Toisen lapsen kanssa

Lähes kolme kuukautta sitten meidän perheeseen tuli yksi viehättävä tyttö lisää ja sen jälkeen olemme opetelleet elämää tällä uudella kokoonpanolla. Päivät ei ole kaksosia tässä elämänvaiheessa ja ääripäät ovat melkoisia. Yhtenä päivänä elämää kuvaavin sana on kaaos ja toisena harmonia, niiden väliin mahtuu monta erilaista versiota arkipäivästä. Se mikä on täysin erilaista kahden lapsen kanssa, on ajankulku. Päivät ja viikot vain kuluvat nopeammin.

Tätäkin postausta olen kirjoittanut viikkoja, koska en ole saanut kirjoittaa tätä loppuun keskeytyksettä. Aina kun olen lukenut lähes julkaisuvalmiin tekstin läpi jokin asia on muuttunut täysin ja saan kirjoittaa tekstin uudestaan. Koska postauksesta tuli pitkä ja poukkoileva yritin jäsentää sitä päälimmäisiin tunteisiin.

Kuvituksena on taitavan Kirsi Hiekkarinteen ottamat kuvat vauvasta. Raaskin julkaista muutaman ihanan kuvan blogin puolella.Oli ihana saada Kirsi kuvaamaan meitä kuten esikoisenkin kohdalla. Kuvaaminen on taito, mutta näiden pienten kuvaamisessa vaaditaan hyvää silmää lasten kanssa ja taitoa käsitellä pieniä malleja, sen Kirsi taitaa.

Haikeus

Yhtenä voimakkaana tunteena viime viikkoina on ollut haikeus, mikä liittyy lapsien kasvuun ja siihen, kuinka tämä aika lopulta kuluu niin nopeasti. Vauvan odotus ja syntymä konkretisoi tätä haikeutta monella tapaa. Mielessä pyörii, miten nopeasti pienestä vauvasta kasvaa esikoisen kaltainen itsenäinen ja omat ajatuksensa omaava pieni neiti. Odotusaikana mietin toisinaan helpottuneena ja toisinaan haikeana, että tämä on todennäköisesti viimeinen kerta kun kasvattelen vatsaani ja näinpä niin raskaus kuin vauvan ensiviikot ovat hyvin ainutlaatuisia.

Vauvan synnyttyä kurkkua kiristävä haikeus liittyi esikoiseen, tuntui kuin vauvan myötä olisin pakottanut esikoisen kasvamaan taas hieman isommaksi. Samalla podin jonkinlaista ikävää, kun vauva konkreettisesti tuli minun ja esikoisen väliin ottamaan oman tilansa. Vauvan syntymä on kriisi esikoiselle sekä äidin ja esikoisen suhteelle. Viikkojen aikana olen huomannut, että esikoinen kyllä ottaa huomionsa hyvällä tai pahalla ja pitää huolen eduistaan. Minun tehtäväni on vain tasapainoilla näiden kahden välillä ja antaa tilaa kummallekin.

Haikeus ei ole ainoastaan negatiivinen asia, vaan tunne joka kannustaa elämään hetkessä ja myös arvostamaan melko kuluttavaa ajan jaksoa, suukottamaan ja silittämään pienokaisia. Kuopuksen kanssa olen ollut huomattavasti kärsivällisempi, ottanut vaiheen kerrallaan ja antanut aikaa pienen ihmisen kasvun ihmettelyyn. Kuivin silmäkulmin en varmasti tule pakkaamaan vauvan tavaroita seuraavalle käyttäjälle. Kaiholla huomasin jouluna, ettei unet maistukaan enää yhtä hyvin sylissäni kuin kuukausi sitten ja mielessäni kiitin, että maltoin pyhittää marraskuun sylittelyyn ja Netflix-maratoniin sen lomassa.


Kertaus

Kertaus on opintojen äiti myös lasten kanssa. Arki on helpompaa, kun lapsen hoito tulee selkärangasta ja äitinä osaa lukea hiljaisia signaaleja jo aikaisemmin. Itkuja kuuntelee kokeneemmalla korvalla ja vatsaongelmiinkin löytyy paniikin sijaan ratkaisuja. Kokemus tuo myös perspektiiviä ja luottamusta siihen, ettei haastavinkaan vaihe kestää ikuisesti, päinvastoin kerratessa aika menee siivillä ja vastasyntynyt kasvanut hymyileväksi vauvaksi, joka jäntevästi harjoittelee kääntymisiä ja kikattelee kutituksille.

Väittäisin, että kokemus on tuonut minulle paljon varmuutta ja varmuus puolestaan rentoutta.

Toisen lapsen kanssa olen miettinyt sitä, että kuinka vauvanhoidon taito ja hiljainen tieto on ennen kulkenut mutkattomammin sukupolvelta ja sisaruksilta toisille perheyhteisöjen ollessa tiiviimpiä. Tänä päivänä sisarellista tukea toki paikkaavat ystävät, perhekahvilat ja sosiaalisen median monet vertaistukiryhmät, joita löytyy niin imetykseen, allergioihin ja ruokavalioihin liittyen. Joitakin asioita on kuitenkin vaikea kysyä virtuaaliselta yhteisöltä ja esikoisen kohdalla ei välttämättä edes osaa ajatella vauvan vatsaongelmien johtuvan omasta ruokavaliosta. Itse koen, että pelkän neuvolan tuen varassa olisin ollut välillä aika pulassa ja olen puolestani yrittänyt pistää kaiken hiljaisen tiedon eteenpäin.

Kädettömyys

Ainakaan alkuun kaksi ei mene samalla vaivalla kuin yksi. Kertauksen tuoma helppous on ollut tarpeen, koska esikoinen opettelee rooliaan isosiskona. Tämä tuo oman mausteensa jokaiseen päivään ja lehmän hermot olisi nyt kysyttyä tavaraa meillä. Pitkän pinnan lisäksi viime viikkojen aikana tässä taloudessa on podettu akuutisti vajausta aikuisista käsipareista. Vauva on ottanut paikkansa lähinnä äidin sylistä, mikä tarkoittaa yhden aikuisen vajausta huushollauksen parissa.

Olin autuaasti ennättänyt unohtamaan kuinka vauva sitoo niille sijoilleen ensi viikoiksi. Vaikka itse pystyisin unohtamaan muut hommat ja istahtamaan sohvan nurkkaan Netflix ja äänikirjat seuranani, tämä ei luonnollisesti sovi esikoisen agendaan. Samalla kun vauva äidin pistää parkkiin illan mittaiselle maitomaratonille ja puoliso yrittää tehdä ruokaa koko perheelle, kääntää esikoinen oman huoneensa ympäri ja tyhjentää mielenosoituksellisesti kirjahyllynsä kaikista kirjoista ja heittää kohtauksen päätteeksi koiraa Barbilla. Kuopuksen päiväunilta liikenevä aika onkin mennyt edellisillan tuhoja korjaillessa. Parhaimmillaan esikoinen on sekoitellut imetyshetken aikana vehnäjauhoista, kardemummasta ja käsidesistä nukeilleen maittavan lounaan ja kattanut sen ruokapöydän äären. Tällöin ei tiedä itkeä vai nauraa esikoisen loputtomalle luovuudelle ja taidolle edistää ideoitaan käytäntöön.

Standardeja kodin siisteyden osalta on täytynyt tarkastella uudestaan ja Woltin lähetit osaavat varmasti jo reitin meille, sen verran illallisapu on löytynyt siitä osoitteesta. Osan viikosta esikoinen käy hoidossa, kuten ennenkin ja tämä on ollut pelastus kaikille meille. Vanhempi lapsi saa ikäistään seuraa ja tekemistä, jota en varmasti pystyisi tarjoamaan samassa määrin vauvan kanssa. Vauva puolestaan saa äidin jakamattoman huomion edes hetkeksi.

Hauskuus

Myönnetään, että pikkulapsiarki on aika kuluttavaa ja väsymys on melkoinen. Mutta silti elämässä on paljon enemmän hymyä ja naurua, kun nämä kaksi ovat tulleet meidän perheeseen. Haluaisin ajatella, että nämä raskaimmat vuodet säilyvät mielessä positiivisena ja rakkauden täyteisenä. Yritän ottaa kuvia ja videoita, että ylipäätään muistan tämän ajan. Kännykkään kirjaan esikoisen sutkautuksia ja nyt myös kuopuksen virstanpylväitä, sillä eihän kukaan ole muistanut hankkimaan hänelle omaa vauvakirjaa johon näitä koottaisiin. Esikoisella näitä vauvakirjoja oli kaksi, joten nuoremmalle täytyy hankkia omansa pian.

Rakkaus

Esikoisen syntyessä kuvittelin, että mikään ei voi olla koskaan niin rakas kuin hän. Pohdin jo ennen toisen lapsen syntymää, onko mahdollista tuntea samanlaista rakkautta toistamiseen. On. Aivan samalla lailla toiseen lapseen rakastuu kuin ensimmäiseen ja lapset vievät sydämen. Toista lasta ehkä oppii rakastamaan sallivammin ja antaa hänen olla juuri sellainen kuin on, esikoisen kohdalla saattaa olla enemmän oletuksia ja epärealistisiakin odotuksia.

Uudenvuoden kynnyksellä olen kiitollinen, että olen saanut nämä kaksi elämääni ja tämän vuoden tärkeimpiä kysymyksiä on se millaista arkea tulemme elämään, kun töihin paluu aikanaan koittaa. Miksi mietin jo nyt tällaisia asioita? Juuri sen takia, että aika kuluu nopeammin kuin uskoisikaan.

Taaperon kuvaus

syyskuunkuudestaaperokuvaus0006

syyskuunkuudestaaperokuvaus0002

On asioita, joita ei koskaan pitäisi kokeilla itse ilman ammattilaisen ohjausta. Tämän päiväisen perusteella liitän listaan mukaan yksivuotiaan valokuvauksen. Hankkiessani ammattilaistason kameran ajattelin, että otan itse kuvat yksivuotiaasta. Kesällä kuvat voi huoletta ottaa ulkona, eikä ole huolta valaistuksesta ja voi keksiä vaikka mitä rekvisiittaa oheen. Kamera on esillä koko ajan ja samallahan sitä harjaantuu. Tausta-ajatuksena oli, että treenauksen myötä tulisi otettua enemmän kuvia pienestä koko kesän ajan. Kuvia on otettu, mistä olen erityisen iloinen, mutta tuosta treenauspuolen muusta onnistumisesta en ole ihan varma. En myöskään ollut ajatellut kuinka hankalaa on kuvata kohdetta, joka ei pysy hetkeäkään paikalla.

Kuvaussuunnitelmat ovat venähtäneet viikoilla. Milloin on satanut, milloin otsassa on ollut kuhmu tai nenän päällä nokkosihottumaa. Viime viikkoina on myös ollut ihan liian kylmä, että voisin pukea tytön tyllihameeseen ja lähteä ulos värjöttelemään. Koska vaatekaappia saa jatkuvasti uusia, en halunnut myöskään hankkia uutta asua syksyisempää kuvaussessiota varten, tässä ei ole kuitenkaan kyse uuden katalogin kuvaamisesta. Tänään sää tuntui suosivan kuvauskeikkaa, niinpä vedettiin tyllit korviin ja laitettiin lämmikkeeksi mummin tekemä neuletakki. Neuletakki saikin olla yllä koko kuvaussessioiden ajan ja näinpä kuvista tuli paljon maalaisromanttisempia kuin olin ajatellut.

Tunnelmapuoli ei toki ollut ainoa haaste kuvauskeikalla. Alkuun tutkitaan maaperä, ettei maastosta löydy erikoisia metsäneläviä tai lasinsiruja kallio-piknicin jäljiltä. Alueen perusteellisen haravoinnin jälkeen voidaan stailata tienoo. Meillä oli tällä kertaa mukana vilttiä, tyynyjä, nallea ja pari kukkasta. Mut nada. Ei kelpaa tää infra, iphonesta kaikuva musiikki kiinnostaa, mutta sekin vain hetken. Ei auta muu kuin mamman lirkuttaa kameran takaa kuin Aku Ankka ja yrittää napata edes muutama otos kasvoista.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0001

syyskuunkuudestaaperokuvaus0003

Malli oli varsin kiireistä sorttia ja aina säntäämässä pois kameran luota. Sainkin monta erinomaista kuvaa tytön selästä. Sisätiloissa kameralle hymyillään, mutta tällä kertaa rannan muut ihmiset kiinnostivat niin paljon, ettei siinä joutanut malli hymyään esittelemään. Toki yksivuotias on myös tavattoman kiinnostunut helmoistaan, joita piti välillä nostaa korviin. Tällä kertaa suurin vastoinkäyminen koski maaperän maistelua – malli olisi halunnut tyypata sammalta ja rajoittajaäiti kielsi moisen tastingin.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0007

syyskuunkuudestaaperokuvaus0005

syyskuunkuudestaaperokuvaus0010

syyskuunkuudestaaperokuvaus0008

Kun homma näiden vastoinkäymisten jälkeen alkoi rokkaamaan, oli taivas muuttunut tummanpuhuvaksi ja harmaaksi. Se siitä kesäisestä taustasta, nyt tarjolla oli tasaista harmaata. Äkkiseltään kuvien teema muuttui iloisen kesäisestä jokseenkin Emily Bronte -henkiseksi. Onneksi kameralle tarttui muutama aurinkoinen kuva kesämaikista. Kuvia tietokoneelta katsellessa täytyy myöntää, että tätähän tämä tällä hetkellä on, yhtä hurlumheitä ja niinpä kuvat antavat hyvin todenmukaisen kuvan tilanteesta.

syyskuunkuudestaaperokuvaus0011

…Ensi vuona jätän nämä kuvat ammattilaisten asiaksi…

Kevät tule ja tee taikasi

Huhtikuusta selvitty. Nimenomaan selvitty. Minulle huhtikuu on epämääräinen harmaa kausi talven ja kevään välissä, joka päättyy Vappuun. Kuohuvia kilistäen voi karistella talven tomut niskasta ja suunnata katsetta kohti kesää. Hoitovapaudesta huolimatta askel tahtoo välillä painaa ja valon lisääntyminen tekee hyvää. Kevät voi tulla tehdä taikansa, Vappu ja muut kevään juhlat tuovat kaivattua vaihtelua normaaliarkeen. Mikä ihanan aurinkoinen vappu olikaan ja heittäydyin vallan hempeäksi ja eilen ilta-auringon valossa kuvasin nämä pionikaunottaret, jotka ovatkin varma merkki tulevasta kesästä.

syyskuunkuudes_pionit3

syyskuunkuudes_pionit2

syyskuunkuudes_pionit4

Viimeksi meillä oli pioneita beiben synnyttyä, kun onnittelukimppuja sulostutti vaaleanpunaiset kesän kukat. Pioneita kuvasin myös vuosi sitten vappuna, kun neiti rantapalloa odoteltiin saapuvaksi. Nyt samainen beibe kiipeilee sohvan reunoja pitkin, tanssii mauttomien Suomi-rap-hittien tahtiin, haluaa lusikoida itse puuronsa ja höpöttää suu hymyssä tarinoitaan. Äiti huokaa, miten aika vaan lentää.

Hyvää viikon alkua, toivottavasti teillä oli mukava vappu!

New in – kuvat ja kohde

Vielä eilen illalla lampaita laskiessani mietin, että mitä jos en ostaisikaan uutta kameraa. Enhän mä nyt näin kotiäitinä voi mihinkään kameraan tuhlailla ja ottaahan niin moni kaikki kuvansa kännykällä, onhan kuvanlaatu puhelimissa jo hyvä. Ja enhän minä nyt suinkaan voi ostaa lähes ammattilaistasoista kameraa, enhän mä nyt niin hyvä kuvaaja ole.

No tänään kuitenkin kärräsin karavaanin Rajalalle ja ostin sen. Uuden kameran ja kuinka iloinen olenkaan. Kuvaus on kuulunut harrastuksiini lähes puolet elämästä ja edellisen kameran kuvanlaskija oli mennyt jo ympäri, koska otoksia oli kertynyt neljässä vuodessa kevyesti yli 10.000 kappaletta. Uusi kamera haastaa myös kuvaajaa tarttumaan haasteisiin ja kehittymään, nyt ei voi syyttää kuin itseään jos ei onnistu. Sehän tässä tavallaan pelottaakin. Uskotaan, että vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.



Luonnollisesti kameran käyttöohje on pakattu levykkeelle ja meillä ei ole levynlukijaa. Muutama säätö ja valikoiden salat on vielä hakusessa, mutta en malta olla jakamatta muutamia näpsyjä uudelta kameralta. Tänään oli pimeä päivä ja nämä kuvat olisi todellakin jäänyt ottamatta edellisellä varustuksella.

Kameran lisäksi uutta on sohvapöytä, joka vihdoin saapui Formverkistä. Tupaantulijaislahja, jonka hankkimiseen kului reilu vuosi.

Kiitos kaikille, hankintaan osallistuneille! Lisää kuvia, kunhan kameran kanssa tutustutaan paremmin.

Under construction

Ensin läppäri, sitten kamera ja tämän jälkeen kännykkä. Kukin vuorollaan osoittavat merkkejä toimimattomuudesta ja kietoutuvat sellaiseksi vyyhdiksi, että kuvaava ihminen on ihmeissään. Seuraa siis pitkä vuodatus siitä, kun bloggaajan työkalut toinen toisensa jälkeen sanoo itsensä irti, kamerahaaveita ja lopussa muutama kysymys sivuun liittyen juuri sinulle!

Ensimmäisenä tyytymättömyyttään valitteli läppäri, uskollisena työkaluna palvellut Macbook Air. Airilla on ongelma levytilan kanssa sillä valokuvat haukkaavat leijonan osan koneelta. Tähän paras ratkaisu olisi Macin Time Capsule, joka varmuuskopioisi näppärästi kaikkien talouden Apple laitteet muutaman kerran päivässä ja toisi muutenkin kaivattua lisälevytilaa kuvien jemmaamiseen. Tällä hetkellä lisätilaa on raivattu siivoamalla koneelta turhia kuvia ja valokuvaajan ottamien hääkuvien tallennuksella levykkeelle sekä tilaamalla vihdoin ja viimein valokuvakirja häistä. Konmarin opit on todettu toimivaksi myös kuvien poistossa. Kuvat ovat minulle vaikein siivouskohde, niistä en haluaisi luopua vaan mielellään säilyttää ne vaikkapa useammassa eri formaatissa, ihan vain siksi etteivät koskaan katoaisi.

News from the Pottery Market

Mitäs kamera sitten? Nikon d5100 on palvellut minua uskollisesti jo neljä vuotta ja kuvia sillä on otettu kymmeniä tuhansia. Jossakin välissä uskollisen palvelijan kanssa tulee rajat vastaan ja tällä hetkellä tuntuu, ettei kameran suorituskyky ole riittävä ja kuvanlaatu ei vastaa toiveitani. Tämän hetkinen suosikkikuvauskohteeni liikkuu jo vimmatusti ja Nikon polo ei pysy pienen mallin vauhdissa. Makrokuviin kaipaisin lisää tarkkuutta ja yleisesti kuviin parempaa syvyystarkkuutta. Vuosi sitten reissukameraksi hankittu Olympuksen PEN on puolestaan jäänyt vähälle käytölle, koska reissatessa käsilaukkuun eksyy helpommin kännykkä tai sitten isompi kamera kuin PEN. Kaksi kameraa ei siis ole meidän talouden ratkaisu, tällä hetkellä ei ole aikaa säästää kahden kameran kanssa ja muutenkin säätövapaa ratkaisu olisi kiva.

OMD (explored)

Kävin tänään Rajalassa hypistelemässä uutta kameraa. Mielessäni oli kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikin nostaisi kuvaamisen tasoa uudelle asteelle ja vastaisi noihin esittämiini ongelmiin. Joko täyskennoinen peilijärjestelmäkamera tai mustana hevosena Olympuksen OM-D mikrojärkkäri. Olympukseen olen suhtautunut todella skeptisesti, sillä ensimmäinen järkkärini oli kyseisen merkin ja jotenkin kamera ei sopinut hyppysiini lainkaan. Nikon puolestaan tuntuu omalta vaihtoehdolta ja täysikennoinen Nikon on oma haaveeni.

Siltikin kamerasuosituksia kysyessäni toinen toisensa jälkeen suosittelee minulle Olympuksen OM-D-sarjaa ja vakuuttaa sen olevan mikrojärkkäreiden eliittiä. Näin teki myös Rajalan myyjä, joka esitteli minulle OM-D E-1 mikrojärkkäriä ja kuinka ollakaan ennakkoluulot mikrojärkkäriä kohtaan karisi kummasti. Myyntipuhetta kuunnellessa tuntuu, että yksi kamera vastaa kaikkiin kysymyksiini yhdellä kertaa ja kyllähän se kamera tuntui hyvältä hyppysissä. Kyseessä ei ole mikään viritetty kompaktikamera, vaan laadukas luottokamera harrastajalle tai jopa ammattilaiselle. Siinä missä täysikennoinen kamera olisi kookas ja painava, on tämä kamera kevyt ja samalla kumman vakaa. Ison kameran kanssa olisin pian taas tilanteessa, jossa käyttöä on myös toiselle pienemmälle kameralle ja isoa kameraa ei tulisi niin helposti kuljetettua mukana, kun tuota varustusta tuppaa nykysin muutenkin olemaan aika paljon käsiveskassa. Täysikennoiseen objektiivit ja lisävarusteet maksavat huikeita summia, jolloin budjetti lähtee helposti hyppysistä. Mikrojärkkäri-innostusta lisää tieto siitä, että hämärässäkin tällä kameralla voisi onnistua ilman jalustaa.

Jäin siis harkitsemaan asiaa ja samaan aikaan toinen olemassa olevista kameroista lähtenee myyntiin. Samalla mietin sitä milloin kuvaaminen oli viimeksi ollut kivaa ja voisiko uusi kamera herättää taas uutta luovuutta kameran linssin taa. Kotimaisia ja ulkomaisia sivustoja katsellessa OM-D-kuvaajat ovat onnistuneet vangitsemaan maisemia, värejä, hetkiä ja hienoja potretteja muistikortilleen. Noita kuvia katsellessa kuvaaminen vaikuttaa hauskalta.

P7190497

Jotta tekniset ongelmat eivät päättyisi kuvapuolen ihmeisiin myös blogin sivupohja on aikansa elänyt. Pahoittelut siitä teille lukijoille. Alusta asti en ole ollut tyytyväinen Swank-teemaan ja sen toimivuuteen. Olen parhaillaan etsimässä uutta teemaa sivulle ja samalla korjataan sivulla olevia epätoimivuuksia.

Niinpä haluaisin kysyä sinulta rakas lukija, että onko jotain sellaisia toiminnallisuuksia, joita haluaisit uuteen pohjaan. Olisitko kiinnostunut kuvagalleriasta? Entä ylälaidan valikot teemoittain ovatko ne tarpeelliset? Luulen, että viimeisimpien postausten karuselli tuollaisenaan etusivulla jää historiaan, mutta koetko hyödylliseksi että tuoreimpia postauksia nostetaan jotenkin esille vai selaatko mielummin postaukset yhteen putkeen alenevassa järjestyksessä?

Olihan tarpeeksi sekavia kysymyksiä. Otan ideat mielelläni vastaan, jos mieleesi tulee jotain kommentteja uuden sivun suunnittelussa huomioitavaksi.

… ai niin se kännykkä, mitä sille tapahtui? No senkin kamera lakkasi toimimasta ja koko ohjelmisto on hidas kuin etana. Tämän takia Instagram on hiljainen ja tämänkin postauksen kuvat ovat Flickr Creative Commons kuvia – sopii teemaan kuin nyrkki silmään.