Toisen lapsen kanssa

Lähes kolme kuukautta sitten meidän perheeseen tuli yksi viehättävä tyttö lisää ja sen jälkeen olemme opetelleet elämää tällä uudella kokoonpanolla. Päivät ei ole kaksosia tässä elämänvaiheessa ja ääripäät ovat melkoisia. Yhtenä päivänä elämää kuvaavin sana on kaaos ja toisena harmonia, niiden väliin mahtuu monta erilaista versiota arkipäivästä. Se mikä on täysin erilaista kahden lapsen kanssa, on ajankulku. Päivät ja viikot vain kuluvat nopeammin.

Tätäkin postausta olen kirjoittanut viikkoja, koska en ole saanut kirjoittaa tätä loppuun keskeytyksettä. Aina kun olen lukenut lähes julkaisuvalmiin tekstin läpi jokin asia on muuttunut täysin ja saan kirjoittaa tekstin uudestaan. Koska postauksesta tuli pitkä ja poukkoileva yritin jäsentää sitä päälimmäisiin tunteisiin.

Kuvituksena on taitavan Kirsi Hiekkarinteen ottamat kuvat vauvasta. Raaskin julkaista muutaman ihanan kuvan blogin puolella.Oli ihana saada Kirsi kuvaamaan meitä kuten esikoisenkin kohdalla. Kuvaaminen on taito, mutta näiden pienten kuvaamisessa vaaditaan hyvää silmää lasten kanssa ja taitoa käsitellä pieniä malleja, sen Kirsi taitaa.

Haikeus

Yhtenä voimakkaana tunteena viime viikkoina on ollut haikeus, mikä liittyy lapsien kasvuun ja siihen, kuinka tämä aika lopulta kuluu niin nopeasti. Vauvan odotus ja syntymä konkretisoi tätä haikeutta monella tapaa. Mielessä pyörii, miten nopeasti pienestä vauvasta kasvaa esikoisen kaltainen itsenäinen ja omat ajatuksensa omaava pieni neiti. Odotusaikana mietin toisinaan helpottuneena ja toisinaan haikeana, että tämä on todennäköisesti viimeinen kerta kun kasvattelen vatsaani ja näinpä niin raskaus kuin vauvan ensiviikot ovat hyvin ainutlaatuisia.

Vauvan synnyttyä kurkkua kiristävä haikeus liittyi esikoiseen, tuntui kuin vauvan myötä olisin pakottanut esikoisen kasvamaan taas hieman isommaksi. Samalla podin jonkinlaista ikävää, kun vauva konkreettisesti tuli minun ja esikoisen väliin ottamaan oman tilansa. Vauvan syntymä on kriisi esikoiselle sekä äidin ja esikoisen suhteelle. Viikkojen aikana olen huomannut, että esikoinen kyllä ottaa huomionsa hyvällä tai pahalla ja pitää huolen eduistaan. Minun tehtäväni on vain tasapainoilla näiden kahden välillä ja antaa tilaa kummallekin.

Haikeus ei ole ainoastaan negatiivinen asia, vaan tunne joka kannustaa elämään hetkessä ja myös arvostamaan melko kuluttavaa ajan jaksoa, suukottamaan ja silittämään pienokaisia. Kuopuksen kanssa olen ollut huomattavasti kärsivällisempi, ottanut vaiheen kerrallaan ja antanut aikaa pienen ihmisen kasvun ihmettelyyn. Kuivin silmäkulmin en varmasti tule pakkaamaan vauvan tavaroita seuraavalle käyttäjälle. Kaiholla huomasin jouluna, ettei unet maistukaan enää yhtä hyvin sylissäni kuin kuukausi sitten ja mielessäni kiitin, että maltoin pyhittää marraskuun sylittelyyn ja Netflix-maratoniin sen lomassa.


Kertaus

Kertaus on opintojen äiti myös lasten kanssa. Arki on helpompaa, kun lapsen hoito tulee selkärangasta ja äitinä osaa lukea hiljaisia signaaleja jo aikaisemmin. Itkuja kuuntelee kokeneemmalla korvalla ja vatsaongelmiinkin löytyy paniikin sijaan ratkaisuja. Kokemus tuo myös perspektiiviä ja luottamusta siihen, ettei haastavinkaan vaihe kestää ikuisesti, päinvastoin kerratessa aika menee siivillä ja vastasyntynyt kasvanut hymyileväksi vauvaksi, joka jäntevästi harjoittelee kääntymisiä ja kikattelee kutituksille.

Väittäisin, että kokemus on tuonut minulle paljon varmuutta ja varmuus puolestaan rentoutta.

Toisen lapsen kanssa olen miettinyt sitä, että kuinka vauvanhoidon taito ja hiljainen tieto on ennen kulkenut mutkattomammin sukupolvelta ja sisaruksilta toisille perheyhteisöjen ollessa tiiviimpiä. Tänä päivänä sisarellista tukea toki paikkaavat ystävät, perhekahvilat ja sosiaalisen median monet vertaistukiryhmät, joita löytyy niin imetykseen, allergioihin ja ruokavalioihin liittyen. Joitakin asioita on kuitenkin vaikea kysyä virtuaaliselta yhteisöltä ja esikoisen kohdalla ei välttämättä edes osaa ajatella vauvan vatsaongelmien johtuvan omasta ruokavaliosta. Itse koen, että pelkän neuvolan tuen varassa olisin ollut välillä aika pulassa ja olen puolestani yrittänyt pistää kaiken hiljaisen tiedon eteenpäin.

Kädettömyys

Ainakaan alkuun kaksi ei mene samalla vaivalla kuin yksi. Kertauksen tuoma helppous on ollut tarpeen, koska esikoinen opettelee rooliaan isosiskona. Tämä tuo oman mausteensa jokaiseen päivään ja lehmän hermot olisi nyt kysyttyä tavaraa meillä. Pitkän pinnan lisäksi viime viikkojen aikana tässä taloudessa on podettu akuutisti vajausta aikuisista käsipareista. Vauva on ottanut paikkansa lähinnä äidin sylistä, mikä tarkoittaa yhden aikuisen vajausta huushollauksen parissa.

Olin autuaasti ennättänyt unohtamaan kuinka vauva sitoo niille sijoilleen ensi viikoiksi. Vaikka itse pystyisin unohtamaan muut hommat ja istahtamaan sohvan nurkkaan Netflix ja äänikirjat seuranani, tämä ei luonnollisesti sovi esikoisen agendaan. Samalla kun vauva äidin pistää parkkiin illan mittaiselle maitomaratonille ja puoliso yrittää tehdä ruokaa koko perheelle, kääntää esikoinen oman huoneensa ympäri ja tyhjentää mielenosoituksellisesti kirjahyllynsä kaikista kirjoista ja heittää kohtauksen päätteeksi koiraa Barbilla. Kuopuksen päiväunilta liikenevä aika onkin mennyt edellisillan tuhoja korjaillessa. Parhaimmillaan esikoinen on sekoitellut imetyshetken aikana vehnäjauhoista, kardemummasta ja käsidesistä nukeilleen maittavan lounaan ja kattanut sen ruokapöydän äären. Tällöin ei tiedä itkeä vai nauraa esikoisen loputtomalle luovuudelle ja taidolle edistää ideoitaan käytäntöön.

Standardeja kodin siisteyden osalta on täytynyt tarkastella uudestaan ja Woltin lähetit osaavat varmasti jo reitin meille, sen verran illallisapu on löytynyt siitä osoitteesta. Osan viikosta esikoinen käy hoidossa, kuten ennenkin ja tämä on ollut pelastus kaikille meille. Vanhempi lapsi saa ikäistään seuraa ja tekemistä, jota en varmasti pystyisi tarjoamaan samassa määrin vauvan kanssa. Vauva puolestaan saa äidin jakamattoman huomion edes hetkeksi.

