Helppoja vauvoja vai vaikeita aikuisia?

Kuluneen viiden kuukauden aikana olemme viettäneet pienen neidin kanssa varsin aktiivista sosiaalista elämää. Kesällä syntyneen lapsen kanssa päästiin nopeasti liikenteeseen oman kodin ulkopuolelle ja muutenkin olosuhteet ovat olleet suotuisat sille, että meidän ei ole tarvinnut jämähtää neljän seinän sisälle olosuhteiden pakosta. Tästä olen kovin kiitollinen. Olemme tavanneet paljon ystäviä ja sukulaisia, tapahtumakalenteri on pitänyt sisällään niin syntymäpäiväjuhlia, tupaantuliaisia kuin sitten niitä surullisempia tilaisuuksiakin. Viisi kuukautta elämää pitää sisällään monenmoista.

Kohdatessa erilaisia ihmisiä saa vastailla moniin vauvaa koskeviin kysymyksiin, kuinka me nukutaan, itkeekö vauva, keneltä hän näyttää, miten hän kasvaa ja siihen onko hän kiltti? Tuo onkos teillä kiltti vauva utelu on alusta asti ihmetyttänyt minua. Miten tuohon voi vastata muuten kuin myöntävästi? Ei, meillä on ilkeä, tuhma tai kuriton vauva? Voin vaan kuvitella miten piikikkäältä tuo kysymys kuulostaa, kun hytkyttelee sylissään vatsavaivoissaan kiemurtelevaa koliikkipotilasta. Usein kysymyksen esittäjä on yleensä kiirehtinyt itse vastaamaan kysymykseen, että ”On on on, taitaa olla oikea hymytyttö…”. Vaan eipä tiennyt hän, että tämän hymytytön toinen puoli on voimakastahtoinen neidinalku ja puolituntia aikaisemmin tilanne olisi saattanut olla tyystin toinen. Mitäs jos vauvalla olisi sattunut olemaan nälkä, hän olisi vierastanut kysyjää tai valittanut väsymystään? Olisimmeko silloin läpäisseet arvioinnin? Voi olla, että ärsytykseni saa laittaa väsymyksen piikkiin, mutta omalla kohdalla ”Onko vauva kiltti?” –kysymys on saavuttanut saturaatiopisteensä.

syyskuunkuudes_arkieloa1

syyskuunkuudes_arkieloa6

Tuoreet vanhemmat, etenkin äiti, ja lapsi ovat jatkuvan arvioinnin kohteena. Ja näitä arvioita tehdään hyvin lyhyen tapaamisen perusteella, vaan eipä niissä ole sijaa armolle. Oma tuntumani on, että arvioinnin pohjana on myytti helposta vauvasta. Vauvasta, joka on syntymästään asti hyvä nukkuja, ei itke ihmeemmin, suhtautuu sosiaalisiin tilanteisiin mutkattomasti ja kun aika koittaa syö mielihyvin äidin keittämät soseet ensimmäisestä lusikallisesta lähtien. Helppo vauva ei tee itsestään numeroa ja päästää niin sanotusti vanhemmat helpolla. Ne, jotka poikkeavat jotenkin tästä kuvauksesta ovat haastavia tai jopa hankalia tapauksia, kiljukauloja, kiukkuisia, huonoja syöjiä ja kehnoja nukkujia. Rivien välistä voi myös lukea, etteivät vanhemmat ole ihan tehtävänsä tasalla.

Aika armotonta niin vasta maailmaan saapuneelle vauvalle että hänen vanhemmilleen. Pieni ihminen vasta opettelee elämän aakkosia, nukkumista, syömistä ja seurustelua. Joillakin on tosia paremmat lähtökohdat tähän, mutta harvassa on ne tapaukset, joilta kaikki käy leikiten.

syyskuunkuudes_arkieloa2

Helpon vauvan myytti elää myös äitien välisessä keskustelussa ja itse olen hivenen ärsyyntynyt koko teemaan. Esikoisen vanhemmat vasta opettelevat itsekin vanhemmuutta ja kuinka voivat itse luoda pienokaiselle helpon elämän puitteet. Oma itseluottamus on koetuksella moneen kertaan ja yllättäen sitä huomaa olevansa ankara itselleen. Kokemus tuo varmuutta, mutta samalla sitä toivoo saavansa käsiinsä kristallipallon ja vauvakuiskaajan taidot. Samalla pitää sulatella sitä, ettei elämä palaa enää ennalleen ja tämä on uusi normaali. Ehkä sitä jotenkin mielessään miettii, että helpon vauvan kanssa kaikki tämä olisi helpompaa.

