Day off ja ajatus luovuudesta

Viime viikot ovat menneet melkoista haipakkaa. Jossakin vaiheessa keltaiset lehdet vaihtuivat ensilumeen ja Halloween jouluhössötykseen. Tuntuu, ettei arjenhössötyksen keskellä pysy sesonkien matkassa ja luovuus jäi kesän lämpöön. Kotona ollessa päivät toistavat samaa kaavaa ja aikatauluissa pysyminen on pääosin minun hyppysissäni. Pääosin arki on hyvin rentoa, mutta toisinaan kapellimestarin homma uuvuttaa. Olikin ihana nukkua viikonloppuna ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen rauhassa puoli yhdeksään ja hiippailla valmiiseen aamiaispöytään.

Vapaapäivä jatkui vielä kaupungilla käyskentelyn merkeissä. Tarkoituksen oli suunnata kohti Bankin Antiikki –tapahtumaan, mutta viime hetkellä vaihdoin 12 euron pääsyliput cappuchinoon ja kakkupalaseen. Valintoja, valintoja. Kaupungilla kävely ilman rattaita ja höpöttävää pipopäätä seurana on outoa. Portaat voi kävellä ja esteetöntä reittiä ei tarvitse pohtia mielessä etukäteen. Bussi- ja ratikkapysäkillä ei tarvitse valmistautua yhden naisen sirkusesitykseen taaperon viihdyttämiseksi, eikä vastaantulijat hymyile tai vilkuttele iloisesti sinun suuntaasi. Alkuun vapaus tuntui ihanalta, mutta parin tunnin päästä tylsältä. Lopulta tuli jo ikävä.

Pieni vapaa, edes muutaman tunnin mittainen, tekee hyvää ja oli hauska nähdä ensilumen peittämä kaupunki vielä ennen jouluvaloja. Jos talvi yllätti autoilijat, taisi se yllättää myös kaupungin. Ruukuissa nuokkui vielä syyskukat ja jouluvalot roikkuivat vailla sähköä. Kaupoissa tyhjennettiin vielä syysrekkejä sesonki-alen merkeissä ja myyjät pohtivat minne joulukoristeet laitetaan. Hiljaista hyrinää ennen vuoden kiireisintä sesonkia. Oikea kamera oli myös pakattuna laukkuun, mutta luonnollisesti ilman muistikorttia. Niinpä napsin muutaman tunnelmakuvan kännykällä, joka luonnollisesti jäätyi parin kuvan jälkeen. iPhone ja Suomen talvi, you know.

syyskuunkuudes_helsinki_syksy2016-1-2

Vapaapäivänä tuli myös mietittyä luovuutta. Viime viikkoina luovuus on ollut kortilla ja sen huomaa myös tästä verkkaisesta päivitystahdista. Kun toinen aikuinen lapsiperheestä viimeistelee työn ohessa opintojaan ja pistät itsekin lusikkasi soppaan, on arjen vapaa-aika ja luovat hetket käytetty. Käytännössä ainoa oma työskentelyaika on lapsen päiväunien aikaan ja iltaisin neidin mentyä nukkumaan. Vaikka tuttavat ovat hymähdelleet minun vuodatukselle päivät ja viikot täyttävistä koulutöistä, niin perfektionisti luonne huomaa helposti täyttävänsä päivät vaikka sitten puolison koulutehtävien viimeistelyllä. Siltikin tuntuu, että asiat olisi voinut tehdä paremmin. Tilannetta ei helpota samanaikaisesti kasautuvat kotityöt ja pesemättömien pyykkien vuoret.

Siinä vaiheessa, kun päivät täyttyvät töistä ja niiden tekemiseen napataan aikaa myös yöunista, menee pää ikään kuin autopilotille. Autopilot on ihan kelpo toiminto, kun rajattu aika suoritetaan asioita rutiinilla ja tehdään jotain mihin on vuosien harjaantuminen. Autopilotilla ei kuitenkaan luoda mitään uutta tai ainakaan minä en luo. Silloin kun suoriutuu arjestaan ja pystyy pitämään pään jotenkuten pinnalla, ei auta luovuusoppaiden luku hiirenkorville tai se, että joku ulkopuolinen sanoo ”ole luova!”. Etenkin businekseen liittyvä luovuuskeskustelu tulee itseltäni ulos korvista ja ärsyttää, että luovuutta pidetään vain luovien tyyppien ja –alojen oikeutena ja velvollisuutena. Me kaikki olemme luovia, eikä luovuutta voi sälyttää ns. luovina pidettyjen ihmisten niskaan.

