonna fokus on ollut sisustuksessa. Kun viettää päivät kotona on enemmän aikaa kodin laittamiseen ja toisaalta korjattavat asiat häiritsevät enemmän. Tähän maraton-postaukseen yhdistyy itse asiassa kaksi postausta, ensimmäinen osa katsastaa menneeseen ja lopussa tehdään lupauksia tulevaan. Katsastetaan mitä vuoden 2016 neljä vuodenaikaa on pitänyt sisällään.

Talvi

Vuosi alkoi vauvavuoden pohjakosketuksella ja sankalla ensilumella. Lyhyiksi torkuiksi muuttuneet yöunet ja kuukausien aikana karttunut univelka vei mielialan pohjille sekä sisustusinnon nolliin. Tilanne alkoi onneksi alkuvuodesta helpottamaan unikoulun avulla, vaikka yökukkumisia satunnaisesti senkin jälkeen on esiintynyt.

syyskuunkuudes_asetelma2

syyskuunkuudes_asetelma6

Talven aikana en aloittanut isompia projekteja kotona, vaan pohdin omaa sisustusfilosofiaa ja isompia linjoja sisustamiselle. Olohuoneeseen saatiin vihdoin uusi pöytä, Muuton Around, joka on tämän vuoden paras sisustushankinta. Se viimeistelee olohuoneen ja tuo jämäkkyyttä tilaan.

syyskuunkuudes_uusikamera_olympus_om_de1_3

Kevät

Kevätaurinko paljasti kotoa muutamia korjauskohtia. Vuoden aikana on tullut vietettyä ennätysmäärä aikaa keittiössä ja ruoanvalmistuksen parissa. Näinpä projektilistan kärkeen kiilasi keittiönvälitilan asennus. Samoihin aikoihin kotimme ainoa verhoton ikkuna sai Woodnotesin valkoiset paperinarurullaverhot. Nämä hankinnat viimeistelivät keittiön ja lisäsivät viihtyvyyttä tilassa.

syyskuunkuudes_woodnotes_verhot6

syyskuunkuudes_keittio_valitila_marmori2

P1010165syyskuunkuudes_keittio_valitila_marmori5

Tytön huone sai hempeitä värejä ja ensimmäistä kertaa pohdin millainen huoneesta lopulta tulee. Samoihin aikoihin päätin, että jatkan hoitovapaalla vielä kesän yli. Jälkikäteen tarkasteltuna tämä oli ehdottoman hyvä päätös. Alun kankeuden helpotettua syksy oli todella antoisa ja jokaisen kiristetyn sentin arvoinen. On ollut upea seurata pienen kasvamista ja tutustua tähän uuteen persoonaan, joka meillä asustaa. Utuisen vauvavuoden jälkeen oli myös aikaa miettiä omia suunnitelmia tulevaisuudella sekä miettiä mihin suuntaan itse haluaa kasvaa.

syyskuunkuudes_konmari_opit1-1-9

syyskuunkuudes_konmari_opit1-2

Pääsiäislomalla luettu Konmari herätti kirppiskärpäsen ja mietin uudestaan kodin säilytysratkaisuja. Jotenkin intuitiivisesti monet asiat olivat säilytyksen saralla kuosissaan ja kehutun opuksen suurin anti oli tavaroista luopumisen helppous. Loppukeväästä katsastettiin kohti kesää ja pohdittiin mökille rakennetun lisärakennuksen sisustusratkaisuja.

syyskuunkuudes_makuuhuone_hay1

syyskuunkuudes_kirena_makuuhuone

Kesä

syyskuunkuudes_pirkka_pionit1

syyskuunkuudes_PIRKKAPIONIT_2

Kesää vietettiin perheen kanssa lomaillen. Alkukesän auringosta nautiskeltiin tytön kanssa Helsingissä ja välillä poikettiin mökkirannalle aitan rakennukseen. Kesätunnelmaa kerrostalokotiin toivat kukat ja vaaleammat tekstiilit. Kesäisin tunnelma oli ehdottomasti kukkatapetin koristamassa makuuhuoneessa, jonka valitsin myös kotimme kodikkaimmaksi paikaksi.

syyskuunkuudes_makuuhuone_kukkatapetti
syyskuunkuudes_makuuhuone_silkkiverhot
syyskuunkuudes_makuuhuone2

Heinäkuussa tehtiin neidin ensimmäinen ulkomaanmatka tehtiin Itävaltaan Alpeille ja reissu ylitti kaikki odotukset. Heinäkuussa lomailtiin mökkirannoilla ja opittiin kuinka mökkilomassakin on haasteensa juuri kävelemään oppineen uteliaan tutkijan kanssa.

syyskuunkuudes_saimaa_holiday8

syyskuunkuudes_saimaa_holiday1

syyskuunkuudes_saimaa_holiday5

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksy

Elokuussa alkoivat viimeiset kuukaudet kotona tytön kanssa. Alkuun ilmassa oli mökkihöperyyden merkkejä, kun arjen kuviot olivat kesän aikana muuttuneet merkittävästi ja reipas tyttö kaipasi enemmän aktiviteetteja. Ilman järkevää puuhaa kaapit tyhjentyi ennätysajassa ja kirjahyllyn pokkarit lensivät kaaressa halki olohuoneen. Mukavuusalueen ulkopuolella käynti oli paras oppi. Kun omat ystävät palasivat töihin äitiyslomiltaan, oli pakko lähteä liikkeelle, keksiä tekemistä tytölle, mennä mukaan perhekerhoihin ja minglaamaan hiekkalaatikon laidalla. Etsiä omanlaista seuraa kummallekin meistä ja samalla aktiviteetteja tytölle. Lopulta meillä oli antoisa syksy ja olen tavannut hurjasti uusi ihmisiä, jopa ystävystynyt osan kanssa.

Sisustuspuolella syksy on tapahtumien luvattua aikaa. Tapasin tapahtumien lomassa paljon muita sisustusbloggaajia ja muita alan intoilijoita. Omassa kodissa rullasin kalusteiden järjestystä ja sparrailin ideoita minulle niin tärkeäksi muodostuneessa sisustusryhmässä, joka kokoaa yhteen joukon sisustuksesta innostuneita ammattilaisia ja harrastajia. Loppusyksystä eteisen seinä sai tummansinisen värin ja kotiin tuli muutoinkin häivähdys tummempia sävyjä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusi vuosi uusin kujein

Oheinen kooste yhdistää sisustamista ja arjen elämää. Se onkin se ohjenuora, jolla pyrin blogin kanssa jatkamaan tänäkin vuona. Elämää on kuitenkin blogin ulkopuolella ja kaikki tässä kuvattu on vain pintaraapaisu meidän arjesta. Jos eläisin vain omassa turvallisessa kuplassani, voisin tällaisen vuoden jälkeen todeta olevani onnellisempi kuin koskaan. Ne asiat, joista olen haaveillut ovat toteutuneet ja elämä näyttää sellaiselta kuin olen toivonut. En voi toivoa tulevalta muuta kuin sen, että nämä hyvät asiat ja päivät säilyisivät myös tulevaisuudessa. Olisi kuitenkin naiivia väittää, että omassa kuplassa eläessä maailman meno ei huolestuttaisi. Huolestuttaa se. Enemmän kuin koskaan, etenkin tuon pienen tytön takia. Nyt jos koskaan on tärkeää, että saa elää turvallista ja omien arvojen mukaista elämää, kasvattaa rauhassa tulevaa sukupolvea ja antaa heille vähintään yhtä hyvän maailman kuin se missä me olemme aikanaan saaneet kasvaa. Suurille maailmaa mullistaville asioille pienen ihmisen on vaikea tehdä mitään, mutta jokainen voi olla omassa elämässään hyväntekijä.

