Loman jälkeen

Täällä on pikku hiljaa laskeuduttu lomatunnelmista arkeen. Töissä osin jatkettu siitä mihin jäätiin ja toisaalta aloitettu hieman uutta. Kotona pyykkikone surraa loman pyykkejä ja yritetään totutella varhaisempaan nukkumaanmenoaikaan.

Pitkän loman jälkeen sitä katsoo kotiaankin hieman erilailla. Keittiö tuntuu tilavalta ja supernykyaikaiselta, kun on viime viikot opetellut kokkaamaan sujuvasti puuhellan äärellä ja lämmittänyt saunan saadakseen tiskivettä. Ne on asioita, jotka kuuluvat lomaan. Tottahan loman virkistämä mieli keksii monenlaista uutta kodin ehostamiseksi, mutta niistä lisää myöhemmin.

Kuvissa näkyy ennen kesää hankkimani Harri Koskisen Cozy in White –valaisin. Valaisin on ollut hankintalistallani jo jonkin aikaa, kunnes toinen sisustushullu möi omansa yhteisellä foorumilla. Mua niin hymyilytti se, kun valaisin saapui meille Audin etupenkillä ja varovasti vaihtoi omistajaa toiselta sisustajalta toiselle. Toisen aarre on myös toisen aarre. Se on kuin tehty tuohon Artekin tarjoiluvaunuun.

Nämä kuvat on napattu ennen lomaa ja loma oli liikaa arvon rahapuulle. Uuden valaisinhankinnan myötä vaihtelin kasvin paikkaa pari kertaa ja se yhdistettynä kesälomaan oli näköjään liikaa useamman vuoden ikäiselle rahapuulle. Jonkun kasvin tämä paikka kyllä kaipaa. Hypistelin eilen Plantagenilla peikonlehteä, mutta mietin kuinka suuri siitä kasvaa ja onko tämä aivan liian valoisa paikka sille. Tähän kohtaan kun paistaa aurinko lähes suoraan iltapäivästä iltaan.

Minkä kasvin sinä laittaisit tähän?

Ja mitä tulee rahapuun pahaenteiseen kansanuskoon siitä, että lehtien tippuminen tietää rahanmenoa. Onkohan nyt edessä perikato? Toivottavasti ei. Raha-asiat eivät toki ole toivon asia ja olen parhaillaan valmistelemassa blogiin postausta sisustusprojekteista ja niiden rahoittamisesta.

Still alive

Reilu kuukausi tasapainoilua työn ja perhe-elämän välillä. Aika todellakin tuntuu lentävän ja niinpä tähänkin kuukauteen on mahtunut monenlaista. Päiväkotiharjoittelua, koko perheen sairastama flunssa, sitä seurannut korvatulehdus, töihinpaluun iloa, ruuhkabussissa tuskailua, muutama ympäripyöreä työpäivä ja niin monta iloista jälleennäkemistä päiväkodin pihalla.

Vihaan sanaa ruuhkavuodet. Se menee minun sanakirjassa samaan kategoriaan kuin voimaantuminen, itseään alleviivaavana, hivenen liioittelevana ja voivottelevana terminä. Siltikin nyt juoksujalkaa kiitäessä paikasta toiseen, ymmärrän täysin mitä tuolla termillä tarkoitetaan. Sitäpä tämä vaihe elämässä on, kiiruhtamista tukka pystyssä. Elämää tämäkin.

