Treffit Punkaharjulla

Muistelin, että viimeisen kahden vuoden aikana olemme käyneet kahdestaan ulkona mieheni kanssa kaksi kertaa. Kerran viime kesänä ja puolitoista vuotta sitten hääpäivänä. Edellisen hääpäivän kuittasimme Whatsup-viestein. Jotta liitossamme juhlitaan neljättä hääpäivää, oli jo aika istahtaa saman pöydän ääreen.

Loman lopuksi tyttö jäikin illaksi isoäidin hoitoon ja suuntasimme mieheni kanssa Hotelli Punkaharjun antimien ääreen. Punkaharju on minulle lapsuudelta tuttu maisema ja vielä muutama vuosi sitten kesälomaretkiin kuului vierailu upeille harjuille ja Retrettiin.

Jos paikka ei ole sinulle vielä tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumista alueeseen. Puruveden kirkkaat vedet ja niitä halkova harju on upea kokonaisuus. Minusta tämä on yksi kauneimmista paikoista Suomessa. Aikaisemmin Valtionhotellina tunnetussa hotelli Punkaharjussa on juhlittu monien ystäviemme häitä ja niinpä oli kiva palata tuttuun paikkaan, joka on herännyt uuteen eloon. Saimi Hoyerin käsissä hotelli on herännyt uudestaan henkiin ja tilojen sisustus miellyttää esteetikon silmää. Täällä on tyylikkään rento tunnelma ja alue on kuin tehty rauhoittumiseen. Ikkunoista avautuu maisema harjuille ja mäntyjen välissä kimmeltää järvi.


Jos miljöö on upea, ei ravintolan tarjoiluissa ollut myöskään mitään moitittavaa. Annokset olivat herkullisia ja uskaltaisin väittää, että ravintola on alueen tasokkain. Tarjolla on niin kolmen että viiden ruokalajin yllätysmenu sekä niihin sointuvat viinit. Meillä oli selkeät sävelet menun suhteen ja yllätysten sijaan valitsimme kasvis-, kala- ja liha-annoksista suosikkimme. Jälleen kerran omalle lautaselleni päätyi kalaruokia. Alkuun sokerikraavattua siikaa ja pääruoaksi kuhaa.

Kummankin annoksen kohdalla täytyy antaa erityisesti kiitosta annoksen viimeisteleville lisukkeille. Upeaa, kuinka Saimin sieniharrastus näkyy ja maistuu lautasella. Keittiön tervehdys oli suussa sulava sieni macaron, jonka suussa sulavaa täytettä olisi maistellut enemmänkin cavan kanssa. Pääruokien kyljessä maistui puolestaan tatit ja muut metsäsienet, joita en valitettavasti omalla sienituntemuksellani tunnistanut.

Hyvin sujuva arki tekee varmasti onnellisemmaksi kuin yksittäiset treffi-illat, mutta etenkin kun takana on vuosikymmen yhteistä elämää tuntuu aika ajoin haikealta, että yhteinen aika on ollut viime aikoina kortilla. Siinä missä ennen käytiin tuon tuosta elokuvissa, viikonloppumatkoilla ja ravintolaillallisilla, nykyisin yhteiset keskustelut koskevat yhteisen arjen logistiikkaa ja kalenteripolitiikkaa. Olen kiristellyt hampaitani, kun lauantai-iltaisin some-feedit laulavat treffi-päivityksistä ja pariskuntaillallisista. Itsellä kun nämä treffi-illat ovat olleet kiven takana, eikä se ole ollut täysin oma valintani. Tämä elämän realiteetti ei tullut yllätyksenä lapsen syntyessä, mutta siltikin toisinaan kaipaan yhteistä rauhallista aikaa ja sitä, ettei tarvitse huolehtia siitä minkä esineen perheen pienin sinkoaa pöydältä viereiseen pöytään.

