Ihanat, kamalat lelut

Jo esikoisen syntymän myötä opettelin mielessäni hyväksymään, että meille kotiin tulee nyt irtaimistoa mikä ei välttämättä hivele esteettistä silmääni. Lego-palikoita kaikissa sateenkaaren väreissä, riemunkirjava leikkimatto, yksisarvisten koristama leikkipiano ja lukuisia pieniä aktiviteettileluja, jotka illan päätteeksi etsivät paikkaansa olohuoneen lattialta. Alusta asti olen aika kriittisesti suhtautunut tavaroihin, jotka ovat ihan ”välttämättömiä” vauva-arjessa. Esikoisen kohdalla meillä ei ollut tarvetta vaikkapa vauvan tuolimopolle, pehmustetulle leikkikehälle tai pallomerelle. Vaikka olemme tarkasti seuloneet ulko-ovesta meille vyöryvät muovihärpäkkeet, on kaiken maailman härpäkettä kerääntynyt. Ymmärrän kyllä, ettei prinsessahörsötyksestä ja kimalteista innostuva tyttö innostu leikkimään pelkillä sisustukseen sointuvilla puupalikoilla, mutta pieniksi päreiksi hajoava muovijäte kauhistuttaa minua. Olen pyrkinyt järjestämään tyttären huonetta niin, että kaikille tavaroille olisi paikkansa ja näin pienimmätkin Ryhmä Hau -lelut säilyisivät ehjänä sekä pois pikkusisko näköpiiristä.

Joulusta on kulunut jo tovi, mutta tytärten lahjat ovat niin herkullisesti päinvastaisista ääripäistä, että on pakko jakaa tämä tarina joululahjamarkkinoilta. Nuoremman neidin kierrätettynä ostettu Siluettiverstaan Pilvi-lelukaari vastaa aivan täydellisesti ideaalilelua. Se on kaunis, Suomessa suunniteltu ja valmistettu, helposti kierrätettävä, muoviton ja mikä parasta lapsi rakastaa sitä. Puiset lelut saavat kyytiä, kun vauva heiluttelee ja irrottelee niitä kaaresta. Tämä oli ensimmäinen lahja, jonka olen hankkinut käytettynä. Olin päätöksestäni hyvin ylpeä.

Isomman neidin lahja on sitten aivan toisesta ääripäästä. Se on metrin korkuinen Disney-prinsessa linna, joka kirkuu turkoosin, pinkin ja lilan väreissä. Se vie paljon tilaa, siinä on kaiken näköisiä härpäkkeitä. Se on todennäköisesti valmistettu kaukana Aasiassa ja sen hiilijanlan jälki kilpailee Kalliolaisen yksiön kanssa. En edes uskalla ajatella mitä tästä on jäljellä meidän tyttöjen jälkeen ja kukakohan tämän ottaa vastaan meidän käytön jälkeen? Niin ja tämä on hankittu hirveässä kiireessä, koska jostakin käsittämättömästä syystä tämä ei ollut kelvannut kenellekään jouluaaton aattoon mennessä. Wonder why?

Miten me sitten päädyttiin ostamaan tämä linna? Esikoisen lahjahankinnat oli aloitettu tarkan skannauksen jälkeen jo marraskuussa ja the lahja oli laitettu tilaukseen Black Fridayn –alennushuumasta. Olin ylpeä lapsestani, kun useamman selailun jälkeen satasivuisesta lelukatalogista toiveiksi päätyivät somat kodinkoneet leikkikeittiöön, nuken vaatteita, mikrofoni ja nuken vaunut. Näitä jälkimmäisiä olimme pohtineet jo isosisko-lahjaksi pikkusiskon synnyttyä. Pistin kauniit nukenvaunut erään verkkokaupan ostoskoriin ja tyytyväisenä tuumin tehneeni hyvän lahjahankinnan tai niin ainakin luulin.