Välillä tuntuu, että me vanhemmat odotamme vauvan tuovan meille helppouden elämään ja unohdamme oman roolin siinä, kuinka me voimme helpottaa omaa arkea. Lapsentahtisuus tuskin tarkoittaa sitä, että kaikkitietävä käärö osaisi muodostaa päivärutiinit koko perheelle tai olisi heiteltävissä hiekkasäkkinä paikasta ja tilanteesta toiseen. Elämä ei kuitenkaan ole ennallaan ja aika harva saa vauva-arjessa kaiken. En ehkä tällä hetkellä saa humuiltoja ystävien kanssa, rauhallisia illallisia puolison kanssa ja tiptop kunnossa olevaa kotia, mutta olen monessa mielessä rikkaampi kuin ennen. Samaan aikaan myönnän olevani väsynyt ja lähes viikottain kohtaan niitä tilanteita, joihin minulla ei ole ratkaisuja. Vanhempiensa kaltainen bebe ei varmastikaan ole se helpoin mahdollinen vauva, mutta silti koen selviäväni tästä nykyisestä arjesta melko helpolla.

syyskuunkuudes_arkieloa4

syyskuunkuudes_arkieloa5

Lapsen helppouteen liittyy olennaisesti se, ettei lapsi itke. Mutta tekeekö se itku vauvasta yhtään vähemmän kiltimpää? Etenkin julkisilla paikoilla pienenkin vauvan itku lamaannuttaa väkeä, joku mulkaisee äitiä lapsineen vihaisesti, toinen säälivästi. Itsekin kavahdin alkuun neidin itkua ja olin valmis tekemään mitä tahansa, että saan tilanteen rauhoittumaan silmänräpäyksenä. Aikuisena ajattelin, että ei tuollaiset julkiset tunteenpurkaukset sovi ruuhkabussiin tai ostoskeskukseen. Sittemmin opin ottamaan ne osana elämää ja huomasin kuinka nollasta sataan beibe myös rauhoittuu nopeasti. Eikä näitä tilanteita niin kovin montaa ole ollut. Myönnän, että vauvan huuto on stressaavaa ja tuntuu edelleenkin aivan hirveältä. Itku on vauvan yksi keino viestiä, ei vauva itke kettuillakseen tai suurta maailman tuskaa.

Pienen maailma on hajuineen, makuineen ja erilaisine kasvoineen aivan uusi – välillä joku tuttukin naama näyttää vieraalta, äitiä tulee ikävä, uusi maku maistuu karmealta ja suuhun puhkeava hammasrivistö kipuilee. Aikuisen pitäisi lohduttaa, ei panikoida, arvostella, hysterisoida tai ottaa itkua henkilökohtaisesti. Kyllähän me aikuisetkin valitamme täyttä ruuhkabussia, tuskailemme talvivaatteiden kanssa, kiroamme asioista mitään ymmärtämättömän pomon ja lähetämme ravintolassa annoksen takaisin, jos se ei ole sitä mitä tilasimme. Tekeekö se meistä hankalia aikuisia, huutajia, kitisijöitä ja ongelmatapauksia? Miten moni meistä voisi ylpeänä liimata rintaansa lapun ”Helppo aikuinen”? Niin, onko se meiltä kohtuullista odottaa lapselta raudanlujaa tunteiden hallintaa ja mölyjen nielemistä, kun emme itsekään siihen pysty.

syyskuunkuudes_arkieloa

Näin joulunaikaa unohdetaan kysymys ”Onkos teillä kilttejä lapsia?” ja mietitään me aikuisetkin, että vaaditaankohan me joskus vähän liikaa noilta pieniltä ihmistaimilta, miten me voidaan olla helppoja aikuisia ja auttaa noita pieniä omaksumaan sitä kaikkea mitä matkan varrella tulee vastaa. Se on kai vanhemmuutta ja kasvattamista.


Koska lapsista kirjoittaminen on aina hieman riskaabeliä, tämän joulusaarnan alle vielä seuraava tarkennus.


Kirjoittaja on hurmaavan viisi kuukautisen hymytytön äiti ja ihan patsaalla palkitun hymypojan vaimo. Hymytyttö on hyväntuulinen, utelias ja aktiivinen, elää kaiken elämässään täysillä ja näyttää miltä milloinkin tuntuu. Mutta tahtoessaan pistää sen hymytytön kipsipatsaan palasiksi. Joululahjaksi äiti toivoo kuuden tunnin yhtenäistä unta. Kirjoittaja ei uskoa olevansa täydellinen, eikä osallistu tänä vuona ”Vuoden äiti”-kisaan.

7 thoughts on “Helppoja vauvoja vai vaikeita aikuisia?