Treffi-iltojen sijaan olen yrittänyt luoda uusia tapoja – kutsua ystäviä kylään meille ja mikään ei estä kynttiläillallisia omassa kodissa. Tavallaan lastenvahtikuvioiden haasteet, ovat kannustaneet alusta asti lähtemään liikkeelle lapsen kanssa. Muutoinkin pyristelen vastaan ajatukselle, että sosiaalinen elämä päättyy, kun perhe kasvaa. Ei se pääty, vaan muuttaa muotoaan. Näinpä tehdään kotona hyvää ruokaa ja yritetään järjestää niissä puitteissa kynttiläillalliset aina silloin, kun meidän vaihtelevat työaikataulut antavat periksi.

Vaikka sen oman arjen saisi pyörimään ja pidettyä välit puolison kanssa kohtalaisena pikkulapsiarjessa, olen sitä mieltä, siihen yhteiseen aikaan tulisi panostaa. Laskea lapsenvahdin kulu investoinniksi tulevaisuuteen ja ottaa omaa aika. Meillä ei ole Suomessa vanhempien treffailukulttuuria ja näin ollen kukaan ei tule tarjoamaan lapsenvahtiapua, jos et sitä itse järjestä. En myöskään usko, että yksi iltapäivän leffanäytös tai illallinen kerran kuukaudessa on pois lapselta. Päinvastoin, pienet piipahdukset arjen ulkopuolella auttavat jaksamaan ja eiköhän se vanhempien toimiva suhde ole myös lapsen etu. Tästä aiheesta osuvasti on kirjoittanut useampaan kertaan myös Chez Helena.

Näinpä tulevan vuoden agendalla on edes joka toinen kuukausi tehdä jotain yhdessä puolison kanssa. Onhan hän paljon huikeampi heppu kuin arkena muistankaan. Mun mielestä tässä on yksi pieni juttu, jolla lapsiperhe-elämästä voi tehdä aavistuksen helpompaa.

Mites muut pikkulapsiarjen keskellä suhaavat, käydäänkö teillä treffeillä?

Ensimmäinen vilkaisu kesätupaan

Juhannuksena päästiin nukkumaan ensimmäiset unet uudessa rantamökissä. Kylläpä nukutti hyvin. Hirsirakennuksissa ilma on raikas, hiljaisuudessa kuuluu ainoastaan järven liplatus ja aamuyöllä heräilevät linnut.

Hankin suurimman osan sisustuksesta jo vuosi sitten, mutta vielä on jonkin verran hankintoja tehtävänä. Kaikki toiminnot eivät ole vielä jäsentyneet. Tavaroita paikoilleen asetellessa pohdin jälleen tyhjän paperin kammoa ja sitä, kuinka yksi ratkaisu vie suunnitelmia täysin väärään suuntaan. Toisaalta jos ei tee mitään, ei luo mitään ja jos ei tee virheitä, tuskin myöskään onnistuu. Siinä missä kotona modernin skandinaaviseen tyyliin sekoittuu hitunen romantiikkaa, haluaisin pitää kesäkodin linjoiltaan selkeänä ja minimalistisena.

Tällä hetkellä tilassa on vielä paljon tilapäisratkaisuja, tarjoiluvaunu on ostettu terassille ja ensi kesänä tyttökin kaipaa isomman pedin kuin pinnasänky. Yöpöydän valaisimien hankinnasta on tullut varsinainen farssi, kun en ole löytänyt mieleisiä mökin sähköistykseen sopivia valaisimia. Näppärä saattaa huomata, ettei niitä yöpöytiäkään vielä ole. Kaikki ajallaan.

Nyt kun sisällä on tärkeimmät toiminnot kunnossa, keskitytään kesäloma lomailuun ja ulkopuolen viimeistelyyn. Vuorossa on terassin viimeistelyä, hiekkarannan tasoittelua ja istutusten tekoa. Päivitän teille kuulumisia rannalta yhteyksien ja loman lokoisten päivien salliessa.

Vaaleanpunaisia pelargoneja ja piha-ajatuksia vaaleanpunaisin lasein

Viipyilevä alkukesän ansiosta päätin jo kerran, etten laita parvekkeelle ollenkaan kukkia alkukesäksi. Viikot menevät niin nopeasti, että kesälomaan on yksi silmän räpäys ja loman aikana tulee vähemmän katseltua oman parvekkeen kukkia. No kuinka kävikään. Kevätauringon pehmittämänä nappasin Stockmannilta kassillisen pelargoneja parveketta kaunistamaan.

