Kun äiti väsyy…

syyskuunkuudes_tiredmamma4

Ajatukset katkeavat, muisti lyhenee ja lauseet jäävät kesken. Puheessa ei ole päätä eikä häntään ja viikonpäivät vaihtavat paikkaansa. Pinna kiristyy ja tyhjä kattila löytyy liinavaatekaapista. Sydän hakkaa korvissa, lihaksiin koskee ja nivelet narskuu. Uni ei tule, vaikka vauva tuhisisi sikeitä vieressä. Pyörryttää ja illan tullen tuntuu, että polvet pettävät. Yöllä kadehdit vieressä nukkuvaa puolisoa, joka nukahtaa parissa sekunnissa ja muina miehinä uskaltaa kääntää kylkeä. Sinä et uskalla, koska pelkäät herättäväsi vauvan (taas) ja menettäväsi yhden puolituntisen verran unta. Aamulla päätä särkee ja olo on kuin pitkäksi venähtäneen baari-illan jälkeen. Kaikki ärsyttää ja kukaan ei auta. Itkettäisi, mutta kyyneleitä ei vaan irtoa.

En ole varmastikaan ainoa äiti, joka väsyy ja potee alaikäisen murmelin aiheuttamaa kroonista mammadarraa. Lakonisesti voi todeta väsymyksen olevan osa äitiyttä, joko sen kohtaa vastasyntyneen kanssa, hieman myöhemmin vauva-aikana, töihin palatessa ruuhkavuosista selviytyessä tai pahimmillaan kaikissa näissä vaiheissa. Äidit väsyy. Piste.

Oma väsymykseni on puhtaasti fyysistä ja on kertynyt hiljaa kolmen – neljän kuukauden aikana. Ensimmäiset kuukaudet vauva nukkui kuin enkeli. Hän heräsi kerran yössä, tankkasi ja nukahti uudestaan. Aamulla vauva jatkoi uniaan vielä minun herättyä ja heräsi hymyillen uuteen aamuun. Jossakin vaiheessa herätyksiä tuli yöhön kaksi ja sitten kolme. Ajattelin sen olevan normaalia vauvan elämää – tästä mua pahaenteisesti varoiteltiin ennen vauvan syntymistä. Ajattelin, että kyllä tämä menee vielä ohitse ja hyvä, kun vauva ei huuda ja herätä isäänsä. Vauva täytti kolme kuukautta ja koitti ”tiheän imun” –kausi. Se kausi ei mennytkään ohi, vaan beibe jatkoi öisiä tankkauksiaan tunnin välein about puolitoista kuukautta. Sen jälkeen meidän yöt on ollut enemmän ja vähemmän sekavia. Neljä tuntia unta putkeen on luksusta. Tuli väsymys, johon auttaa vain uni ja lohtua tuo vain aito myötätunto. Kummatkin taitavat olla kortilla.

Unettomuudesta on tullut minulle se asia, josta kipuilen vauvan kanssa. Enkä ole yksin. Jouluna toivoin yhtä ainoaa joululahjaa, kuuden tunnin yöunia. Niitä unia toivoi myös jokunen teistä. Katkonukkuminen, levottomat yöt ja vuosien aikana kerätty järkälemäinen univelka tuntuvat kuuluvan erottamattomasti äitiyteen. Niin erottamattomasti, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Hymähtelyä, silmien pyörittelyä, sääliä, olan kohautuksia, vinkkejä ja vertaistarinoita. Niitä olen saanut kuulla, kun olen maininnut meidän öistä. Kiitän niitä, joiden kanssa asiasta on pystynyt keskustelemaan rakentavasti ja ratkaisuja etsien. Kovin rakentava en ole itsekään pystynyt olemaan näiden unien kanssa, vaan olen muistuttanut kiukuttelevaa teiniä silloin kun keskustelu on kääntynyt uniin.

syyskuunkuudes_tiredmamma2

Olen saanut kuulla, että en näytä vielä riutuneelta tai uupuneelta. Minulta on kysytty, kuinka voin olla väsynyt, kun minulla on se blogi, vietän aktiivista elämää lapsen kanssa, teen ruokaa, hymyilen ja harjaan hiukseni sekä hampaani päivittäin. Päivien reippailu ei oikeuta minua valittamaan väsymyksestä. En tiedä miten loppu ihmisen pitää olla, että hän saa ottaa asian esille ja pyytää apua. Minä en väsy niin, että jätän ystävät tapaamatta ja hampaat harjaamatta, en piristy sohvan pohjalla surkeana makaamalla enkä valmisruoalla. Minä saan energiaa siitä, että teen asioita, peitän mustat silmänaluset ja punaan huulet, hymyilen, vaikka väsyttää. Teen sen itseni takia, että olo olisi edes ulkoisesti hivenen freesimpi. Vaikka minä en ole vielä vainaa tilanteen kanssa, olen jo jonkin aikaa miettinyt, että jotakin tälle tilanteelle pitää tehdä vaan mitä?

Minulle on kerrottu (kauhu)tarinoita siitä, kuinka tätä katkonukkumista jatkuu vielä vuoden tai pari. On uumoiltu, että meidän tilanne pahenee kuukauden tai parin päästä. Näitä kuunnellessa ahdistaa ajatus siitä, milloin tämä loppuu ja miten pitkään siinä menee, että saan seuraavan kerran nukkua kunnon yöunet? Mitä minä valitan tässä muutaman kuukauden kohdalla, näitä on tulossa vielä triplasti lisää?! Aitoa myötätuntoa on harvalla. Enkö ole onnellinen, kun minulla on niin ihana tyttö? Kehtaan vielä valittaa väsymystä, kun olen tuollaisen saanut. Tuota se äitiys on, enkö todellakaan ollut miettinyt tätä ennen kuin hankin lapsen? Kyllä olin ja olin myös ennen omaa lasta ollut huolissani muutamasta äitiystävästä, kun näin sen loputtoman väsymyksen määrän.