Hauskuus

Myönnetään, että pikkulapsiarki on aika kuluttavaa ja väsymys on melkoinen. Mutta silti elämässä on paljon enemmän hymyä ja naurua, kun nämä kaksi ovat tulleet meidän perheeseen. Haluaisin ajatella, että nämä raskaimmat vuodet säilyvät mielessä positiivisena ja rakkauden täyteisenä. Yritän ottaa kuvia ja videoita, että ylipäätään muistan tämän ajan. Kännykkään kirjaan esikoisen sutkautuksia ja nyt myös kuopuksen virstanpylväitä, sillä eihän kukaan ole muistanut hankkimaan hänelle omaa vauvakirjaa johon näitä koottaisiin. Esikoisella näitä vauvakirjoja oli kaksi, joten nuoremmalle täytyy hankkia omansa pian.

Rakkaus

Esikoisen syntyessä kuvittelin, että mikään ei voi olla koskaan niin rakas kuin hän. Pohdin jo ennen toisen lapsen syntymää, onko mahdollista tuntea samanlaista rakkautta toistamiseen. On. Aivan samalla lailla toiseen lapseen rakastuu kuin ensimmäiseen ja lapset vievät sydämen. Toista lasta ehkä oppii rakastamaan sallivammin ja antaa hänen olla juuri sellainen kuin on, esikoisen kohdalla saattaa olla enemmän oletuksia ja epärealistisiakin odotuksia.

Uudenvuoden kynnyksellä olen kiitollinen, että olen saanut nämä kaksi elämääni ja tämän vuoden tärkeimpiä kysymyksiä on se millaista arkea tulemme elämään, kun töihin paluu aikanaan koittaa. Miksi mietin jo nyt tällaisia asioita? Juuri sen takia, että aika kuluu nopeammin kuin uskoisikaan.

Kauniin ja kohtuullisen joulun opetuksia

Tämä joulu on erityislaatuinen. Pienelle vauvalle tämä on ensimmäinen joulu ja meille muille ensimmäinen nelihenkisenä perheenä. Vauvalle jää tästä joulusta muistiin valokuvia ja ehkäpä joku lahja. Isosiskolle tämä joulu saattaa olla juuri se ensimmäinen, jonka hän muistaa lopun ikänsä. Omalla kohdalla kaikki taltiointi tästä joulusta saattaa olla tarpeen, koska univaje painaa jo hieman harteilla.

Millaisia muistoja haluan tyttärilleni antaa ja millaisia perinteitä nyt luomme perheeseen? Kohtuus on mielestäni hyvä ohjenuora joulun opiksi ja Modernisti Kodikas-blogin Kertun haastamana pohdin nyt kaunista ja kohtuullista joulua.

Minusta tuntuu, että hyvä joulumieli syntyy vähitellen joulua tekemällä eikä turboahdettuna muutaman päivän suorituksena. Tämä pätee niin joulukoristeisiin, lahjoihin kuin ruokiinkin. Joulu kaikessa runsaudessaan on melkoinen setti sulateltavaksi niin aikuiselle kuin lapselle. Valoja, värejä, makuja ja ihmisiä koettavaksi koko vuoden edestä. Joulun lämpö ja valo on mielestäni parhaimmillaan kuin sen jakaa pidemmälle ajalle.

Tunnelman luominen on minulle tärkeää ja olen aina halunnut tehdä meille kauniin joulukodin. Koristeiden suhteen noudatamme varsin maltillista linjaa, ikkunoihin laitetaan tähtiä, kynttilöitä ja valoja ripustellaan harkiten ympäri kotia. Kukat ja havut korvaavat säihkettä, tekstiilit vaihdetaan hieman pehmeämpiin sävyihin. Luonnollisista materiaaleista tulee mielestäni kaunis tunnelma ja minusta on ihanaa, kun ajan kanssa hankittuihin koristeisiin liittyy myös oma tarina.

Aikaisempina vuosina olen loihtinut kodin jouluilmeen muutama päivä ennen aattoa. Loihtia on aivan liian ruusuinen sana kuvaamaan säntäilyä kodinhengettärenä pistoksissa. Nyt olen ottanut koristeita esille vähitellen ja joulukukkiakin on ennätetty jo vaihtamaan tuoreempiin – näin tunnelmasta voi nauttia koko pimeän ajan ja voi välttää viimeisen viikon suorittamisen kodin somistamisen merkeissä. Ehkäpä tällä keinolla vältetään myös koristeluähky.

