Klassiset lomakukat ja hattaraiset hajatelmat

Nyt se alkoi, loma. Pää on ihan hattaraa alkuvuoden pyörityksen jäljiltä. Ruuhkavuodet taitavat olla nimensä veroisia. Arjessa ei tule ihmeemmin pysähdettyä pohtimaan sen syvällisempiä, vaan päivät juoksee hurjaa vauhtia ja itse yrittää pysyä niiden vauhdissa. Pari vuotta sitten taisin kuvata näihin samoihin aikoihin myös pyöreitä pioneja ja miettiä syntyjä syviä. Silloin tuo nyt vauhdikas tyttönen odotteli vielä vatsassa. Aika juoksee hirmuista vauhtia.

Oman pikantin lisän pään hattaruuteen tuonee flunssa, joka kattaa kaikki mahdolliset hengitystieinfektiot. Pikku hiljaa mokoma alkaa olla selätetty ja sohvan pohjalta pääsee muihinkin kesäpuuhiin. Sen verran tauti hidasti vauhtia, että beiben huoneen tapetointi siirtyy syksylle. Ennättäähän sen silloinkin.

Kun on juossut pää kolmantena jalkana ja rutistanut lähes kaiken korvien välistä työlle, ei luovuus ole päässyt kukkimaan täällä blogin puolella. Onkin merkillistä kuinka jo muutaman vapaapäivän jälkeen käsi hapuilee kameraa, ruoanlaitto kiinnostaa ja kotiakin silmäilee eri tavoin. Luovuutta ja ideoita ei vain riitä loputtomiin. Silloin kuin saa toteuttaa itseään töissä mielin määrin ja haastaa itseään menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, on vapaa-aika käytettävä latautumiseen. Luova ihminen ei ole kone ja hyviä ideoita ei synny liukuhihnalta, jos luovuus kukkii duunissa saattaa kotona olla hieman hiljaisempaa inspiraation saralla.

Jos pää palautuu rasituksesta nopeasti, on myös keholle annettava aikaa palautumiseen. Nuorempana kroppa antoi anteeksi pitkät työpäivät, huonot yöunet ja epäsäännöllisen ruokalun. Nyt moisesta saa palkkioksi uuden vararenkaan vyötärölle, samean ihon ja kenties tämän tyyppisen flunssankin. Viimeiset puoli vuotta monenlaisine nopeuskapeikkoineen on ollut kieltämättä stressaava. En odottanut sen olevankaan mitään muuta, mutta silti se pääsi yllättämään rasittavuudellaan, joka todellakin tuntuu kehossa.

Jos ennen töihin paluuta otin viikoittain useamman kerran aikaa liikunnalle ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle, en onnistunut tässä kertaakaan alkuvuoden aikana. Onnistun säätämään mallikkaasti koko perheen aikataulut ja töissä koordinoimaan useamman tahon ajankäyttöä, mutta en saa omaan kalenteriin tilaa edes puolen tunnin verran päivässä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Loman tärkeimmät asiat ovatkin tänä vuona yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa sekä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Syksyä kohden täytyy miettiä, että mikä on oma ratkaisuni siihen että kalenterista löytyy viikoittain aikaa liikkumiseen ja omasta kunnosta huolehtimiseen. Epäilen, että kohdallani paras ratkaisu voisi olla jonkun positiivisen treenausporukan löytyminen, kenties PT:n palkkaaminen kaveriporukalla tai tennistunnit. Sellainen ratkaisu, jossa yhdistyisi sosiaalisuus ja laadukas treeni, jolloin en tekisi treeniä vain treenin vuoksi vaan laajemmin voidakseni hyvin.

Still alive

Reilu kuukausi tasapainoilua työn ja perhe-elämän välillä. Aika todellakin tuntuu lentävän ja niinpä tähänkin kuukauteen on mahtunut monenlaista. Päiväkotiharjoittelua, koko perheen sairastama flunssa, sitä seurannut korvatulehdus, töihinpaluun iloa, ruuhkabussissa tuskailua, muutama ympäripyöreä työpäivä ja niin monta iloista jälleennäkemistä päiväkodin pihalla.

Vihaan sanaa ruuhkavuodet. Se menee minun sanakirjassa samaan kategoriaan kuin voimaantuminen, itseään alleviivaavana, hivenen liioittelevana ja voivottelevana terminä. Siltikin nyt juoksujalkaa kiitäessä paikasta toiseen, ymmärrän täysin mitä tuolla termillä tarkoitetaan. Sitäpä tämä vaihe elämässä on, kiiruhtamista tukka pystyssä. Elämää tämäkin.

Syyskuun kuudes tulppaanit1
Syyskuun kuudes tulppaanit 2
Syyskuun kuudes olohuone

Sairasteluista huolimatta alku on mennyt melko hyvin. Töissä olen saanut hyvän vastaanoton ja olen iloinen, että olen tavallaan päässyt jatkamaan siitä mihin jäin reilu vuosi sitten. Ilokseni saan tehdä työtä fiksujen ihmisten kanssa ja oppia uutta. Mutta on ilo huomata, että omaan osaamiseen löytyy luottoa. Aikaisemmin olin tottunut venyttämään työpäiviä tuon tuosta, joten oma henkinen taistonsa on löytää tasapaino töiden ja perhe-elämän välillä. Haasteena on tunnistaa rajat mikä on tarpeeksi ja koska työ on riittävän hyvin tehty. Tytöllä oli puolestaan nyt hyvät valmiudet päiväkodin aloittamiseen ja jääkin hyvillä mielin hoitajien huomaan. Alkuun muutosta toki protestoitiin kovasti, mutta se oli odotettavaa ja kuuluu asiaan. Tässä kohtaa olen iloinen, että olin vielä syksyn kotona.

Kun työ ja arjen pyöritys haukkaa leijonan osan päivästä, niin jostakin se aika on pois. Jos aikoo nukkua öisin. Omalla kohdalla harrastukset ja ylipäätään omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat jääneet täysin vailla huomiota. Enkä ole tästä kovin iloinen. Aktiiviseen arkeen, viikottaiseen pilatekseen ja salitreenin tottunut ranka on ihmeissään melko staattisesta toimistoelämästä. Kuukaudessa Buranaa on kulunut yhtä paljon kuin viime vuona yhteensä, mikä toki kertoo myös hyvästä lähtötilanteesta. Alkushokin ja talven sairastelujen jälkeen, on vain löydettävä aika liikkumiseen. Toivon, että tässä avuksi tulee kevät ja valoisat aamut. Oma haasteensa on toki se, miten aamuntorkku taipuu aamutreenaajaksi.

Ymmärtänette varmaan myös sen, että tässä yhtälössä myös blogi on jäänyt heitteille. En missään tapauksessa halua sulkea blogia, joten on löydettävä uusia tapoja sen päivittämiseen. Rimaa on hieman laskettava. En väitä, että rima olisi ollut aikaisemminkaan pökerryttävän korkealla, mutta suodattimeen on jäänyt melkoisesti kuvia ja postauksia. Esimerkiksi valotusongelmien takia nämä kuvat olisi jääneet julkaisematta.

Välillä liika kriittisyys kasvattaa kynnystä julkaista yhtään mitään ja silloin ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Jos elämäkään ei ole nyt täydellistä, niin ei bloginkaan tarvitse olla kiiltokuva täydellisestä elämästä. Luvassa siis lyhyempiä postauksia ja ei niin täydellisiä kuvia.

Katsellaan siis tulppaaneja ei niin täydellisessä valossa. Hyvää viikonloppua, toivottavasti teidän vuosi on alkanut hyvin!

Pirkka pionit

Kesä ja aurinko tulivat takaisin, ihanaa. Pikainen pionipäivitys teille ennen unosille menoa. Viikko sitten ostin nipun nuppusia pioneja lähimarketista ja epäuskoisena mietin, että näiköhän mokoman Pirkka-pioneista yksikään puhkeaisi kunnon kukkaan. Katsokaas kuinka hienosti ne kukkivat, ehdottomasti sen reilun kuuden euron väärti oli tämä kimppunen.

Syyskuunkuudes_pirkkapionit3

syyskuunkuudes_PIRKKAPIONIT_2

syyskuunkuudes_pirkka_pionit1

Pionit muistuttavatkin kuukauden päästä lähestyvästä pienen daamin syntymäpäivästä. Pinterestiin on koottu jo inspiraatiokansiota, täydellisen mansikka-suklaakakun resepti on vielä hakusessa ja oikeanväriset silkkipaperit pom-pomeihin etsinnässä.