Siinä missä ensimmäisenä vuotena suunnittelin parvekkeen vihersisustukset viimeistä piirtoa myöten, nyt kympin kukkakassi ajaa asian vallan mainiosti. Aikaisempina vuosina olen hankkinut parvekkeelle pääasiassa valkoisia kukkia, mutta olen huomannut mokomien muuttuvan viherkasveiksi kuumalla parvekkeella. Naapurin vaaleanpunaiset pelargoniat sen sijaan kukoistavat. Helsingin keskustan ravintoloiden edustalla olen törmännyt kauniisiin asetelmiin, joissa hailakan vaaleanpunainen pelargoni hakee kontrastia vihreistä reunaköynöksistä ja syvyyttä laventelin sinisistä kanssakukkijoista. Kokeillaan siis vaaleanpunaista alkuun ja hankitaan sille vihreitä kavereita kesän edetessä. Ensimmäisenä vuotena parveekkeella viihtyi hyvin myös oliivipuu, joka teki myös muutaman oikean oliivin. Puun siitepölykausi sai kuitenkin epäilemään moisen hankintaa ja luulen, että säästän puuhankinnat syksyyn ja ostan pienen sypressin.

Parvekkeelle kaksi vuotta sitten ostetut Lechuza altakasteluruukut ovat olleet hintansa väärtit. Altakastelu pelastaa hajamielisen kukkien kastelijan ja onpa kukat selvinneet hengissä lomakaudestakin. Valkoiset ruukut ovat puolestaan kestäneet paahdetta kellastumatta. Pienissä ruukuissa kukat taas tahtovat väsähtää näin kuumassa paikassa, joten jätin ne suosiolla pois tämän kesän istutuksista. Toisessa altakasteluruukussa meillä on ollut yrttejä. Ensimmäisen vuoden persilja sadosta kuivattuja yrttejä löytyy vieläkin kuivattuna maustekaapista. Minttu ja basilica ovat myös viihtyneet tässä paikassa hyvin, niitä kokeillaan tänäkin kesänä.

Jos kevät herättää viherpeukalon, ei se varsinaisesti rauhoita talopohdintaa. Kevät ja kesä ovat sitä aikaa, jolloin tuskastun kerrostaloelämään. Aurinkoisena päivänä olisin mieluusti koko päivän ulkosalla ja kerrostalon asukkaana tässä tuntuu olevan ihan oma vaivansa. Sen sijaan, että kipaisisin omalle terassille pakkaan pyyhkeen, kirjat, eväät, juomat, koiran kupin ja lapsen lelut, ja vasta sen jälkeen lähden etsimään rauhallista paikkaa rannasta. Kun ensimmäiselle tulee vessahätä, pakataan kamat ja lähdetään kotiin. Nopeasti ynnäiltynä pakkaaminen ja matkaaminen kohteeseen vie enemmän aikaa kuin itse kohteessa paistattelu.

Ulkoilmassa viihtyvä lapsi ei varsinaisesti helpota asiaa. Neidin ensimmäinen sana aamulla on ”kiikaa” ja aamupalan jälkeen lähdetään heti ulos. Meillä on lähistöllä ihana merenranta ja siellä suojaisat metsäpolut. Mutta vaikka omassa pihassa on hyvin varusteltu leikkipaikka, tulee välillä mietittyä homman miellekyyttä. Sisä- ja ulkotilojen mutkattomampi yhdistely ja sujuvampi logistiikka puoltaa omaa pihaa, vaikka toki tuo tulleessaan roimasti huoltotöitä ja kokonaan uuden elämäntyylin.

Huoltotyötkin on asia mikä tässä elämänvaiheessa mietityttää pientalossa. Jos nykyisellään aika ei meinaa riittää pyykkivuoren madaltamiseen ja sisätilojen siistinä pitämiseen, mistä sitä aikaa löytyisi pihalle? Optimisti toki ajattelee, että omalla pihalla vietettäisi enemmän aikaa ja siinähän ne kukkapenkit tulisi kitkettyä lasta leikittäessä. Ja kai pihansuunnittelussa voi huomioida helppohoitoisuuden? Kuinka nopeasti pihaan kyllästyy, jos parvekekin on kokenut inflaation kolmeen vuoteen? Vai voisiko parvekkeen inflaatio johtua siitä, ettei näissä puitteissa satumaisia taikapuutarhoja luoda? Ehkä tämä elämäntyyli on kohdallani tullut tiensä päähän.

Taloa pohtiessa on tullut mietittyä omaa tyyliä. Tuntuu, että moderniklassisuus saa vuosi vuodelta entistä minimalistisempia piirteitä. Tälläkin hetkellä pyrin karsimaan yksityiskohtia omasta kodista ja monesti silmä tarttuu sisustuslehdissäkin kodikkaisiin ja selkeisiin kokonaisuuksiin, jossa on yksi selkeä katseenvangitsija. Vauhdikas arki ja ajoittain hektinen työ kaipaavat vastaparikseen rauhoittavia puitteita. Lohduttavaa on kuitenkin huomata, että vuodesta toiseen tietyt asiat ovat omia suosikkeja – Y-tuoli, vaaleat puupinnat, valkoinen, mudanharmaa, ukkosen sininen, luonnonmateriaalit ja metallipinnat yksityiskohdissa.

Lämpimänä päivänä on hyvä nautiskella auringosta edes tällä parvekkeenpläntillä kera ison nipun sisustuslehtiä. Nuo kuvissa patsastelevat sivut on muuten tyylikkäästä Asun-lehdestä. Asiat järjestyvät aina.

Oispa puutarha kuin Strömsössä

syyskuunkuudes_stromsso11

Pari viikkoa sitten teimme pienen tyttöjen reissun Vaasaan kummien tykö. Samalla kun pistimme isäntäväen lasitavaroita palasiksi ihan urakalla, tutustuimme myös idylliseen merenranta kaupunkiin. Tunnelma kaupungissa oli jotenkin mannermaisempi kuin monessa muussa suomalaisessa pikkukaupungissa. Aivan kuin Tukholman tuulet näkyisivät katukuvassa. Puodit ja kahvilat olivat viehättävän skandinaavisia sekä tunnelmallisia. Näin kesäaikaan Vaasasta oli vaikea olla pitämättä. Piipahdimme päiväkävelyllä myös Strömsön kuvauspaikoilla ja pääsin minäkin kurkistelemaan miltä ohjelman puitteet ja puutarha näyttävät.

syyskuunkuudes_stromsso1
syyskuunkuudes_stromsso8
syyskuunkuudes_stromsso4
syyskuunkuudes_stromsso7

Aikanaan Strömsö oli sunnuntai-iltapäivien rentoutushetki, joka vei mielikuvitus matkalle sympaattiseen kartanomiljööseen, jossa takka tuli loimuaa, ompelukone surraa, sukan kutimet kilisee ja liedellä valmistuu täydellinen bouillabaisse. Ei huolia tai murheita, kun saa kotoilla sydämensä kyllyydestä ja kaikki menee niin kuin Strömsössä. Omalla kohdalla tuo kotoilu on vuoden sisällä menettänyt hohtoaan, eikä niitä neulepuikkojakaan ole tullut kilisteltyä pariin vuoteen.

syyskuunkuudes_stromsso2

Jos rauhaisa kotoilu oli joskus eksootista, niin tällä hetkellä samalla lailla eksoottisia minusta ovat puutarhat. Tietämykseni puutarhoista on pyöreä nolla, mutta kiinnostusta on sitäkin enemmän. On vaarallista päästää minut kitkemään kukkapenkkejä, koska alkukeväästä kaikki kasvintyngät näyttävät minun silmään rikkaruohoilta.