Syyskuun kuudes joulutunnelmointi

Syyskuun kuudes tonttu Gugguu

syyskuunkuudes_facebook_joulu

Myönnän kuitenkin, että oma positiivinen asenne on saanut viime vuoden aikana useamman kolauksen ja välillä on tehnyt mieli silmät sulkea uutisvirralta viikoiksi. Tuntuu, kuin maailman pöyristyttävät tapahtumat eivät olisi tarpeeksi, vaan media osaltaan mässäilee onnettomuuksilla, kohulla ja kaaoksella. Mulle on tullut mitta täyteen tuomiopäivän puheeseen ja olen päättänyt tehdä jotain asialle omalla kohdallani. Sanotaan, että kaikki hyvä tulee aikanaan takaisin. Näinpä mä olen päättänyt keskittyä kaaoksen ohella hyvää ja tehdä osani kyynisyyttä vastaan.

Mitä se konkretiassa tarkoittaa? Ensimmäinen asia on uudenvuoden lupaus. Vatsalihasten treenaamisen sijaan, treenaan päätäni. Otan joka päivä 5 minuuttia aikaa rauhoittumiseen omien ajatusten ääreen ja mietin, mitä hyvää tässä päivässä on, mitä toivon itselleni ja mitä hyvää toivon läheiselleni, entä mitä hyvää toivon jollekin vieraalle? Jotta asia ei jää vain ajatuksen tasolle, kiinnitän huomiota siihen, että teen hyviä asioita myös omassa arjessa. Kerään vaikkapa lapselta pieneksi jääneet vaatteet, jollekin niitä tarvitsevalle, kännykän räpläämisen sijaan höpötän bussissa eläkeläisrouvien kanssa, lahjoitan ruokakassin sille, jonka tili on tyhjä ja laitan mukaan hyvän kirjan tai kerään harrastusvälineet sellaiselle nuorelle, joka haluaa aloittaa uuden harrastuksen.

Jokaisella on mahdollisuus olla oman elämänsä Brother Christmas, nykypäivänä kanavia on monia ja mikä tärkeintä avaamalla silmät voi auttaa jokapäiväisessä elämässä. Hyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle, jos haluaa pelastaa jonkun päivän. Töissä yritän nähdä hyvän ennen pahaa ja kaikessa yritän muistaa rakentaa sopua sekä löytää ratkaisuja. Suosin säälittää suomalaisia ostoksia tehdessä. Lyhyen some-viestin sijaan soitan ystävälle. Tuppaan itseni vaunulenkille, kun ystäväni kaipaa tauon lapsen hoidosta. Kotona rajoitan kännykän käyttöä ja pyhitän illat perheen kanssa yhdessäoloon. Mun some-keskustelut tai sähköpostit eivät saa olla pois ajasta lapsen kanssa. Ennen kaikkia yritän olla huolehtimasta asioista, joihin en voi vaikuttaa.

Minä uskon, että olemalla hyvä ja huomioimalla muut, voi parhaiten taistella kyynisyyttä vastaan ja mä olen ihan varma, että hyvä kiertää. Pavekin sen jo sanoi ”Se kuka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.”

Tätä positiivisen ajattelun voimaa ja tahtoa tehdä hyvää, tuntuu olevan liikkeellä just nyt. Samaan aikaan kun luonnostelin omaa postaustani, Kerttu julkaisi oheisen postauksen, jossa ajatus on viety jo konkretiaan ja jatketaan hyvää työtä ennestää tutun kohteen parissa. Samoilla linjoilla on myös Inspired by Loven Sanna. Tehdään tästä vuodesta hyvä.

Nyt kurvipallo juuri sinulle, mitä sinä aiot tehdä tänä vuona ollaksesi paras mahdollinen versio itsestäsi? Ei tarvitse vastata, jos ujostuttaa, mutta mieti asiaa edes hetki.