Pionin hempeydestä kanervan lämpöön

Toisen lapsen kohdalla sitä tekee asioita hieman eri lailla ja vailla stressiä. Esikoisen kohdalla minulla oli jo äitiysloman alkaessa pienet nutut silitettynä ja viikattuna laatikoihin. Nyt puolestani tein ensimmäisiä ja viimeisiä täydennyksiä äitiysloman toisella viikolla.

Esikoinen syntyi keskikesän lämpöön, hänen ensisetistään löytyi ihania valkoisia ja pionin vaaleanpunaisia nuttuja, lyhythihaisia bodeja ja shortseja. Nuorempi puolestaan syntyy syksyn keskelle ja onkin selvä, että ihan ensimmäisiä vaatekertoja on täytynyt täydentää hieman lämpimämmillä vaatteilla. Name it –merinovillahaalari on varattu kotiinpaluu vaatteeksi ja syksyn ulkoiluihin vaunukopan makuupussissa, sen lisäksi varastoon on täydennetty paksumpaa pipoa, pitkälahkeisia leggareita ja bodyjä.

Vuosia sitten en olisi voinut edes kuvitella pukevani vauvaa kanervan punaiseen, mutta nyt se näyttää sopivan pehmeältä yhdistelmältä valkoisen, pionin vaaleanpunaisen ja harmaan kanssa. Yhden tyttären jälkeen vaaleanpunaiseen maailmaan on jotenkin jo täysin sopeutunut.

Isosiskon vaatteista on laitettu jo aikaisemmin kiertoon sellaisia vaatteita, joista ei tullut suursuosikkeja meillä. Sen sijaan lyhythihaiset bodyt pääsevät käyttöön neuletakkien alle, yöpuvuille ja neuleille löytyy myös käyttöä. Mummin Tukholman tuliaisia on Livlyn ihana vaaleanpunainen villatakki, muuten takit ovat suurelta osin isosiskon vanhoja. Muutaman uuden olen hankkinut Benettonilta, Popilta ja Newbieltä. Newbien-mallistosta löytyi syksyyn kauniita tumman sinisiä vaatteita, jotka istuvat hyvin vaaleanpunaisen kaveriksi.

Mitä vielä pitäisi valmistella ennen vauvan syntymistä?

– Pinnasängyn kokoaminen
– Vaunujen rungon pesu ja ratasosan vaihto vaunuosaan
– Sairaalakassin pakkaaminen (tiedetään, pitäisi olla pakattuna jo…)
– Omien vaatteiden etsiminen ja pesu
– Vauvan Spa- ja vaipanvaihto-osaston kokoaminen

Mystisin puute listallani on omien ”luukkupaitojen” täydellinen katoaminen. Imetysinfraa ja –univormuja en välttämättä haluaisi hankkia kokonaan uudestaan, niin täytyy vielä käydä kaapien kadotetut nurkat läpi – jossakin niiden täytyy olla.

Esikoisen kohdalla meillä oli hänen huoneessaan hoitopöytä, mutta huone on kolmessa vuodessa muuttunut pienen tytön huoneeksi ja alkuun vaipanvaihtoon täytyy keksiä paikka kylpyhuoneessa. Tähän olen hakenut inspiraatiota Home via Laura –blogista, jossa pari vuotta sitten tehtiin vaipanvaihtotaso pesukoneen päälle. Oman kokemuksen mukaan vaipanvaihto paikalle on tarvetta ensimmäisten kuukausien aikana, joten eiköhän me joku väliaikaisen ratkaisu keksitä.

Suurempia hankintoja meidän ei tarvitse tehdä. Sänky ja turvakaukalo ovat varastossa odottamassa. Sisällä säilytetyt Bugaboon yhdistelmärattaat ovat vielä hyvässä kunnossa, tekstiilit sekä runko pesemällä saadaan ne käyttökuntoon vauvalle.

Kokemus tuo tietenkin hieman toisenlaisen näkemyksen hankittaviin tarvikkeisiin ja jotain uutta tulemme hankkimaan, näistä kirjoittelen vielä erillisen postauksen.

Unikoulun opit

Viime aikoina on sisustettu paljon ja niillä linjoilla pysytään jatkossakin, mutta jotenkin koin velvollisuudeksi palata uni-teemaan, josta talvella kirjoitin. Tästä postauksesta on tehty ainakin kolme eri versiota. Melkein julkaistu, päätetty ettei julkaista ja sitten emmitty. Koen oppineeni paljon tämän pienen neidin kanssa unesta ja unettomuudesta, mutta mikä minä olen antamaan kenellekään ohjeita, minulla on kokemusta vain ja ainoastaan yhdestä lapsesta.

uniasiat_unikoulu7

uniasiat_unikoulu3

On vaikea lähteä ohjeistamaan muita asiasta, joissa itsekin liikkuu vielä heikoilla jäillä. Mutta samaan aikaan noiden uniasioiden kanssa painiessa tuntuu olevan niin loputtoman yksin ja väsymyksensä alla neuvoton. Monessa lapsiperheessä jonkin sorttiset unikoulut ovat ajankohtaisia juuri kesäloma-aikaan, kun isäkin on lomalla ja iltakukkumiset eivät verota aamuheräämisiä. Jos joku saa tästä sepustuksesta apua, niin hyvä niin. Tarkoituksena ei ole varsinaisesti opettaa ketään, vaan kertoa asioista, jotka meillä auttoivat vauvan uniongelmissa ja samalla rohkaista tekemään uniasioille jotain. Yöunet on jokaisen oikeus.

