Iltapäivätee

Lumi tuli ja suli. Kiitos pikaisen etutalven sain varaslähdön joulufiilistelyihin ja sain jopa hankittua tarvikkeet joulukalenterin askarteluun. Onnistuin kuitenkin kätkemään tarvikkeet sen verran hyvin lapselta, etten löydän niitä nyt itsekään. Luoja. Toivon, että pää palaa pian kotiäitimoodista, muuten tammikuussa on mielenkiintoiset ajat töihin palatessa.

Hoitovapaan loppusuora taitaa olla paras pala tätä elämänvaihetta. Äitiysloma on nimenä varsin harhaan johtava. Ensimmäisinä kuukausina loma on kaukana todellisuudesta, niin kauan kuin lomailuun kuuluu vaikkapa säädyllisen mittaiset yöunet, rauhassa syödyt ateriat ja stressivapaus.

Nyt kun tyttö on puolitoistavuotias on arki huomattavasti rennompaa kuin vuosi sitten. Kun ymmärtää, ettei tätä tällaista arkea ole jäljellä kuin pitkän kesäloman mittainen pätkä, tajuaa vihdoinkin nauttia näistä joutilaista hetkistä, kun neiti nukkuu päiväuniaan. Kodin siivoilun olen todennut olevan täysin turhaa, jos edessä on vielä illallinen ja iltapuuro, ruokaa voi puolestaan valmistaa yhdessä ja se onkin ihan kiva ohjelmanumero. Mutta ainoa hetki nautiskella mukillinen teetä ja pala suklaata on päiväuniaikaan. Näitä päiviä tytön kanssa tulee kyllä ikävä. Vuosi on ollut välillä rankka, mutta pääpiirteissään jäädään reippaasti plussan puolelle ja viimeisinä kuukausina vauvasta on kasvanut ihanan huumorintajuinen pikkuneiti. Lisäksi arki on sen verran liikkuvaa, että paikallaan istuminen toimistotuolisssa vaatii varmasti myös totuttelua. Aika aikansa kutakin ja niin se paluu arkeen koittaa tammikuussa.

syyskuunkuudes_hygge1

Teerintamalla suosittelen lämpimästi kokeilemaan Teministerietin teetä. Tämän ihanan seljan ja sampanjan makumaailmaa yhdistelevän valkoisen teen sain ystävältä ja aikaisemmin meillä on ollut kyseisen merkin vihreää teetä. Maut ovat ihanan pehmeitä ja vivahteisia, ei lainkaan kitkeriä tai pistäviä.

Jouluvalmistelut ovat meillä vasta alussa ja tonttupolkkaa meillä ei nähdä tänäkään vuona. Joulukuusen lasipallojen kohdalla luovutan ja yleisen turvallisuuden sekä stressivapauden takia vaihdan ne hajoamattomiin versioihin. Jotain muutakin askarteluja on luvassa joulukalenterin lisäksi. Käykää muuten kurkkaamassa aivan ihana Himassa.fi –sivusto ja hakemassa sieltä ideoita DIY-projekteihin. Mä luulen, että joulun kohdalla olen enemmänkin pimeän ajan sisustaja kuin joulun sisustaja. Tunnelmaa tuovat kynttilät, pehmeät tekstiilit ja tuoksuvat ruoat.

Mihin mulla ois kiire…

Kuka niitä laskee. Syntymäpäiviä siis. Omasta 30 + 2 syntymäpäivästä on vierähtänyt nyt kuukausi ja tässä synttärilahjojen äärellä sitä pohtii, että mihin mulla olis kiire? Ei mihinkään, mutta silti päivät tuntuu katoavan hyppysistä ja tunnit ei riitä. Päivän päätteeksi päällimmäisenä on tunne, että mitään ei ole saanut aikaiseksi. Päivät hujahtavat kotia siivoten, astianpesukonetta täyttäen, ruokaa tehden, pottatreeneissä, pyykkiä pesten, keittiötä siivoten ja hyvällä tuurilla jossakin välissä myös itse treenaillen. Pitäisi jossakin välissä uudistaa blogin ulkonäkö, laittaa kamerat vaihtoon, suunnitella kesälomamatkaa, pestä ikkunat, lukea kirjaa ja miettiä, mitä sitä tekisi isona. Asioita, joita ei vaan voi suorittaa to do –listalta ylläviivaten. Asioita, mitkä voi vaan elää.

syyskuunkuudes_marimekko-urna6b

syyskuunkuudes_marimekko-urna5

syyskuunkuudes_marimekko-urna4

Vauvan kanssa elämä koostuu niistä päivittäisistä rutiineista ja siitä, että pitää homman hyppysissä ja sujuvasti liikkeellä. Välillä kuitenkin tekisi mieli viheltää peli seis hetkeksi, pyytää ettei kukaan sotkisi keittiötä päivään, kaataisi koiran vesikuppia nurin kerran tunnissa, likaisi tassujaan lenkillä, jättäisi likaisia vaatteita keskelle lattiaa ja puuro pysyisi myös perheen pienimmällä kupissa edes yhden päivän. Saisi nauttia hetken kaaosvapaasta elämästä. Tuntuu, että minulla on jatkuva hoppu särmätä kotia, jotta edes niiden beiben päiväunien ajan voisi rauhoittua suht’ harmonisen oloisista tunnelmista. Mä en halua, että minun lapseni lapsuus on yhtä kuin äidin kotityöt. Ristiriitaista, sillä mihin mulla olis kiire?

Vauvan kanssa elo on parasta mindfullnessia – tässä ei oikeasti jää aikaa murehtia liikaa tulevaa, pieni ihminen ankuroi elämään tässä ja nyt. Kun malttaa mielensä, voi helposti laskeutua lapsen tasolle ihmettelemään maailmaa. Se, että osaa leikkiä ja olla välillä itsekin lapsellinen, antaa todella paljon. Siinä missä tunnit ja viikot kuluvat silmän räpäyksessä, kuukausista on tullut merkittäviä ajanmääreitä. Meille aikuisille vuosi on aika mitättömän kuuloinen aika, kun taas vauva muuttuu kuukaudessa huimasti. Enhän mä enää meinaa muistaa omaa syntymäpäivää, mutta vauvan jokaisen kuukauden muistan. Neidin ollessa puolivuotias ymmärsin, miten paljon kehitystä niihin kuukausiin mahtuu. Silloin myös päätin, että en omalta osaltani hoppuile töihin paluuta vaan olen kotona kunnes neiti on puolitoistavuotias.

Yllättävää oli se, kuinka vaikeaa asiaa oli lopulta päättää. Hankaluus johtunee siitä, että kontrasti vauvaa edeltäneen elämän ja nykyisen elämän välillä on iso, eikä oikein osaa antaa itselleen armoa tai aikaa näiden yhdistelemiseen. Nyt olen se downshiftaaja, jonka aivot vauva hapatti. Ihan kuin sanoisin hyvästit koko työelämälle, vaikka kyseessä on todellakin niin pitkä aika kuin kuusi kuukautta. Työuraa minulla puolestaan jäljellä sellaiset neljäkymmentä, miksi siis kaiken täytyisi tapahtua tässä ja nyt? Minun urani ei kaadu puolivuotta pidempään kotona oloon, mutta pienelle daamille tulee siinä ajassa huimasti lisää valmiuksia päiväkotiarkeen. Samalla minä puolestaan kerään valmiuksia siihen, että anna jonkun toisen hoitaa lastani. Joku varmasti miettii, että kotona voisi olla pidempääkin, mutta meidän olosuhteissa tämä on se mihin me pystymme. En ota kantaa siihen, miten yleisesti lapsia pitäisi hoitaa ja milloin töihin pitäisi palata, nämä ovat mitä suurimmissa määrin perhekohtaisia päätöksiä, joita jokainen pohtikoon tahollaan.

syyskuunkuudes_marimekko-urna2
syyskuunkuudes_marimekko-urna6b

Kotona olo ja pienen ihmisen kasvun seuraaminen on tuonut kaivattua perspektiiviä elämään ja kysymyksiä siitä, kuinka haluan aikani käyttää? Jos tämä nykyinen arki välillä huokaisuttaa, niin entä sitten, kun aamulla kiiruhdan työmatkalla päiväkotiin, jöngleeraan työn, kodin, viemisten ja hakemisten kanssa. Teenkö ympäripyöreitä työpäiviä, suoritan siinä välissä muutaman tunnin ajan roolini äitinä ja tartun yöllä uneen laskemalla päiviä seuraavaan kesälomaan? Tapaan ystäviä seuraavan kerran vanhainkodissa ja hyvällä tuurilla pääsen tuulettamaan päätäni ilmajoogaan kerran puolessa vuodessa? Ihmettelen siinä sitten, miten en erota vuosia toisistaan ja nykyistäkin enemmän kaipaan sitä elämää, mitä en ennättänyt elämään. Suoraan sanottuna noihin paljon parjattuihin ruuhkavuosiin minulla ei ole hoppu.

Työelämä näyttää välillä aika mustavalkoiselta. Jos etenet urallasi, on se automaattisesti pois ajasta perheen kanssa. Jos taas priorisoit perheen, päädyt korkeintaan suorittavaksi nakkikoneeksi ja saat hyvästellä kaikki etenemismahdollisuudet. Saat yltiöoptimistin leiman otsaan, kun mainitsetkaan urahaaveet ja lapsiperhearjen samassa lauseessa. Uskallan kyseenalaistaa tätä. Miksi rapiat kahdeksan tuntia ansiotyössä ei riittäisi itsensä toteuttamiseen työssä ja uran kannalta merkitykselliseen työhön? Miksi työpäivän pituus olisi esimerkiksi oikea mittari määrittelemään työntekijän tehokkuutta, kuinka moni oikeasti saa timanttista jälkeä aikaiseksi eläessään päivät pitkät vain työlleen? Tämä kysymys koskee mielestäni ihan jokaista, ei pelkästään perheellisiä.Työelämä kaipaa minusta suurten sopimusten rinnalla myös asennemuutosta.

Omalla kohdalla monet asiat työhön liittyen muuttuivat jo vauvan odotusaikana. Koska oma aika on tärkeämpää kuin ennen, ei töissä jää aikaa millekään turhalle. No-nonsense, turha saivartelu pois ja keskitytään nyt villakoiran ytimeen. Samalla kun pieni tyyppi valtaa sydämestä ison osan, suhtautuu työhön työnä, turhille sydämistymisille tai liirumlaarumille ei jää enää aikaa. Henkilökohtaisesti uskon tämän olevan positiivinen käänne, minulla kun on ollut tapana kantaa välillä koko maailman murheet harteilla. Ajankäytön lisäksi työn arvostus on muuttunut. Sen lisäksi, että pitää tuoda leipä pöytään, mietin aikaisempaa enemmän sitä mitä muuta työ antaa itselle ja mitä lopulta jää viivan alle. Onko tästä työstä mitään kerrottavaa jälkipolville? Tämän oivalluksen jälkeen, työstä tuli antoisampaa, kun keskittyy vain olennaiseen ja osaa ottaa irti, sen mikä duunissa on parasta. Tavoitteena on, että ensi vuoden alussa töihin palaa motivoitunut, hieman aikuisempi, järjestelmällinen, toivottavasti myös luova, mutkat suoriksi nainen.

syyskuunkuudes_marimekko-urna1

syyskuunkuudes_marimekko-urna3

Huh. Olipa vuodatus. Teksti mikä karkasi taas vailla päämäärää hyppysistä. Koska vuodet eivät ainoastaan kulu, vaan myös kuluttavat, sain syntymäpäivä lahjaksi vapaapäivän nykyisestä kotiäidin työstä. Lahjakortilla Kämp Spahan on luvassa sanan mukaisesti pako arjesta Escape-hoidon muodossa. Hieman pysyvämpää kauneutta sain upean Marimekon urna-maljakon muodossa, joka tuo jämäkkää pysyvyyttä tähän huusholliin ja onhan tuo muotokieli aika täydellinen..

….ja mihin mulla olisi kiire? Tällä hetkellä Adelen tahtiin laatikoita tyhjentävän poikasen valvontaan 🙂

Mistä tietää, että on tullut kotiin?

Siitä miltä tuntuu. Oman kodin vain tuntee. Näin tuumittiin rakkaan ystävän vieraillessa meillä viikonloppuna. Näinhän se on. Muuton jälkeen menee jokunen aika ennen kuin uudet nurkat alkavat tuntumaan omalta, tavarat löytävät paikkansa ja asukkaat omat soppensa. Isojen linjojen jälkeen on aika pohtia niitä pieniä yksityiskohtia ja luoda tunnelmaa. Minulla kotiutuminen kestää jonkin aikaa, tarvitaan hieman elettyä elämää ja muistoja ennen kuin asunnosta tulee koti. Niin oli myös tämän kodin kohdalla. Keskeneräisistä projekteista huolimatta täällä näyttää nyt meiltä ja kodin tuntee.

syyskuunkuudes_photowall1
syyskuunkuudes_photowall3
syyskuunkuudes_photowall2

Siinä missä kodin vaaleus, luonnonmateriaalit, tyynyröykkiöt ja perheateriat Flosin kruunun tuikkeessa ovat osa meidän kotia, kuuluu siihen myös elämäntilanteen suoman kaaoksen sietäminen. Tällä hetkellä osa meitä on avokadotahra syöttötuolin vieressä, uusimmalla sisustustyynyllä köllöttävä koira, vaalealle matolle levitetyt lego-palikat, pesua kaipaavat ikkunat, pienet sormenjäljet peilissä ja kolmesti päivässä siivottava keittiö. Äänimaailmaa täydentää ympäripyöreitä päiviä surruuttava pyykinpesukone ja iloinen töminä sekä kikatus, joka on peräisin vauvasta taaperoksi kasvavasta beibestä.

syyskuunkuudes_photowall4

Koska koti on muutakin kuin sisustamista, olen halunnut tuoda esille kodissa eletyn elämän. Arjen keskellä on hyvä muistaa vähän juhlaakin, näinpä seinälle on ripustettu kuvia meistä perheenä. Jonkun silmään se saattaa olla kotialttari, mutta minulle kokoelma muistoja ja kasvottomia printtejä arvokkaampia kuvia.

Mitäs mieltä te olette omien kuvien käyttämisestä sisustuksessa? Entäs mikä tekee sinulle kodista kodin?

Ja jihuu, kuvienoton jälkeen kaksi viimeistä kuvaa löysi tiensä seinälle hääkuvien joukkoon.

Vaihtelua perinteiselle tulppaanivaasille

Talvisesongin pakolliset tulppaanikuvat. Niin kuin lukuisissa suomalaiskodeissa myös meillä tulppaanit majailevat perinteisesti Aalto-vaasissa. Vaihtelu virkistää ja tänään Aallon sijaan ruotsalaista designiä.

syyskuunkuudes_tulips4

Tulppaanit ovat jo hieman nuupahtaneita niin kuin daami täällä koneensa äärellä. Mutta uusi maljakko piristää nuupahtaneimmankin kukkasen. Bebe antoi äitinsä ummistaa silmänsä eilen kolmen maissa, joten tärväsin maljakkoon ihan vain tästä ilosta. Olen jo pidemmän aikaa etsiskellyt pyöreää ja tarpeeksi kookasta maljakkoa, joka ei tarvitsisi kovin isoa kimppua kaverikseen. Sellaista täydellisen herkullista pionivaasia.

syyskuunkuudes_tulips2

syyskuunkuudes_tulips3

Eightmoodin Drops -maljakko sattui tulemaan sopivasti vastaan Stockmannilla ja olemaan vieläpä helmikuun kanta-asiakasetuna. Kappas vaunujen tavaratilassa oli niiden mentävä aukko. Hetken jo mietin maljakkoa savunsinisenä, mutta en sitten kuitenkaan rohjennut hullutella väreillä. Kirkas sopii hyvin eri väristen kukkien kaveriksi ja voin heittäytyä kreisiksi vaikka sinisten kukkien kanssa. Tällä kertaa pinkkiä, tuo vaaleanpunainen ja messinki on jotenkin kiva yhdistelmä.

syyskuunkuudes_tulips1

Vaan nyt alkaa kirjoittajan pää painua alas niin kuin noilla tulppaaneilla. Taidan siis vetäytyä kuuntelemaan maailman suloisinta uninauhaa pikkutuhisijan seuraksi.

New York ja Artekin tarjoiluvaunu – match or not?

New York, New York. Kotimme kiertolainen kokeilee nyt oleilua ruokailutilassa. Tätä ennen se on nykyisessä kodissa vaeltanut olohuoneen kautta vierashuoneeseen ja sieltä makuuhuoneeseen, josta se nyt pinnasängyn tieltä saa muuttaa ruokailutilaan.
syyskuunkuudes_artek_newyork4
syyskuunkuudes_artek_newyork3aae

Innokkaan seinien kaadon kääntöpuolella on se, että seinätilaa taulujen ripusteluun ei ole. Sormet syyhyäisivät kollaaseista ja ikuisena haaveena olisi sijoittaa kotimaiseen grafiikkaan. Taulujen sijoittelu tuntuu kuitenkin olevan akilleen kantapääni sisustajana. Taulun paikka tuntuu niin lopulliselta, etenkin kun kiviseiniin porailuun tarvitaan hieman jämerämmät ripustustyökalut.

syyskuunkuudes_artek_newyork2
syyskuunkuudes_artek_newyork1

Koska kynnys ripustaa seinille jotain on niin suuri, ei olekaan ihan samantekevää mitä sinne laittaa. Blogimaailmassa houkuttelevista printeistä tulee helposti ilmiöitä ja kliseitä, joita vilisee joka toisessa blogissa. David Ehrenstråhle My Guide –julisteet ovat tällaisia ja monesti olen pohtinut oman 2013 vuoden painoksen kohtaloa. Klisee tai ei tämä juliste ei ole ihan merkityksetön minulle – kaupunki oli häämatkakohteemme ja vuosi 2013 jäi historiaan yhtenä muutoksen vuotena. En ehkä pohdi julisteen kliseisyyttä tai sitä miten monella muulla on tuo sama juliste, vaan sitä mitä se minulle merkitsee ja miksi sillä on paikkansa kotona. Jos en voi luopua siitä kevyesti, on sillä merkityksensä ja paikkansa meillä.

syyskuunkuudes_artek_newyork5
syyskuunkuudes_artek_newyork6

En ole vielä varma tuosta Artek tarjoiluvaunu, kromilamppu ja juliste yhdistelmästä. Se tuntuu vielä toistaiseksi liian sommitellulta, jotain edgeä tuohon kaipaisin. Ehkä tuo valaisin näyttää liian sisäsiistiltä kappaleelta tuossa yhdistelmässä.

Mitä mieltä olette?