Taaperon kuvaus

syyskuunkuudestaaperokuvaus0006

syyskuunkuudestaaperokuvaus0002

On asioita, joita ei koskaan pitäisi kokeilla itse ilman ammattilaisen ohjausta. Tämän päiväisen perusteella liitän listaan mukaan yksivuotiaan valokuvauksen. Hankkiessani ammattilaistason kameran ajattelin, että otan itse kuvat yksivuotiaasta. Kesällä kuvat voi huoletta ottaa ulkona, eikä ole huolta valaistuksesta ja voi keksiä vaikka mitä rekvisiittaa oheen. Kamera on esillä koko ajan ja samallahan sitä harjaantuu. Tausta-ajatuksena oli, että treenauksen myötä tulisi otettua enemmän kuvia pienestä koko kesän ajan. Kuvia on otettu, mistä olen erityisen iloinen, mutta tuosta treenauspuolen muusta onnistumisesta en ole ihan varma. En myöskään ollut ajatellut kuinka hankalaa on kuvata kohdetta, joka ei pysy hetkeäkään paikalla.

Kuvaussuunnitelmat ovat venähtäneet viikoilla. Milloin on satanut, milloin otsassa on ollut kuhmu tai nenän päällä nokkosihottumaa. Viime viikkoina on myös ollut ihan liian kylmä, että voisin pukea tytön tyllihameeseen ja lähteä ulos värjöttelemään. Koska vaatekaappia saa jatkuvasti uusia, en halunnut myöskään hankkia uutta asua syksyisempää kuvaussessiota varten, tässä ei ole kuitenkaan kyse uuden katalogin kuvaamisesta. Tänään sää tuntui suosivan kuvauskeikkaa, niinpä vedettiin tyllit korviin ja laitettiin lämmikkeeksi mummin tekemä neuletakki. Neuletakki saikin olla yllä koko kuvaussessioiden ajan ja näinpä kuvista tuli paljon maalaisromanttisempia kuin olin ajatellut.

Tunnelmapuoli ei toki ollut ainoa haaste kuvauskeikalla. Alkuun tutkitaan maaperä, ettei maastosta löydy erikoisia metsäneläviä tai lasinsiruja kallio-piknicin jäljiltä. Alueen perusteellisen haravoinnin jälkeen voidaan stailata tienoo. Meillä oli tällä kertaa mukana vilttiä, tyynyjä, nallea ja pari kukkasta. Mut nada. Ei kelpaa tää infra, iphonesta kaikuva musiikki kiinnostaa, mutta sekin vain hetken. Ei auta muu kuin mamman lirkuttaa kameran takaa kuin Aku Ankka ja yrittää napata edes muutama otos kasvoista.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0001

syyskuunkuudestaaperokuvaus0003

Malli oli varsin kiireistä sorttia ja aina säntäämässä pois kameran luota. Sainkin monta erinomaista kuvaa tytön selästä. Sisätiloissa kameralle hymyillään, mutta tällä kertaa rannan muut ihmiset kiinnostivat niin paljon, ettei siinä joutanut malli hymyään esittelemään. Toki yksivuotias on myös tavattoman kiinnostunut helmoistaan, joita piti välillä nostaa korviin. Tällä kertaa suurin vastoinkäyminen koski maaperän maistelua – malli olisi halunnut tyypata sammalta ja rajoittajaäiti kielsi moisen tastingin.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0007

syyskuunkuudestaaperokuvaus0005

syyskuunkuudestaaperokuvaus0010

syyskuunkuudestaaperokuvaus0008

Kun homma näiden vastoinkäymisten jälkeen alkoi rokkaamaan, oli taivas muuttunut tummanpuhuvaksi ja harmaaksi. Se siitä kesäisestä taustasta, nyt tarjolla oli tasaista harmaata. Äkkiseltään kuvien teema muuttui iloisen kesäisestä jokseenkin Emily Bronte -henkiseksi. Onneksi kameralle tarttui muutama aurinkoinen kuva kesämaikista. Kuvia tietokoneelta katsellessa täytyy myöntää, että tätähän tämä tällä hetkellä on, yhtä hurlumheitä ja niinpä kuvat antavat hyvin todenmukaisen kuvan tilanteesta.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0011