Varsinainen unikoulu käytiin talvella vauvan ollessa puolivuotias ja lopulta asiat uniasiat muuttuivat nopeasti haluttuun suuntaan – tunnin välein heräillyt neiti yllättikin vanhempansa nukkumalla 11-12 tunnin yöunet ja yösyötöt lopeteltiin alle seitsemän kuukautisena. Olisi kuitenkin väärin väittää, että unikoulu muuttaa asioita hetkessä ja luvata pikavoittoja. Niitä ei valitettavasti ole unibingossa luvassa ja urakka vaatii pitkäjänteisyyttä sekä johdonmukaisuutta. Nimensä mukaisesti unikoulussa opitaan ja opetellaan puolin ja toisin. Vauva opettelee nukahtamaan ilman vanhempien aktiivista avusta ja vanhempia puolestaan auttaa kovasti se, kun oppii lukemaan paremmin lastaan ja ennusmerkkejä unelle. Tästä taidosta on hyötyä kaikessa arjessa ja toki lastaan oppii lukemaan ilman unikouluja, kun vain seurailee ja pitää silmänsä auki.

Jokainen lapsi on yksilö ja sen sijaan, että kävisin yksityiskohtaisesti lävitse Unijunan Liisan meille tekemän unisuunnitelman, kerron tärkeimmät opit, joita me olemme saaneet niin Liisalta kuin kaikista lukemistamme kirjoista ja kantapään kautta oppimalla omassa elämässä. Samalla sivuan niitä asioita, jotka meillä johti katkonaisiin öihin. En siis aio ohjata mihinkään metodiin, koska niitä täytyy harkita lapsikohtaisesti ja jokainen tuntee itse lapsensa parhaiten.

uniasiat_unikoulu6

uniasiat_unikoulu4

Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys
Univelkainen vanhempi naurahtaa, kun häntä kehoitetaan kärsivällisyyteen. Etenkin jos taustalla on kolikkia, sairastelua, korvatulehduksia ja muita haasteita, toivoisi nopeaa apua ja niitä yöuni. Väsynyt ihminen ei ole kärsivällinen, etenkin kun aamulla peilistä pilkistää pystytukkainen ja kalpeanaamainen zombie. Minä en voi väittää olevani kovinkaan pitkäjänteinen väsyneenä, vaan mieluusti tarttuisin johonkin heiveröiseen oljenkorteen, että kumpikin saisimme nukkua lapsen kanssa.

Nämä oljenkorret eivät auta pitkällä aikavälillä. Teimme Liisan kanssa unikouluun suunnitelman, johon kumpikin meistä vanhemmista sitoutui. Pitkäjänteisyys tarkoittaa sitä, että lapsella on aikaa oppia uutta eikä vanhemmat esittele joka ilta uutta konseptia nukahtamiseen. Uuden oppiminen ei ole aina helppoa ja ainakin meillä voimakastahtoinen beibe protestoi äänekkäästi sitä, ettei saanutkaan nukahtaa ihmistuti suussaan. Tyttö oli tottunut nukahtamaan maidon maku suussaan ja nyt tämä mahdollisuus kiellettiin tyystin. Ilman luottoa Liisan asiantuntemukseen ja sitoutumista tehtyyn suunnitelmaan, olisimme varmasti heittäneet kirveen kaivoon jo ensimmäisenä iltana. Onneksi emme tehneet niin sillä, seuraava ilta oli helpompi, kolmas sitä helpompi ja viikon päästä nukkumaan mentiin hymyssä suin. Kahden viikon päästä nukuttiin jo ensimmäinen täysi yö, mikä tuntui uskomattomalta. Tämän jälkeen on toki ollut monenmoisia vaiheita ja joka ilta uni ei todellakaan tule silmään hymy huulilla, siitäkin huolimatta on aina palattu niihin ehjiin öihin.


Tempperamentti

Jokainen meistä on omanlaisensa yksilö niin vauva kuin me vanhemmatkin, yksi ratkaisu ei toimi kaikille. Tämän takia yhteistyö Liisan kanssa aloitettiin täyttämällä kattava lomake, jossa käytiin lävitse lapsen ja meidänkin persoonallisuuksia, nukkumisolosuhteita, meidän näkemys ongelmasta sekä kartoitettiin mahdolliset sairaudet. Omaa tytärtäni kuvaisin aurinkoiseksi, energiseksi ja uteliaaksi. Neiti touhottaa paljon ja sosiaalisena tyyppinä hakeutuu ihmisten seuraan. Jotenkin kuulostaa tutulta ja eipä tuo omena ole kauas pudonnut vanhemmistaan.