  1. Hah, nyt osui tekstisi kuin nakki silmään! Täällä kuvaukseen sopiva 6 kk hymypoika. Äidillä samat joululahjatoiveet. Ja se hymypatsas menee rikki ja liimataan sekunnin sadasosissa takaisin kasaan usean kerran päivässä 😄

    1. Mahtava, että nappasit nakin rivien välistä. Kuulostaa ihanalta tuo sinun hymypoikasi, ja nyt toivotaan että tontut ovat vieneet äitien toiveet joulupukille. Niitä pidempiä yöunia odotellen <3

  2. Aivan ihana teksti! Juuri samoja ajatuksia olen itsekin pyöritellyt. Oma temperamenttinen ja paljon sairastanut lapseni ei varmasti ole ollut tähän asti ”helppo” perinteisen määritelmän mukaan, mutta mistä sitä tietää, vaikka pääsisimme erityisen helpolla hänen kanssaan vaikkapa teini-iässä? 🙂 Omakin mieheni on muuten hymypoikapatsaan aikanaan saanut, se on aika hieno ja mielelläni pidän sitä esillä.

    1. Kiitos. Ihana jos pidit tekstistä, näitä lapsia koskevien tekstien julkaisussa on aina vähän varuillaan – koskaan ei tiedä kuka suuttuu. Juurikin noiden sairauksien kanssa tuntuu todella epäreilulta ne tilanteet, jossa lasta kuvaillaan kiukkupussiksi ja hankalaksi. Hankala sopii kuvaamaan tilannetta, mutta ei välttämättä lapsen luonnetta. Lasten sairaudet ovat niin kimurantteja kuvioita, että ihan viimeisenä sitä kaipaa mitään viisasteluja. Itsehän olen vauvana ollut ns. helppo tapaus ja sitä luonnetta on sitten myöhemmin löytynyt ihan riittämiin, joten tuo odotuksesi helposta teini-iästä voi vielä pitää paikkaansa. Ja kyllä vain tuo hymypojan patsas on hieno ja jotenkin niin nostalginen.

  3. Niinpä – ei lapsi todellakaan tahallaan sairasta, ole allerginen tms. Pieni lapsi ei myöskään osaa eritellä, mistä inhottava olo johtuu – flunssasta vai kiukuttaako muuten vaan. Meidän poika on touhukas ja reipas tapaus, ja usein esim. korvatulehduksen ainut oire on ollut järkyttävä kiukuttelu. Ollaankin opittu varaamaan lääkäri kun kiukkuaminen menee oikein pahaksi. 😉

  4. Ihan samanlaisia tuntemuksia täälläkin… Myöskään minä en ole ymmärtänyt ”onko vauva kiltti” -kysymystä, ekalla kerralla se hämmensi niin, etten osannut vastata mitään ja jälkeenpäin on tehnyt mieli tarkentaa kysyjältä kiltteyden konseptia.

    Mutta hankalista hetkistä tunnustan, että maalaisjärki on loistanut poissaolollaan ja olen toivonut lapselleni lempeämpää temperamenttia (itsestäni puhumattakaan).. Oppia ikä kaikki. Ja julkinen anteeksipyyntö siltä varalta, että lukeudun niihin kyselijöihin, jotka laukovat itsestäänselvyyksiä tai muuten vain typeryyksiä. Sitä kovin mielellään putoaa siihen samaan kastiin, joka kyselee arjen rutiineista tai niiden puutteista, kun ei muuta osaa tai ymmärrä.

    Ja yhdyn muuten joulukuoroon, siis toivotanpa niitä hyviä unia myös minäkin.

    1. Ne hankalat hetket, kun ovat sellaisia, että se järki tipahtaa päästä pois ja juoksee karkuun. Ja teillähän on niin hurmaava taapero, välillä nää vaan haastaa meitä ja siinä samalla kasvattavat omaa sekä vanhempiensa luonnetta.

      Ja sinäkö muka laukoisit itsestäänselvyyksiä tai typeryyksiä, never. Ja niistä rutiineistahan sitä usein etenkin äitien kesken jutellaan, se kun tavallaan kertoo siitä kokonaiskuvasta. Unohdin tuohon tekstiin lisätä sen miten lohduttavaa, oli tavata sellainen viiden lapsen äiti sukujuhlissa ja saada häneltä muutama kannustava kommentti niihin rutiineihin ja nukkumiseen. Kokemus tuo vaan varmuutta ja näinpä ne kokeneempien neuvot ovat välillä kultaakin kalliimmat.

      Nyt laitetaan sinne Korvatunturille joukkotoivelista noiden parempien yöunien puolesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *