Luova tauko

Ensimmäinen viikko äitiysvapaata takana ja tällä kertaa se alkoi yhdellä yskänpuuskaa seuranneella pamauksella. Pamaus kuului kyljestä, jossa luu ja lihas antoivat periksi viikkoja kestäneelle yskälle sekä kasvavalle vatsalle. Näinpä ensimmäinen viikko on mennyt lepäillen, lukien, äänikirjoja kuunnellen ja perheelle uutta rytmiä etsien. Omalla kohdalla lepääminen on vaikeaa, jos ympärilläni vallitsee sotku ja kaaos, senpä takia kuvituksena kuvia makuuhuoneestamme, jonka siivouksella aloitin tämän viikon.


Kokemus tuo varmuutta äitiyslomailussakin. Esikoisen kohdalla maltoin rauhoittua vasta päivä ennen synnytystä ja fyysisesti hyvässä kunnossa suoritin to do -listalta asioita hikihatussa. Takaraivossa painoivat työasiat ja delegoidut projektit. Suurimpana muutoksena edelliseen kertaan on toki oma fyysinen kunto – nyt on pakko levätä, että kroppa pysyy jotenkin koossa jäljellä olevat viikot. Ensimmäisellä kerralla huolehdin siitä, että muistaako kukaan minua töissä, onko minulle enää mitään käyttöä työelämässä, mikä minun roolini on tulevaisuudessa tai muistanko edes itsekään mitä työni piti sisällään?

Huoli oli suurelta osin turhaa. Muistin jopa salasanani. Reilu vuosi ei sittenkään ollut hurjan pitkä tauko oravanpyörästä, vanhojen kollegojen kanssa jatkettiin siitä mistä jäätiin ja oli virkistävää aloittaa uusien ihmisten kanssa puhtaalta pöydältä. Nopeasti huomasin senkin, että olin kehittynyt työelämässä eniten juuri taukoni aikana. Aivan kuin vuosien aikana opitut asiat olisivat kiteytyneet ja asenne työtä kohtaan oli muuttunut, vaikka en aikaisemminkaan kärsinyt motivaatiopulasta työtäni kohtaan.

Epäilen, että omalla kohdalla äitiysloman kaltaiset tauot työelämästä ovat harvinaisia tämän jälkeen ja niinpä yritän ottaa kaiken mahdollisen irti tästä ajasta myös oman kehittymisen näkökulmasta. Luovuus on avainasemassa tässä pohdinnassa – viimeisten parin vuoden aikana ruuhkavuosissa surfatessa en koe olleeni kovin luova. Sen sijaan olen luovinut työn, kodin ja päiväkodin flunssa-aaltojen helmassa, hypännyt töissä projektista toiseen ja tehnyt hienoja asioita asiakkaiden sekä huikeiden työkavereiden kanssa. En kuitenkaan ole kokenut olevani luovimmillani – idearikkaimmat vuoteni tuntuvat olleen aikana ennen lasta ja vapaa-ajalla blogitekstin ideointi ja kameran esiin ottaminen ovat tuntuneet hivenen puisevalta. Silmä ei ole hakenut asioita kuvattavaksi, vaan enemminkin kaivannut inspiraatiota vaikkapa lehdistä tai blogeista. Luovuutta ei vain voi suorittaa, se tulisi elää ja kokea.

Näinpä olen päättänyt hyödyntää tämän luovan tauon siihen, että pohdin lapsen hoidon lomassa sitä, mitä luovuus tarkoittaa minulle ja mihin olen ylipäätään menossa oli sitten kyseessä työelämä tai sen yhdistäminen perhe-elämään? En halua mystifioida luovuutta yhtään nykyistä enempää, vaan lukemalla, tekemällä ja kokemalla haluan selvittää mikä minua motivoi ja mistä minä saan inspiraationi.

