Parvekeprojekti osa 3

Terassilta päivää. Aurinko paistaa taas ja aika moni on saanut naputella työsähköpostiin tänään out of office –viestin. Lomakavereita tiedossa siis, kivaa! Kesä se on ihmisen parasta aikaa. Tässä hieman maistiaisia parvekkeelta. Valitan kuvakulmien rajallisuutta, mutta nykyinen kuvauskalusto, kompaktin keitaan mitat ja matkassa kulkeva rantapallo rajoittavat hieman laajempien kulmien saavuttamista.

Parveke sai uuden jalalle mukavan laudoituksen, lämpökäsitellystä terassilaudasta, josta mies nikkaroi yhden viikonlopun aikana lattian kesäkeitaalle. Lucifer –grillin möhkäle saapui terassin kulmaan jo kevät talvella. Terassikalusteita pohdittiin pitkin kevättä ja täältä voi vilkaista millaista inspiraatiota sisustuspuoleen haettiin. Lopulta kalusteiden suhteen päädyin Ikean Högsten lepotuoleihin, joihin Askosta etsittiin niihin sopivat pehmusteet, muut tyynyt H&M home. Askosta löytyi myös valkoinen klaffipöytä tuolien väliin.

Syyskuunkuudes parveke sisustus
Syyskuun Kuudes parveke kalusteet 2
Syyskuun Kuudes parveke sisustus
syyskuunkuudes parveke_kalusteet
Syyskuun kuudes parveke oliivipuu

Kukkapuolella kasvit hankittiin jo toukokuun loppupuolella ja tähän mennessä kaikki kasvit on saatu pidettyä onnistuneesti elossa, myös oliivipuu. Oliivipuun lisäksi istutin parvekkeelle valkoisia pelargoneja, laventelin sinisen koristesalvian, tähtisilmiä ja tupsulaventelin. Kukkia sekä oliivipuuta reunustamaan hankin muratteja. Kukista etenkin pelargonit ovat viihtyneet kuumalla parvekkeella ja kuvien oton jälkeen ne ovat puhjenneet kunnolla kukkaan. Tähtisilmistä on puolestaan uhannut tulla kovin tuuheita viherkasveja ja nuput eivät oikein jaksa aueta. Kukkakauppaan mennessä en ajatellut, että parvekkeella tulisi kukkimaan sinivalkoiset sävyt – pelkkä valkoinen tuntui kuitenkin niin yksitoikkoiselta vaihtoehdolta ja nuo laventelin sävyt houkutteli kovasti. Kukkien lisäksi parvekkeella kasvaa omassa laatikossaan yrttejä, mitä onkin ollut kiva käydä napsimassa ruoan joukkoon.

syyskuunkuudes lechuza2
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Istutin kukat Lechuzan moderneihin altakastelu parvekelaatikoihin, jotka ovatkin olleet korvaamattomat. Niin kukat kuin toisessa laatikossa majailevat yritit, viihtyvät niissä ja hajamielinenkin kukkien kastelija saa armoa. Näiden lisäksi käytössä ovat Granitin betoniruukut ja Nougatista ostettu pieni punasavinen ruukku. Etenkin pienemmän ruukun kanssa saa olla tarkkana ja muistutella itseään kastelupuuhista.

syyskuunkuudes lechuza_ruukut
syyskuunkuudes parvekukat3

Sellainen kesäkeidas täällä. Kyllähän tuollainen terassi- ja kukkapuuhastelu herättää pienen pihainnostuksen, mutta harjoitellaan ensin tällä kaupunkipuutarhalla.

Aurinkoista kesäiltaa kuomat!

Kevät herätti parvekeintoilijan

Pikku hiljaa mielessä alkaa kirkastumaan ajatus siitä, että tänä kesänä tytön matka ei vie keitaalle vaan kättärille. Sehän ei toki tarkoita etteikö kesäkeidasta tai edes palasta keitaasta voisi tuoda tytön luokse. Keitaan rakentaminen tietää parvekkeen pientä pintaremonttia ja kätevä puolisko onkin jo aloittanut nikkaroimalla laudoituksen parvekkeelle.

Minä puolestani olen keskittynyt pohtimaan kuinka saamme yhdelle normaalikokoiselle parvekkeelle mahtumaan kaikki sille kaavaillut toiminnot? Lokoisan lepopaikan, lukunurkkauksen, lounaskulmauksen pienen pöydän äärellä, yrittitarhan, oliivipuun, kukkivat kukat ruukuissaan ja Luciferin. Lucifer ei ole uusi lemmikkieläimemme, vaan grilli, joka kokonsa puolesta sopisi paremmin omakotitalon patiolle kuin parvekkeelle. Sopu antaa sijaa Luciferille, ja kunhan herra grillimestari kokkaa Luciferin kanssa riittävän usein minulle sekä rantapallolle olen varsin tyytyväinen, ja hiljaa.

Lucifer ottaa siis tilansa parvekkeelta piste. Parvekkeelle mahtuu toki muutakin, ehkä ei lounaskulmausta ja loikoilupaikkaa, mutta jompikumpi. Virittelin ajatuksia pikkuparvekkeen sisustuksesta Pinterstin puolella ja Ikean puutarha-inspiraatiota selaillen. Jotain tämän henkistä kukoistusta olisi hakusessa myös meidän parvekkeelle.

Urban Walker balcon Jennifee Walker design

trendenser balkon

Ikea parveke

balkon inspiration

Ikea terassi

Vihreitä kasveja, niiden lomaan jotain kukkivaa, ehkäpä pelargoneja ja jotain syheröä. Yrttejä, basilika, laventeli, rosmariini. Ehkäpä jopa oliivipuu. Haavekasvien osalta lista on loputon ja pian ne parvekkeen rajat tulevat vastaan. Mittanauhan kanssa parvekkeella heiluttuani, luulen että istutus käy helpoiten parvekelaatikoihin ja eri kokoisiin irtoruukkuihin. Isommille kasveille kiinnostaisi kokeilla bacsageja, jotka saisi helposti taitetettua talviteloille.

Kalusteiden suhteen lopulliset suunnitelmat ovat vielä avoinna, luvassa testailua ja pähkäilyä. Luulenpa, että lounasnurkkauksen sijaan kallistun lokoiluun. Tulevan kesän parvekerutiinit on vielä tyystin hämärän peitossa, mutta alkukesästä luulen arvostavani kovasti rauhaisaa lukunurkkausta ilta-auringossa. Talon punatiiliseinät eivät onneksi näy kovin paljon parvekkeella, vaan käytännössä seinät ovat joka suunnasta ikkunapintaa. Mikä parasta talon päädyssä oleva parveke on omassa rauhassaan, muiden katseilta suojassa ja ylimmästä kerroksesta ne Luciferin kärytkään eivät leviä naapureiden kiusaksi.

Seuraavina viikkoina on luvassa parvekesuunnittelua ja kadonneen vihderpeukalon koulimista. Katsotaan millainen pihainnostus tästä vielä kasvaa.

Kuvankaappaus 2015-5-8 kello 11.54.24

Onkos kenelläkään muuten kokemusta yllä olevan kuvan kaltaisista (Ikea) tunnelmavaloista parvekkeella? Toimiiko ne ja jaksaako aurinkokennot ladata valot päivänä aikana? Tuollaiset voisi olla kiva loppukesän iltoihin.