Syyskuun kuudes tulppaanit1
Syyskuun kuudes tulppaanit 2
Syyskuun kuudes olohuone

Sairasteluista huolimatta alku on mennyt melko hyvin. Töissä olen saanut hyvän vastaanoton ja olen iloinen, että olen tavallaan päässyt jatkamaan siitä mihin jäin reilu vuosi sitten. Ilokseni saan tehdä työtä fiksujen ihmisten kanssa ja oppia uutta. Mutta on ilo huomata, että omaan osaamiseen löytyy luottoa. Aikaisemmin olin tottunut venyttämään työpäiviä tuon tuosta, joten oma henkinen taistonsa on löytää tasapaino töiden ja perhe-elämän välillä. Haasteena on tunnistaa rajat mikä on tarpeeksi ja koska työ on riittävän hyvin tehty. Tytöllä oli puolestaan nyt hyvät valmiudet päiväkodin aloittamiseen ja jääkin hyvillä mielin hoitajien huomaan. Alkuun muutosta toki protestoitiin kovasti, mutta se oli odotettavaa ja kuuluu asiaan. Tässä kohtaa olen iloinen, että olin vielä syksyn kotona.

Kun työ ja arjen pyöritys haukkaa leijonan osan päivästä, niin jostakin se aika on pois. Jos aikoo nukkua öisin. Omalla kohdalla harrastukset ja ylipäätään omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat jääneet täysin vailla huomiota. Enkä ole tästä kovin iloinen. Aktiiviseen arkeen, viikottaiseen pilatekseen ja salitreenin tottunut ranka on ihmeissään melko staattisesta toimistoelämästä. Kuukaudessa Buranaa on kulunut yhtä paljon kuin viime vuona yhteensä, mikä toki kertoo myös hyvästä lähtötilanteesta. Alkushokin ja talven sairastelujen jälkeen, on vain löydettävä aika liikkumiseen. Toivon, että tässä avuksi tulee kevät ja valoisat aamut. Oma haasteensa on toki se, miten aamuntorkku taipuu aamutreenaajaksi.

Ymmärtänette varmaan myös sen, että tässä yhtälössä myös blogi on jäänyt heitteille. En missään tapauksessa halua sulkea blogia, joten on löydettävä uusia tapoja sen päivittämiseen. Rimaa on hieman laskettava. En väitä, että rima olisi ollut aikaisemminkaan pökerryttävän korkealla, mutta suodattimeen on jäänyt melkoisesti kuvia ja postauksia. Esimerkiksi valotusongelmien takia nämä kuvat olisi jääneet julkaisematta.

Välillä liika kriittisyys kasvattaa kynnystä julkaista yhtään mitään ja silloin ei saa aikaiseksi yhtään mitään. Jos elämäkään ei ole nyt täydellistä, niin ei bloginkaan tarvitse olla kiiltokuva täydellisestä elämästä. Luvassa siis lyhyempiä postauksia ja ei niin täydellisiä kuvia.

Katsellaan siis tulppaaneja ei niin täydellisessä valossa. Hyvää viikonloppua, toivottavasti teidän vuosi on alkanut hyvin!

Tuolit ruokailutilaan

First world problems. Tuoliongelma. Niin kuin eilen jo kerroinkin antelias joulupukki toi täydennystä sisustuskassaan. Päätin, että sen turvin aloitan ruokailuhuoneen tuolibingon osa 2 ja samalla pistän käyntiin koko ruokailutilan selkiyttämisen. Nyt kuitenkin pohdin, millaisen tuolikokonaisuuden huoneeseen lopulta haluan. Tuolihulluna olen pohtinut näitä tuoliasioita jo vuosikausia, mutta ilmeisesti maalaisjärki ja hoitovapaalla rajallinen budjetti ovat pitäneet hankinnat kurissa.

Omia virheitään on vaikea myöntää, mutta tämän huoneen kohdalla niitä on sattunut useampia. Tänne muuttaessa en oikein osannut hahmottaa tilaa ja kalusteita oikein. Tiesin, että haluan ison ruokapöydän ja siihen kauniit tuolit. Hankimme tammisen ruokapöydän ja vanhojen tuolien seuraksi hankimme Vitran DSW-tuolit kokomustana. Pidän pöydästä ja tuoleista kovasti, mutta viime aikoina yhdistelmän raskaus on pistänyt silmääni. Suunnitelmissa on karsia String hyllystä turhaa tavaraa pois ja skarpata järjestystä. Mattosta ja verhoista emme luovu, koska huone kaikuu melko paljon ja ikkunoista vetää. Kaipaan huoneeseen selkeyttä ja keveyttä. Eri paria olevat tuolit tekevät toki yhdistelmästä rennon, mutta toisaalta kokonaisuus kaikessa lennokkuudessaan on raskas.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos nyt valitsisin kalusteet uudestaan tilaan, valitsisin kevyemmän pöydän ja mahdollisesti etsisin pöydän valkoisena. Silloin eri paria olevat tuolitkin solahtaisivat kokonaisuuteen. Vaikka olen lukenut huolellisesti Konmarini ja surutta myynyt kodistamme yhtä jos toista, en ole innoissani koko ruokailuryhmän vaihtamisesta. En usko, että pöytä tulee muuttumaan niin kauan kuin asumme tässä kodissa. Se on ajaton ja toimii hyvin nykyisessä elämäntilanteessa. Valkoiset Danerkan Fly-tuolit saavat väistyä uusien tilalta vuoden aikana. Pähkäilen vielä eri vaihtoehtoja Eamesien pariksi, alla tämän hetkiset suosikkiyhdistelmät. Ja listalle saa ehdottaa mustia hevosiakin, pakka on hyvin auki näiden hankintojen osalta.



Eames DSW + Ton Chair 14

syyskuunkuudes_tuolikollaasi1

Tämä on klassinen yhdistelmä, joka on ollut mielessäni pitkään. Pidän paljon klassisesta wieniläistuolista ja mustat tuolit sopivat hyvin yhteen. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt, tuleeko yhdistelmästä sekava ja tuoko tämä combo taas yhden lisäelementin tilaan? Nyt kaipaan näkymään rauhallisuutta, jonka takia hieman emmin tätä yhdistelmää.

Eames DSW + kokovalkoiset Seiska-tuolit

syyskuunkuudes_tuolikollaasi2

Tässä vaiheessa joku saattaa kysyä, miksi haluaisin vaihtaa lähes samanlaiset valkoiset tuolit uusiin valkoisiin tuoleihin. En lähde tarkemmin avaamaan kantojani kopioinnista, mutta aidot on aina aidot ja vaikka ostohetkellä en asiaa edes ymmärtänyt noiden Danerkojen Seiskaa muistuttava ulkonäkö on viime aikoina kaihertanut silmää kovasti.

Olin jo aikaa sitten haudannut ajatuksen Arne Jacobsenin suunnittelemista klassikoista, mutta tuo kokovalkoinen versio vei sydämeni. Tämänkin yhdistelmän kohdalla pohdin, onko setti liian sekava? Tyylillisesti nämä solahtavat hyvin 60-luvun taloon.

Kokovalkoiset Seiska-tuolit + Ton Chair 30
syyskuunkuudes_tuolikollaasi3
Valkoisiin Seiskoihin ihastuneena aloin jo haaveilemaan, että pöydän ympärille saisin vain ja ainoastaan valkoiset seiskat. Ilme rauhoittuisi ja valkoiset tuolit uppoavat hyvin muuhun tilaan. Kunhan syöttötuoliajat päättyvät pöydän päätyihin voisi hankkia Tonin käsinojalliset wieniläistuolit. Auts. Tämä tietäisi paljon isompaa budjettia tuolihankintoihin, koska kaikki kuusi jakkaraa menisivät uusiksi. Eameseille löytyy kyllä paikat muualta kotoa.


Mitäs mieltä sinä olet, minkä vaihtoehdon puolesta antaisit äänesi? Entä mitä ottaisit pois, että näkymä rauhoittuisi hieman?

Iltapäivätee

Lumi tuli ja suli. Kiitos pikaisen etutalven sain varaslähdön joulufiilistelyihin ja sain jopa hankittua tarvikkeet joulukalenterin askarteluun. Onnistuin kuitenkin kätkemään tarvikkeet sen verran hyvin lapselta, etten löydän niitä nyt itsekään. Luoja. Toivon, että pää palaa pian kotiäitimoodista, muuten tammikuussa on mielenkiintoiset ajat töihin palatessa.

Hoitovapaan loppusuora taitaa olla paras pala tätä elämänvaihetta. Äitiysloma on nimenä varsin harhaan johtava. Ensimmäisinä kuukausina loma on kaukana todellisuudesta, niin kauan kuin lomailuun kuuluu vaikkapa säädyllisen mittaiset yöunet, rauhassa syödyt ateriat ja stressivapaus.

Nyt kun tyttö on puolitoistavuotias on arki huomattavasti rennompaa kuin vuosi sitten. Kun ymmärtää, ettei tätä tällaista arkea ole jäljellä kuin pitkän kesäloman mittainen pätkä, tajuaa vihdoinkin nauttia näistä joutilaista hetkistä, kun neiti nukkuu päiväuniaan. Kodin siivoilun olen todennut olevan täysin turhaa, jos edessä on vielä illallinen ja iltapuuro, ruokaa voi puolestaan valmistaa yhdessä ja se onkin ihan kiva ohjelmanumero. Mutta ainoa hetki nautiskella mukillinen teetä ja pala suklaata on päiväuniaikaan. Näitä päiviä tytön kanssa tulee kyllä ikävä. Vuosi on ollut välillä rankka, mutta pääpiirteissään jäädään reippaasti plussan puolelle ja viimeisinä kuukausina vauvasta on kasvanut ihanan huumorintajuinen pikkuneiti. Lisäksi arki on sen verran liikkuvaa, että paikallaan istuminen toimistotuolisssa vaatii varmasti myös totuttelua. Aika aikansa kutakin ja niin se paluu arkeen koittaa tammikuussa.

syyskuunkuudes_hygge1

Teerintamalla suosittelen lämpimästi kokeilemaan Teministerietin teetä. Tämän ihanan seljan ja sampanjan makumaailmaa yhdistelevän valkoisen teen sain ystävältä ja aikaisemmin meillä on ollut kyseisen merkin vihreää teetä. Maut ovat ihanan pehmeitä ja vivahteisia, ei lainkaan kitkeriä tai pistäviä.

Jouluvalmistelut ovat meillä vasta alussa ja tonttupolkkaa meillä ei nähdä tänäkään vuona. Joulukuusen lasipallojen kohdalla luovutan ja yleisen turvallisuuden sekä stressivapauden takia vaihdan ne hajoamattomiin versioihin. Jotain muutakin askarteluja on luvassa joulukalenterin lisäksi. Käykää muuten kurkkaamassa aivan ihana Himassa.fi –sivusto ja hakemassa sieltä ideoita DIY-projekteihin. Mä luulen, että joulun kohdalla olen enemmänkin pimeän ajan sisustaja kuin joulun sisustaja. Tunnelmaa tuovat kynttilät, pehmeät tekstiilit ja tuoksuvat ruoat.

Mihin mulla ois kiire…

Kuka niitä laskee. Syntymäpäiviä siis. Omasta 30 + 2 syntymäpäivästä on vierähtänyt nyt kuukausi ja tässä synttärilahjojen äärellä sitä pohtii, että mihin mulla olis kiire? Ei mihinkään, mutta silti päivät tuntuu katoavan hyppysistä ja tunnit ei riitä. Päivän päätteeksi päällimmäisenä on tunne, että mitään ei ole saanut aikaiseksi. Päivät hujahtavat kotia siivoten, astianpesukonetta täyttäen, ruokaa tehden, pottatreeneissä, pyykkiä pesten, keittiötä siivoten ja hyvällä tuurilla jossakin välissä myös itse treenaillen. Pitäisi jossakin välissä uudistaa blogin ulkonäkö, laittaa kamerat vaihtoon, suunnitella kesälomamatkaa, pestä ikkunat, lukea kirjaa ja miettiä, mitä sitä tekisi isona. Asioita, joita ei vaan voi suorittaa to do –listalta ylläviivaten. Asioita, mitkä voi vaan elää.