Katselen istutuksia ja yritän tutkailla mitkä kukat kukkivat mihinkin aikaan vuodesta, millaiseen rytmiin lajit on aseteltu, kuinka epätäydellisestä on tehty täydellistä. Ihmettelen eri värisiä angervoja ja yritän jäljittää laventelin henkisiä lajeja. Puutarhan ja talon kohdalla haaveeni ovat varsin ristiriitaiset. Jos unelmien talo olisi puitteiltaan moderni puutalo, niin puutarha puolestaan olisi runsaan lajikirjon omaava kartanon piha. Piha, joka kukkisi läpi kesän, jonka omenapuut kukkisivat keväällä ja tarjoaisivat satoa syksyllä. Unelmapuutarhassa viihdyttäisi ja kaikessa kauneudessaan se ei olisi pikkusievä. Strömsön pihassa oli sitä jotakin, mitä pihalta kaipaan. Isoja puita, muotoon viljelty kasvimaa, lasinen kasvihuone ja riittävän suuria istutusalueita. Vaasassa näitä hyvin hoidettuja unelmapihoja kyllä näkyi muutenkin.

syyskuunkuudes_stromsso5

syyskuunkuudes_stromsso6
syyskuunkuudes_stromsso8
syyskuunkuudes_stromsso10

Kuten kotoilun niin myös puutarhan suhteen haaveeni ovat vahvasti hattaraiset. En osaa arvioida miten paljon työtä tuollainen puutarha vaatii ja toisaalta mistä ne ylimääräiset tunnit sen hoitoon ottaisin, yöunistako? Mutta siltikin keväällä jokaisen Suomen kaunein koti –jakson päätteeksi huokasin, kun raati kokoontui kaiketi Hanna Sumarin kodin terassille ja kävelivät upean puutarhan halki. Tuolla sitä olisi ihmisen hyvä olla.

Ehkä olisi hyvä hetki skarpata omia asumishaaveita, onko se moderni talo vai sittenkin se Suomisen perheen kartanoa muistuttava nostalgiaa henkivä Villa. Muistatteko, kun vuosia sitten blogeissa kiersi Unelmakodin aakkoset –haaste? Itsekin silloin kirjoittelin omat aakkoseni ja kokosin Pinterestiin tämän kansion. Kansio on hyvin pätevä vielä tänäänkin, mutta keskittyy enemmän haaveideni kerrostalokotiin. Olisikohan aika päivittää haaveista toinen versio pientaloasumista ajatellen?

Paikka auringossa

syyskuunkuudes_terassi-1

Jos kesälomalla tuskailin sen kanssa, ettei valmista synny suunnitellussa ajassa, niin tässä esimerkki siitä kuinka pienellä vaivalla voi nopeasti tuoda kauneutta ympärilleen. Beben nukkuessa päiväuniaan kokosimme äitini kanssa kalusteet terassille ja katoimme pöydän valmiiksi lounasta varten. Suorittajalomailijalle on tärkeää saada edes jotain pientä aikaiseksi ja omia projekteja eteenpäin, vaikka ne ei olisi suorastaan maailmaa mullistavia.

syyskuunkuudes_terassi-1-6

Mökin terassille hankittiin tänä kesänä uusi ruokailuryhmä Ikeasta. Äpplaro-ryhmä sai kaverikseen vanhat tuolit, jotka ovat kuuluneet mökin kesäkalustukseen 90-luvulta saakka. Toivottavasti ensi kesänä jää aikaa näiden kunnostamiseen, sillä tuolit eivät varmastikaan pahastuisi uudesta maalipinnasta ja ajanhenkisestä verhoilusta. Terassikalusteiden alle voisi vielä hankkia ison maton kokoamaan ryhmän. Terassikivetys puolestaan saisi uuden ilmeen helposti saumausta paikkaamalla. Tästä kesästä oppineena, jätän to do -listan tässä vaiheessa ajatuksen tasolle ja yllätän itseni ensi kesänä, jos saan jotain aikaiseksi.

syyskuunkuudes_terassi-1-4

syyskuunkuudes_terassi-1-2

syyskuunkuudes_terassi-1-5

syyskuunkuudes_terassi-1-3

Pöytään laitettiin myös mökin omaa astiastoa Arabian Dominoista, jotka kuuluvat kesään niin kuin mansikat ja uudet perunat tillin kera.

Terassielämässä on myös se hyvä puoli, että aina voi kääntää katseensa kohti järveä, jolloin rakennustyömaa jää selän taakse. Niin ja kerrostalon asukas innostuu myös siitä, että kukat pöydän kaunistukseksi voi taittaa omasta penkistä.