Mindfulnessia ja arkeen paluuta

syyskuunkuudes joulu neulomukset
Joulu ja lomat alkavat olla pistettä vaille käsiteltyjä. Juhlapyhien pätkimää arkea voi kutsua lomaksi, kun tahti tuntuu olevan hieman rauhallisempi kuin ennen joulua. Marras- ja joulukuu tuntui valuvan tyystin töiden tekoon ja nukkumiseen. Säkkipimeä sadesää ei juuri helpottanut kaamosväsymykseen nuupahtavaa kroppaa. Ei puhettakaan inspiroivien postausten naputtelusta, virkistävistä saliharjoituksista ja makuhermoja kutkuttavista kokkailuista. Siinä aineksia pitkittyneelle telehiljaisuudelle.

Tältä pohjalta ponnistaessa tammikuu on otollista aikaa uudenvuoden lupauksille. Sellaisille kuin selän jumppaaminen kuntoon, joogan aloittamiselle, terveellisille elintavoille ja etenkin sille, että viettää enemmän aikaa ystävien ja läheisten kanssa. Voisihan se lupaus olla sekin, että yksinkertaisesti lupaisi läsnä jokaisessa hetkessä ja elää täysillä joka päivä. Ei miettisi seuraava työpäivää, seuraavaa palaveria tai murehtisi suotta tulevia, olisi vaan hereillä siinä hetkessä. Siihen ei taida riittää yksi uudenvuoden lupaus, vaan oppimiseen vaaditaan koko elämä.

Leppoisat pyhäpäivät ovat olleet hyvä hetki harjoitella läsnäolon taitoja ja rauhoittua. Mikäs mukavampaa kun juhlapyhien jälkeen rauhoittua neulepuikkojen zenmäisen kilinän ääreen? Neulominen on mindfullness harjoittelua minun makuuni. Silmukat soljuvat silmissä, puiset puikot kilisevät pehmeästi hyppysissä ja kerät muuttuvat valmiiksi neuleeksi. Tulosorientoitunut loikoilija ilahtuu, kun näkee rentoilun lomassa työnsä tulokset. Siinä samassa voi lämmitellä viltin alla ja vaikkapa katsella leffaa. Ja kas, niin ne turhat huolet ja murheet hävisivät tiehensä. Samalla tuli tehneeksi jotain kaunista, matkalla ehkä vähän nikoteltiin muutaman silmäpaon kanssa ja uhkailtiin neulepuikkojen kadotuksella.

Ehkäpä tässä olla valmiita uuteen vuoteen ja uusiin kujeisiin. Ja valonmäärähän on kokoajan lisääntymään päin, ehkäpä kohta saisi sisätiloistakin jotain julkaisukelpoista kuvamateriaalia.

syyskuunkuudes drops neuleet

syyskuunkuudes joulu hyasintti

syyskuunkuudes joulu iittala glögi

syyskuunkuudes joulu neulomukset torkkupeitto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *