Kesävaateostoksilla omalla garderobilla

Kun ei ole pariin vuoteen voinut käyttää vanhoja kesävaatteita sitä voi yllättyä omalla kaapilla käydessään. Ensi viikko on monella ensimmäinen kesälomaviikko. Täällä siirrytään myös miehen loman myötä lomatunnelmiin, vaikka arki ei muutu omalta kohdalta merkittävästi loman aikana, on se ihan erilaista kun on koko perhe koossa ja voidaan tehdä jotain muuta kuin arkisin.

Kesän myötä myös vaatekaappi päivitetään lomamoodiin. Nyt siis toivotaan lämpöä, että hepenille tulee käyttöä. Tänä kesänä kurkistus vaatekaappiin on kuin kävisi vaatekaupoilla. Laatikoista löytyy yksi jos toinen vaateparsi, jotka jäi viime kesänä käyttämättä. Shortsit ja topit, kun eivät matchanneet rantapallon kanssa. Talvella jo hetken aikaa mietin, että taitavat jäädä kaikki shortsit vaille käyttöä, mutta kuinka ollakaan nyt näissä kehtaa jo liikkua ihmisten ilmoilla. Jos nyt ei koskaan olla ihan raskautta edeltäneessä särmässä, niin ainakin samassa vaatekoossa.

syyskuunkuudes_summergarderobe6

syyskuunkuudes_summergarderobe4

Suomen neljä vuoden aikaa ovat siinä mielessä ihanat, että niiden välillä voi leikitellä hieman tyyleillä. Peruslinjat pysyvät samoina, mutta oma kesätyylini on talvea naisellisempi ja romanttisempi. Skandinaaviset linjat muuttuvat pehmeämpään ja klassisempaan. Väripaletti on vaalea ja sille särmää tuo musta sekä luonnonmateriaalit. Suurin osa kesävaatehankinnoista on tehty matkoilta. Suomessa vaateliikkeiden kesämallistot ovat omaan makuun aivan liian räikeitä ja paljastavia. Välillä mustat ja valkoiset shortsit säällisen mittaisella lahkeella ovat kiven alla, kun taas neonkeltaisia tverkkausshortseja myydään vakavissaan myös aikuisten vaateliikkeissä. Ostaako niitä joku yli 16-vuotias? Myös kesämekon metsästyksestä on tehty taidetta tai ainakin omalla kohdalla mekon metsästys ei ole tuottanut haluttua tulosta.

syyskuunkuudes_summergarderobe2

Omaan makuun helakan punainen huulipuna on sopivan räikeää ja tämän kesän suosikki on Maciltä sävy Glamour Era. Jokin menneiden aikojen kaipuu näkyy vaatekaapissani kesäisin ja aurinkolasimuodin saralla en lämpene futuristisille malleille vaan kaipaan suuria leffatähti laseja. Tänä vuona sain vihdoin ja viimein hankittua uudet lasit ja tilasin vuoden jahkailun päätteeksi Celinen Audreyt. Oma mallini on hivenen normaali Audreytä pienenmpi Baby-malli. Lyhyiden hiusten kanssa näistä tulee mukavan rento ja pirteä yhdistelmä.

syyskuunkuudes_summergarderobe3

syyskuunkuudes_summergarderobe1

Kuvan mustavalkoiset shortsit on ostettu New Yorkista, joka olikin varsinainen Hamptons-shortsien aarreaitta. Sieltä on hankittu myös Michael Korsin varvassandaalit. Tanskalaisen 2nd Dayn toppi on puolestaan löydetty vuosia sitten Urbanan alennusmyynnistä ja se on löytänyt uuden elämän tänä kesänä.

syyskuunkuudes_summergarderobe6 (2)

syyskuunkuudes_summergarderobe5

Miltä teidän kesägarderobi näyttää, muuttuuko tyyli ja ilme vuodenaikojen mukaan? Mitä ilman kesä ei tunnu kesältä?

Vaatekaapin kevätklassikot

syyskuunkuudes_muoti_coccinelle_laukku_pucket_pack

Ihanat kevät päivät ovat houkutelleet tietokoneen ääreltä ulos. Olen päässyt jopa lenkille ja satuinpa huomaamaan, että muutaman sadan metrin päässä urheilukentällä on mitä parhaimmat puitteet nopeille treeneille. Suits me. Bebe puiden katveeseen unille, kello käyntiin ja rivakasti liikkeelle. Kadonneen kesäkunnon metsästys heräsi henkiin säiden lämmetessä. Samalla kun ilolla pakkasin laatikoihin villakangastakit ja muut talvivarusteet, kauhuissani huomasin kulman takana vaanivan vaatekriisin. Kevät- ja kesävaatteet, jotka on hankittu aikana ennen rantapallon ja naiivisti ajattelin, että ne olisivat nyt särmässä kunnossa odottamassa minua ja välttäisin uusien vaatteiden hankinnan. Minä itse en ollutkaan ehkä niin särmässä kunnossa, tässä on vielä hieman askaretta ennen kuin sujahdan kahden vuoden takaiseen garderobiini mutkitta. No kotiäiti-uniformu parka ja farkut onneksi sopivat, joten katsotaan miten tilanne kehittyy.

syyskuunkuudes_muoti_instagram_cocochannel

Onneksi kotiäiti-uniformua ei tarvitse joka päivä ja kaapista löytyi myös sellaisia juttuja, mitkä eivät ole menneet miksikään parissa vuodessa. Trenssi, valkoinen silkkipaita, iso ja ohut villahuivi, rennot nahkakengät ja uusimpana hankintana käsilaukku. Näillä elementeillä pelastuu myös virallisempi päivä kotiäitinä ja kuljin sitten vauvan kanssa tai ilman, en oikein osaa lähteä kaupungille Halti niskassa ja kollarit lököttämässä. Coccinellen bucket pack on viimeisin hankinta, jolle tein Konmarin-henkeen tilaa kaappiin. Bucket packit ovat vilisseet Pinterest-virrassa ja muotilehdissä jo useita vuosia, mutta vasta nyt heräsin sen herttaiseen klassisuuteen. Totta kai iskin silmäni italialaisen Mansur Gavrielin –laukkuihin, joiden suosituimmat värit myydään loppuun silmän räpäyksessä. Jään siis odottamaan omaani mustan nahkan ja vaalean puuterisen vaaleanpunaisen vuoren värittämänä. Sillä välin annan kyytiä Coccinellelle.

syyskuunkuudes_coccinelle_bucket_pack

syyskuunkuudes_muoti2_trenssi

Trenssi on pari vuotta vanha löytö Zaran alennusmyynneistä. Silloin pohdin tiukkaa napitusta ja kauluksen leikkausta, kuinka ollakaan näistä huolimatta takista on sukeutunut luottopeli. Haaveissa siintää Burberryn trenssiklassikko, mutta tällä hetkellä tämä Zaran arkiversio saa kelvata. Trenssi kävi pesulassa raikastumassa. Klassinen silkkipaita ei ehkä ole päivittäisessä käytössä, mutta on pelastanut moneen kertaan niissä tilanteissa kun on pitänyt löytää päälle jotain siistimpää. Tässä nykyisessä elämäntilanteessa ei välttämättä surffaa muodin aallonharjalla, joten on ilahduttavaa löytää garderobin kulmakiviä myös omasta vaatekaapistaan. Nämä pelastaa silloin, kun oma asu mietitään sen jälkeen kun muu perhe on puettu ja oma asu suunnitellaan samaan aikaan kuin vaatteita puetaan päälle.

syyskuunkuudes_muoti3

syyskuunkuudes_muoti1_coco_channel1

Malene Birgerin -silkkipaita on saanut kokea kovia ja saanut sekin jo pariin kertaan uuden elämän pesulan ihmeistä. Toimistolla kuivamustekynää taskun nurkkaan, ja jouluna ihanuus sai valitettavan osuman mango-soseesta. Pesulan tädin ja minun ihmeekseni paita selvisi koitoksista, ja ehkä en syyttä kutsu retonkia uskolliseksi ystäväksi. Samaisessa paikassa uuden elämän sai myös Malene Birgerin –huivi, jonka pehmeään villaan oli tullut pari reikää. Todennäköisemmin huivi on juuttunut johonkin ja palanen siitä on irronnut matkalle. Pesullassa reiät päärmättiin hienosti ja ne uppoavat hyvin kuviolliseen kokonaisuuteen. Mustavalkoinen huivi toimii niin kesällä kuin talvella, ohut materiaali on miellyttävä käyttää ja hätätilassa iso huivi tarjoaa auringonsuojan vaunuihin. Oi Malene.

Setistä puuttuu vain iso sateenvarjo. Ikkunoihin käy sen sortttinen ropina, että taidanpa vielä vaihtaa espardillot Hunttereihin. Ja mitä tuo Mademoiselle tekee kuvissa – sanotaan nyt vaikka niin, että se muistuttaa pahimpana päivänäkin neiti-vuosista ja on myös yksi harvoista beben hyväksymistä hajuvesistä.