Skeptiset varmasti miettivät, mistä ajattelin ottaa ajan henkilökohtaisen luovuuden elävöittämiseen vauvavuoden keskellä? Kyllä, edelliskerrasta muistissani on myös fakta, ettei seuraaville 12 kuukaudelle ole varsinaisesti luvassa lepolomaa. En ole tekemässä syväanalyysia, vaan kyseessä on enemmänkin päätös pohtia omia motiivejani, vahvuuksiani ja kehityskohteitani. Ruuhkavuosi arjessä tähän pohdintaan ei juurikaan ole resursseja. Käytännössä tämä tapahtuu kuuntelemalla podcasteja, lukemalla lehtiä ja kirjoja, tapaamalla ihmisiä ja kasvattamalla omia verkostoja.

Missä niitä verkostoja voi sitten kasvattaa? Oman kokemuksen perusteella vauvamuskari ja hiekkalaatikko ovat ihan päteviä paikkoja verkostojen laajentamiseen, mutta onneksi tarjolla on myös Mothers in Business –kaltaisia uraäitien teekerhoja.


Olen herätellyt itseäni tällä viikolla luovuus teemaan Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen Luova tauko kirjalla, joka kertoo kahdentoista taiteilijan ja muotoilijan tarinan. Nämä luovat tekijät kirjan sivuilla oman luovan prosessin salat ja Krista Keltasen upeat kuvat tuovat kauniin sävyn inhimillisiin tarinoihin.

Ihanaa lauantaita teille ja muistakaas, että Habitare arvonta on käynnissä huomiseen (sunnuntai) kello 19.00 saakka.

Day off ja ajatus luovuudesta

Viime viikot ovat menneet melkoista haipakkaa. Jossakin vaiheessa keltaiset lehdet vaihtuivat ensilumeen ja Halloween jouluhössötykseen. Tuntuu, ettei arjenhössötyksen keskellä pysy sesonkien matkassa ja luovuus jäi kesän lämpöön. Kotona ollessa päivät toistavat samaa kaavaa ja aikatauluissa pysyminen on pääosin minun hyppysissäni. Pääosin arki on hyvin rentoa, mutta toisinaan kapellimestarin homma uuvuttaa. Olikin ihana nukkua viikonloppuna ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen rauhassa puoli yhdeksään ja hiippailla valmiiseen aamiaispöytään.

Vapaapäivä jatkui vielä kaupungilla käyskentelyn merkeissä. Tarkoituksen oli suunnata kohti Bankin Antiikki –tapahtumaan, mutta viime hetkellä vaihdoin 12 euron pääsyliput cappuchinoon ja kakkupalaseen. Valintoja, valintoja. Kaupungilla kävely ilman rattaita ja höpöttävää pipopäätä seurana on outoa. Portaat voi kävellä ja esteetöntä reittiä ei tarvitse pohtia mielessä etukäteen. Bussi- ja ratikkapysäkillä ei tarvitse valmistautua yhden naisen sirkusesitykseen taaperon viihdyttämiseksi, eikä vastaantulijat hymyile tai vilkuttele iloisesti sinun suuntaasi. Alkuun vapaus tuntui ihanalta, mutta parin tunnin päästä tylsältä. Lopulta tuli jo ikävä.

Pieni vapaa, edes muutaman tunnin mittainen, tekee hyvää ja oli hauska nähdä ensilumen peittämä kaupunki vielä ennen jouluvaloja. Jos talvi yllätti autoilijat, taisi se yllättää myös kaupungin. Ruukuissa nuokkui vielä syyskukat ja jouluvalot roikkuivat vailla sähköä. Kaupoissa tyhjennettiin vielä syysrekkejä sesonki-alen merkeissä ja myyjät pohtivat minne joulukoristeet laitetaan. Hiljaista hyrinää ennen vuoden kiireisintä sesonkia. Oikea kamera oli myös pakattuna laukkuun, mutta luonnollisesti ilman muistikorttia. Niinpä napsin muutaman tunnelmakuvan kännykällä, joka luonnollisesti jäätyi parin kuvan jälkeen. iPhone ja Suomen talvi, you know.