Maltillisuutta ja kohtuutta olen yrittänyt opettaa myös tyttärelle. Joululahjojen osalta emme halua hukuttaa häntä paketteihin ja opettaa, että jouluna kaikkialla eletään yltäkylläisyydessä. Tytöt saavat meiltä yhden vaatelahjan ja yhden isomman lelulahjan. Näissäkin lahjoissa olen pyrkinyt noudattamaan samoja periaatteita kuin muutenkin – en hakua kääriä joululahjapakettiin lasten valmistamia tuotteita. Vaatteet hankin mahdollisimman laadukkaina ja kotimaisina mikäli tämä on mahdollista. Etenkin nyt kun vaatteille on kasvamassa toinen käyttäjä, ei kirpaise maksaa hieman enemmän vaatteesta, jos se kestää toiselle käyttäjälle. Lelut puolestaan hankitaan lapsen lähtökohdista, niin että ne ovat niitä mitä he ovat toivoneet – kertakäyttöistä muoviroskaa ei hankita. Tytär sai koota lelukirjasta toiveensa ja ilahduin huomatessani, että kärsivällisen selailun tuloksena on noin viisi varsin selkeää toivetta.

Aikuisten lahjoissa olen jo vuosien ajan kiinnittänyt huomiota lahjojen kotimaisuuteen ja suosinut aineettomia lahjoja. Omista periaatteista lahjojen antajana olen kirjoitellut tässä postauksessa. Lahjan arvo ei ole itseisarvo vaan ajatus. Lahjojen antaminen on ihanaa, kun niissä on joku ajatus ja lahjan antaja on edes hetken ajatellut sen saajaa.

Lapselle olen myös halunnut opettaa, että kaikilla ei ole samanlainen joulu kuin meillä ja opettaa myös antamaan toisille. Joulukuun alussa kävimme tyhjentämässä säästöpossun, josta suurin osa laitettiin säästöön, yhdellä osalla hän sai valita jonkun lelun itselleen ja toisen lelun ikäiselleen lapselle. Tämä lahja käytiin viemässä Toivelahja puun alle, josta joku lapsi saa sen. Kerroin tyttärelle, että tämä voi olla sen lapsen ainoa lahja ja tuo kovasti iloa, jonkun jouluun.

Halusimme panostaa tänä vuonna tyttären tonttukalenteriin, jotta se tuo hänelle kaipaamaansa huomiota nyt vauvan ollessa tuore tapaus. Tonttukalenteriin on piilotettuna päivittäin viesti tontulta ja tonttu on piilotellut aarteitaan ympäri asuntoa. Joskus kalenterista on paljastunut marjapohjaisia karkkeja, toisena aamuna Ryhmä Haun hahmo, mutta paljon myös yhdessä tekemistä ja askartelua. Tonttu on esimerkiksi piilotellut tyttärelle uudet pinnit muskararin joulujuhlaan tai meille lumihiutaleiden tekoon tarvittavat materiaalit ja liput Hoplopiin.

Kalenterit sun muut vaativat hieman vaivaa ja ajankäyttöä, mutta niistähän ne muistot syntyvät. Mä haluaisin, että tyttäreni oppivat iloitsemaan koko joulun ajasta sen sijaan, että kaikki odotukset ovat aattoillan lahjasadossa. Toivoisin myös, että he muistaisivat yhdessä tehdyt asiat eikä stressaantuneena suu viivana tiuskivaa äitiä.

Näillä periaatteilla on tehty meidän perheen kaunis ja kohtuullinen joulu. Vanhempi tytär on aloittanut nyt joululoman hoidosta ja keskitymme joulupuuhailuihin yhdessä. Saattaa olla, että tilaisuuksia blogin päivittämiseen siunaantuu vasta ensi vuoden puolella, mutta seurailkaa Instagramin puolella meidän puolella, meidät löytää tämän linkin kautta.

