Luova tauko

Ensimmäinen viikko äitiysvapaata takana ja tällä kertaa se alkoi yhdellä yskänpuuskaa seuranneella pamauksella. Pamaus kuului kyljestä, jossa luu ja lihas antoivat periksi viikkoja kestäneelle yskälle sekä kasvavalle vatsalle. Näinpä ensimmäinen viikko on mennyt lepäillen, lukien, äänikirjoja kuunnellen ja perheelle uutta rytmiä etsien. Omalla kohdalla lepääminen on vaikeaa, jos ympärilläni vallitsee sotku ja kaaos, senpä takia kuvituksena kuvia makuuhuoneestamme, jonka siivouksella aloitin tämän viikon.


Kokemus tuo varmuutta äitiyslomailussakin. Esikoisen kohdalla maltoin rauhoittua vasta päivä ennen synnytystä ja fyysisesti hyvässä kunnossa suoritin to do -listalta asioita hikihatussa. Takaraivossa painoivat työasiat ja delegoidut projektit. Suurimpana muutoksena edelliseen kertaan on toki oma fyysinen kunto – nyt on pakko levätä, että kroppa pysyy jotenkin koossa jäljellä olevat viikot. Ensimmäisellä kerralla huolehdin siitä, että muistaako kukaan minua töissä, onko minulle enää mitään käyttöä työelämässä, mikä minun roolini on tulevaisuudessa tai muistanko edes itsekään mitä työni piti sisällään?

Huoli oli suurelta osin turhaa. Muistin jopa salasanani. Reilu vuosi ei sittenkään ollut hurjan pitkä tauko oravanpyörästä, vanhojen kollegojen kanssa jatkettiin siitä mistä jäätiin ja oli virkistävää aloittaa uusien ihmisten kanssa puhtaalta pöydältä. Nopeasti huomasin senkin, että olin kehittynyt työelämässä eniten juuri taukoni aikana. Aivan kuin vuosien aikana opitut asiat olisivat kiteytyneet ja asenne työtä kohtaan oli muuttunut, vaikka en aikaisemminkaan kärsinyt motivaatiopulasta työtäni kohtaan.

Epäilen, että omalla kohdalla äitiysloman kaltaiset tauot työelämästä ovat harvinaisia tämän jälkeen ja niinpä yritän ottaa kaiken mahdollisen irti tästä ajasta myös oman kehittymisen näkökulmasta. Luovuus on avainasemassa tässä pohdinnassa – viimeisten parin vuoden aikana ruuhkavuosissa surfatessa en koe olleeni kovin luova. Sen sijaan olen luovinut työn, kodin ja päiväkodin flunssa-aaltojen helmassa, hypännyt töissä projektista toiseen ja tehnyt hienoja asioita asiakkaiden sekä huikeiden työkavereiden kanssa. En kuitenkaan ole kokenut olevani luovimmillani – idearikkaimmat vuoteni tuntuvat olleen aikana ennen lasta ja vapaa-ajalla blogitekstin ideointi ja kameran esiin ottaminen ovat tuntuneet hivenen puisevalta. Silmä ei ole hakenut asioita kuvattavaksi, vaan enemminkin kaivannut inspiraatiota vaikkapa lehdistä tai blogeista. Luovuutta ei vain voi suorittaa, se tulisi elää ja kokea.

Näinpä olen päättänyt hyödyntää tämän luovan tauon siihen, että pohdin lapsen hoidon lomassa sitä, mitä luovuus tarkoittaa minulle ja mihin olen ylipäätään menossa oli sitten kyseessä työelämä tai sen yhdistäminen perhe-elämään? En halua mystifioida luovuutta yhtään nykyistä enempää, vaan lukemalla, tekemällä ja kokemalla haluan selvittää mikä minua motivoi ja mistä minä saan inspiraationi.

Skeptiset varmasti miettivät, mistä ajattelin ottaa ajan henkilökohtaisen luovuuden elävöittämiseen vauvavuoden keskellä? Kyllä, edelliskerrasta muistissani on myös fakta, ettei seuraaville 12 kuukaudelle ole varsinaisesti luvassa lepolomaa. En ole tekemässä syväanalyysia, vaan kyseessä on enemmänkin päätös pohtia omia motiivejani, vahvuuksiani ja kehityskohteitani. Ruuhkavuosi arjessä tähän pohdintaan ei juurikaan ole resursseja. Käytännössä tämä tapahtuu kuuntelemalla podcasteja, lukemalla lehtiä ja kirjoja, tapaamalla ihmisiä ja kasvattamalla omia verkostoja.