Kävikin niin, että tämä tilaus ei saapunut koskaan meille. Tänä päivänäkään en tiedä sotkiko kyseinen verkkokauppa, Postnord, Matkahuolto vai Black Friday –lähetyksistä pullistellut lähikauppa tilauksen, mutta me emme sitä saaneet vaikka tilaus oli tehty reippaasti ennen joulua. Näinpä jouluviikolla olimme tilanteessa, ettei pakettia näy eikä noita kyseisiä rattaita löytynyt enää mistään kivijalka- tai verkkokaupasta. Mun hieno etukäteisvalmistelu valui hukkaan. Lelukauppojen hyllyt hupenivat ja the lahja täytyi miettiä uudestaan. Kolmivuotias tyttö ymmärtää jo joulusta juuri niin paljon, että osaa odottaa sitä yhtä ihanaa asiaa ja sitä, että lahjan saa jouluaattona eikä sitä seuraavalla viikolla. Viime vuosina olen ajatellut, että en halua lahjojen hankinnasta sellaista kissan hännän jahtaamista muistuttavaa sekoilua ja turhan tavaran hankkimista. Nyt oltiin just sellaisessa sekoilutilanteessa.

Tyttö oli puhunut pitkään nukke- tai Barbi-kodista. Olin miettinyt, että sellainen unelmien nukkekoti hankitaan syntymäpäivä lahjaksi, koska sellainen vaatii hieman askartelua myös äidiltä ja siihen ei nyt ollut aikaa vastasyntyneen vauvan kanssa. Barbeille oli myynnissä muutama kompaktimpi kotileikki ja aatonaattona mieheni lähti lahjaostoksille etsimään tätä kompaktia Barbi-kotia. Ja hän tuli kaupasta mukanaan tämä Disney-prinsessalinna. Enkä mä oikeasti tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa? Taisin kuitenkin nauraa.

Yksi asia minkä tiesin heti – tytär rakastaa tuota kapistusta maasta taivaisiin. Olin aina ajatellut, että Barbi-koti olisi rakennettu kirjahyllyyn tai jotenkin muuten, niin että se olisi osa sisustusta, kuten vaikkapa tässä esimerkissä. Jos meillä olisi ollut hieman enemmän aikaa olisin varmasti päätynyt ostamaan tämän tyylisen talon. Mutta monen sattuman jälkeen meillä on metrin korkuinen Disney-unelma ja se taitaa sopia tyttäreni sateenkaaren kirjavaan maailmaan niin paljon paremmin kuin mikään äidin DIY-henkisistä sisustusleluista. Luulen, että tätä kaunistusta saamme katsella vielä useamman vuoden.

Vaikka yrittäisin pitää lelukimaran esteettisesti viehättävänä joukkoon mahtuu myös näitä vähemmän kauniita paketteja, mutta tärkeintä on leikki jota sen äärellä leikitään. Tuossa prinsessalinnassa asuu sulassa sovussa lääkäri, prinsessa, remonttisuunnittelija ja kuningatar sekä tosi monta pikkusiskoa. Siellä ne sitten pelastaa hädässä olevia eläimiä, järjestää juhlia, hoitavat lapsia, tekevät ruokaa ja kiiruhtavat töihin. Leikissä harjoitellaan vuorovaikutustaitoja, arvoja ja tapoja. Leikissä käsitellään päivän tapahtumia, iloisia, jänniä ja joskus vaikeitakin juttuja – leikin kautta äidille voi kertoa helposti senkin, että pikkusisko on ihana ja samalla ihan tosi raivostuttava tyyppi. Milloin leikkikaverina on äiti, isä tai päiväkotikaveri, mutta joulun jälkeen ei ole ollut päivää, jolloin sillä ei olisi leikitty. Nyt talon on saanut jo siirtää pois sängyn vierestä, jossa se oli ensimmäiset pari kuukautta.

Tyttöjen leikkejä seuraillessa olen pohtinut, että olisi ihanaa jo seuraavassa kodissa heille olisi oma leikkihuone. Makuuhuone jaettaisiin ja se olisi leikeiltä rauhoitettu paikka levolle. Leikit olisivat puolestaan omassa Huvikumpumaisessa huoneessaan, sinne voisi jättää leikit odottamaan seuraavaa päivää ja piirrustuspöydän äärellä voisi maalailla tai käydä sadepäivänä eväsretkellä.

Eläminen ja elämisen jäljet kuuluvat lastenhuoneeseen, niin kuin rutussa olevat matot ja paperisilppu, jotka kuvassakin vilkkuvat.