Energisen elämän vastapainoksi neiti kaipaa välillä omaa rauhaa ja rauhoittumista, häntä ei nukutella silittelemällä tai taputtelemalla. On-off tyyppinä hymytyttö on melkoisen sisukas ja voimakastahtoinen daami, näinpä johdonmukaisuus on tarpeen asioiden opettelussa, oli sitten kyseessä unet, ruokailu tai pottahommat. Tyttö muistuttaa kovasti vanhempiaan ja välillä unikoulu tuntui kollektiiviselta pään hakkaamiselta seinään, ehkäpä me vanhemmat opimme myös unikoulun aikana laskemaan lampaita ja pitkäjänteisyyttä.

uniasiat1_unikoulu

uniasiat_unikoulu2

Päivärytmi

Jos nukahtaminen ja iltaunet ovat yksi osa unikoulua, niin päivärytmi on toinen puolet unikoulusta. Sanotaan, että hyvät päiväunet ovat pohja hyville yöunille. Jos päivärytmi on retuperällä, unikoulun ensimmäisellä viikolla jumpataan yleensä päivärytmi kuntoon. Rutiini ei tarkoita kaavoihin kangistumista, vaan sitä että lapselle tarjotaan ennustettavuutta elämään. Rutiinin noudattaminen ei vaadi kellon minuutin tarkkaa syynäämistä tai päiväunien kellottamista munakellolla, enemmänkin rutiinien toteuttamista tietyssä järjestyksessä ja etenkin pienellä vauvalla sopivan mittaisia valvepätkiä ja riittävän paljon lepoa sopivina annoksina ympäri päivän. Ennen omaa lasta ihmettelin kovasti lapsiperheiden rutiiniorjentoitumista, mutta toisaalta olen aina itse halunnut aloittaa aamuni tietyssä järjestyksessä. Auta armias millainen peikko palaveriin olisi saapunut, jos aamiainen ja päivään valmistautuminen olisi siirretty kalenterissa paltsun jälkeen. Ymmärsit varmaan pointtini, rutiinit ovat hyvästä.

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa meni ihanassa pumpulissa vailla käsitystä kellonajoista tai edes päivistä. Utuista aika. Silloin ei ole mielestäni mitään tarvetta stressata päivärytmeistä, vaan elellään hetki kerrallaan. Itse aloin tuskastumaan arkeen vailla ennustettavuutta vauvan ollessa pari kuukautinen. Asioilla käymisiä ja muita menoja oli mahdotonta suunnitella, kun ei yhtään tiennyt, koska lapsi nukkuu ja koska kukkuu. Joskus päiväunet kesti puolituntia ja toisinaan taas tyttö nukkui neljän tunnin päiväunet.

Lueskelin Tracy Hoggin EASY-mallista ja nopeasti sain päiviin selkeän rutiinin, joka koostui vauvan ruokailusta (e), toiminnasta (a) , unesta (s) ja äidin omasta ajasta (y). Nämä syklit rytmittivät päiväämme ja tuloksena oli helpommin ennustettava arki, tyytyväisempi lapsi ja äiti. Meillä tietyn rutiininen etsiminen kävi helposti jo vauvan ollessa kolmikuukautinen. Kun rutiinit oli otettu osaksi meidän arkea, opin tunnistamaan paremmin sen mikä itku on nälkää ja mikä taas väsymystä. Tätä tarkoitan sillä, kun oppii lukemaan paremmin lapsen vinkkejä. Tämä oli muuten mielestäni ainoa toteutuskelpoinen juttu Hoggin kirjassa.

Selkeä rytmi auttaa myös siinä, kun päiväunirytmi muuttuu, unet lyhenevät tai kolmista päiväunista siirrytään kaksiin päiväuniin. Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että toiset päiväunet ovat hiljalleen jäämässä pois ja siirrytään yksiin uniin.


Unirutiini

Rutiinit tuo turvaa ja niillä annetaan vauvalle viestejä siitä, mitä on luvassa seuraavaksi. Päivälle on omat kuvionsa ja illalle omat. Jokaisella perheellä on omat rutiininsa. Meillä iltarutiinit lähtevät käyntiin iltapuurosta, jota seuraa pottaharjoitukset, kylpy, hampaiden pesu. Pienempänä kierroksia rauhoitettiin rentouttavalla vauvahieronnalla, mutta nykyisin sipaistaan voiteet vauhdilla nassuun, vedetään unipussi niskaan ja lähdetään makuuhuoneeseen lukemaan iltasatua ja kuuntelemaan iltalaulua. Satu ja laulu ovat olleet osa meidän iltoja jo pienestä pitäen. Vaikka voi tuntua höpsölle lukea satua pikku pötkölle, nopeasti sitä huomaa kuinka vauva oppii kääntämään kirjan sivuja ja rauhoittuu syliin, kun saa tutun iltasatu kirjan tassuihinsa. Nykyisin lapsi osaa jo valita parista vaihtoehdosta kirjan, jolla satutuokio aloitetaan. Minusta satu on ihana tapa rauhoittua.

Unikoulun myötä illan maitohuikka siirrettiin kauemmas nukkumaanmenosta, koska vauvalla se liittyi kiinteästi nukahtamiseen ja tästä tavasta haluttiin päästä eroon. Itselleni tärkeä oppi matkan varrelta on myös se, että isä otetaan aktiivisesti mukaan näihin nukutushommiin ja iltarutiineihin alusta asti.