Missä niitä verkostoja voi sitten kasvattaa? Oman kokemuksen perusteella vauvamuskari ja hiekkalaatikko ovat ihan päteviä paikkoja verkostojen laajentamiseen, mutta onneksi tarjolla on myös Mothers in Business –kaltaisia uraäitien teekerhoja.


Olen herätellyt itseäni tällä viikolla luovuus teemaan Maaretta Tukiaisen ja Krista Keltasen Luova tauko kirjalla, joka kertoo kahdentoista taiteilijan ja muotoilijan tarinan. Nämä luovat tekijät kirjan sivuilla oman luovan prosessin salat ja Krista Keltasen upeat kuvat tuovat kauniin sävyn inhimillisiin tarinoihin.

Ihanaa lauantaita teille ja muistakaas, että Habitare arvonta on käynnissä huomiseen (sunnuntai) kello 19.00 saakka.

Lomatunnelmiin laskeutumista

Out of office on napattu päälle ja loma voi virallisesti alkaa. Tavallisesti meidän lomat ovat alkaneet reissulla ja maiseman vaihdoksella. Tällä kesälomaperinteellä olen nähtävästi ehdollistanut itseni siihen, että lomalle laskeutuminen alkaa lennolla Etelä-Eurooppaan. Nyt pysytellään Suomessa ja jotenkin lomatunnelmaa saa hieman hakea.

Muutama raskauden aikana tehtyä lentoa on ollut minulle tarpeeksi. Tuntuisi hullulta heittää muutama tuhatlappunen siihen, että riipisi itsensä resortissa aamiaiselle, sieltä aurinkotuoliin ja illalla kykenisi hädin tuskin illalliselle resortin raflaan. Nyt oma energiataso ei ole ihan sitä luokkaa, että pystyisi tarjoamaan itselleen ja perheelleen sellaisen lomakokemuksen, jota arvostan. Säästetään ne eurot ensi kesän reissuun, jota jo kovasti suunnitellaan. Postauksen kuvat on kahden vuoden takaiselta Alppireissulta, joka on yksi onnistuneimpia lomia tällä perhekokoon panolla ja vuorten tuo rauhoittuminen oli jotain sellaista, johon jää helposti koukkuun.


Mutta niillä haavematkoilla ei taida lopulta lomafiilistä irrota tässä hetkessä, niin kivaa kuin tulevien reissujen suunnittelu onkin. Lapsen kanssa touhuaminen on toki edelleen parasta mindfullnessia ja yhteinen aika tulee tarpeeseen, kun kevät on mennyt töitä ahkerasti paiskien ja omaa oloa korjaillen. Silti aamupalan valmistelun lomassa tai päiväuniaikaan on sietämättömän helppoa vilkaista sähköpostit. Lomakupla on sietämättömän helppoa puhkaista yhdellä sormen painalluksella. Tällaisina hetkinä kaipaan hieman uran alkuvuosia, jolloin sähköpostien äärelle pääsi ainoastaan kirjautumalla duunikoneelle eikä muutenkaan odotettu jatkuvaa läsnäoloa työlle

Olenpa viime viikkoina miettinyt myös sitäkin, mitä järkeä suomalaisten neljän viikon kesälomissa on. Lomaa edeltävä paniikki läikkyy tätä nykyään parille lomaa edeltävälle viikolle ja päivät venyy pitkiksi. Loman alkaessa on todellakin loman tarpeessa. Neljän viikon loma tarkoittaa myös sitä, että lomaa on odottanut lähes koko vuoden ja odotukset lomalle on melkoiset. Pari sadepäivää loman alkuun ja suupielet kääntyy alaspäin. Olisikohan se lomalle lasketuminen helpompaa, jos loman jakaisi pariin osaan kuten monissa muissa Euroopan maissa? Saa nähdä miten suomalaiset lomailutavat kehittyvät ajansaatossa.

Onko se lomalle laskeutumisen salaisuus sittenkin hotellin safetybox, jonne puhelin saattaa vain unohtua useammaksi päiväksi? Mä epäilen, että sellaisen asentaminen ei mahdu meidän tämän vuoden koti- ja mökkiprojektilistalle. Aika monta muuta kivaa juttua on luvassa ja niillä projekteillahan sitä viihtyisää ympäristöä tehdään.