…Ensi vuona jätän nämä kuvat ammattilaisten asiaksi…

Kevät tule ja tee taikasi

Huhtikuusta selvitty. Nimenomaan selvitty. Minulle huhtikuu on epämääräinen harmaa kausi talven ja kevään välissä, joka päättyy Vappuun. Kuohuvia kilistäen voi karistella talven tomut niskasta ja suunnata katsetta kohti kesää. Hoitovapaudesta huolimatta askel tahtoo välillä painaa ja valon lisääntyminen tekee hyvää. Kevät voi tulla tehdä taikansa, Vappu ja muut kevään juhlat tuovat kaivattua vaihtelua normaaliarkeen. Mikä ihanan aurinkoinen vappu olikaan ja heittäydyin vallan hempeäksi ja eilen ilta-auringon valossa kuvasin nämä pionikaunottaret, jotka ovatkin varma merkki tulevasta kesästä.

syyskuunkuudes_pionit3

syyskuunkuudes_pionit2

syyskuunkuudes_pionit4

Viimeksi meillä oli pioneita beiben synnyttyä, kun onnittelukimppuja sulostutti vaaleanpunaiset kesän kukat. Pioneita kuvasin myös vuosi sitten vappuna, kun neiti rantapalloa odoteltiin saapuvaksi. Nyt samainen beibe kiipeilee sohvan reunoja pitkin, tanssii mauttomien Suomi-rap-hittien tahtiin, haluaa lusikoida itse puuronsa ja höpöttää suu hymyssä tarinoitaan. Äiti huokaa, miten aika vaan lentää.

Hyvää viikon alkua, toivottavasti teillä oli mukava vappu!

New in – kuvat ja kohde

Vielä eilen illalla lampaita laskiessani mietin, että mitä jos en ostaisikaan uutta kameraa. Enhän mä nyt näin kotiäitinä voi mihinkään kameraan tuhlailla ja ottaahan niin moni kaikki kuvansa kännykällä, onhan kuvanlaatu puhelimissa jo hyvä. Ja enhän minä nyt suinkaan voi ostaa lähes ammattilaistasoista kameraa, enhän mä nyt niin hyvä kuvaaja ole.

No tänään kuitenkin kärräsin karavaanin Rajalalle ja ostin sen. Uuden kameran ja kuinka iloinen olenkaan. Kuvaus on kuulunut harrastuksiini lähes puolet elämästä ja edellisen kameran kuvanlaskija oli mennyt jo ympäri, koska otoksia oli kertynyt neljässä vuodessa kevyesti yli 10.000 kappaletta. Uusi kamera haastaa myös kuvaajaa tarttumaan haasteisiin ja kehittymään, nyt ei voi syyttää kuin itseään jos ei onnistu. Sehän tässä tavallaan pelottaakin. Uskotaan, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.



Luonnollisesti kameran käyttöohje on pakattu levykkeelle ja meillä ei ole levynlukijaa. Muutama säätö ja valikoiden salat on vielä hakusessa, mutta en malta olla jakamatta muutamia näpsyjä uudelta kameralta. Tänään oli pimeä päivä ja nämä kuvat olisi todellakin jäänyt ottamatta edellisellä varustuksella.

Kameran lisäksi uutta on sohvapöytä, joka vihdoin saapui Formverkistä. Tupaantulijaislahja, jonka hankkimiseen kului reilu vuosi.

Kiitos kaikille, hankintaan osallistuneille! Lisää kuvia, kunhan kameran kanssa tutustutaan paremmin.

Under construction

Ensin läppäri, sitten kamera ja tämän jälkeen kännykkä. Kukin vuorollaan osoittavat merkkejä toimimattomuudesta ja kietoutuvat sellaiseksi vyyhdiksi, että kuvaava ihminen on ihmeissään. Seuraa siis pitkä vuodatus siitä, kun bloggaajan työkalut toinen toisensa jälkeen sanoo itsensä irti, kamerahaaveita ja lopussa muutama kysymys sivuun liittyen juuri sinulle!

Ensimmäisenä tyytymättömyyttään valitteli läppäri, uskollisena työkaluna palvellut Macbook Air. Airilla on ongelma levytilan kanssa sillä valokuvat haukkaavat leijonan osan koneelta. Tähän paras ratkaisu olisi Macin Time Capsule, joka varmuuskopioisi näppärästi kaikkien talouden Apple laitteet muutaman kerran päivässä ja toisi muutenkin kaivattua lisälevytilaa kuvien jemmaamiseen. Tällä hetkellä lisätilaa on raivattu siivoamalla koneelta turhia kuvia ja valokuvaajan ottamien hääkuvien tallennuksella levykkeelle sekä tilaamalla vihdoin ja viimein valokuvakirja häistä. Konmarin opit on todettu toimivaksi myös kuvien poistossa. Kuvat ovat minulle vaikein siivouskohde, niistä en haluaisi luopua vaan mielellään säilyttää ne vaikkapa useammassa eri formaatissa, ihan vain siksi etteivät koskaan katoaisi.