Toisen lapsen kanssa

Lähes kolme kuukautta sitten meidän perheeseen tuli yksi viehättävä tyttö lisää ja sen jälkeen olemme opetelleet elämää tällä uudella kokoonpanolla. Päivät ei ole kaksosia tässä elämänvaiheessa ja ääripäät ovat melkoisia. Yhtenä päivänä elämää kuvaavin sana on kaaos ja toisena harmonia, niiden väliin mahtuu monta erilaista versiota arkipäivästä. Se mikä on täysin erilaista kahden lapsen kanssa, on ajankulku. Päivät ja viikot vain kuluvat nopeammin.

Tätäkin postausta olen kirjoittanut viikkoja, koska en ole saanut kirjoittaa tätä loppuun keskeytyksettä. Aina kun olen lukenut lähes julkaisuvalmiin tekstin läpi jokin asia on muuttunut täysin ja saan kirjoittaa tekstin uudestaan. Koska postauksesta tuli pitkä ja poukkoileva yritin jäsentää sitä päälimmäisiin tunteisiin.

Kuvituksena on taitavan Kirsi Hiekkarinteen ottamat kuvat vauvasta. Raaskin julkaista muutaman ihanan kuvan blogin puolella.Oli ihana saada Kirsi kuvaamaan meitä kuten esikoisenkin kohdalla. Kuvaaminen on taito, mutta näiden pienten kuvaamisessa vaaditaan hyvää silmää lasten kanssa ja taitoa käsitellä pieniä malleja, sen Kirsi taitaa.

Haikeus

Yhtenä voimakkaana tunteena viime viikkoina on ollut haikeus, mikä liittyy lapsien kasvuun ja siihen, kuinka tämä aika lopulta kuluu niin nopeasti. Vauvan odotus ja syntymä konkretisoi tätä haikeutta monella tapaa. Mielessä pyörii, miten nopeasti pienestä vauvasta kasvaa esikoisen kaltainen itsenäinen ja omat ajatuksensa omaava pieni neiti. Odotusaikana mietin toisinaan helpottuneena ja toisinaan haikeana, että tämä on todennäköisesti viimeinen kerta kun kasvattelen vatsaani ja näinpä niin raskaus kuin vauvan ensiviikot ovat hyvin ainutlaatuisia.

Vauvan synnyttyä kurkkua kiristävä haikeus liittyi esikoiseen, tuntui kuin vauvan myötä olisin pakottanut esikoisen kasvamaan taas hieman isommaksi. Samalla podin jonkinlaista ikävää, kun vauva konkreettisesti tuli minun ja esikoisen väliin ottamaan oman tilansa. Vauvan syntymä on kriisi esikoiselle sekä äidin ja esikoisen suhteelle. Viikkojen aikana olen huomannut, että esikoinen kyllä ottaa huomionsa hyvällä tai pahalla ja pitää huolen eduistaan. Minun tehtäväni on vain tasapainoilla näiden kahden välillä ja antaa tilaa kummallekin.

Haikeus ei ole ainoastaan negatiivinen asia, vaan tunne joka kannustaa elämään hetkessä ja myös arvostamaan melko kuluttavaa ajan jaksoa, suukottamaan ja silittämään pienokaisia. Kuopuksen kanssa olen ollut huomattavasti kärsivällisempi, ottanut vaiheen kerrallaan ja antanut aikaa pienen ihmisen kasvun ihmettelyyn. Kuivin silmäkulmin en varmasti tule pakkaamaan vauvan tavaroita seuraavalle käyttäjälle. Kaiholla huomasin jouluna, ettei unet maistukaan enää yhtä hyvin sylissäni kuin kuukausi sitten ja mielessäni kiitin, että maltoin pyhittää marraskuun sylittelyyn ja Netflix-maratoniin sen lomassa.


Kertaus

Kertaus on opintojen äiti myös lasten kanssa. Arki on helpompaa, kun lapsen hoito tulee selkärangasta ja äitinä osaa lukea hiljaisia signaaleja jo aikaisemmin. Itkuja kuuntelee kokeneemmalla korvalla ja vatsaongelmiinkin löytyy paniikin sijaan ratkaisuja. Kokemus tuo myös perspektiiviä ja luottamusta siihen, ettei haastavinkaan vaihe kestää ikuisesti, päinvastoin kerratessa aika menee siivillä ja vastasyntynyt kasvanut hymyileväksi vauvaksi, joka jäntevästi harjoittelee kääntymisiä ja kikattelee kutituksille.