Sillä ympäristön viihtyisyydellä on todella suuri merkitys omaan rentoutumiseen, siksipä loma olisi hyvä aloittaa kutsumalla siivoja puunaamaan kotia. Meillä on edelleenkin siivoojan etsintä käynnissä – Freskalla oli meidän alueelle yli kolmen kuukauden jonot ja sittenkin oli tarjolla varsin eksoottisia aamuyön aikoja.

 

Ihanaa ja rentoa viikon alkua teille!

 

PS. Kiitos vielä kaikille edellistä postausta somessa kommentoineille ja kaikista kannustusviesteistä.

Joululoman aikaa

Viikko sitten toivoin salaa, että koko joulu peruttaisi. Miehen kanssa tuumittiin, että vuoden päästä reissataan kauas kaikesta jouluhössötyksestä ja valmisteluista. Koko juhlaan tuntui kilpistyvän ensimmäisen lapsen jälkeisen työvuoden väsymys ja kaikki valmistelut tuntuivat mahdottomalta tehtävältä normaali arjen ohella. Tunnit vain loppui kesken. Vaan kuinka ollakaan, saatiin aatonaattona koti siivottua, kuusi kannettua sisään, lahjat hankittua ja täytettyä jääkaappi ruoalla.

Siinä samalla huomatta kodin jouluilmeestä tuli yhdistelmä hempeän pastelleja ja tummaa vihreää. Valikoin joulukukiksi ruusuja, vihreitä ja kukkivia marjoja – samoja värejä on H&M:n samettityynyissä. Joulustailauksen takana ei ollut sen kummempaa punaista lankaa, vaan kokonaisuus syntyi yllätyksenä itsellekin. Aikaisempina jouluina olen luottanut varsin selkeään ja klassiseen väripalettiin sekä valittuihin kimaltaviin yksityiskohtiin. Viime vuoden jouluilmeeseen voi kurkata täällä ja edellisen joulun tunnelmiin puolestaan tämän linkin takaa.

Joulun paras osuus on koittanut vasta välipäivinä. Sain järjestettyä muutaman lomapäivän ja olemme viettäneet tyttären kanssa meidän ikiomaa lomaa. Itse joulu hössötyksineen taitaa vielä mennä hieman yli tyttären ymmärryksen, mutta lomailu ja vapaus aikatauluista tekee myös hänelle hyvää. On ihana herätä aamulla ja katsoa tyttären kanssa aamuhämärässä lasten ohjelmia. Siinä viltin alla heräillään aamupalalle ja kohti päivän retkiä. Arkena aamut ovat kilpajuoksua kellon kanssa ja ennättämistä paikasta toiseen, joten tällainen rauhoittuminen tekee hyvää.

Aikatauluttomuus ja kunnon yöunet tekevät hyvää myös omalle luovuudelle ja innostukselle. Villasukkaillat kirjoja lukien tai Grownia katsoen lataavat ihanasti akkuja, etenkin jos glögimukillisen kylkeen saa piparkakun briejuuston, hunajat ja pähkinöiden kera. Muutaman päivän loman jälkeen ajatukset virtaavat aivan erilailla kuin ennen lomaa ja mieli on huomattavasti valoisampi.

Ehkä sitä joulua ei tarvitse paeta maailman ääriin, jos osaa rentoutua kotona. Sekin näyttää olevan taitolaji, jota täytyy vain harjoitella.

Ihan tavallinen viikonloppu

Mä olen tehnyt koko syksyn melkoisen pitkiä työpäiviä tai oikeastaan työviikkoja. Taustalla on useampi haastava ja hyvin kiinnostava työprojekti, joissa olen saanut olla mukana. Hienoista projekteista ja niiden tuomista mahdollisuuksista huolimatta, vuorokaudessa on edelleen vain ja ainoastaan 24 tuntia. Kun sen jakaa parhaan taitonsa mukaan työlle, lapselle ja nukkumiseen, ei ihmeitä jää jäljelle. Nekin jäljelle jäävät tunnit kuluvat bussimatkoilla ruuhkaa katsellen tai taaperon kanssa nukkumattia odotellen. Senpä takia blogi on viettänyt syksyn hiljaiseloa ja valitettavasti myös sosiaaliset suhteet ovat jääneet hunningolle.



Silloin kun työkalenteri pullistelee ja päiviä venytetään yön puolelle, on helppo laiminlyödä omaa jaksamista, vapaa-aikaa ja kodinhoitoa. Työn ulkopuolella keskittyy vain selviytymään. Silloin tulee harvoin luotua mitään uutta ja niinpä kodin sarallakaan ei ole tapahtunut sen kummempia, eikä projektit täällä ole edenneet juuri lainkaan. Imuriin tarttuminen on ollut riittävä iltapuhde kahdeksan pintaan, joten neidin huoneen tapetointi on saanut odottaa vuoroaan.

Vapaa viikonloppu tuli siis tarpeeseen. On ollut ihana viettää rauhallista viikonloppua kotona ihan vain tavallisten juttujen parissa. Käydä puistossa, potkia palloa, rakentaa hiekkakakkuja, tehdä ruokaa ja rymsteerata kotia. Siistimpi koti näyttää tarvitsevan huomattavasti vähemmän freesausta sisustukseen kuin sotkuinen. Olen vakaasti sitä mieltä, että seuraava kotimme investointi on siivooja. Siistissä kodissa arki on huomattavasti helpompaa ja rennompaa, kun silmässä ei kaiherra vaatekasat tai pinnoille laskeutunut pölykerros.



Pidempien työputkien jälkeen olen todennut hyväksi ideaksi katkaista kiireen parilla hyvin rauhallisella viikonlopulla, jolloin ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen vaan voi tehdä sellaisia asioita mitä huvittaa ja heräillä päiviin kaikessa rauhassa. Kiire jää nimittäin helposti päälle ja pian sitä huomaa jankkaavan samaa mollivoittoista virttänsä päivästä toiseen, joka taas heikentää työmotivaatiota ja toisaalta saa oman elämän näyttämään ankeammalta kuin se onkaan. Rauhoittuessa olen myös miettinyt niitä asioita ja ihmisiä, joista itse saan virtaa ja mitkä asiat elämässä puolestaan veroittavat jaksamista. Välillä on hyvä miettiä itsekkäästi sitä, mihin kaikkeen voimavaransa jakaa.

Niinpä tänäänkin on aloitettu aamu katsomalla viltin alla kainalokkain Viirua ja Pesosta, nuuhkittu syysilmaa, tehty yhdessä lounas ja nyt kuunnellaan hiljaisuudessa hurisevaa pyykkikonetta päiväunia odotelleen. Neiti tuli tänään kuvausassarikseni tarkkailemaan ruoanvalmistuspuuhia. Niin ne akut latautuu ja tuntuu, että on valmis tulevaan viikkoon.

Toivottavasti myös sinulla on hyvä viikko edessä ja viikonloppu on ollut rentouttava.

Treffit Punkaharjulla

Muistelin, että viimeisen kahden vuoden aikana olemme käyneet kahdestaan ulkona mieheni kanssa kaksi kertaa. Kerran viime kesänä ja puolitoista vuotta sitten hääpäivänä. Edellisen hääpäivän kuittasimme Whatsup-viestein. Jotta liitossamme juhlitaan neljättä hääpäivää, oli jo aika istahtaa saman pöydän ääreen.

Loman lopuksi tyttö jäikin illaksi isoäidin hoitoon ja suuntasimme mieheni kanssa Hotelli Punkaharjun antimien ääreen. Punkaharju on minulle lapsuudelta tuttu maisema ja vielä muutama vuosi sitten kesälomaretkiin kuului vierailu upeille harjuille ja Retrettiin.

Jos paikka ei ole sinulle vielä tuttu, suosittelen ehdottomasti tutustumista alueeseen. Puruveden kirkkaat vedet ja niitä halkova harju on upea kokonaisuus. Minusta tämä on yksi kauneimmista paikoista Suomessa. Aikaisemmin Valtionhotellina tunnetussa hotelli Punkaharjussa on juhlittu monien ystäviemme häitä ja niinpä oli kiva palata tuttuun paikkaan, joka on herännyt uuteen eloon. Saimi Hoyerin käsissä hotelli on herännyt uudestaan henkiin ja tilojen sisustus miellyttää esteetikon silmää. Täällä on tyylikkään rento tunnelma ja alue on kuin tehty rauhoittumiseen. Ikkunoista avautuu maisema harjuille ja mäntyjen välissä kimmeltää järvi.


Jos miljöö on upea, ei ravintolan tarjoiluissa ollut myöskään mitään moitittavaa. Annokset olivat herkullisia ja uskaltaisin väittää, että ravintola on alueen tasokkain. Tarjolla on niin kolmen että viiden ruokalajin yllätysmenu sekä niihin sointuvat viinit. Meillä oli selkeät sävelet menun suhteen ja yllätysten sijaan valitsimme kasvis-, kala- ja liha-annoksista suosikkimme. Jälleen kerran omalle lautaselleni päätyi kalaruokia. Alkuun sokerikraavattua siikaa ja pääruoaksi kuhaa.

Kummankin annoksen kohdalla täytyy antaa erityisesti kiitosta annoksen viimeisteleville lisukkeille. Upeaa, kuinka Saimin sieniharrastus näkyy ja maistuu lautasella. Keittiön tervehdys oli suussa sulava sieni macaron, jonka suussa sulavaa täytettä olisi maistellut enemmänkin cavan kanssa. Pääruokien kyljessä maistui puolestaan tatit ja muut metsäsienet, joita en valitettavasti omalla sienituntemuksellani tunnistanut.

Hyvin sujuva arki tekee varmasti onnellisemmaksi kuin yksittäiset treffi-illat, mutta etenkin kun takana on vuosikymmen yhteistä elämää tuntuu aika ajoin haikealta, että yhteinen aika on ollut viime aikoina kortilla. Siinä missä ennen käytiin tuon tuosta elokuvissa, viikonloppumatkoilla ja ravintolaillallisilla, nykyisin yhteiset keskustelut koskevat yhteisen arjen logistiikkaa ja kalenteripolitiikkaa. Olen kiristellyt hampaitani, kun lauantai-iltaisin some-feedit laulavat treffi-päivityksistä ja pariskuntaillallisista. Itsellä kun nämä treffi-illat ovat olleet kiven takana, eikä se ole ollut täysin oma valintani. Tämä elämän realiteetti ei tullut yllätyksenä lapsen syntyessä, mutta siltikin toisinaan kaipaan yhteistä rauhallista aikaa ja sitä, ettei tarvitse huolehtia siitä minkä esineen perheen pienin sinkoaa pöydältä viereiseen pöytään.

Treffi-iltojen sijaan olen yrittänyt luoda uusia tapoja – kutsua ystäviä kylään meille ja mikään ei estä kynttiläillallisia omassa kodissa. Tavallaan lastenvahtikuvioiden haasteet, ovat kannustaneet alusta asti lähtemään liikkeelle lapsen kanssa. Muutoinkin pyristelen vastaan ajatukselle, että sosiaalinen elämä päättyy, kun perhe kasvaa. Ei se pääty, vaan muuttaa muotoaan. Näinpä tehdään kotona hyvää ruokaa ja yritetään järjestää niissä puitteissa kynttiläillalliset aina silloin, kun meidän vaihtelevat työaikataulut antavat periksi.

Vaikka sen oman arjen saisi pyörimään ja pidettyä välit puolison kanssa kohtalaisena pikkulapsiarjessa, olen sitä mieltä, siihen yhteiseen aikaan tulisi panostaa. Laskea lapsenvahdin kulu investoinniksi tulevaisuuteen ja ottaa omaa aika. Meillä ei ole Suomessa vanhempien treffailukulttuuria ja näin ollen kukaan ei tule tarjoamaan lapsenvahtiapua, jos et sitä itse järjestä. En myöskään usko, että yksi iltapäivän leffanäytös tai illallinen kerran kuukaudessa on pois lapselta. Päinvastoin, pienet piipahdukset arjen ulkopuolella auttavat jaksamaan ja eiköhän se vanhempien toimiva suhde ole myös lapsen etu. Tästä aiheesta osuvasti on kirjoittanut useampaan kertaan myös Chez Helena.

Näinpä tulevan vuoden agendalla on edes joka toinen kuukausi tehdä jotain yhdessä puolison kanssa. Onhan hän paljon huikeampi heppu kuin arkena muistankaan. Mun mielestä tässä on yksi pieni juttu, jolla lapsiperhe-elämästä voi tehdä aavistuksen helpompaa.

Mites muut pikkulapsiarjen keskellä suhaavat, käydäänkö teillä treffeillä?