syyskuunkuudes_helsinki_syksy2016-1-5

Luovuuden saralla edelleenkin vaikutun Terese Amabilen How to Kill creativity –artikkelista, jonka luin moneen kertaan opintojen aikana. Artikkelin julkaisusta on kulunut lähes 20 vuotta, mutta ajatus siitä, että luovuus syntyy yksilön asiantuntemuksesta, motivaatiosta ja luovan ongelmanratkaisun taidoista. Organisaatioissa luovuuden johtaminen tapahtuu näiden kolmen elementin avulla ja tarjoamalla työntekijälle mahdollisimmat suotuisat olosuhteet luovuudelle. Motivointi tapahtuu tarjoamalla työntekijän kapasiteetille ja taidoille riittävän haastavan tehtävän, luovuuteen kannustavan työympäristön ja riittävästi resursseja. Resursseilla tarkoitetaan aikaa ja rahaa. Vaikka tämän hetkinen luova organisaationi käsittääkin vain kolmihenkisen perheen ylläpidon, voisin väittää luovuuden takkuavan tällä hetkellä juurikin tuohon resurssipuolella. Terese Amabile pitää suuria euromääräisiä porkkanoita pitkällä jänteellä luovuuden tappajana ja minäkin olen kaivannut viime aikoina eurojen sijasta tunteja. Niitä lisätunteja vuorokauteen toivoo varmasti moni työssäkäyvä vanhempi, joten tuskin olen yksin.

Näinpä tämä viikonlopun vapaapäivä tuli täydelliseen aikaa. Hieman vapaata ja taas tuli ideoita kodin jouluilmeeseen sekä virtaa niiden ideoiden toteuttamiseen, sillä idea ilman toteutusta on pelkkä nolla.

Uusin ideoin kohti uutta viikkoa! Mites teillä päin on otettu vastaan tämä etutalvi?

Kirppis, Facebook vai Emmy?

syyskuunkuudestaaperokuvaus0002

syyskuunkuudestaaperokuvaus0003

Konmari-postauksessa kerroin, että vaatekaapissa on meneillään tuuletusviikot. Emily Gilmore saa väistyä garderobista raikkaamman ja suora viivaisen tyylin edestä. Preppy chic ei kokonaan väisty takavasemmalle, mutta kaipaan jotain ihan muuta. Palmikkoneuleet, raidalliset kauluspaidat ja söpöt jakut saavat minut näyttämään ikäistäni vanhemmalta ja jotenkin tytöltä, jolla on äitinsä vaatteet päällä. Ah lookki on yhtä rento kuin Emily Gilmorella perjantai-illallisella. Jos et tässä vaiheessa tunnista Emily Gilmorea nimeltä, niin Googlaahan Gilmoren tytöt ja Lorelain äiti. Tiedät mitä tarkoitan ja ehkä ymmärrät miksi madame saa siirtyä pois kaapistani kotvaseksi. Tyyli uusiutuu vaiheittain ja kirjoittelen myöhemmin siitä millaiseksi koen oman tyylini nyt niin kotona kuin vaatteissa. Sisustajan koti muistuttaa helposti omaa asua, ehkä jonakin päivänä Emily ja tähtityynyt saavat palata meille.

Vaatekaapin tuuletuksen myötä rekeiltä ja hyllyiltä vapautuu kummasti tilaa. Aikuisen vaatteet eivät kulu ihmeemmin käytössä, niinpä ne ovat käyttökelpoisia seuraavalle käyttäjälle. Preppy chic, kun ei saa kaikkia meistä näyttämään hienostorouvalta. Näinpä muutama mekko, jakku ja neule ovat löytäneet uuden kodin verkon kautta. Laadukkaampien ja kalliimpien vaatteiden kohdalla itsepalvelukirpputorit eivät houkuttele, koska tuotteiden likaantuminen ja päätyminen pitkäkyntisten koriin arveluttaa. Omalla asuinalueella Facebook-kirppis on osoittautunut hyväksi ja nopeaksi kanavaksi myydä vaatteita sekä kodin tarvikkeista. Kalliimmat vaatteet ovat puolestaan löytäneet hyvän myyntikanavan brändien omilta Facebook-kirpputoreilta.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0001
syyskuunkuudestaaperokuvaus0005

Some-kanavat ovat siis olleet näppärä myyntipaikka vaatteille, mutta onhan tuossa vaatteiden kuvaamisessa, kauppaamisessa ja postittamisessa puuhaa. En koskaan kuvitellut, että harrastuspohjalta pyörittäisin verkkokauppaa, eikä tämä ole kiireisen ihmisen puuhaa. Kotona ollessa ennättää pyörittämään rättejä omistajalta toiselle, mutta ei töissä ollessa. Tämän takia Emmy kuulostaa varteenotettavalta vaihtoehdolta vaatteiden myymiseen.

Emmy on Suomen suurin käytettyjen vaatteiden myymiseen erikoistunut verkkokauppa. Ideana on, että myyjä kokoaa myytävät vaatteet Emmyn-myyjäpakettiin. Luonnollisesti vaatteiden tulee olla ehjiä, puhtaita ja hajuttomia. Emmy puolestaan lajittelee, hinnoittelee, kuvaa, myy ja postittaa vaatteet puolestasi. Emmy tilittää myynnit pari kertaa kuukaudesta ja ottaa oman osuutensa kaupoista. Tuotteen hinnasta riippuen myyntiprovisiot vaihtelevat 41 – 60 % välillä. Vaatteiden myymisestä on tehty todellakin helppoa ja Emmy vaikuttaa kokeilun arvoiselta.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0004

Muutama seikka Emmyssä mietityttää minua. Ovatko ostajat löytäneet Emmyn ja käykö vaatteet kaupaksi siellä? Entäpä myyntiprovisiot, välillä tuntuu että juuri kalliimmat tuotteet löytävät helpommin ostajan ja niiden myyminen on helpompaa, kannattaako niitä antaa Emmylle myyntiin?

Onko teillä kokemuksia Emmystä?

PS. Kuvan vaatteet ovat vailla uutta kotia, jos kaipaat kipeästi kaappiisi tylliä, ruutua ja villakangasta laitathan nopeasti viestiä Facebookin kautta.

Taaperon kuvaus

syyskuunkuudestaaperokuvaus0006

syyskuunkuudestaaperokuvaus0002

On asioita, joita ei koskaan pitäisi kokeilla itse ilman ammattilaisen ohjausta. Tämän päiväisen perusteella liitän listaan mukaan yksivuotiaan valokuvauksen. Hankkiessani ammattilaistason kameran ajattelin, että otan itse kuvat yksivuotiaasta. Kesällä kuvat voi huoletta ottaa ulkona, eikä ole huolta valaistuksesta ja voi keksiä vaikka mitä rekvisiittaa oheen. Kamera on esillä koko ajan ja samallahan sitä harjaantuu. Tausta-ajatuksena oli, että treenauksen myötä tulisi otettua enemmän kuvia pienestä koko kesän ajan. Kuvia on otettu, mistä olen erityisen iloinen, mutta tuosta treenauspuolen muusta onnistumisesta en ole ihan varma. En myöskään ollut ajatellut kuinka hankalaa on kuvata kohdetta, joka ei pysy hetkeäkään paikalla.

Kuvaussuunnitelmat ovat venähtäneet viikoilla. Milloin on satanut, milloin otsassa on ollut kuhmu tai nenän päällä nokkosihottumaa. Viime viikkoina on myös ollut ihan liian kylmä, että voisin pukea tytön tyllihameeseen ja lähteä ulos värjöttelemään. Koska vaatekaappia saa jatkuvasti uusia, en halunnut myöskään hankkia uutta asua syksyisempää kuvaussessiota varten, tässä ei ole kuitenkaan kyse uuden katalogin kuvaamisesta. Tänään sää tuntui suosivan kuvauskeikkaa, niinpä vedettiin tyllit korviin ja laitettiin lämmikkeeksi mummin tekemä neuletakki. Neuletakki saikin olla yllä koko kuvaussessioiden ajan ja näinpä kuvista tuli paljon maalaisromanttisempia kuin olin ajatellut.

Tunnelmapuoli ei toki ollut ainoa haaste kuvauskeikalla. Alkuun tutkitaan maaperä, ettei maastosta löydy erikoisia metsäneläviä tai lasinsiruja kallio-piknicin jäljiltä. Alueen perusteellisen haravoinnin jälkeen voidaan stailata tienoo. Meillä oli tällä kertaa mukana vilttiä, tyynyjä, nallea ja pari kukkasta. Mut nada. Ei kelpaa tää infra, iphonesta kaikuva musiikki kiinnostaa, mutta sekin vain hetken. Ei auta muu kuin mamman lirkuttaa kameran takaa kuin Aku Ankka ja yrittää napata edes muutama otos kasvoista.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0001

syyskuunkuudestaaperokuvaus0003

Malli oli varsin kiireistä sorttia ja aina säntäämässä pois kameran luota. Sainkin monta erinomaista kuvaa tytön selästä. Sisätiloissa kameralle hymyillään, mutta tällä kertaa rannan muut ihmiset kiinnostivat niin paljon, ettei siinä joutanut malli hymyään esittelemään. Toki yksivuotias on myös tavattoman kiinnostunut helmoistaan, joita piti välillä nostaa korviin. Tällä kertaa suurin vastoinkäyminen koski maaperän maistelua – malli olisi halunnut tyypata sammalta ja rajoittajaäiti kielsi moisen tastingin.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0007

syyskuunkuudestaaperokuvaus0005

syyskuunkuudestaaperokuvaus0010

syyskuunkuudestaaperokuvaus0008

Kun homma näiden vastoinkäymisten jälkeen alkoi rokkaamaan, oli taivas muuttunut tummanpuhuvaksi ja harmaaksi. Se siitä kesäisestä taustasta, nyt tarjolla oli tasaista harmaata. Äkkiseltään kuvien teema muuttui iloisen kesäisestä jokseenkin Emily Bronte -henkiseksi. Onneksi kameralle tarttui muutama aurinkoinen kuva kesämaikista. Kuvia tietokoneelta katsellessa täytyy myöntää, että tätähän tämä tällä hetkellä on, yhtä hurlumheitä ja niinpä kuvat antavat hyvin todenmukaisen kuvan tilanteesta.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0011

…Ensi vuona jätän nämä kuvat ammattilaisten asiaksi…

Elokuun ihanuutta

Nyt kun lomaväsymys alkaa hellittää, muistuu mieliin miksi elokuu on niin ihana. Hämärissä iloissa on tunnelmaa ja koiralenkillä voi ihailla upeaa auringon laskua. Päivät on vielä leppeän lämpimiä, eikä tarvitse aloittaa joka ulkoilua haalarisulkeisilla omapäisen taaperon kanssa.

Vuosi vuodelta huomaan sisäisen sissisnobimartani pyrkivän pintaan juuri elokuussa, ja hamstraan jääkaapin täyteen sadonantimia. Ihanaa, kun ruoka maistuu ja tarjolla tuoreita kasviksia pavusta porkkanoihin. Kannattaa muuten vilkaista viimeisin Koti ja keittiö (8/2016), jossa oli kattavan Asuntomessu katsauksen lisäksi herkullisia kesäruokareseptejä. Kuvissa näkyy raikas vegesalaatti, jossa paahdettuja kauden kasviksia maustaa feta ja dukkah-mausteseos. Herkku maistui koko perheelle isännän pyydystämän lohen kera. Ruoka tuntuu taas maistuvan pienelle neidille ja olen kovin iloinen, että voidaan syödä samoja ruokia koko perhe. Tyyli pikkukulinaristilla on vapaa ja luova, suupalat löytävät tiensä suuhun joko sormin tai hyvänä päivänä jopa haarukan avustamana itse syöden.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Levännyt mieli on myös luova ja virkeänä jaksaa katsoa luottavaisin mielin kohti tulevaa. Silti vähän ristiriitaisin miettein jatkan hoitovapaata syksyn ajan. Tuleva syksy on aivan erilainen kuin vuosi sitten, jolloin vauva oli parin kuukauden ikäinen ja täysin riippuvainen äidistään. Nyt tyttö on reipas, iloinen ja todella tomera taapero. Tämän tyypin kanssa voi jo tehdä asioita ja huumorintajuinen tyttö ymmärtää paljon enemmän kuin minä edes tajuan. Tiedän, että neiti saa lisää valmiuksia päiväkotiarkeen puolen vuoden aikana, mutta silti välillä on ikävä töihin. Itsekkäästi sitä miettii, että voisin palata töihin päivänä minä hyvänsä, vaikka luulen muutaman kuukauden lisäajan olevan hyödyksi meille kaikille.

Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa vuosien tauon jälkeen Lightroomia ja taas muistin, miksi sanotaan kuvan syntyvän vasta käsittelypöydällä. Mahdottomasti on opittavaa tuon välineen käytössä ja näinköhän musta koskaan tulee kuvien suhteen suurta taitajaa. On kuitenkin lohduttavaa ajatella, että aina voi kehittyä ja oppia uutta. Jatketaan siis harjoituksia.

Konmarin jälkeen

syyskuunkuudes_konmari_pionit4
Aloitin pääsiäisenä lukemaan paljon kehuttua ja kohuttua Konmaria eli japanilaisen Maria Kondon kirjoittamaa kodin järjestelyopasta. Ennakkoajatus oli, että paljon melua tyhjästä ja uusavuttomuuden huippu on saavutettu, jos ihmiset tarvitsevat oppaan kodin järjestelyä varten. Toisaalta itse olen kaivannut jo pitkään järjestystä kotiin. Halusin lukea kepeän kirjan pyhien aikana ja päästä jyvälle siitä, mistä blogeissa puhutaan ja naistenlehdissä kuiskitaan. Sen verran kirjan ideologiasta olin perillä jo aloittaessani, että oman kirjani hankin sähköisenä versiona enkä kasvattanut kirjaston kokoa uudella kirjalla, jonka saisin laittaa kiertoon luettuani opuksen.

En myönnä olevani siivoushullu ja järjestelyfriikki. Korkeintaan virkaintoinen kotiäiti, joka haluaa pitää kotinsa siistinä ja tavarat paikoillaan. Huomaan kuitenkin tavaroiden organisoinnin olevan nyt ajankohtaisempaa kuin aikoihin. Arkea helpottaa kummasti, kun ei tarvitse metsästää jokaista sukkaparia tai pohtia mihin kännykän laturi on tällä kertaa jätetty.

Ennen meidän kodissa oli kahden ihmisen kamppeet ja nyt pitäisi löytää tila kolmannen varustukselle – vieläpä sellaiselle tyypille, jonka vaatekertaa saa olla kokoajan uusimassa ja entisiä varastoimassa tai kierrättämässä. Säilytystilaa on sen verran, että sen pitäisi riittää meidän kolmen päivittäisille tavaroille. Käytännön arjen lisäksi elämä kokonaisuudessaan on muuttunut paljon ja haluan asiat järjestykseen. Haluan saada homman hyppysiini, joten omasta kodista on hyvä aloittaa urakka. Siivouspäivä alkaa siis nyt.

syyskuunkuudes_konmari_pionit2
syyskuunkuudes_konmari_pionit3

Kirjassa menetelmää kuvaillaan mullistavaksi ja alun jenkkityyliset fraasit siitä, kuinka joku oli saanut siivottua uransa lentoon ja toinen miehensä vaihtoon, ovat omaan korvaan falskeja. Onhan se kiistämättä totta, että ympäristö vaikuttaa paljon meihin ihmisiin ja koti asujaansa. Koti on paikka jossa rentoudutaan, ja ladataan akut työn jälkeen. Jos kamat on ripoteltu sinne tänne, ei ajatus kulje. Tungoksessa ja tavaran paljoudessa kaikki aika menee kompuroidessa, kasoja siirrellessä ja tavaroita etsiessä. Siinä on jos missä pinna kiristyy ihan turhaan. Asioille pitää olla paikkansa ja olisi mainiota, jos tavarat palaisivat nätisti paikoilleen käytön jälkeen. Tässä mielessä olisikin hienoa, että talouden kaikki jäsenet lukisivat opuksen ja sitoutuisivat siihen. Tavaroiden karsimisen voi toteuttaa yksinkin, mutta järjestyksen ylläpitoon tarvitaan kaikilta edes sen verran viitseliäisyyttä, että kamoja ei tiputeta kädestä lattialle vaan ne laitetaan paikoilleen. Kerron heti teille, kun kymmenen kuukautinen neiti taitaa tämän taidon.

Suomessa asutaan melko väljästi ja osa Maria Kondon vinkeistä saattaa kuulostaa hieman kaukaa haetulta meidän näkökulmasta. Täytyy muistaa, että kirja on suunnattu japanilaisissa suurkaupungeissa tiivisti asuville kiitureille. Toisaalta vaikka tilaa olisi useita kymmeniä neliömetrejä per asunnon asukas, ei välttämättä ole mielekästä täyttää joka nurkkaa tavaroilla. Onhan sillä varastollakin neliöhintansa, joten mikseipä sitä ei käyttäisi tehokkaasti. Tavaroiden karsiminen tuo mielenrauhaa ja selkeyttä kotiin. Tämän ohella Konmari menetelmä korostaa tavaroiden säilyttämistä tehokkaasti. Kaappi- ja säilytystilasta ei ole mitään iloa, jos ne ovat sekaisin ja tavarat pursuvat hyllyiltä. Maria Kondon suosittelemat laatikot ja viikkaustavat tähtäävät siihen, että kaapit pysyisivät järjestyksessä, säilytys veisi mahdollisimman vähän tilaa ja tavarat olisivat helposti käytettävissä. Itse olen osin pyrkinyt ottamaan nämä menetelmät käytäntöön, kerron toisella postauksessa miten Konmari käytännössä näkyy meillä.

Konmari on pyyhkäissyt vuoden aikana monen bloggarin kodissa. Kirjassa tuodaan oivasti esille se, ettei muutos käy yhdessä viikonlopussa vaan vaati pidemmän ajan, aloitetaan vaikka papereista, jatketaan keittiötavaroilla, asusteilla ja vaatteilla. Käydään koko koti lävitse eri kategorioissa. Lisbet toi esille myös haasteen toteuttaa menetelmää lapsiperheessä, jossa irtaimiston määrä on vakio – toisesta päästä tavaraa laitetaan kiertoon ja toisessa päässä tehdään uusia hankintoja. Vaikka olemme alusta asti yrittäneet välttää pahimmat suden kuopat ja jättäneet turhanoloiset tavarat hankkimatta. Olen myös pyrkinyt alusta asti käymään kriittisesti lävitse vauvan tavaroita. Olen myynyt sellaiset vaatteet, joilla ei ole ollut meille käyttöä tai en haluaisi enää itse käyttää niitä vauvalle. Kiertoon on lähtenyt myös joitakin brändivaatteita ja ulkoiluvaatteita, joissa on hyvä jälleenmyyntiarvo. Vauvan tarvikkeille ensimmäiseltä vuodelta olen budjetoinut säilytystilaa äitiyspakkauksen laatikon verran. Tämän verran uskallan säilyttää vastasen varalle, koska voi olla ettei näille tule meillä enää käyttöä. Miehen tavarat on asia erikseen ja luulen, että aika auttaa herraa hyväksymään menetelmän ja aloittamaan urakan esimerkiksi kauluspaidoista. Kuten Lisbet huomioi, toisen tavaroita on vaikea mennä karsimaan toisen puolesta.

Omalla kohdalla Konmari on korostanut harkitsevuutta ostostenteossa ja toisaalta se on helpottanut luopumaan tavaroista. En enää jemmaa astioita tai vaatteita siinä toivossa että, ne tulisivat vielä muotiin tai tyttäreni hihkuisi kahdenkymmenen vuoden päästä minun retro-garderobini perään. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu aivan liian paljon muuttujia, että olisi missään mielessä järkevää jemmata erikoisen väristä teema-astiastoa tai kivaa kesämekkoa vuodelta 2005. Mieluummin myyn tavarat ja sijoitan ne daamin rahastoihin. Huhtikuun aikana möin sadoilla euroilla omia vaatteita, vauvan tavaroita, omia käsilaukkuja, kodin tekstiilejä, astioita ja luovuin elokuvakokoelmastani. Opettelin uudestaan siihen, että ensin luovutaan jostakin ja sitten hankitaan uusi.

syyskuunkuudes_konmari_pionit5

Käyn vielä tarkemmin lävitse mitkä asiat meillä on muuttunut parissa kuukaudessa, kun saan viimeisteltyä laatikkoleikin keittiössä. Konmari taisi tulla kylään ihan oikeaan aikaan, sillä utelias pikkuneiti on oppinut aukomaan laatikot ja ihmeen nopeasti ne pikkusormet saavat leviteltyä tavarat laatikoista pitkin poikin keittiötä.

Ps. Konmari on levittäytynyt myös valokuviin ja ensimmäisenä aloitinkin käymään lävitse tietokoneelle tallennettuja valokuvia. Olen karsinut paljon kuvia ja tilannut pari albumia, mutta nämä noin vuosi sitten kuvatut pionit halusin julkaista uudemman kerran. Sen takia kevätkimppu kierrätettynä teidän iloksi.