Elämä ei ole niin mustavalkoista. Olen toki iloinen, että meidän vauva-arjen pahin vastoinkäyminen on ollut nämä unet. Rikkonaiset yöt eivät tee lapsesta yhtään vähempää herttaisempaa tai minusta merkittävästi onnettomampaa. Mutta väsyneen ne tekevät ja pitkäaikainen väsymys heikentää vastustuskykyä ja lisää riskiä masennukseen. Ihminen tarvitsee unta voidakseen hyvin. Eikä se väsymys tee hyvää parisuhteellekaan vai mitä mieltä olette symbioosista kiukuttelevan zombin kanssa? Pitkällä jänteellä myös vuorovaikutus äidin ja lapsen välillä kärsii, jos äiti väsyy. Vanhempien on vaan pakko jaksaa, on kotityöt ja –metatyöt, eikä niitä kotiapulaisia ole liioin näkynyt ainakaan meillä. Lista on loputon.

Meidän pienen perheen turvaverkko on sanalla sanottuna heiveröinen, ei ole varaa siihen, että kumpikaan meistä aikuisista uupuu. Tilanne on sama monilla muilla, isovanhemmat asuvat mahdollisesti toisella paikkakunnalla, ovat vielä työelämässä tai muuten kiireisiä. Sisarukset ovat rientäneet elämään omaa elämäänsä toisaalle ja neuvolastakaan ei oikein saa apua. Ystävät käyvät samaa painia ruuhkavuosien kanssa ja haaveilevat unista hotellissa.

syyskuunkuudes_tiredmamma1

syyskuunkuudes_tiredmamma3

Onneksi näihin unisasioihin on saatavilla ammattilaisen apua ja meillä tämän vuoden kirjoittamaton uudenvuodenlupaus onkin palauttaa jonkinlaiset yöunet koko perheelle. Uniasiat ovat olleet sen verran pinnalla, etten ole uskaltanut kirjoittaa niistä ennen kuin on valoa tunnelin päässä. Olemme aloittaneet unikoulun ihanan Liisa Niskakankaan opastuksella ja tarkoituksena on opettaa neiti nukahtamaan ilman vanhempien aktiivista tukea sekä vierottaa yösyömisistä. Kehitystä on tapahtunut ja yöllä on nukuttu jopa viiden tunnin yhtenäisiä pätkiä. Kerron myöhemmin lisää millaisia pulmia meillä oli unien kanssa ja miksi sitten lopulta päätimme kääntyä juuri Liisan puoleen. Tämän kiukuttelun jälkeen tarkoituksena on jakaa omat kokemukset kannustavaan sävyyn. Minua ajatus unikoulusta kammotti ja myös epäonnistumisen vaihtoehto kylmäsi. Tässä vaiheessa sanon, että turhaan kummatkin.

Väsymyksen kanssa ei ole pakko jäädä pyörimään kehää vain sen takia, että äidit nyt yleensä väsyy ja se kuuluu tehtävänkuvaan. Ja kannustuksena niille, joille tämä vaihe on mahdollisesti edessäpäin, nämä yökukkumiset eivät ole mikään itsestäänselvä osa vauva-arkea. On lapsia, jotka nukkuvat yönsä hyvin alusta asti.

Nyt toivotan, kaikille meille unien kanssa taisteleville, hyviä unia.

4 thoughts on “Kun äiti väsyy…

  1. Sie kultainen. Ihan kaiken voisin taas allekirjoittaa. Etävertaistuki lämmittää varmaan yhtä nihkeästi kuin märkä lapanen merituulen tuiverruksessa, mutta tiiät, täällä ollaan. Hengessä mukana. Sinua rakastaen.

    1. Tiedätkö, aika montaa kertaa olit mielessä, kun tätä kirjoitin. Ja olet ollut aina silloin, kun on tuntunut kamelin selkä notkahtavan. Olen ajatellut, että siehän se vasta sissi ootkin. Samassa kelkassa ollaan niin hyvässä kuin pahassa ja kaikella rakkaudella. Niin ja pitää muistaa, että huippubebeillä on huippumammat.

  2. Satuin tänne ensimmäistä kertaa ja aloin selata viimeisimpiä postauksia! Kiva, että alkaa valoa näkyä. Itselläni on yövalvomisista jo aikaa, mutta muistelen, että meillä nukuttiin eka kokonainen yö vasta 5-6-vuotiaana. Väsytti, väsytti, väsytti. Lapsi nukkui onneksi aamuisin hyvin, joten sain viimeiset tunnit nukuttua aina hyvin, kun nousin itsekin vasta lapsen herättyä. Onneksi olin kotona ensimmäiset vuodet. Hienoa, että olette niin lähellä ratkaisua! Yöunia tosiaankin tarvitaan.

    1. Kiitos Johanna, että jätit kommentin ja tervetuloa blogin pariin. Ja kuulostaa myös tutulta se, että ne aamun viimeiset tunnit ovat rauhallisimpia, meilläkin silloin kaikki nukkuu sikeästi. Tuo on hurjaa, kuinka kauan niitä rikkonaisia öitä voi jatkua. Sitä katkonukkumista ei varmasti tule ikävä, kun se on takana päin omassa elämässä. Monesti jo ennen omaa lasta mietin, kuinka ne äidit jaksavat ja miten siinä arjessa venytään. Saa nähdä millaiseksi meidän unet lopulta kääntyy, mutta vaiheita on varmasti monia. On se uni tärkeää, lapselle ja vanhemmille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *