Sitruunamarenkitorttu meets valkosuklaajuustokakku

Pääsiäisreissuun pakkasin mukaan tuliaisiksi sitruunamarenkiunelman, jonka reseptiä yritin kovasti metsästää keittokirjoista sekä netin reseptiarsenaaleista. Löysin kymmeniä eri versioita klassisesta sitruunamarenkitortusta ja juustokakuista myös, mutta näiden yhdistelmiä sain googlailla meren toiselta puolelta. Lopulta omaa makuhermoa kutkuttava pääsiäisherkku löytyi Taste.com –sivulta. Muokkailin vielä hieman reseptiä ja lisäsin kakun täytteeseen valkosuklaata.

Tein kakun kahdessa vaiheessa, pohjan edeltävänä iltana ja marengin seuraavana päivänä. Kakku sai jäähtyä rauhassa ja marengin säilyi raikkaana tarjoilua varten. Marenkikuorrutuksen tekoa kokeilin ensimmäistä kertaa ja sehän onnistui helposti. Helpommin tästä saa näyttävän lopputuloksen kuin suklaakakusta, jonka kiiltävän kuorrutteen taikominen on ainakin allekirjoittaneelle melkoista tuuripeliä. Kokonaisuudessaan huolellinen mittailu ja kärsivällinen vatkaus takaavat onnistumisen tässä tapauksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kakkua varten tarvitset

Pohja
250 g Digestive –keksejä
150 g sulatettua voita
yhden sitruunan sulatettu kuori

Täyte
250 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
155 g / ¾ cup sokeria
100 g valkosuklaata
2 kananmunaa
yhden sitruunan kuori
yhden sitruunan mehu

Marenki
3 valkuaista
155 g / ¾ cup hienoa sokeria

1. Voitele pieni irtokakkuvuoka (esim. halkaisijaltaan 21 cm) . Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sitruunan raastettu kuori sekä voi. Taputtele seos vuoan reunoille ja tee täyte.
2. Lämmitä uuni 160 asteeseen. Sulata valkosuklaa. Sekoita tuorejuusto, jogurtti, sokeri ja sitruunan mehu sekä kuori tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon kananmunat ja sulatettu valkosuklaa. Vispaa kerma vaahdoksi ja nostele varovasti kermavaahto seokseen.
3. Kaada tuorejuustotäyte vuokaan ja paista kakkua tunti uunissa tai kunnes kakku on jähmettynyt keskeltä. Käännä lämpö pois uunista ja anna kakun jäähtyä uunissa pari tuntia, kunnes se on lähes kokonaan jäähtynyt. Laita kakku jäähtymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Itse annoin kakun jäähtyä yön yli kaapissa ja tein marenkikuorrutuksen seuraavana aamuna.
4. Marenkia varten esilämmitä uuni 200 asteeseen. Erottele valkuaiset ja aloita vatkaaminen lisäten joukkoon sokeria ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja pysyy kupissa, vaikka kallistaisit kupin ylösalaisin.
5. Annostele marenki kakun päälle. Voit pursottaa marengista kakun päälle ruusuja tai lusikoida marengin kuohkeasti kakulle niin kuin minä tällä kertaa.
6. Paista kakkua uunissa 5-7 minuuttia, kunnes marenki on kauniin ruskettunut. Laita kakku jäähtymään jääkaappiin pariksi tunniksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alkuperäisessä ohjeessa täytteeseen oli käytetty tuplamäärä tuorejuustoa ja kolme kananmunaa. Lisäksi turkkilaisen jogurtin ja vispikerman sijaan ohjeessa käytettiin ranskankermaa (sour cream). Tuorejuuston määrä kannattaa tuplata ja samalla kananmunia lisätä ohjeen mukainen kolme kappaletta. Meillä oli hieman haasteita saada täytteestä riittävän tiivis annetussa paistoajassa, joten kananmunat saattaisivat auttaa tässä haasteessa. Täytettä valmistaessa kannattaa myös huomioida minkä kokoisessa vuoassa paistaa, isompi vuoka vaatii toki hieman enemmän täytettä.

Kakun estetiikasta tarkalle kokille vinkkinä, että kuohkealla marengilla voi pelastaa paljon. Jos sattuu käymään kuin minulle ja täytteen paistojälki ei miellytä, ei kannata vaipua kyökkiangstin valtaan vaan tehdä leipomus loppuun. Epätasainen pinta tai mahdolliset kuplat jäävät marengin alle, eikä ne vaikuta makuun. Armoa siis aloittelevalle leipurille, lopputuloksesta tulee joka tapauksessa herkullinen ja keväinen.

Suosittelen lämmöllä kokeilemaan!

Energiaa kevätpäivään – Snickers smoothie

syyskuunkuuden powerdrink 2

Perinteisesti lisään smoothien sekaan kotimaisia marjoja, jogurttia ja ehkä ripauksen lisäpotkua tuovia superaineiksia. Varma kevään merkki on se, että pakastimen hyllyt ammottavat tyhjyyttään ja aamiaista saa raikastaa oman maan marjojen sijaan etelän hedelmillä. Talven jälkeen ainakin allekirjoittanut on melkoisen nuupahtanut kukkanen ja yksi jos toinenkin energiavarasto kaipaa täydennystä. Pähkinät, siemenet, avokadot sun muut ravintorikkaat ruoka-aineet tekevät nyt kauppansa.

Viime keväänä remontin tiimellyksessä huomasin Snickers smoothien ja siitä jalostetun jäätelön Emmi-Liian Torkkuja ja Nokkosia –blogissa. Smoothie pääsi testiin myös meillä, hieman tuunattuna versiona tosin ja jotenkin siitä on tullut palautusjuoma koko talvelle. Alkuperäinen smoothiehan oli nimenomaan palautusjuoma, mutta vaihtamalla heraproteiinin Turkkilaiseen jogurttiin proteiinin määrä luonnollisesti laskee.

Tarvitset:

Kourallisen vedessä liotettuja manteleita
Banaanin
1 rkl maapähkinävoita, maustamaton luomu
1 tl raaka kaakaojauhetta
2-3 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl vedessä liotettuja chia-siemeniä
jääkylmää vettä

Surauta blenderissä hienoksi liotetut mantelit. Lisää joukkoon banaanin palat, maapähkinävoi ja kaakaojauhe. Voit lisätä jo tässä vaiheessa jo lorauksen jääkylmää vettä, tai pari jääpalaa, jos blenderissä riittää vääntö jäiden murskaamiseen. Smoothien pitää olla kylmää. Lopuksi sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti ja makusi mukaan vettä, maitoa tai soijamaitoa. Vatsan hemmotteluksi, proteiinin- ja hivenaineidenlähteeksi olen lisännyt tähänkin smoothieen ruokalusikallisen vedessä liotettuja chia-siemeniä.

syyskuunkuudes smoothie powerdrink

En ole aikaisemmin ollut banaani-suklaa yhdistelmän suuri ystävä. Mieleen, kun tulee lähinnä esanssinen sokerilitku. Tässä nämä toimivat hyvin yhteen ja smoothie on ehdottomasti raikkain versio Snickerssistä. Pieni lasillinen tätä riittää ja vatsa kiittää. Energiaa piisaa vaikka nyt siivoiluun ja kodin myllertämiseen sillä välin, kun odotellaan palmusunnuntain trulli-vieraita.