Ensimmäiset juhlat

Pienen tyttären ensimmäinen juhla on nyt vietetty ja neiti sai kasteessa virallisesti nimensä. Nimi on ollut tytöllä käytössä jo reilun kuukauden heti siitä päivästä alkaen, kun yhdessä miehen ja isosiskon kanssa nimen päätimme. Nimi oli siskon ehdotus, emmekä me mieheni kanssa voisi parempaa nimeä keksiä.

Esikoisen ristiäisjärjestelyt ovat jääneet mieleen yhtenä elämäni stressaavimmista hetkistä – juhlien järjestäminen kolmellekymmenelle hengelle omassa kodissa kokkauksineen ja siivouksineen reilu viisiviikkoisen refluksiaan itkevän vauvan kanssa oli aikamoinen ponnistus. Siitä oppineena lykkäsimme kastejuhlaa niin myöhäiseksi kuin se vain on mahdollista ja ilolla otimme vastaan mieheni siskon ehdotuksen järjestää juhlat hänen kotonaan.

Juhlien tähti parin kuukauden rajapyykin ylitettyään valmiimpi itse juhlaan ja mikä helpotus oli, kun pääsimme kauniiseen kotiin järjestämään juhlia ilman siivoushuolia. Sellaista Pinterest-täydellisyyttä en olisi pystynyt loihtimaan omaan kotiini kokkailujen lomassa. Todennäköisesti vieraat olisivat saaneet osallistua meillä kodin siivoiluun ennen juhlien alkua.

Juhla oli mitä onnistunein tunnelmaltaan – pappi oli juuri sopivan rento ja vierailla juttu lensi. Ensilumi leijaili maahan, vähän niin kuin meidän häissä vuosia sitten, ja joulun valot ja kynttilät toivat oman tunnelmansa juhlaan. Oli ihan myös katsoa pienten juhlijoiden menoa ja kuinka hienosti he jaksoivat tsempata läpi virallisen osuuden.

Niin kauniit puitteet kuin juhlalla olikin, tärkeintä on muistot, jotka juhlasta jää. Puheessaan pappi muistutti siitä, kuinka kasteen kaltainen perinne nivoo sukupolvet ketjuksi. Pohdin mielessäni, että näilläkin perinteillä ja juhlilla on paikkansa vielä tänä päivänä – sukujen ja perheiden eläessä kauempana toisistaan, on välillä hyvä kokoontua yhteisten asioiden äärelle.

Sukupolvien ketjusta minua muistuttaa myös tätini minulle tekemä huiman kaunis kastemekko, jossa nyt molemmat tyttäremme on kastettu. Samaisessa mekossa on kastettu myös serkkujani ja serkkujen lapsia. Toivon, että tälle mekolle löytyy vielä käyttäjiä.

Juhlien järjestäminen vauvan kanssa on tuskaista ja tälläkin kertaa kiillottelin hopeita aamuyöllä. Mutta jonkun täytyy nähdä hieman vaivaa, jotta niitä muistoja syntyy sukupolvien ketjuun. Kuten Kerttu muistutti postauksessaan juhlittuja juhlia kukaan ei varmasti kadu, mutta juhlimattomia kyllä.

Olkoon nämä tyttäreni ensimmäiset juhlat ja yhdet meidän perheen juhlien ketjussa. Kiitos kaikille niille, jotka olivat mukana meidän juhlapäivässä. On onni että pienen tytön matkassa on joukko hyviä ihmisiä.

Kaksi viikkoa vauvakuplassa

Hän on täällä. Perheen pienin syntyi Aleksis Kiven päivänä, aivan kuin olin itse uumoillut. Näinpä hän on saanut lempinimekseen Venlan. Kovin tomerana ja valmiina hän tähän maailmaan saapui. Vaikka arjen palikat etsivät vielä uomiaan, tuntuu että tyttö olisi ollut osa perhettämme jo pidemmän aikaa.