Hullujen Päivien – sisustusostoksia ja muita vinkkejä

Hullut Päivät on täällä taas ja keskiviikosta sunnuntaihin pääsee halutessaan hulluttelemaan lompakkonsa tyhjäksi. Kiitos verkkokaupan enää ei tarvitse rynnistää aamulla kukon laulun aikaan jonottamaan Stockan ovelle, vaan ostokset voi tehdä koneen äärellä. Toivotaan, ettei verkkokauppa kaadu tällä kertaa ja ostokset löytävät kotiin asti. Kuvastosta löytyi melkoisen monipuolinen valikoima laadukkaita tuotteita niin kotiin, että garderobiin. Positiivinen yllätys. Ei huolta, en ole hulluttelemassa koko äitiyslomabudjettia, vaan kokosin alle teemoittaan omaan silmään ajankohtaisimpia ja kiinnostavimpia ostoksia. Pahin ostosvimma talttui jo näitä kootessa.

syyskuunkuudes hullutpaivat 2015 naistenmuoti

Ted Baker Lorili –villakangastakki on malliltaan ihanan naisellinen ja klassinen. Se sopii niin farkkujen kuin siistimpien housujen kanssa ja tuo korkeakaulus on ihan oman tyylinen. Unelmatakki. Tummansinen on ihana väri pehmeässä villakankaassa ja takkikaunotar päätyisi omaan ostoskoriin, jos olisi tarvetta siistille työtakille. Tällä hetkellä Vinkiksi kuitenkin niille, joilla tällaiselle on käyttöä – takin materiaaleihin vilkaisemalla hintalaatusuhteen voi todeta olevan hyvä.

Naisten muodin saralla katalogi ei suorastaan kannusta hulluttelemaan väreillä, vaan omat löydöt ovat enemmänkin täydennystä perusvaatteisiin ja näinpä värit ovat mustaa, valkoista, harmaata ja tummansinistä. Näinkin klassisessa kokoelmassa Coston merinovillainen tupsupipo, menee katergoriaan hulluttelu. Perinteisesti Hulluilta Päiviltä voi tehdä hyviä löytöjä klassisten neuleiden osalta ja niistä esimerkkinä Repeatin vaaleanharmaa neuletunika, joka 80 % villaa ja 20 % kashmiria. Omia Hullut Päivät klassikoita ovat Filippa K:n raitapaidat ja Wolfordin sukkikset, ihannetilanteesta näitä kumpiakia löytyy jatkuvasti ehjät kappaleet kaapista.

syyskuunkuudes hullutpaivat sisustus

Sisustuksen saralla ajankohtaisimpia hankintoja ovat valaisimet. Olohuoneesta puuttuu edelleenkin valaisin ja yhtenä vaihtoehtona olemme pohtineet Tom Dixonin Beat Fat ja Tall -valaisimia, nämä sattuikin sopivasti olevaan Hulluilla Päivillä – katsotaan ennätetäänkö nämä myymään loppuun ennen kuin itse ennätän lauantai aamuna verkkokauppaan ostoksille. Toivotaan, että saan valaisimen ostoskoriin ja se sattuu vielä sopimaan meille. Oma sisustusbudjetti hupeneekin tuohon valaisimeen, mutta muita kiinnostavia löytöjä ovat Iittalan säilytysarkut, Tolomeo Lettura-valaisin, Missonin tekstiilit ja Arne Jacobsenin sisustus- ja kattaustuotteet. Sisustusintoilijan kannattaa siis vilkaista mitä Keltainen katalogi on syönyt sivuilleen.

syyskuunkuudes hullutpaivat kylpyhuone

Perinteisesti omaan ostoskoriin on Hulluilta Päiviltä tarttunut täydennystä kosmetiikkavarastoon ja pyyhekaappiin. Tämän vuoden pyyhetarjonnasta omaan silmään sattuu Missonin, Ralph Laurenin ja Balmuirin pyyhkeet – klassikoita ja väriä. Methodin pesuaineet ja Compagnie de Provencen saippuat ovat myös muodostuneet perinteisiksi ostoksiksi Hullareilta. Kodin tarjontaa kannattaa katsastaa myös joululahjoja silmällä pitäen, niin säästyy stressiltä lahjojen hankkimisen suhteen.

Täältä linkistä pääsette katselemaan Hullujen Päivien kuvastoa ja tekemään omia löytöjä ja hulluttelu alkaa keskiviikkona kello 7:00.