Voihan itku

Omalla kohdalla sain huomata, että itku kuuluu unikouluun. Ja se tuntuu kamalalta ja olo on kuin rikollisella. Kuka hullu nyt huudattaa lastaan noin? Etenkin väsyneenä tuntuu kuin joku raapisi sielua, kun pieni itkee sydäntä raastavasti. Liisa lohdutteli meitä, että lapsella on oikeus näyttää tunteensa ja muistutti, että unikoulussa opetellaan uutta eikä se uuden oppiminen ole aina helppoa. Niin kuin meillä aikuisilla niin myös lapsilla tunnekirjoon kuuluu myös ne negatiiviset tunteet. Sittemmin olen oppinut paremmin kuuntelemaan erilaisia itkuja. Kipu- ja hätäitkut ovat asia erikseen. Jokaisen lapsen kohdalla täytyy pohtia sopiva keino lohduttaa unikoulun aikana, meillä se oli hyssytys ja iltalaulun hyräily. Tarvittaessa vauva on otettu syliin hetkeksi rauhoittumaan. Näillä varmistetaan vauvalle, että vanhempi on läsnä. Häntä ei missään vaiheessa jätetty yksin itkemään. Vaikka unikoulu toteutetiin meille asteittain, niin ilman itkua siitä ei selvitty. Ne kyynelet vaan kuuluvat tähän vanhemmuuteen.

uniasiat_unikoulu5
Nukahtamaan opettelu

Lyhyesti sanottuna unikoulun idea on, että lapsi oppii nukahtamaan ilman vanhempien aktiivista avustusta. Meillä opeteltiin taito ensin alkuillassa ja kun, homma sujui illoissa, otettiin samat opit yöhön. Eli ensimmäisellä viikolla unikoulua pidettiin vain nukkumaan mennessä ja ensimmäisestä herätyksestä vauva otettiin tuttuun tapaan viereen. Viikon päästä vauva rauhoiteltiin myös yöaikaan omaan sänkyyn, jonka jälkeen yöt rauhoittuvat parissa yössä.

Piste yösyömisille

Meillä uniongelmat liittyivät maitoon ja ihmistutiin. Typsy tykkäsi nukahtaa äidinmaidon makuun ja näinpä oletti tämän liittyvän nukahtamiseen. Asiassa ei sinänsä ole mitään pahaa ja tämä on erittäin yleistä. Omalla kohdalla huumorintaju alkoi loppua siinä vaiheessa, kun neiti odotti happy houria jokaisella herätyksellä ja pahimpina öinä nukuin 20 minuutin pätkiä. Nukahtamisessa vierähti helposti puolitoista tuntia ja ei ollut puhettakaan, että vauva nukkuisi omassa sängyssä tai minä uskaltaisin lupautua mihinkään iltamenoihin. Lopulta tuntui, että kaikki olivat varsin turhautuneita tilanteeseen.

Oman lapsen kohdalla en uskonut alkuunkaan säännöstelyyn ja siihen, että johonkin aikaan yöstä hänelle olisi tarjoiltu maito huikka kun taas tuntia aikaisemmin hänelle olisi sanottu ei. Kiinteiden syöminen lähti pienellä käyntiin vauhdilla ja pikku foodie on aina osoittanut kiinnostusta ruokaa kohtaan. Näin ymmärsimme nopeasti, että yösyömiseen ei ole ravitsemuksellista tarvetta ja unikoulun myötä yösyöminen lopetettiin. Tämä rauhoitti öitä kummasti ja linjasta on poikettu ainoastaan kipeimpien hampaiden puhjetessa sekä kipeänä, jolloin tämä on ollut ainoa lohtu.

Alkuun isän rooli unikoulussa oli suunnattoman tärkeä juurikin tämän maitoasian takia, kun isältä sitä maitoa ei edes ymmärretä pyytää ja se ei ole edes vaihtoehto isän nukuttelu-keikalla. Meillä isä oli vastuussa pari kolme ensimmäistä iltaa ja sen jälkeen vetovastuu siirtyi äidille.

Ympäristön rauhoittaminen

Vauvan myötä meille on makuuhuoneeseen tullut pimennysverhot ja valoisissa Suomen kesissä tämä onkin must. Illalla satua luetaan himmeässä valossa. Sängyn yläpuolelta otettiin pois mobillet sun muut, koska ne tuntuivat vain piristävän vauvaa. Kännykän whitenoise suhina puolestaan sulkee pois muualta kantautuvan taustahälyn.

Tilannetaju

Vauvan elämässä on erilaisia vaiheita ja nämä vaikuttavat uniin. On hampaita, liikkeelle lähtöä, rokotuksia, flunssaa, vieraita ihmisiä ja outoja paikkoja. Ainakin meillä nämä kaikki vaikuttivat jossakin määrin nukkumaan menoon, vaikka unikoulu olisi kuinka pidetty. Näissäkin tilanteissa on tärkeä olla johdonmukainen ja jos näyttää, että rutiineista täytyy poiketa niin sitten poiketaan. Jo nukahtamisen taito on hallussa, niin flunssan tai pahimman eroahdistuksen jälkeen taidot muistuvat kyllä takaisin. Yleensä näitä ei ole osannut tulkita sillä hetkellä, kun ne sekoittavat unia vaan myöhemmin tilanteen lauettua. Pahiten unia on sekoittanut kahdeksan kuukauden iässä liikkumaan lähtö, jolloin yöt menivät ranttaliksi. Mutta ihan yhtä nopeasti kuin yöt sekoittuivat, ne myös korjaantuivat ja taas nukutaan lähes poikkeuksetta sikeät unoset kello 20-7.

Uniasiat ei ole helppoja, mutta kuten jo aikaisemmassa postauksessa totesin unettomuus vaikuttaa myös lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen sekä vanhemman jaksamiseen. Asiat voivat helpottua nopeasti ja apua löytyy aina, yksin näitä ei kannata pohtia. Edelleenkin lämpimästi suosittelen ottamaan yhteyttä Unijunaan ja Liisaan, jos yöt menee kukkuessa eikä nukkuessa.

Toivottavasti teillä nukutaan tänä kesänä hyvin.

Kun äiti väsyy…

syyskuunkuudes_tiredmamma4

Ajatukset katkeavat, muisti lyhenee ja lauseet jäävät kesken. Puheessa ei ole päätä eikä häntään ja viikonpäivät vaihtavat paikkaansa. Pinna kiristyy ja tyhjä kattila löytyy liinavaatekaapista. Sydän hakkaa korvissa, lihaksiin koskee ja nivelet narskuu. Uni ei tule, vaikka vauva tuhisisi sikeitä vieressä. Pyörryttää ja illan tullen tuntuu, että polvet pettävät. Yöllä kadehdit vieressä nukkuvaa puolisoa, joka nukahtaa parissa sekunnissa ja muina miehinä uskaltaa kääntää kylkeä. Sinä et uskalla, koska pelkäät herättäväsi vauvan (taas) ja menettäväsi yhden puolituntisen verran unta. Aamulla päätä särkee ja olo on kuin pitkäksi venähtäneen baari-illan jälkeen. Kaikki ärsyttää ja kukaan ei auta. Itkettäisi, mutta kyyneleitä ei vaan irtoa.

En ole varmastikaan ainoa äiti, joka väsyy ja potee alaikäisen murmelin aiheuttamaa kroonista mammadarraa. Lakonisesti voi todeta väsymyksen olevan osa äitiyttä, joko sen kohtaa vastasyntyneen kanssa, hieman myöhemmin vauva-aikana, töihin palatessa ruuhkavuosista selviytyessä tai pahimmillaan kaikissa näissä vaiheissa. Äidit väsyy. Piste.

Oma väsymykseni on puhtaasti fyysistä ja on kertynyt hiljaa kolmen – neljän kuukauden aikana. Ensimmäiset kuukaudet vauva nukkui kuin enkeli. Hän heräsi kerran yössä, tankkasi ja nukahti uudestaan. Aamulla vauva jatkoi uniaan vielä minun herättyä ja heräsi hymyillen uuteen aamuun. Jossakin vaiheessa herätyksiä tuli yöhön kaksi ja sitten kolme. Ajattelin sen olevan normaalia vauvan elämää – tästä mua pahaenteisesti varoiteltiin ennen vauvan syntymistä. Ajattelin, että kyllä tämä menee vielä ohitse ja hyvä, kun vauva ei huuda ja herätä isäänsä. Vauva täytti kolme kuukautta ja koitti ”tiheän imun” –kausi. Se kausi ei mennytkään ohi, vaan beibe jatkoi öisiä tankkauksiaan tunnin välein about puolitoista kuukautta. Sen jälkeen meidän yöt on ollut enemmän ja vähemmän sekavia. Neljä tuntia unta putkeen on luksusta. Tuli väsymys, johon auttaa vain uni ja lohtua tuo vain aito myötätunto. Kummatkin taitavat olla kortilla.

Unettomuudesta on tullut minulle se asia, josta kipuilen vauvan kanssa. Enkä ole yksin. Jouluna toivoin yhtä ainoaa joululahjaa, kuuden tunnin yöunia. Niitä unia toivoi myös jokunen teistä. Katkonukkuminen, levottomat yöt ja vuosien aikana kerätty järkälemäinen univelka tuntuvat kuuluvan erottamattomasti äitiyteen. Niin erottamattomasti, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Hymähtelyä, silmien pyörittelyä, sääliä, olan kohautuksia, vinkkejä ja vertaistarinoita. Niitä olen saanut kuulla, kun olen maininnut meidän öistä. Kiitän niitä, joiden kanssa asiasta on pystynyt keskustelemaan rakentavasti ja ratkaisuja etsien. Kovin rakentava en ole itsekään pystynyt olemaan näiden unien kanssa, vaan olen muistuttanut kiukuttelevaa teiniä silloin kun keskustelu on kääntynyt uniin.

syyskuunkuudes_tiredmamma2

Olen saanut kuulla, että en näytä vielä riutuneelta tai uupuneelta. Minulta on kysytty, kuinka voin olla väsynyt, kun minulla on se blogi, vietän aktiivista elämää lapsen kanssa, teen ruokaa, hymyilen ja harjaan hiukseni sekä hampaani päivittäin. Päivien reippailu ei oikeuta minua valittamaan väsymyksestä. En tiedä miten loppu ihmisen pitää olla, että hän saa ottaa asian esille ja pyytää apua. Minä en väsy niin, että jätän ystävät tapaamatta ja hampaat harjaamatta, en piristy sohvan pohjalla surkeana makaamalla enkä valmisruoalla. Minä saan energiaa siitä, että teen asioita, peitän mustat silmänaluset ja punaan huulet, hymyilen, vaikka väsyttää. Teen sen itseni takia, että olo olisi edes ulkoisesti hivenen freesimpi. Vaikka minä en ole vielä vainaa tilanteen kanssa, olen jo jonkin aikaa miettinyt, että jotakin tälle tilanteelle pitää tehdä vaan mitä?