Sitä luulisi, että kolmeen vuoteen ei unohda mitään synnytyksestä, vauvan hoidosta ja ensimmäisistä viikoista. Vauvan tuoksun, haurauden, silkin pehmeän ihon ja pienet äänet muistan varmasti ikuisesti. Mutta kuinka ollakaan olin tyystin unohtanut pieniä juttuja kuten navan tyngän puhdistuksen ja sen miten paljon nämä nyytit todellakin nukkuvat ensimmäisten viikkojen aikana. Onneksi saatiin kertailla näitä asioita perheen voimin Naistenklinikan Perhepesähotellissa.

Reilun kolmen vuoden aikana Helsingissä on muuttunut täysin puitteet, joissa vauva syntyy ja jossa ensimmäiset yöt vietetään. Uusitun Naistenklinikan ja Kätilöopiston ero on huima – siinä missä Kätilöopistolla sain kärvistellä päivystyksessä oman onneni nojassa Naistenklinikan koko hoitopolku vaikutti ammattitaidollaan ja halulla kuunnella äitiä. Huomaa, että uutuuttaan kiiltävien tilojen lisäksi myös prosesseja ja hoitopolkuja on mietitty asiakkaan näkökulmasta.


Itse synnytyksestä totean vain, että se on edelleen hurjaa hommaa. Tästä kerrasta jäi kuitenkin huomattavasti paremmat muistot käteen kuin edellisestä ja toipuminen on ollut nopeampaa. Voimaannuttaa ei kuulu sanavarastooni, mutta sanoisin sen kuvaavan tätä kokemusta hyvin. Sairaalasta pääsimme koko porukka viereisessä Scandicissa sijaitsevaan Perhepesähotelliin.

Oli ihana, kun saimme viettää jo ensimmäiset yöt yhdessä ja, että sairaalan laverien sijaan pääsi nukkumaan kunnon sänkyyn sekä aloittamaan aamun hotelliaamiaisella. Samaan aikaan hoitohenkilökunta oli saatavilla joko paikanpäällä tai padin kautta chatilla. Hoitajia ja lääkäriä tapasimme muutaman kerran päivässä hoitotapaamisissa.

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa on mennyt opetellessa perheen uutta dynamiikkaa. Isosisko on elänyt täydellä sydämellä ja tunteella tätä uutta elämän vaihetta. Siskoa oli odotettu ja tämä näkyy kaikessa. Vauvan perään kysellään aamulla ensimmäisenä ja pusuja tuikataan poskelle tuon tuosta. Isosisko osallistuu myös kykyjensä mukaan pienokaisen hoitoon, hakee tutia ja rättiä tai kertoo loruja siskolleen vaipan vaihdon yhteydessä. Parhaana hetkenä siskokset ovat kuin Pinterestistä ja isosisko laulaa haltioituneena tuijottavalle siskolle itse sepittämiään lauluja. Toisena hetkenä ollaan täysin toisessa ääripäässä ja jokamimmi itkee meillä.

Esikoisen shokki oli odotettavissa ja siihen liittyvää temppuilua sekä raivareita olimme odotelleet. Lohduttavaa on, että nämäkin näyttävät laantuvan päivien ja viikkojen myötä. Omalla kohdalla oli yllättävää millaisella haikeudella esikoiseen suhtautuu vauvan myötä – ensimmäisinä viikkoina kyynelet valuivat poskille ihan vain siitä kun ymmärsi oman pienokaisen kasvaneet jo isoksi tytöksi. Toisaalta myös siitä, kun näkee kuinka pieni neiti opettelee uutta tehtäväänsä ja se ei ole aina helppoa – omat ristiriitaiset tunteet vielä kestää, mutta oman lapsen tunnemyrsky menee ihon alle. Samalla olen muistutellut itseäni siitä, kuinka jo muutaman kuukauden kuluessa pääsemme kaikki yhdessä tekemään asioita ja isosiskokin löytää helpommin oman roolinsa.