syyskuunkuudes_marimekko-urna6b

syyskuunkuudes_marimekko-urna5

syyskuunkuudes_marimekko-urna4

Vauvan kanssa elämä koostuu niistä päivittäisistä rutiineista ja siitä, että pitää homman hyppysissä ja sujuvasti liikkeellä. Välillä kuitenkin tekisi mieli viheltää peli seis hetkeksi, pyytää ettei kukaan sotkisi keittiötä päivään, kaataisi koiran vesikuppia nurin kerran tunnissa, likaisi tassujaan lenkillä, jättäisi likaisia vaatteita keskelle lattiaa ja puuro pysyisi myös perheen pienimmällä kupissa edes yhden päivän. Saisi nauttia hetken kaaosvapaasta elämästä. Tuntuu, että minulla on jatkuva hoppu särmätä kotia, jotta edes niiden beiben päiväunien ajan voisi rauhoittua suht’ harmonisen oloisista tunnelmista. Mä en halua, että minun lapseni lapsuus on yhtä kuin äidin kotityöt. Ristiriitaista, sillä mihin mulla olis kiire?

Vauvan kanssa elo on parasta mindfullnessia – tässä ei oikeasti jää aikaa murehtia liikaa tulevaa, pieni ihminen ankuroi elämään tässä ja nyt. Kun malttaa mielensä, voi helposti laskeutua lapsen tasolle ihmettelemään maailmaa. Se, että osaa leikkiä ja olla välillä itsekin lapsellinen, antaa todella paljon. Siinä missä tunnit ja viikot kuluvat silmän räpäyksessä, kuukausista on tullut merkittäviä ajanmääreitä. Meille aikuisille vuosi on aika mitättömän kuuloinen aika, kun taas vauva muuttuu kuukaudessa huimasti. Enhän mä enää meinaa muistaa omaa syntymäpäivää, mutta vauvan jokaisen kuukauden muistan. Neidin ollessa puolivuotias ymmärsin, miten paljon kehitystä niihin kuukausiin mahtuu. Silloin myös päätin, että en omalta osaltani hoppuile töihin paluuta vaan olen kotona kunnes neiti on puolitoistavuotias.

Yllättävää oli se, kuinka vaikeaa asiaa oli lopulta päättää. Hankaluus johtunee siitä, että kontrasti vauvaa edeltäneen elämän ja nykyisen elämän välillä on iso, eikä oikein osaa antaa itselleen armoa tai aikaa näiden yhdistelemiseen. Nyt olen se downshiftaaja, jonka aivot vauva hapatti. Ihan kuin sanoisin hyvästit koko työelämälle, vaikka kyseessä on todellakin niin pitkä aika kuin kuusi kuukautta. Työuraa minulla puolestaan jäljellä sellaiset neljäkymmentä, miksi siis kaiken täytyisi tapahtua tässä ja nyt? Minun urani ei kaadu puolivuotta pidempään kotona oloon, mutta pienelle daamille tulee siinä ajassa huimasti lisää valmiuksia päiväkotiarkeen. Samalla minä puolestaan kerään valmiuksia siihen, että anna jonkun toisen hoitaa lastani. Joku varmasti miettii, että kotona voisi olla pidempääkin, mutta meidän olosuhteissa tämä on se mihin me pystymme. En ota kantaa siihen, miten yleisesti lapsia pitäisi hoitaa ja milloin töihin pitäisi palata, nämä ovat mitä suurimmissa määrin perhekohtaisia päätöksiä, joita jokainen pohtikoon tahollaan.