Mä en voi uskoa, että mun pieni vauva on jo kohta vuoden ikäinen taapero, joka kävelee jo kovaa vauhtia eteenpäin. Oma ilopillerini mun.

Kevät tule ja tee taikasi

Huhtikuusta selvitty. Nimenomaan selvitty. Minulle huhtikuu on epämääräinen harmaa kausi talven ja kevään välissä, joka päättyy Vappuun. Kuohuvia kilistäen voi karistella talven tomut niskasta ja suunnata katsetta kohti kesää. Hoitovapaudesta huolimatta askel tahtoo välillä painaa ja valon lisääntyminen tekee hyvää. Kevät voi tulla tehdä taikansa, Vappu ja muut kevään juhlat tuovat kaivattua vaihtelua normaaliarkeen. Mikä ihanan aurinkoinen vappu olikaan ja heittäydyin vallan hempeäksi ja eilen ilta-auringon valossa kuvasin nämä pionikaunottaret, jotka ovatkin varma merkki tulevasta kesästä.

syyskuunkuudes_pionit3

syyskuunkuudes_pionit2

syyskuunkuudes_pionit4

Viimeksi meillä oli pioneita beiben synnyttyä, kun onnittelukimppuja sulostutti vaaleanpunaiset kesän kukat. Pioneita kuvasin myös vuosi sitten vappuna, kun neiti rantapalloa odoteltiin saapuvaksi. Nyt samainen beibe kiipeilee sohvan reunoja pitkin, tanssii mauttomien Suomi-rap-hittien tahtiin, haluaa lusikoida itse puuronsa ja höpöttää suu hymyssä tarinoitaan. Äiti huokaa, miten aika vaan lentää.

Hyvää viikon alkua, toivottavasti teillä oli mukava vappu!

Epäasetelmanaisen kevätsommitelmat

Useimmilla sisustusbloggaajilla on maaginen taito loihtia elegantteja asetelmia, joissa kipot, kapot, kirjat ja kukat sujahtavat vaivattomasti omille paikoilleen. Kokonaisuudet ovat rentoja ja samaan aikaan, niin viimeisteltyjä. Usein näistä kuvista välittyy kiehtova tunnelma ja kokonaisuudet ovat kutsuvia. Kerrokset tekevät niistä mielenkiintoisia. Myönnän, minulta tämä jalo taito puuttuu täysin. Aurinkoisen kevätpäivän piristämänä päätin yrittää ja koota kukat pieniin maljakoihin ikään kuin sommitelmaksi keittiön saarekkeelle. Mun asetelmista tuppaa tulemaan liian järjesteltyjä ja aseteltuja, tylsiä ja jotenkin insinöörimäisiä. Ehkäpä nuo viime kevään pastellikuumeessa hankitut pikkumaljakot pehmentävät järjestyksen tuntua.

syyskuunkuudes_asetelma6
syyskuunkuudes_asetelma3
syyskuunkuudes_asetelma4a

Minulla on luontainen tapa etsiä järjestystä ympäristöstä, näin esineet järjestyvät tiettyyn rytmiin. Väittäisin, että minulla on melko hyvä kolmiulotteinen hahmotuskyky ja isot kalusteet löytävät paikkansa, mutta nämä asetelmat. Puh. Kaipaan harjoitusta.

syyskuunkuudes_asetelma4b
syyskuunkuudes_asetelma2

Taisi olla Coco Chanel, joka kehoitti naisia vilkaisemaan peiliin ennen poistumista kodista ja poistamaan yhden asusteen kokonaisuudesta. Näin vältettiin liian runsas kokonaisuus. Tätä samaa ohjetta noudattaen poistin tarjottimen maljakoiden alta ja kokonaisuudesta tuli selkeämpi. Mulle sopiva ohje on ehdottomasti ”Less is more”. Jatketaan siis harjoituksia.

Vaan onpa mukava aloittaa viikko, kun koti on pyyhitty pölyistä, maljakossa on tuoreita kukkia ja pienten virpojien eilinen vierailu jaksaa hymyilyttää vieläkin.