News from the Pottery Market

Mitäs kamera sitten? Nikon d5100 on palvellut minua uskollisesti jo neljä vuotta ja kuvia sillä on otettu kymmeniä tuhansia. Jossakin välissä uskollisen palvelijan kanssa tulee rajat vastaan ja tällä hetkellä tuntuu, ettei kameran suorituskyky ole riittävä ja kuvanlaatu ei vastaa toiveitani. Tämän hetkinen suosikkikuvauskohteeni liikkuu jo vimmatusti ja Nikon polo ei pysy pienen mallin vauhdissa. Makrokuviin kaipaisin lisää tarkkuutta ja yleisesti kuviin parempaa syvyystarkkuutta. Vuosi sitten reissukameraksi hankittu Olympuksen PEN on puolestaan jäänyt vähälle käytölle, koska reissatessa käsilaukkuun eksyy helpommin kännykkä tai sitten isompi kamera kuin PEN. Kaksi kameraa ei siis ole meidän talouden ratkaisu, tällä hetkellä ei ole aikaa säästää kahden kameran kanssa ja muutenkin säätövapaa ratkaisu olisi kiva.

OMD (explored)

Kävin tänään Rajalassa hypistelemässä uutta kameraa. Mielessäni oli kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikin nostaisi kuvaamisen tasoa uudelle asteelle ja vastaisi noihin esittämiini ongelmiin. Joko täyskennoinen peilijärjestelmäkamera tai mustana hevosena Olympuksen OM-D mikrojärkkäri. Olympukseen olen suhtautunut todella skeptisesti, sillä ensimmäinen järkkärini oli kyseisen merkin ja jotenkin kamera ei sopinut hyppysiini lainkaan. Nikon puolestaan tuntuu omalta vaihtoehdolta ja täysikennoinen Nikon on oma haaveeni.

Siltikin kamerasuosituksia kysyessäni toinen toisensa jälkeen suosittelee minulle Olympuksen OM-D-sarjaa ja vakuuttaa sen olevan mikrojärkkäreiden eliittiä. Näin teki myös Rajalan myyjä, joka esitteli minulle OM-D E-1 mikrojärkkäriä ja kuinka ollakaan ennakkoluulot mikrojärkkäriä kohtaan karisi kummasti. Myyntipuhetta kuunnellessa tuntuu, että yksi kamera vastaa kaikkiin kysymyksiini yhdellä kertaa ja kyllähän se kamera tuntui hyvältä hyppysissä. Kyseessä ei ole mikään viritetty kompaktikamera, vaan laadukas luottokamera harrastajalle tai jopa ammattilaiselle. Siinä missä täysikennoinen kamera olisi kookas ja painava, on tämä kamera kevyt ja samalla kumman vakaa. Ison kameran kanssa olisin pian taas tilanteessa, jossa käyttöä on myös toiselle pienemmälle kameralle ja isoa kameraa ei tulisi niin helposti kuljetettua mukana, kun tuota varustusta tuppaa nykysin muutenkin olemaan aika paljon käsiveskassa. Täysikennoiseen objektiivit ja lisävarusteet maksavat huikeita summia, jolloin budjetti lähtee helposti hyppysistä. Mikrojärkkäri-innostusta lisää tieto siitä, että hämärässäkin tällä kameralla voisi onnistua ilman jalustaa.

Jäin siis harkitsemaan asiaa ja samaan aikaan toinen olemassa olevista kameroista lähtenee myyntiin. Samalla mietin sitä milloin kuvaaminen oli viimeksi ollut kivaa ja voisiko uusi kamera herättää taas uutta luovuutta kameran linssin taa. Kotimaisia ja ulkomaisia sivustoja katsellessa OM-D-kuvaajat ovat onnistuneet vangitsemaan maisemia, värejä, hetkiä ja hienoja potretteja muistikortilleen. Noita kuvia katsellessa kuvaaminen vaikuttaa hauskalta.

P7190497

Jotta tekniset ongelmat eivät päättyisi kuvapuolen ihmeisiin myös blogin sivupohja on aikansa elänyt. Pahoittelut siitä teille lukijoille. Alusta asti en ole ollut tyytyväinen Swank-teemaan ja sen toimivuuteen. Olen parhaillaan etsimässä uutta teemaa sivulle ja samalla korjataan sivulla olevia epätoimivuuksia.

Niinpä haluaisin kysyä sinulta rakas lukija, että onko jotain sellaisia toiminnallisuuksia, joita haluaisit uuteen pohjaan. Olisitko kiinnostunut kuvagalleriasta? Entä ylälaidan valikot teemoittain ovatko ne tarpeelliset? Luulen, että viimeisimpien postausten karuselli tuollaisenaan etusivulla jää historiaan, mutta koetko hyödylliseksi että tuoreimpia postauksia nostetaan jotenkin esille vai selaatko mielummin postaukset yhteen putkeen alenevassa järjestyksessä?

Olihan tarpeeksi sekavia kysymyksiä. Otan ideat mielelläni vastaan, jos mieleesi tulee jotain kommentteja uuden sivun suunnittelussa huomioitavaksi.

… ai niin se kännykkä, mitä sille tapahtui? No senkin kamera lakkasi toimimasta ja koko ohjelmisto on hidas kuin etana. Tämän takia Instagram on hiljainen ja tämänkin postauksen kuvat ovat Flickr Creative Commons kuvia – sopii teemaan kuin nyrkki silmään.

Sesonkikukkia ja kuvaamisen vaikeus

Tulppaani on tämän sesongin kukkanen värissä kuin värissä. Kullakin bloggaajalla on tyylinsä asetella tulppaanit esille ja niinpä näitä kaunistuksia vilahtelee blogissa jos toisessa. Eipä ihme, jos tulppaaniähky väijyy lukijaa. Oma kontribuutioni kukkavillitykseen on klassisen valkoinen. Ehkä kuitenkin olennaisin syy kukkasten näkymiseen blogissa on valo, jonka perään tässä on haikailtu jo tovi. Eilen aamulla huomasin tilaisuuteni tulleen, kun ruokailutila oli valoisampi kuin viikkokausiin ja sopivaksi kuvauskohteeksi kohdalle sattuivat tulppaanit.

syyskuunkuudes tulppaanit valkoinen
syyskuunkuudes valkoiset tulppaanit keittiö
syyskuunkuudes valkoinen tulppaanit
syyskuunkuudes valkoiset tulppaanit talvi

Valkoisia tulppaaneja kuvatessa pohdin kuvaamista ja sitä päänvaivaa, kun yrittää vielä kovin vajavaisilla taidoilla räpsiä kuvia kaikkea muuta kuin otollisissa olosuhteissa. Hämärinä päivinä päivälläkin tarvitsee sisätiloissa valaisutukea keinovaloista, mistä seuraa eri sävyisten valojen suloinen ristiriita – valkotasapainon täsmääminen on melkoista taidetta. Samalla kuvista tahtoo tulla vähän latteita. Omaan kuvauskalustooni kuuluu Nikon d5100 järjestelmäkamera ja sen mukana tullut kitti-objektiivi ja Nikkor AF-S DX 35mm f/1.8G normaaliobjektiivi. Pikkuinen normaaliobjektiivi on todella hyvä apuri sisätiloissa kuvatessa ja on omiaan etenkin yksityiskohtien tai asetelmien kuvaamisessa. Olen vielä hieman hakusessa siitä kuinka objektiivista saisi kaiken irti yleiskuvaamisessa. Tuntuu, että saan pakitella turhan paljon tämän objektiivin kanssa, jos haussa on yleisempi kuva vaikkapa olohuoneesta ja hyvät kuvakulmat odottavat vielä löytymistä. Kameranrungolla alkaa olla jo ikää, mutta olen katsellut kittiobjektiivin tilalle hieman valovoimaisempaa vaihtoehtoa ja 50mm makro-objektiivia. Kameran runkoon sopivia objektiiveja on jonkin verran tarjolla myös käytettynä.

Ennen objektiivin hankintaa on vuorossa kuvankäsittelyohjelman päivitys. Macilla käytän iPhotoa RAW-kuvien käsittelyssä ja en ole ihan sinut ohjelman kanssa. Adoben Lightroom on hankintalistalla ykkösenä ja luulen, että se ajaa asian minun käytössäni. Yleensä kuvankäsittelyohjelmalla korjaan hieman valotusta, valkotasapainoa, väritystä ja kontrastia, lopuksi vielä korjaan tarvittaessa kuvan rajausta. Tähän tarkoitukseen Lightroom on juuri oikea väline.

Oli käytössä välineet kuin välineet, valokuvaus on kuitenkin taitolaji ja eikä siinä kehittymiseen auta muu kuin harjoittelu. Saa nähdä miten paljon harjoittelua vaaditaan, että tästä aloittelijasta saadaan mestari. Monta tuhatta ruutua, painokelvottomia sadatteluja, oppaita ja tuntien kuvankäsittelyä. Tämä on harrastus joka koukuttaa, mutta vetää aina välillä melko nöyräksi – samaan aikaan pitäisi olla taiteellisesti ja teknisesti ässä.