Väittäisin, että kokemus on tuonut minulle paljon varmuutta ja varmuus puolestaan rentoutta.

Toisen lapsen kanssa olen miettinyt sitä, että kuinka vauvanhoidon taito ja hiljainen tieto on ennen kulkenut mutkattomammin sukupolvelta ja sisaruksilta toisille perheyhteisöjen ollessa tiiviimpiä. Tänä päivänä sisarellista tukea toki paikkaavat ystävät, perhekahvilat ja sosiaalisen median monet vertaistukiryhmät, joita löytyy niin imetykseen, allergioihin ja ruokavalioihin liittyen. Joitakin asioita on kuitenkin vaikea kysyä virtuaaliselta yhteisöltä ja esikoisen kohdalla ei välttämättä edes osaa ajatella vauvan vatsaongelmien johtuvan omasta ruokavaliosta. Itse koen, että pelkän neuvolan tuen varassa olisin ollut välillä aika pulassa ja olen puolestani yrittänyt pistää kaiken hiljaisen tiedon eteenpäin.

Kädettömyys

Ainakaan alkuun kaksi ei mene samalla vaivalla kuin yksi. Kertauksen tuoma helppous on ollut tarpeen, koska esikoinen opettelee rooliaan isosiskona. Tämä tuo oman mausteensa jokaiseen päivään ja lehmän hermot olisi nyt kysyttyä tavaraa meillä. Pitkän pinnan lisäksi viime viikkojen aikana tässä taloudessa on podettu akuutisti vajausta aikuisista käsipareista. Vauva on ottanut paikkansa lähinnä äidin sylistä, mikä tarkoittaa yhden aikuisen vajausta huushollauksen parissa.

Olin autuaasti ennättänyt unohtamaan kuinka vauva sitoo niille sijoilleen ensi viikoiksi. Vaikka itse pystyisin unohtamaan muut hommat ja istahtamaan sohvan nurkkaan Netflix ja äänikirjat seuranani, tämä ei luonnollisesti sovi esikoisen agendaan. Samalla kun vauva äidin pistää parkkiin illan mittaiselle maitomaratonille ja puoliso yrittää tehdä ruokaa koko perheelle, kääntää esikoinen oman huoneensa ympäri ja tyhjentää mielenosoituksellisesti kirjahyllynsä kaikista kirjoista ja heittää kohtauksen päätteeksi koiraa Barbilla. Kuopuksen päiväunilta liikenevä aika onkin mennyt edellisillan tuhoja korjaillessa. Parhaimmillaan esikoinen on sekoitellut imetyshetken aikana vehnäjauhoista, kardemummasta ja käsidesistä nukeilleen maittavan lounaan ja kattanut sen ruokapöydän äären. Tällöin ei tiedä itkeä vai nauraa esikoisen loputtomalle luovuudelle ja taidolle edistää ideoitaan käytäntöön.

Standardeja kodin siisteyden osalta on täytynyt tarkastella uudestaan ja Woltin lähetit osaavat varmasti jo reitin meille, sen verran illallisapu on löytynyt siitä osoitteesta. Osan viikosta esikoinen käy hoidossa, kuten ennenkin ja tämä on ollut pelastus kaikille meille. Vanhempi lapsi saa ikäistään seuraa ja tekemistä, jota en varmasti pystyisi tarjoamaan samassa määrin vauvan kanssa. Vauva puolestaan saa äidin jakamattoman huomion edes hetkeksi.

Hauskuus

Myönnetään, että pikkulapsiarki on aika kuluttavaa ja väsymys on melkoinen. Mutta silti elämässä on paljon enemmän hymyä ja naurua, kun nämä kaksi ovat tulleet meidän perheeseen. Haluaisin ajatella, että nämä raskaimmat vuodet säilyvät mielessä positiivisena ja rakkauden täyteisenä. Yritän ottaa kuvia ja videoita, että ylipäätään muistan tämän ajan. Kännykkään kirjaan esikoisen sutkautuksia ja nyt myös kuopuksen virstanpylväitä, sillä eihän kukaan ole muistanut hankkimaan hänelle omaa vauvakirjaa johon näitä koottaisiin. Esikoisella näitä vauvakirjoja oli kaksi, joten nuoremmalle täytyy hankkia omansa pian.

Rakkaus

Esikoisen syntyessä kuvittelin, että mikään ei voi olla koskaan niin rakas kuin hän. Pohdin jo ennen toisen lapsen syntymää, onko mahdollista tuntea samanlaista rakkautta toistamiseen. On. Aivan samalla lailla toiseen lapseen rakastuu kuin ensimmäiseen ja lapset vievät sydämen. Toista lasta ehkä oppii rakastamaan sallivammin ja antaa hänen olla juuri sellainen kuin on, esikoisen kohdalla saattaa olla enemmän oletuksia ja epärealistisiakin odotuksia.

Uudenvuoden kynnyksellä olen kiitollinen, että olen saanut nämä kaksi elämääni ja tämän vuoden tärkeimpiä kysymyksiä on se millaista arkea tulemme elämään, kun töihin paluu aikanaan koittaa. Miksi mietin jo nyt tällaisia asioita? Juuri sen takia, että aika kuluu nopeammin kuin uskoisikaan.

Kolmivuotiaan juhlaa

Viikko sitten juhlittiin kolmevuotiasta yhdessä tämän kavereiden kanssa. Asunto täyttyi noin metrin mittaisista juhlijoista ja heidän vanhemmistaan. Töminää piisasi varmasti alakerran naapureillekin. Pienen lapsen elämässä parasta on, kun vanhempana pääsee osaksi luovaan ja mielikuvitukselliseen maailmaan. Vaaleanpunaiseen hörsötykseen on helppo heittäytyä mukaan etenkin silloin, kun näkee millaisen ilon nämä juhlat tuovat.

Tyttö alkoi puhumaan kolmevuotisjuhlistaan jo huhti-toukokuussa, vaikka varsinainen juhlapäivä olikin heinäkuussa. Vuosipäivää on toki skoolattu jo usemman kerran ja heinäkuussa syötiin jo yksi mansikkakakkukin. Nämä kaverisynttärit taisivat olla lapsen toivelistalla hieman korkeammalla. Selvänä toiveena oli kaverit, vaaleanpunainen kakku, hodarit ja leijonaa mä metsästän. Jos suunnitelma on näin selkeä eihän sitä voi kuin katsastaa kalenteria ja aloittaa juhlien järjestelyn.

Tällä hetkellä itsellä ei juuri ole ylimääräistä energiaa ja juhlajärjestelyistä olisi voinut tehdä yhden naisen tuskien taipaleen, jossa kakun kuorrutteen täydellisen pinkkiä sävyä hiotaan pitkin yötä ja välillä nostetaan kolme numeroa paisuneet jalat kohti taivasta. Oikastiin vähän. Kakku tilattiin Ekbergiltä, ihana juhlarekvisiitta löytyi PikkuVaniljasta ja helium-pallot puolestaan juhlamaailmasta. Hodarit huitaistiin yhteistuumin miehen kanssa, briossi-sämpylät Väyrysen leipomolta, nakit lapsille ja aikuisille nyhtöpossua – tuunakkeita eri makuun ja coleslawta.

Omaa juhlatunnelmaa kohotti jo etukäteen Freskan siivooja, joka kävi meillä ensimmäistä kertaa päivä ennen juhlia. Meinasi tulla itku, kun tuli puhtaaksi koluttuun kotiin – tämä on ehkäpä parhaita palveluksia, joita voi itselleen hankkia. PikkuVanilja puolestaan ratkaisi kerta heitolla monta somistusongelmaa – ruusukultaisena hehkuvasta juhlasetistä löytyi lautaset, kupit, ilmapalloja ja muuta pientä somistusta. Tyllipompomit ja valkoiset viirit kierrätetään vielä tytön huoneen somistukseksi.


Kemut olivat kuin pyörremyrsky, mutta hyvä sellainen. Pienten tyyppien ilosta sai hymyä seuraavaan viikkoon.

PS. Minä en ymmärrä kuinka kanssabloggaaja ennättävät ottamaan juhlien lomassa Pinterest-tasoista kuvaa, itse kun saan juuri ja juuri taltioitua päivänsankarin puhaltamassa kynttilöitä kakustaan. Juhlakuvaajana täytyy vielä hieman harjaantua.