Uusi arki ja uusi senkki

Mennyt viikko on harjoiteltu uudenlaista arkea. Puolentoista vuoden hoitovapaan jälkeen töihin paluu on samaan aikaan jännittävää ja haikeaa. Viime syksyn ajan ajatus töihin paluusta kypsyi, joten sen suhteen ei ole tarvinnut kipuilla. On ihana päästä aidosti ihan oman jutun äärelle, kun viime vuosi on mennyt enemmän tai vähemmän lapsen kanssa täydellisessä symbioosissa. Samaan aikaan tämän symbioosin katkeaminen on todella haikeaa ja tuon tuosta huomaa huolehtivansa kuinka jälkikasvu pärjää päiväkodin hoitajien huomassa. Ihan suotta en hankkinut säänkestävää ripsiväriä töiden alun kunniaksi. Kiirettömät aamut ja päivät yhdessä olivat ihana vaihe elämässä ja nyt alkaa uudenlainen arki. Stressikerrointa nostaa se, kuinka saa 24 tuntia riittämään kaikkeen, eikä arki olisi yhtä selviytymistaistelua kelloa vastaan ja ryntäilyä paikasta toiseen. Tässä vaiheessa tuntuu, että arki on käynnistynyt hivenen helpommin kuin kuvittelin ja monet asiat saattavat helpottaa lyhyessäkin ajassa, kun lapsi nappaa uuden rutiinin omakseen ja jokainen tekee oman osansa arjen helpottamiseksi. Paluuta helpottaa loistava vastaanotto töissä ja se, kun huomaa lapsen tulevan hyvin juttuun hoitajansa kanssa.

Syyskuun kuudes lipasto makuuhuoneen sisustus

Syyskuun kuudes makuuhuoneen sisustu

Syyskuun kuudes Makuuhuoneen sisustus

Blogin kannalta töihin paluu tarkoittaa ainakin haastavampia kuvausolosuhteita. Luonnonvaloa ei duunipäivän jälkeen näy ja kuvausassari pyörii intensiivisesti kuvausten järjestelijänä. Näissäkin kuvissa saattaa vilahtaa muovirasioita järjestelevä assari stailauspuuhissa.

Viime viikonloppuna saimme vihdoinkin kotiin syksyllä Savonlinnasta ostamani senkin. Senkki on ensimmäinen second hand –ostokseni ja olen kovin ylpeä siitä. Alun perin senkin piti mennä tytön huoneeseen kirjahyllyksi, mutta löysikin toistaiseksi paikan meidän makuuhuoneesta. Makuuhuone on ollut tähän asti varsin maltillisella väripaletilla sävytetty ja rauhallisen valko-harmaa. Kuparin sävyiset Hayn henkarit ovat tuoneet lämpöä ja samaa lämpöä sekä särmää tuo myös tämä senkki.

syyskuunkuudes_makuuhuone_vanhalipasto

Katsotaan mitä senkkiin jemmataan, tällä hetkellä se toimii hyvin laskutasona ja kun pinnasänky on siirretty neidin omaan huoneeseen, tässä on senkille juuri sopiva tila. Senkin yläpuolelle olisi hyvä paikka peilille ja pienelle taululle. Mielessäni matchaan tähän pyöreää peiliä joko alumiini- tai kuparikehyksisenä. Kenties juuri haaveilemani Vino-peili olisi oikea match tähän. Muutoin makuuhuoneeseen ei ole luvassa suuria muutoksia, ikuisella haavelistalla on Matrin sängynpääty ja helmalakanat, samoin kuin Poulsenin valaisimet yöpöydille.

Kivaa lauantaita teille!

Iltapäivätee

Lumi tuli ja suli. Kiitos pikaisen etutalven sain varaslähdön joulufiilistelyihin ja sain jopa hankittua tarvikkeet joulukalenterin askarteluun. Onnistuin kuitenkin kätkemään tarvikkeet sen verran hyvin lapselta, etten löydän niitä nyt itsekään. Luoja. Toivon, että pää palaa pian kotiäitimoodista, muuten tammikuussa on mielenkiintoiset ajat töihin palatessa.

Hoitovapaan loppusuora taitaa olla paras pala tätä elämänvaihetta. Äitiysloma on nimenä varsin harhaan johtava. Ensimmäisinä kuukausina loma on kaukana todellisuudesta, niin kauan kuin lomailuun kuuluu vaikkapa säädyllisen mittaiset yöunet, rauhassa syödyt ateriat ja stressivapaus.

Nyt kun tyttö on puolitoistavuotias on arki huomattavasti rennompaa kuin vuosi sitten. Kun ymmärtää, ettei tätä tällaista arkea ole jäljellä kuin pitkän kesäloman mittainen pätkä, tajuaa vihdoinkin nauttia näistä joutilaista hetkistä, kun neiti nukkuu päiväuniaan. Kodin siivoilun olen todennut olevan täysin turhaa, jos edessä on vielä illallinen ja iltapuuro, ruokaa voi puolestaan valmistaa yhdessä ja se onkin ihan kiva ohjelmanumero. Mutta ainoa hetki nautiskella mukillinen teetä ja pala suklaata on päiväuniaikaan. Näitä päiviä tytön kanssa tulee kyllä ikävä. Vuosi on ollut välillä rankka, mutta pääpiirteissään jäädään reippaasti plussan puolelle ja viimeisinä kuukausina vauvasta on kasvanut ihanan huumorintajuinen pikkuneiti. Lisäksi arki on sen verran liikkuvaa, että paikallaan istuminen toimistotuolisssa vaatii varmasti myös totuttelua. Aika aikansa kutakin ja niin se paluu arkeen koittaa tammikuussa.

syyskuunkuudes_hygge1

Teerintamalla suosittelen lämpimästi kokeilemaan Teministerietin teetä. Tämän ihanan seljan ja sampanjan makumaailmaa yhdistelevän valkoisen teen sain ystävältä ja aikaisemmin meillä on ollut kyseisen merkin vihreää teetä. Maut ovat ihanan pehmeitä ja vivahteisia, ei lainkaan kitkeriä tai pistäviä.

Jouluvalmistelut ovat meillä vasta alussa ja tonttupolkkaa meillä ei nähdä tänäkään vuona. Joulukuusen lasipallojen kohdalla luovutan ja yleisen turvallisuuden sekä stressivapauden takia vaihdan ne hajoamattomiin versioihin. Jotain muutakin askarteluja on luvassa joulukalenterin lisäksi. Käykää muuten kurkkaamassa aivan ihana Himassa.fi –sivusto ja hakemassa sieltä ideoita DIY-projekteihin. Mä luulen, että joulun kohdalla olen enemmänkin pimeän ajan sisustaja kuin joulun sisustaja. Tunnelmaa tuovat kynttilät, pehmeät tekstiilit ja tuoksuvat ruoat.

Day off ja ajatus luovuudesta

Viime viikot ovat menneet melkoista haipakkaa. Jossakin vaiheessa keltaiset lehdet vaihtuivat ensilumeen ja Halloween jouluhössötykseen. Tuntuu, ettei arjenhössötyksen keskellä pysy sesonkien matkassa ja luovuus jäi kesän lämpöön. Kotona ollessa päivät toistavat samaa kaavaa ja aikatauluissa pysyminen on pääosin minun hyppysissäni. Pääosin arki on hyvin rentoa, mutta toisinaan kapellimestarin homma uuvuttaa. Olikin ihana nukkua viikonloppuna ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen rauhassa puoli yhdeksään ja hiippailla valmiiseen aamiaispöytään.