Minulle on kerrottu (kauhu)tarinoita siitä, kuinka tätä katkonukkumista jatkuu vielä vuoden tai pari. On uumoiltu, että meidän tilanne pahenee kuukauden tai parin päästä. Näitä kuunnellessa ahdistaa ajatus siitä, milloin tämä loppuu ja miten pitkään siinä menee, että saan seuraavan kerran nukkua kunnon yöunet? Mitä minä valitan tässä muutaman kuukauden kohdalla, näitä on tulossa vielä triplasti lisää?! Aitoa myötätuntoa on harvalla. Enkö ole onnellinen, kun minulla on niin ihana tyttö? Kehtaan vielä valittaa väsymystä, kun olen tuollaisen saanut. Tuota se äitiys on, enkö todellakaan ollut miettinyt tätä ennen kuin hankin lapsen? Kyllä olin ja olin myös ennen omaa lasta ollut huolissani muutamasta äitiystävästä, kun näin sen loputtoman väsymyksen määrän.

Elämä ei ole niin mustavalkoista. Olen toki iloinen, että meidän vauva-arjen pahin vastoinkäyminen on ollut nämä unet. Rikkonaiset yöt eivät tee lapsesta yhtään vähempää herttaisempaa tai minusta merkittävästi onnettomampaa. Mutta väsyneen ne tekevät ja pitkäaikainen väsymys heikentää vastustuskykyä ja lisää riskiä masennukseen. Ihminen tarvitsee unta voidakseen hyvin. Eikä se väsymys tee hyvää parisuhteellekaan vai mitä mieltä olette symbioosista kiukuttelevan zombin kanssa? Pitkällä jänteellä myös vuorovaikutus äidin ja lapsen välillä kärsii, jos äiti väsyy. Vanhempien on vaan pakko jaksaa, on kotityöt ja –metatyöt, eikä niitä kotiapulaisia ole liioin näkynyt ainakaan meillä. Lista on loputon.

Meidän pienen perheen turvaverkko on sanalla sanottuna heiveröinen, ei ole varaa siihen, että kumpikaan meistä aikuisista uupuu. Tilanne on sama monilla muilla, isovanhemmat asuvat mahdollisesti toisella paikkakunnalla, ovat vielä työelämässä tai muuten kiireisiä. Sisarukset ovat rientäneet elämään omaa elämäänsä toisaalle ja neuvolastakaan ei oikein saa apua. Ystävät käyvät samaa painia ruuhkavuosien kanssa ja haaveilevat unista hotellissa.

syyskuunkuudes_tiredmamma1

syyskuunkuudes_tiredmamma3

Onneksi näihin unisasioihin on saatavilla ammattilaisen apua ja meillä tämän vuoden kirjoittamaton uudenvuodenlupaus onkin palauttaa jonkinlaiset yöunet koko perheelle. Uniasiat ovat olleet sen verran pinnalla, etten ole uskaltanut kirjoittaa niistä ennen kuin on valoa tunnelin päässä. Olemme aloittaneet unikoulun ihanan Liisa Niskakankaan opastuksella ja tarkoituksena on opettaa neiti nukahtamaan ilman vanhempien aktiivista tukea sekä vierottaa yösyömisistä. Kehitystä on tapahtunut ja yöllä on nukuttu jopa viiden tunnin yhtenäisiä pätkiä. Kerron myöhemmin lisää millaisia pulmia meillä oli unien kanssa ja miksi sitten lopulta päätimme kääntyä juuri Liisan puoleen. Tämän kiukuttelun jälkeen tarkoituksena on jakaa omat kokemukset kannustavaan sävyyn. Minua ajatus unikoulusta kammotti ja myös epäonnistumisen vaihtoehto kylmäsi. Tässä vaiheessa sanon, että turhaan kummatkin.

Väsymyksen kanssa ei ole pakko jäädä pyörimään kehää vain sen takia, että äidit nyt yleensä väsyy ja se kuuluu tehtävänkuvaan. Ja kannustuksena niille, joille tämä vaihe on mahdollisesti edessäpäin, nämä yökukkumiset eivät ole mikään itsestäänselvä osa vauva-arkea. On lapsia, jotka nukkuvat yönsä hyvin alusta asti.

Nyt toivotan, kaikille meille unien kanssa taisteleville, hyviä unia.

Vaunumatkailun opettelua

Ennen vauvan syntymää kuvittelin sinisilmäisesti, että vauvat viihtyvät vaunuissa ilman sen suurempia temppuja. Laittaisin vain kullannupun koppaan ja matkaisin kieseillä pitkin aurinkoisia merenrantoja. Pistäytyisin ehkä kahvilassa muiden lattemammojen kanssa kahvilassa ja ostoksilla – pikkuinen nukkuisi ja hereillä olleessaan hymyilisi äidilleen tyytyväisenä kopasta. Vaunuissa heiluisi mukana joku kullannuppua kehittävä lelu ja kaikki olisi tyytyväisiä. Se ei mennyt lähellekään näin, vasta nyt reilun kolmen kuukauden kohdalla voin sanoa, että neiti pitää menopeleistään edes jollakin tasolla.

Ystäväni pyysi kertomaan minua meidän vaunuista ja niiden ominaisuuksista, mutta postausta suunnitellessani mietin, että ensin minun täytyy valottaa hieman sitä meidän taivalta vaunumatkailun suhteen. Varusteista teen oman postauksensa, hieman lyhyemmän kuin tämä essee. Tämä postaus pitää sisällään pitkän tarinan vaunumatkailun opettelusta esikoisen kanssa. Aloittelijoille tämä menee ”älä tee samoja virheitä kuin me” –oppituntina ja kokeneemmille ihan vain viihteenä, jollekin kenties jopa vertaistukena.

Ne pienet dilemmat mitä olemme tytön kanssa kohdanneet, ovat kilpistyneet ja osin myös ratkenneet noiden vaunujen avulla. Tähän kaikkeen liittyy lievää refluksia, itkua, hammasten kiristystä, kadoksissa oleva vuorokausirytmi, puuttuvat päiväunet ja tietenkin yksi nelitassuinen menijä hihnannokassa. Vauva-arjessa päivät eivät ole kaksosia ja jokainen viikko on aivan erilainen ja tällainen voisi olla meidän vaunupäiväkirja kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta. Kuvituksena kännykälle tallentuneita näpsyjä matkan varrelta.

syyskuunkuudes_vaunut1

Ensimmäinen kuukausi – autuaasta horroksesta kiljumiseen

Koska murunen syntyi keskellä ”lämmintä” kesää, pääsimme liikkeelle vaunuilla heti kotiin paluun jälkeen. Ensin kierrettiin kortteli, seuraavana iltana kaksi ja viikon päästä käytiin jo useamman kilometrin lenkillä. Ensimmäiset viikot vauva on niin sumussa, että tuskin kiinnittää huomiota koko vaunuihin vaan nukkuu somasti kopassaan ja vanhemmat oli iloisia, kun pääsivät välillä ulos ja koiralenkille.

Ensimmäisen kuukauden lähestyessä loppuaan näyttää pahasti siltä, että Bugaboo-kyyti ei tytölle maistu. Lungi ja sopuisa tytär muuttuu jellonan poikaseksi herätessään unilta kesken lenkin. Äidin mielestä huuto on korvia raastava ja aina yhtä yllättävä. Kyllähän siinä iski hätä käteen, kun ollaan kilometrien päässä kodista ja pienokainen huutaa palkeet punasina. Ohi kulkevien eläkeläisrouvien katse on paljon puhuva. Nykyajan vanhemmat, aijaijai, ei ne osaa hiljentäisivät sen lapsen. Posket punaisina askel kävi nopeammaksi. Vauva nostettiin salavauhdilla syliin hyssyteltäväksi, ettei nyt kanssalenkkeilijät vaan häiriintyisi. Siinä sitten ihmeteltiin mahtaisiko kullannupulla olla liian kuuma kopassa, kun niin kovasti siellä huutaa. Muutenhan vaunut vaikuttavat niin mukavilta.

Näitä huutoreissuja mahtui ensimmäiseen kuukauteen lukuisia. Naputan Googleen ”Vauva ei viihdy vaunuissaan” ja kappas en ole yksin ongelman kanssa, pahamaineisilla keskustelupalstoilla useampikin tuskailee saman ongelman kanssa. Leppoisista lenkeistä alkaa tulla stressaavia ja jälkikäteen arvioituna surkuhupaisia, kun äiti kiihdyttää lenkillä askeleet juoksuun vauvan parkuessa kärryissä toinen käsi samalla mukulaa hyssytellen. Jossakin vaiheessa aviomies keksi kuitenkin laittaa tyynyn vaunujen patjan alle korottamaan vauvan päätä ja pahin huuto helpotti. Silti vaunuihin suhtauduttiin varsin suurella varauksella.

Toinen kuukausi – refluksia, totuttelua ja rytmin poikasta

syyskuunkuudes_vaunut2
Vauvan täyttäessä kuukauden, aloin jo kaipaamaan omaa kotia kauemmas ja koirakin kaipasi aamulenkeille. Kun isä palasi takaisin töihin, meidän piti päästä kolmestaan joka aamu ulos ihan jo koirankin takia. Tuntui, että vaunut olivat meidän matkalippu oman kotinurkkien ulkopuolelle ja kaipasin jonkin näköistä ratkaisua panttivankitilanteeseen, jossa alle viisikiloinen maitomafioso pitää äitiään kodin vankina. Jälkikäteen ajateltuna kyseessä oli lyhyt aika, mutta siinä vaiheessa tilanne tuskastutti.

Murunen on aina viihtynyt sylissä, jossa nukkui mieluusti myös päiväunet. Niinpä meillä oli nopeasti testissä monennäköistä kantolaitetta. Ergonomiseksi kehuttu Manduca –kantoreppu sai meiltä täystyrmäyksen ja kantoliinassakin torkuttiin päiväunia vain viikon ajan. Näistä ei tullut apua meille, vaikka moni niiden puolesta liputtaakin. Jokainen bebe valitsee itse kulkupelinsä.

Vaunuja testailtiin satunnaisesti, ulkoilu onnistui, jos sain laskettua vauvan nukkuvana vaunuihin ja hiivin hipihiljaa ulos. Neuvolasta sain ohjeen totutella vauvaa vaunukoppaan sisällä ja pian löysinkin itseni nukuttelemassa vauvaa olohuoneessa vaunukoppaan. Kokeneemmat äidit todennäköisesti nauravat tässä vaiheessa vatsakippuralla, mutta parempia neuvojakaan ei ollut tarjolla ja kuten aikaisemmin todettu olin tilanteeseen turhautunut.

Toisen kuukauden aikana neidillä diagnosoitiin lievä refluksi ja ruoan takaisin virtausta. Eipä ihme, ettei vaunukyyti maistunut ja selällään matkustus on varmasti tuntunut kamalalta. Tämän takia se päädyn korotus lisäsi vaunujen viihtyvyyttä. Korotettiin päätyä lisää. Samalla, kun kaikki muut kuljetusvälineet saivat vauvalta huutavan vastalauseen Maxi Cosin turvakaukalossa vauva rauhoittui unille. Tyttö on ollut aina virkeä, mutta tässä vaiheessa päiväunet tahtoivat olla pahasti hukassa. Lopulta päätin saada palat jotenkin järjestymään ja päivärytmin perheeseen. Viikon ajan työntelin vauvaa vaununrunkoon kiinnitetyssä turvakaukalossa ja kuinka ollakaan sain vaavin nukuteltua päiväunille. Seuraavalla viikolla samaa temppua kokeiltiin vaunuissa ja se toimi.

Kolmas kuukausi – luottopaikka nukutukseen

vaunut15_Fotor_Collage
Syyskuussa yllätyin, kun kitisevä vauva rauhoittui vaunuihin. Oli turha toivoa, että pääsisimme lähtemään kotoa ilman kitinää ja laittaisin viileän rauhallisen vauvan vaunuihin. Pukeminen ottaa päähän ja sitä vastaan taistellaan edelleenkin, näinpä 2/3 meidän lenkeistä alkaa jonkinlaisella mielenosoituksella. Samaan aikaan yritin kouluttaa nelitassuista neitiä kävelemään vaunujen vierellä. Alkuun hammasta kyllä kiristi, kun yksi itki vaunuissa toinen säntäili hihnassa. Ei ihan sitä auvoa mistä haaveilin.

Pikku hiljaa huomasin, että hissin surina tai tieltä kantautuva hurina rauhoittavat lapsen unille, vaikka kotoa lähtiessä huuto olisi ollut kova. Saman tekivät myös valitut kipaleet David Bowielta tai Coldplayltä. Vauva viihtyi vaunuissa vielä kotiin saavuttua ja pian päiväunet venyivät 3-4 tuntisiksi. Samalla lenkit alkoivat pidentyä ja asioiden hoito kävi helpommaksi. Nykyisin vaunuihin saatetaan mennä jo ihan sovussa tai itku muuttuu ynähtelyksi hissimatkan aikana.

Maailma ei enää kaadu siihen, kun vauva herää vaunuista. Kaduille mahtuu melua ja myös yhden pienen tytön itkua – hän ei ole ainoa joka protestoi vaunumatkailua, näitä kitiseviä vaunuja tulee vastaan lenkeillä. Eikä sitä herätysitkua enää tule joka kerta, vaunuista voidaan herätä myös nauraen omia leluja tarkastellen. Ja sen lähtöitkunkin olen oppinut tulkitsemaan väsymykseksi. Tuo unta edeltävä viiden minuutin itku on ollut hämmentävää, kun kaikkineen vauva on iloinen ja hyväntuulinen. Alkuun ei todellakaan osattu tulkita tätä itkua oikein, vaan suotta panikoitiin.

syyskuunkuudes_vaunut4
Nyt tyttö osaa jo odottaa, että tiettyyn aikaan lähdemme liikkeelle vaunuilla ja hän pääsee unille koppaan. Harmi vaan, kun säiden kylmetessä pientä pitää kiusata paksummilla kerroksilla. Lenkin jälkeen vauvan unet jatkuvat parvekkeella, johon kannan hänet varovasti kopassaan. Toki vauvan kasvaessa korva on herkempi kolinalle, puheelle ja muille äänille.

Vaunujen avulla yritetään nyt opettaa tytölle myös rutiinia toisille päiväunille, jotka ovat olleet tähän asti hieman hakusessa. Nyt ollaankin ajoitettu päivälle kolme lyhyttä vaunulenkkiä ja niillä on saatu neidille oma päiväunirytmi. Omaan sänkyyn rauhoittuminen, kun on sitten oma lukunsa. Talven aikana voidaan sitten erakoitua hetkeksi kotiin ja harjoittelemaan omassa sängyssä nukkumista, nyt nautiskellaan syysauringon säteistä ja ulkoilmasta.

Minun vinkkini vastaaviin tapauksiin on:
Totuttaa vauva hiljalleen vaunukoppaan vaikkapa sisällä ja niin, että kuomu on ensin alhaalla ja sitten nostaa kuomua hitusen.
– Pakata vauva vaunuihin kuivissa vaipoissa ja kylläisenä, anna maidon kuitenkin ”laskea” puolisen tuntia, niin takaisin virtaava maito ei tule häiritsemään unia.
Pitkäjänteisesti kokeilemaan, vaikka lyhyillä lenkeillä – kyllä se matkanteko jossakin vaiheessa maistuu ja lenkit pitenee.
– Kokeilemaan rintareppua ja muita kantovälineitä. Monet vastasyntyneet haluat olla äitinsä lähellä ja näinpä kaikki kantovälineet ovat luonnollisempi tapa matkata. Refluksista kärsivät vauvat puolestaan viihtyvät paremmin pystyasennossa kuin makuulla.
Kärsivällisyys. Äidin ja isän tehtävä on opettaa pientä ihmistä oli kyseessä sitten päiväunet tai vaunuissa matkustaminen. Kaikki on pienelle vielä niin uutta.

Jokainen viikko tuo uusia asioita vauvan elämään. Se, mikä oli vaikeaa viime viikolla on seuraavalla viikolla rutiinia ja aina tulee uusia asioita matkan varrelle.

Niin ja nämä vinkitkin ovat aina sellaisia kuin niiden antaja, yksi koko ei sovi kaikille. Ja vauvoihin liittyen niitä vinkkejä tuntuu tulvivan, tässä keitokseen yksi vinkkikokoelma..kenties jollekin avuksi.