syyskuunkuudes_marimekko-urna2
syyskuunkuudes_marimekko-urna6b

Kotona olo ja pienen ihmisen kasvun seuraaminen on tuonut kaivattua perspektiiviä elämään ja kysymyksiä siitä, kuinka haluan aikani käyttää? Jos tämä nykyinen arki välillä huokaisuttaa, niin entä sitten, kun aamulla kiiruhdan työmatkalla päiväkotiin, jöngleeraan työn, kodin, viemisten ja hakemisten kanssa. Teenkö ympäripyöreitä työpäiviä, suoritan siinä välissä muutaman tunnin ajan roolini äitinä ja tartun yöllä uneen laskemalla päiviä seuraavaan kesälomaan? Tapaan ystäviä seuraavan kerran vanhainkodissa ja hyvällä tuurilla pääsen tuulettamaan päätäni ilmajoogaan kerran puolessa vuodessa? Ihmettelen siinä sitten, miten en erota vuosia toisistaan ja nykyistäkin enemmän kaipaan sitä elämää, mitä en ennättänyt elämään. Suoraan sanottuna noihin paljon parjattuihin ruuhkavuosiin minulla ei ole hoppu.

Työelämä näyttää välillä aika mustavalkoiselta. Jos etenet urallasi, on se automaattisesti pois ajasta perheen kanssa. Jos taas priorisoit perheen, päädyt korkeintaan suorittavaksi nakkikoneeksi ja saat hyvästellä kaikki etenemismahdollisuudet. Saat yltiöoptimistin leiman otsaan, kun mainitsetkaan urahaaveet ja lapsiperhearjen samassa lauseessa. Uskallan kyseenalaistaa tätä. Miksi rapiat kahdeksan tuntia ansiotyössä ei riittäisi itsensä toteuttamiseen työssä ja uran kannalta merkitykselliseen työhön? Miksi työpäivän pituus olisi esimerkiksi oikea mittari määrittelemään työntekijän tehokkuutta, kuinka moni oikeasti saa timanttista jälkeä aikaiseksi eläessään päivät pitkät vain työlleen? Tämä kysymys koskee mielestäni ihan jokaista, ei pelkästään perheellisiä.Työelämä kaipaa minusta suurten sopimusten rinnalla myös asennemuutosta.

Omalla kohdalla monet asiat työhön liittyen muuttuivat jo vauvan odotusaikana. Koska oma aika on tärkeämpää kuin ennen, ei töissä jää aikaa millekään turhalle. No-nonsense, turha saivartelu pois ja keskitytään nyt villakoiran ytimeen. Samalla kun pieni tyyppi valtaa sydämestä ison osan, suhtautuu työhön työnä, turhille sydämistymisille tai liirumlaarumille ei jää enää aikaa. Henkilökohtaisesti uskon tämän olevan positiivinen käänne, minulla kun on ollut tapana kantaa välillä koko maailman murheet harteilla. Ajankäytön lisäksi työn arvostus on muuttunut. Sen lisäksi, että pitää tuoda leipä pöytään, mietin aikaisempaa enemmän sitä mitä muuta työ antaa itselle ja mitä lopulta jää viivan alle. Onko tästä työstä mitään kerrottavaa jälkipolville? Tämän oivalluksen jälkeen, työstä tuli antoisampaa, kun keskittyy vain olennaiseen ja osaa ottaa irti, sen mikä duunissa on parasta. Tavoitteena on, että ensi vuoden alussa töihin palaa motivoitunut, hieman aikuisempi, järjestelmällinen, toivottavasti myös luova, mutkat suoriksi nainen.

syyskuunkuudes_marimekko-urna1

syyskuunkuudes_marimekko-urna3

Huh. Olipa vuodatus. Teksti mikä karkasi taas vailla päämäärää hyppysistä. Koska vuodet eivät ainoastaan kulu, vaan myös kuluttavat, sain syntymäpäivä lahjaksi vapaapäivän nykyisestä kotiäidin työstä. Lahjakortilla Kämp Spahan on luvassa sanan mukaisesti pako arjesta Escape-hoidon muodossa. Hieman pysyvämpää kauneutta sain upean Marimekon urna-maljakon muodossa, joka tuo jämäkkää pysyvyyttä tähän huusholliin ja onhan tuo muotokieli aika täydellinen..

….ja mihin mulla olisi kiire? Tällä hetkellä Adelen tahtiin laatikoita tyhjentävän poikasen valvontaan 🙂