Vapaapäivä jatkui vielä kaupungilla käyskentelyn merkeissä. Tarkoituksen oli suunnata kohti Bankin Antiikki –tapahtumaan, mutta viime hetkellä vaihdoin 12 euron pääsyliput cappuchinoon ja kakkupalaseen. Valintoja, valintoja. Kaupungilla kävely ilman rattaita ja höpöttävää pipopäätä seurana on outoa. Portaat voi kävellä ja esteetöntä reittiä ei tarvitse pohtia mielessä etukäteen. Bussi- ja ratikkapysäkillä ei tarvitse valmistautua yhden naisen sirkusesitykseen taaperon viihdyttämiseksi, eikä vastaantulijat hymyile tai vilkuttele iloisesti sinun suuntaasi. Alkuun vapaus tuntui ihanalta, mutta parin tunnin päästä tylsältä. Lopulta tuli jo ikävä.

Pieni vapaa, edes muutaman tunnin mittainen, tekee hyvää ja oli hauska nähdä ensilumen peittämä kaupunki vielä ennen jouluvaloja. Jos talvi yllätti autoilijat, taisi se yllättää myös kaupungin. Ruukuissa nuokkui vielä syyskukat ja jouluvalot roikkuivat vailla sähköä. Kaupoissa tyhjennettiin vielä syysrekkejä sesonki-alen merkeissä ja myyjät pohtivat minne joulukoristeet laitetaan. Hiljaista hyrinää ennen vuoden kiireisintä sesonkia. Oikea kamera oli myös pakattuna laukkuun, mutta luonnollisesti ilman muistikorttia. Niinpä napsin muutaman tunnelmakuvan kännykällä, joka luonnollisesti jäätyi parin kuvan jälkeen. iPhone ja Suomen talvi, you know.

syyskuunkuudes_helsinki_syksy2016-1-2

Vapaapäivänä tuli myös mietittyä luovuutta. Viime viikkoina luovuus on ollut kortilla ja sen huomaa myös tästä verkkaisesta päivitystahdista. Kun toinen aikuinen lapsiperheestä viimeistelee työn ohessa opintojaan ja pistät itsekin lusikkasi soppaan, on arjen vapaa-aika ja luovat hetket käytetty. Käytännössä ainoa oma työskentelyaika on lapsen päiväunien aikaan ja iltaisin neidin mentyä nukkumaan. Vaikka tuttavat ovat hymähdelleet minun vuodatukselle päivät ja viikot täyttävistä koulutöistä, niin perfektionisti luonne huomaa helposti täyttävänsä päivät vaikka sitten puolison koulutehtävien viimeistelyllä. Siltikin tuntuu, että asiat olisi voinut tehdä paremmin. Tilannetta ei helpota samanaikaisesti kasautuvat kotityöt ja pesemättömien pyykkien vuoret.

Siinä vaiheessa, kun päivät täyttyvät töistä ja niiden tekemiseen napataan aikaa myös yöunista, menee pää ikään kuin autopilotille. Autopilot on ihan kelpo toiminto, kun rajattu aika suoritetaan asioita rutiinilla ja tehdään jotain mihin on vuosien harjaantuminen. Autopilotilla ei kuitenkaan luoda mitään uutta tai ainakaan minä en luo. Silloin kun suoriutuu arjestaan ja pystyy pitämään pään jotenkuten pinnalla, ei auta luovuusoppaiden luku hiirenkorville tai se, että joku ulkopuolinen sanoo ”ole luova!”. Etenkin businekseen liittyvä luovuuskeskustelu tulee itseltäni ulos korvista ja ärsyttää, että luovuutta pidetään vain luovien tyyppien ja –alojen oikeutena ja velvollisuutena. Me kaikki olemme luovia, eikä luovuutta voi sälyttää ns. luovina pidettyjen ihmisten niskaan.

syyskuunkuudes_helsinki_syksy2016-1-5

Luovuuden saralla edelleenkin vaikutun Terese Amabilen How to Kill creativity –artikkelista, jonka luin moneen kertaan opintojen aikana. Artikkelin julkaisusta on kulunut lähes 20 vuotta, mutta ajatus siitä, että luovuus syntyy yksilön asiantuntemuksesta, motivaatiosta ja luovan ongelmanratkaisun taidoista. Organisaatioissa luovuuden johtaminen tapahtuu näiden kolmen elementin avulla ja tarjoamalla työntekijälle mahdollisimmat suotuisat olosuhteet luovuudelle. Motivointi tapahtuu tarjoamalla työntekijän kapasiteetille ja taidoille riittävän haastavan tehtävän, luovuuteen kannustavan työympäristön ja riittävästi resursseja. Resursseilla tarkoitetaan aikaa ja rahaa. Vaikka tämän hetkinen luova organisaationi käsittääkin vain kolmihenkisen perheen ylläpidon, voisin väittää luovuuden takkuavan tällä hetkellä juurikin tuohon resurssipuolella. Terese Amabile pitää suuria euromääräisiä porkkanoita pitkällä jänteellä luovuuden tappajana ja minäkin olen kaivannut viime aikoina eurojen sijasta tunteja. Niitä lisätunteja vuorokauteen toivoo varmasti moni työssäkäyvä vanhempi, joten tuskin olen yksin.

Näinpä tämä viikonlopun vapaapäivä tuli täydelliseen aikaa. Hieman vapaata ja taas tuli ideoita kodin jouluilmeeseen sekä virtaa niiden ideoiden toteuttamiseen, sillä idea ilman toteutusta on pelkkä nolla.

Uusin ideoin kohti uutta viikkoa! Mites teillä päin on otettu vastaan tämä etutalvi?

Konmarin opit

Kerroin keväällä, että minäkin menin lankaan ja haksahdin Konmarin pauloihin. Elämäntilanteeni puolesta olen otollisessa tilanteessa kääntymään Konmari-uskoon. Yhden pienen tyypin tutkiessa maailmaa syntyy sotkua ja minä puolestani kaipaan järjestystä elämään. Hallittu kaaos onkin kotimme nykytila. En kuitenkaan tyhjentänyt kovalevyäni täysin ja korvannut sitä Konmari-opilla, vaan poimin parhaat palat käytäntöön.

Ilman Konmariakin olen pidempään miettinyt tavaran merkitystä elämässä ja suhtautunut omaan kuluttamiseen kriittisemmin. En halua, että tavarani kertovat kuka olen tai, että ostamisesta tulee pakkomielle. Panostan laatuun ja klassisuuteen, oli sitten kyseessä sisustaminen tai muoti. Sanotaan, ettei köyhällä ole varaa ostaa huonoa, ja sen olen huomannut monen monta kertaa. Teen hankintoja harkiten etenkin nyt, kun kotimme toiminnot alkavat olla uomissaan ja suuret hankinnat on tehty. Muodin ja vaatteiden suhteen olen vielä harkitsevampi. En usko käsilaukun olevan sijoitus, enkä keräile kenkiä harrastuksenani. Vaikka olen ollut harkitseva ostaja jo vuosia, en ole osannut luopua tavaroista ja niinpä suurin Konmari-oppi on kasvaa jemmaajasta luopujaksi.

Luin kirjan pääsiäislomalla ja sormet syyhyten palasin kotiin lomalta. Järjestelyhinku oli kova ja kaksi vuotta sitten olleesta muutosta lähtien olen tuntenut velvollisuudekseni käydä täikammalla lävitse talouden jokaisen kaapin.

Muuttaessamme tänne asuntoon kannettiin sata muuttolaatikollista tavaraa ja nopeasti ynnättynä se on aivan liikaan silloin vielä kahden hengen taloudelle. Muistan hyvin epätoivon tunteen, kun muuttolaatikoista puolet oli purettu nätisti kaappeihin ja jäljellä oli vielä yhden huoneen verran muuttolaatikoita. Itketti. Ihan totta, kannettiinko me kaikki tämä niska vääränä tänne uuteen kotiin? Kuinka tavarasta voi tulla näin paha olo. Osa tavaroista heitettiin jo muuton yhteydessä pois, mutta muuten tämä tauhka jemmattiin kaappeihin. Tuntui mahdottomalta heittää roskikseen itselle arvotonta, mutta käyttökelpoista tavaraa roskiin. Huh.