Tällä kertaa vauvakuplaan on uskaltanut heittäytyä rennommin ja itsekkäästi olemme ottaneet tämän ajan perheelle. Vieraita on käynyt harvakseltaan ja ruokaa on tilailtu surutta Woltista. Edustamaan ennätetään myöhemmin, mutta tämän pienen linnun ensiviikot ovat ainutlaatuista aikaa. Parin viikon päästä käsillä on jo kokonaan toinen vaihe ja nämä ensimmäiset viikot ovat muisto vain. Näistä hetkistä täytyy nauttia nyt.

Blogi päivittyy marraskuussa vielä verkkaasti ja palataan sitten joulufiilistelyihin sekä loppuvuoden juhliin.

Mitä viimeksi?

Bloggaamisen muututtua ammattimaisemmaksi, on postauksista tullut entistä paremmin valmisteltuja ja laadukkaasti toteutettuja. Nopeampien some-kanavien rinnalla blogeista on hävinnyt lähes kokonaan tunnelma- ja kahvipöytäpostaukset. Näillä postauksilla tarkoitan kevyitä postauksia bloggaajan kuulumisista ja arkisista tapahtumista. Blogeissa kiertävä ”Mitä viimeksi” -haaste muistuttaa minua näistä kevyistä postauksista ja edellisen asunnonvaihto saarnan jälkeen kirjoittelen mielelläni niistä näistä.

Viimeisin viesti
Koska se laskettu aika on? Joko se meni? Tämän viestin voisi kertoa kymmenellä, sen verran näitä on parin viime päivän aikana tipahdellut eri kanavien kautta puhelimeen. Esikoisen kohdalla olin todella kiukkuinen kaikkiin uteluihin liittyen, nyt minusta on päinvastoin mukavaa kun muut elävät mukana tätä vaihetta. Ja todettakoon yhteisesti, että the due date on ihan tässä näinä päivinä.

Viimeisin ruoka
Puolisoni tekemät korealaishenkiset kanapyörykät kookoskastikkeessa ja riisiä. Nams. Olen ikuisesti kiitollinen miehestäni, joka tekee myös ruokaa ja vieläpä todella hyvää sellaista. Tämä on myös äärimmäisen hyvä konfliktien ratkaisukeino, kun vaimon verensokerit seilaavat ylös alas kuin laiva myrskyisellä merellä.

Viimeisin itku
Edellisen raskauden aikana en juuri itkeskellyt ja nyt vuodatan kyyneleitä tuon tuosta ilosta sekä surusta. Viimeisimmät kunnon kyyneleet vuodatin pari viikkoa sitten Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja –elokuvaa katsoessa. Saattaa kuulostaa erikoiselta, että suomalaista jäärää kuvaava elokuva saa kolmekymppisen katsojan kyyneliin, mutta sen kummemmin juonta avaamatta yksi sivujuonne oli omalle kohdalle hyvin koskettava ja sitä tuli katseltua äidin näkökulmasta. Nuori Satu Tuuli Karhu on huikea vastapari Heikki Kinnusen esittämälle vanhalle herralle.

Viimeisin nauru
Jos itkua niin myös nauruakin on piisannut. Viimeisimmän kerran taidettiin nauraa tänään puolison kanssa autonvaihto keskusteluun liittyen ja tytär puolestaan tarjoaa makeita nauruja tuon tuosta. Neidin tanssiesitykset ovat parasta antia samoin kuin leikit, joissa tyttö leikkii päiväkodin opettajaa tai puhuu englantiruotsia. Kuluneen viiden viikon aikana on ollut ihana viettää yhteisiä perjantai vapaapäiviä ja aloittaa viikonloppu vaikka yhteiselle retki- tai museopäivällä. Samaan aikaan on jännittävää ja haikeaa ajatella, että ihan näinä päivinä minun pikkuisesta kasvaa isosisko.