syyskuunkuudes_helsinki_syksy2016-1-2

Vapaapäivänä tuli myös mietittyä luovuutta. Viime viikkoina luovuus on ollut kortilla ja sen huomaa myös tästä verkkaisesta päivitystahdista. Kun toinen aikuinen lapsiperheestä viimeistelee työn ohessa opintojaan ja pistät itsekin lusikkasi soppaan, on arjen vapaa-aika ja luovat hetket käytetty. Käytännössä ainoa oma työskentelyaika on lapsen päiväunien aikaan ja iltaisin neidin mentyä nukkumaan. Vaikka tuttavat ovat hymähdelleet minun vuodatukselle päivät ja viikot täyttävistä koulutöistä, niin perfektionisti luonne huomaa helposti täyttävänsä päivät vaikka sitten puolison koulutehtävien viimeistelyllä. Siltikin tuntuu, että asiat olisi voinut tehdä paremmin. Tilannetta ei helpota samanaikaisesti kasautuvat kotityöt ja pesemättömien pyykkien vuoret.

Siinä vaiheessa, kun päivät täyttyvät töistä ja niiden tekemiseen napataan aikaa myös yöunista, menee pää ikään kuin autopilotille. Autopilot on ihan kelpo toiminto, kun rajattu aika suoritetaan asioita rutiinilla ja tehdään jotain mihin on vuosien harjaantuminen. Autopilotilla ei kuitenkaan luoda mitään uutta tai ainakaan minä en luo. Silloin kun suoriutuu arjestaan ja pystyy pitämään pään jotenkuten pinnalla, ei auta luovuusoppaiden luku hiirenkorville tai se, että joku ulkopuolinen sanoo ”ole luova!”. Etenkin businekseen liittyvä luovuuskeskustelu tulee itseltäni ulos korvista ja ärsyttää, että luovuutta pidetään vain luovien tyyppien ja –alojen oikeutena ja velvollisuutena. Me kaikki olemme luovia, eikä luovuutta voi sälyttää ns. luovina pidettyjen ihmisten niskaan.

syyskuunkuudes_helsinki_syksy2016-1-5

Luovuuden saralla edelleenkin vaikutun Terese Amabilen How to Kill creativity –artikkelista, jonka luin moneen kertaan opintojen aikana. Artikkelin julkaisusta on kulunut lähes 20 vuotta, mutta ajatus siitä, että luovuus syntyy yksilön asiantuntemuksesta, motivaatiosta ja luovan ongelmanratkaisun taidoista. Organisaatioissa luovuuden johtaminen tapahtuu näiden kolmen elementin avulla ja tarjoamalla työntekijälle mahdollisimmat suotuisat olosuhteet luovuudelle. Motivointi tapahtuu tarjoamalla työntekijän kapasiteetille ja taidoille riittävän haastavan tehtävän, luovuuteen kannustavan työympäristön ja riittävästi resursseja. Resursseilla tarkoitetaan aikaa ja rahaa. Vaikka tämän hetkinen luova organisaationi käsittääkin vain kolmihenkisen perheen ylläpidon, voisin väittää luovuuden takkuavan tällä hetkellä juurikin tuohon resurssipuolella. Terese Amabile pitää suuria euromääräisiä porkkanoita pitkällä jänteellä luovuuden tappajana ja minäkin olen kaivannut viime aikoina eurojen sijasta tunteja. Niitä lisätunteja vuorokauteen toivoo varmasti moni työssäkäyvä vanhempi, joten tuskin olen yksin.

Näinpä tämä viikonlopun vapaapäivä tuli täydelliseen aikaa. Hieman vapaata ja taas tuli ideoita kodin jouluilmeeseen sekä virtaa niiden ideoiden toteuttamiseen, sillä idea ilman toteutusta on pelkkä nolla.

Uusin ideoin kohti uutta viikkoa! Mites teillä päin on otettu vastaan tämä etutalvi?