Tavarataivas on ollut jemmattuna kaappien perille kuin tikittävä aikapommi, odottamassa hetkellistä energiapuuskaa. Konmarin innostus tuli siis juuri sopivaan aikaan. Tähän postaukseen olen koonnut minulle olennaisimmat opit Konmarilta.

syyskuunkuudes_konmari_opit1-1-9

syyskuunkuudes_konmari_opit1-2

Osa-alue kerrallaan

Kirjalle uskollisena aloitin järjestelyn osa-alue kerrallaan. Ensimmäisenä kävin läpi keittiönkaapit, koska niiden sisältöön liittyy kaikista vähiten tunteita. Parhaat päivänsä nähneiden jauhojen äärellä ei vetistellä, eikä urakka tuntunut mahdottomalta. Pois heitettävää oli melko vähän ja kaapit kaipasivat lähinnä organisointia. Kuiva-aineet saivat uudet laatikot, pikkutilpehööri sai lähdöt laatikoista ja käyttämätön astiasto laitettiin myyntiin.

Suurimmat tunnekuohut liittyivät astioista luopumiseen. Tuntui turhalta säilyttää kaapeissa sellaista astiastoa, joka ei koskaan tuntunut omalta. Siltikään en ole tottunut siihen, että ehjiä astioita annettaisi pois. Onhan se vielä käyttökelpoinen, vaikka kaihertaakin silmää joka kerta kaapin ovi avatessa. Tähän asti astiastoa oli säilytetty kaapissa lähinnä brändin takia ja toiveekkaana pohdittu, jos se joskus tulisi takaisin muotiin. Vaikka astiasto tulisi muotiin jo ensi keväänä, se tuskin herättäisi meidän perheessä Konmarin kuvaamaa ”spark of joy”-läikehdintää. Nopeasti astiasto saikin uuden onnellisen omistajan kaupunginosan Facebook-kirpputorin kautta. Saman kirpputori-käskyn saivat lasisarjojen jämäparit, irtolautaset ja ylimääräiset tuikun poltteluhimmelit. Myös kynttilänjalat omalta blingbling-aikakaudelta pääsivät kiiltelemään paremmille ikkunalaudoille.

Keittiön järjestely on helppoa, koska poistojen teko ei ihmeemmin kirpaise. Kyse on enemmänkin funktioista ja arjen flow’sta, jota täytyy pohtia. Keittiön osalta kaappien järjestely on vielä vaiheessa, puhdistuksen jälkeen astiat ovat vielä etsineet paikkaansa ja samalla keittiön alakaapit järjestyvät varsin orgaanisesti. Pieni apulainen tyhjentää tehokkaasti kaappeja ja näinpä kaappeja tulee väkisin käytyä lävitse. Samalla se flow alkaa solahtamaan uomiinsa. Keittiössä, jos missä se flow’n tunne on tärkeää ja sujuvuus nopeuttaa arkea, samalla idealla kuin se aamiaiskaappi, josta taannoin kirjoittelin.

Pukeudu niin kuin olet

Keittiön jälkeen siirryin oman vaatekaappini ääreen, joka on alueena henkilökohtaisempi ja luopuminen tällä sektorilla oli hankalampaa. Ensi vilkaisulta tilanne ei vaikuttanut kovinkaan pahalta, kaapissa oli tilaa ja vaatteet olivat hyvässä järjestyksessä. Ei pursuilevia hyllyjä tai tukkoon tungettuja tankoja. Tein karsintaa vähän kerrallaan ja viimeisimmän poiston kaapista tein viime viikolla. Alkuun silmään tarttui pari vaatetta, pikku hiljaa kävin kriittisesti läpi koko vaatekaapin.

Vaatekaapin, jos minkä pitäisi heijastella omistajaansa. Tällä hetkellä vaatekaapissani on paljon vaatteita, joilla ei ole mitään tekemistä nykyisen elämäni kanssa. Kotiäidin ja toimistokiitäjän garderobit näyttävät kovin erilaisilta. On tiettyjä perusvaatteita, kuten silkkipaidat, hyvälaatuiset neuletakit, tummansiniset farkut ja asusteet, jotka palvelevat kummassakin roolissa. Jakuille, kotelomekoille, mustille ja tummansinisille asukokonaisuuksille ei ole käyttöä nyt, ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ne eivät suuresti myös lämmitä sydäntä. Tyyli on muuttunut vuosien varrella. Konmari pistäisi moiset koltut kiertoon kaikkineen.

Ilman Konmaria en olisi edes harkinnut, että voisin luopua työvaatteesta, jos ne ovat vielä ehjiä ja käyttökelpoisia. Olihan ne hankittu suurella vaivalla ja monet vaatteista oli vielä arvokkaita. Mutta työvaatteiden joukkoon mahtui niitäkin leninkejä, jotka ankeana hoitivat virkansa ja pienellä vaivalla saattoivat erottautua seinävaatteesta. Oma lukunsa ovat hätäpäissä hankitut rutiinivaatteet. Vaatteita, jotka huomaamattani siirtelin rekissä toiseen päähän suosikkimekoistani ja hienoimmista silkkipaidoista. Niistä ei ole klassisen vaatekaapin kulmakiviksi tai edes perustukseksi, tuskin ne eksyisivät päälleni.

Kiitos Konmarin, tajusin näissäkin vaatteissa piilevän potentiaalin ja se ei todellakaan ollut minun vaatekaapissani. Vaikka ne eivät enää palvele minua, niin kenties niille on paikka jonkun toisen garderobissa. Kiitos muutamalle tarkkaan valitulle kirpputorille nämä vaatteet löysivät uuden omistajan ja minä nettosin muutaman satasen.

syyskuunkuudes_muoti2_trenssi

syyskuunkuudes_muoti_coccinelle_laukku_pucket_pack

Vanha pois uuden tilalta

Äitiyslomalaisena ei ole suojassa uusilta hankinnoilta tai mieliteoilta. Keväällä vaihdoin kameran ja ostin uuden käsilaukun. Käsilaukun kohdalla tunnistin laukkuhimotuksen olevan puhtaasti esteettistä ja kyllästymistä hoitolaukku elämään. Mietin, että hankinta täytyy rahoittaa kuukausitulojen tai säästöjen ulkopuolelta. Kaappeja siivotessa katselin vanhoja laukkujani. Jälleen kerran päällimmäisenä mieleen tuli, etten voisi luopua näistä, vaikka en ole osannut käyttää näitä vuosiin. Nämä ovat melko arvokkaita laatulaukkuja ja hankittu kestämään iän. Jätin ajatuksen hautumaan ja mielessäni hinnoittelin laukun kerrallaan. Kolmella vanhalla laukulla kattaisin yhden uuden laukun. Yksi kolmen hinnalla ei kuulosta järin hyvältä diililtä, mutta kaapissa seisoskelevan valuutan realisointi houkutteli. Niinpä pistin laukut myyntiin ja kirpparituotot kattoivat laukun sekä pari muuta hankintaa. Samalla kaappeihin tuli lisää tilaa.

Ennen kuin säntäsin kamerakauppaan möin kaksi vanhaa kameraa ja objektiivit. Vanha pois uuden tilalta ajattelutapa on iskostunut myös pienempiin hankintoihin ja toisinaan olen huomannut, ettei uudelle hankinnalle ole mitään tarvetta. Huomasin myös, että kun olin pohtinut jokaisen tuotteen hankintaa tarkkaan, olen huomioinut paremmin sen miten säilytän tavaroitani. Konmarissa sukkien viikkaamisesta oli omat lukunsa. Minun kaapissani sukat ovat edelleen rullalla, mutta pinojen sijaan suuri osa vaatteista on rekillä tai lomittain viikattuja kuten kerroin taannoin vaatesäilytystä koskevassa postauksessa. Viikkausopit on otettu käytäntöön myös pikku fashionistan vaatelipastossa. Käytössä olevat käsilaukut saavat puolestaan huokaista päivän päätteeksi, niille on oma hylly vaatekaapissa ja laitan niihin täytteet, jotta ne pitävät muotonsa paremmin.

Kestävämpää kuluttamista

Tähän asti ajatus kestävästä kuluttamisesta on pyörinyt mielessä lähinnä ajatuksen tasolla, Konmarin luettua tietyt tavat ovat iskostuneet selkärankaan. En varmasti ole vieläkään ekologisin kuluttaja, mutta järjestelmällisempi ja harkitseva. Lasken arvon myös säilytystilalle, enkä jemmaa tavaroita siinä toivossa, että niistä tulisi jonakin päivänä tarpeellisia. Tavaroiden käyttöarvo on luonnollisesti korkeampi silloin, kun ne ovat käytössä ja parempi siis pistään itsellä käyttämätön tavara eteenpäin. Kaapit eivät ole enää arkistointiin vaan säilyttämiseen. Säilytystilat ovat sitä varten, että käyttötavaroille on paikkansa silloin, kun ne eivät ole käytössä. Vauvan vaatteista ja tarvikkeista olen säilyttänyt ensimmäiseltä vuodelta sen verran kuin sain mahtumaan äitiyspakkauksen laatikkoon. Muut olen myynyt. Tulevaa on vaikea ennustaa ja etenkin, kun joukossa on paljon vaatteita, jotka ovat sidoksissa sukupuoleen, vuodenaikaan ja sesonkiin epävarmuus niiden käytöstä kasvaa. Monilla lastenvaatteilla on lisäksi hyvä jälleenmyyntiarvo ja on fiksuinta pitää raha kierrossa, koska hankintoja täytyy tehdä jatkuvasti. Samalla olen oppinut hankkimaan itsekin käytettyjä vaatteita ja löytänyt helmiä muiden hutiostoksista.


Laskin, että huhti-elokuun välillä olin myynyt 1500 euroa arvosta vaatteita, laukkuja ja tavaroita kodistamme. Toki kamerat nostavat tulosta, mutta enpä arvannut, että minulla olisi ollut yhden ulkomaan matkan verran rahaa kaapeissani pölyyntymässä. Tämä inventaario olisi jäänyt tekemättä ilman Konmaria. Eli suosittelen lukemaan kirjan ja tekemään omat taiat.

Kevät tule ja tee taikasi

Huhtikuusta selvitty. Nimenomaan selvitty. Minulle huhtikuu on epämääräinen harmaa kausi talven ja kevään välissä, joka päättyy Vappuun. Kuohuvia kilistäen voi karistella talven tomut niskasta ja suunnata katsetta kohti kesää. Hoitovapaudesta huolimatta askel tahtoo välillä painaa ja valon lisääntyminen tekee hyvää. Kevät voi tulla tehdä taikansa, Vappu ja muut kevään juhlat tuovat kaivattua vaihtelua normaaliarkeen. Mikä ihanan aurinkoinen vappu olikaan ja heittäydyin vallan hempeäksi ja eilen ilta-auringon valossa kuvasin nämä pionikaunottaret, jotka ovatkin varma merkki tulevasta kesästä.

syyskuunkuudes_pionit3

syyskuunkuudes_pionit2

syyskuunkuudes_pionit4

Viimeksi meillä oli pioneita beiben synnyttyä, kun onnittelukimppuja sulostutti vaaleanpunaiset kesän kukat. Pioneita kuvasin myös vuosi sitten vappuna, kun neiti rantapalloa odoteltiin saapuvaksi. Nyt samainen beibe kiipeilee sohvan reunoja pitkin, tanssii mauttomien Suomi-rap-hittien tahtiin, haluaa lusikoida itse puuronsa ja höpöttää suu hymyssä tarinoitaan. Äiti huokaa, miten aika vaan lentää.

Hyvää viikon alkua, toivottavasti teillä oli mukava vappu!