Viimeisin hermostuminen
”Miksi kukaan muu ei korjaa näitä tavaroita lattialta?!” ja tähän muutama voimasana kyytipojaksi. Raskauden puolivälistä alkaen kaikki nivelet ja luut ovat olleet todella kipeät, eikä olo ole muutenkaan ollut energinen. Näinpä yleinen järjestely ja tavaroiden poiminen lattialta ottaa päähän, kovasti. Synnytyksen lähestyessä huomaan, että sotku ja hermostuttaa aivan vietävästi. Poljen jalkaa kuin pahanen vääpeli, tuskastun järjestyksen puutteesta, enkä kuitenkaan jaksa tehdä asialle paljon mitään. Muu perhe tuntuu heittelevän vaatteita sinne tänne ja sietävän tavarakasoja huomattavasti paremmin. Tilannetta ei helpota myöskään se, että taloyhtiön pyykkihuone on poissa käytössä jouluun asti ja myös pyykit ovat ilonamme ympäri kotia. Kiitos hormonit teette arjestamme paljon värikkäämpää, koko perhe odottaa jo tasaisempia aikoja.


Viimeisin ostos

Sutipuu. Ostin viikko sitten Plantagenista Sutipuun olohuoneeseen. Tumman kaapin pariksi sopii mielestäni hyvin pieni puu. Puu kaipaa vielä simppelin suojaruukun ja hellää hoitoa. Viime syksynä ostamani varjoviikuna viihtyi tuossa vajaa kaksi kuukautta ja tiputteli siinä kaikki lehtensä. Epäilen, että kastelin sitä aivan liikaa. Toivotaan, että sutipuu viihtyy tässä paikassa.

Viimeisin muutos sisustuksessa
Muutokset sisustuksessa liittyvät lähinnä vauvan tavaroihin. Kokosimme esikoisen vanhan Stokken sängyn pienimpään kokoonsa ja etsin kaapista sängyn muut tekstiilit. Sängyn tieltä siirrettiin pieni retrosenkki lastenhuoneeseen kirjahyllyksi ja sänky siirretään aikanaan ikkunan edestä minun puolelle.


Viimeisin lukemani blogiteksti

Kun vapaa-aikaa on ollut enemmän on tullut luettua enemmän myös blogeja ja tuntuu, että omat suosikkiblogit ovat löytäneet uudet uomansa. Edelleenkin blogit ovat minulle vahvasti visuaalista antia, mutta arvostan myös hyvin kirjoitettua tekstiä ja bloggaajan vahvaa näkemystä sekä tyyliä.

Viime aikoina olen löytänyt uudestaan Inspired by Love –blogin ja huomaan nyökytteleväni Sannan kirjoituksille niin sisustamisesta kuin elämästä. Tyylinsä puolesta tämä blogi istuu omaan makuuni täydellisesti, modernin-klassinen tyyli on vain sopivan selkeä ja ajaton tähän aikaan. Viimeisimpänä luin oheisen ”Kun sisustusbloggaajalla ei ole sisustamisesta kerrottavaa” –postauksen, jolle hymähtelin useampaan kertaan. Kun mökkikausi on eletty ja horisontissa siintää uusi asunto, saattaa bloggaajankin sisustustarinoissa tulla taukoa. Tähän ajatukseen samastun itsekin tällä hetkellä.

Viimeisin suunnitelmani
No plans. Tämä viikonloppu ollaan ihan rauhakseen perheen kanssa ja lähiviikoille ei ole muutoinkaan tehty suurempia suunnitelmia. Odotellaan, koska vauva syntyy ja siihen asti arki pyörii perusasioiden ympärillä. Tällä kertaa näihin viime viikkoihin osaa suhtautua hieman rauhallisemmin, vaikka synnytys itsessään kyllä jännittää. Niinä hetkinä kun hermostuttaa on hyvä hetken aikaa katsella ulos kellastuvaa maisemaa ja merenlahtea. Toivotaan, ettei raskaus menisi kovasti yliajalle ja kaikki sujuisi hyvin, niin päästäisiin harjoittelemaan arkea uudella joukolla.

Sisustukseen liittyen on pari suunnitelmaa Hulluihin Päiviin liittyen, mutta katsotaan miten hankintojen käy.

Minä puolestani kuulisin mielelläni, mitä kuuluu Kuistin kautta Heidille ja Visusillvan Suville Tanskaan Mitä viimeksi -postauksiin kuuluu?