Yksi monien joukossa

Tästä postauksesta on tehty versiot huonona ja hyvänä päivänä. Näistä julkaisen sen hyvänä päivänä tehdyn, koska toivo ja optimistisuus pukevat minua paremmin. Ainakin äidit ruudun sillä puolella tietävät, kuinka yksinäistä vauvavuoden aikana voi aika ajoin olla. Se on aivan oma yksinäisyyden muoto ja vanhempia sukupolvia kuunnellessa epäilen sen myös jättävän pitkäaikaisen jäljen tunnemuistoihin. Äitiyteen liittyy niin paljon asioita, joita on vaikea pukea sanoiksi ja tämä on yksi hankalimmista.

Vauvavuoden yksinäisyys on sekoitus vastuuseen kasvamista ja neuvottomuutta uuden edessä, pelkoa omasta riittävyydestä ja aivan puhtaasti sosiaalisen seuran kaipuuta. Itse yllätyin, että toisen lapsen kohdalla koen olevani niin yksin lapsen kanssa. Esikoinen ottaa täysin isänsä huomion ja minulle jää entistä suurempi vastuu vauvasta. Aivotyöläisenä avotoimistossa työskennelleenä olen viime vuosina täyttänyt sosiaalisten suhteiden kaipuuni suurelta osin töissä, parhaiden työkavereiden joukossa, ja töistä kotiin jääminen jätti suuren aukon päivittäiseen kanssakäymiseen. Omalla kohdalla seinät tuntuivat kaatuvan niskaan yhtenä tammikuisena lumipyrypäivänä, kun tarvoin yksin nilkkoja myöten lumessa, itse flunssassa ja vauva vaunuissa rota-rokotteesta sairastuneena vatsakipuja kiljuen. Jalat huusivat maitohapoilla ja kengät lipsui pakkaslumessa.

Vastaan käveli pitkä letka vaunulenkkeilijöitä ja minusta tuntui, että minulla on puhelimessa yli viidensadan ihmisen puhelinnumero, mutta ei ketään kenelle voin soittaa. Mä olen väsynyt ja yksin, niinpä vaihdoin tien puolta. Koska mikäpä olisi säälittävämpää kuin vaunuja työntävä itkevä äiti, joka käytännössä meinaa hajota hankeen. Letkallinen vaunuilijoita jatkoi matkaansa tien toisella puolen, josta puheen sorina kaikui kauas. Edellisestä vauvavuodesta viisastuneena olen oppinut, että hankalinkin yö tuo tulleessaan uuden päivän ja uusi päivä on uusi mahdollisuus.

Aamulla mietin, että jäänkö tähän yksinäisyyteeni piehtaroimaan ja katkeroitumaan, kun kaikki sosiaalinen elämä tuntuu tapahtuvan juuri siellä missä minä en ole. Teenkö itse tästä vauvavuodesta ankean, kun lapsi sitä ei tee. Hieronko lisää suolaa haavoihin ja vakuutan itselleni, ettei aikuisena saa uusia ystäviä, vaan kaikki ystävyyssuhteet olisi pitänyt muodostaa jo peruskoulussa. Vauvakin nauroi mulle ja Whatsupissa vilkkui lukemattomia viestejä. Kaikki ne ihmiset, jotka olivat kuuluneet elämääni muutama kuukausi sitten, olivat edelleen elämässäni joskaan eivät arjessani. En mä ehkä ollut yksin, mutta minusta tuntui, etten kuulu mihinkään joukkoon.

Päätin, että nyt on sopiva hetki niellä oma ylpeytensä. Aloitin sen äärimmäiseltä epämukavuusalueelta ja ilmoitin vauvan muskariin. Jos minulla ei ole juuri tällä hetkellä aikaa iltamenoille, niin päivisin pääsen vallan mainiosti liikkumaan ja esikoisen kohdalla muskaripäivät olivat hyvää vaihtelua niin äidille kuin lapselle. Vaikka en kaipaa kertausta loputtomista päivärytmi-, uni- ja vaippakeskusteluista, tekisi kaltaiseni seura hyvää.

Muskari-ilmoittautumisen jälkeen naputtelin Facebookiin kirjainyhdistelmän MIB eli Mothers in Business. Nopeasti mieleen alkoi palaamaan äitiysloman iloisempi puoli ja mahdollisuus tavata samanhenkisiä ihmisiä sekä inspiroitua. Mothers in Business on urasuuntautuneiden äitien verkosto, joille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. Edellisellä äitiyslomalla Mibiläisyys oli jäänyt pintaraapaisuksi, mutta minulla on ollut vahva tunne siitä, että tämä voisi tarjota ratkaisun orastavaan mökkihöperyyteen. Nopeasti kalenteriin alkoi tulemaan kiinnostavia tapaamisia ja tilaisuuksia. Nämä tilaisuudet ovat sellaisia, joissa olisin halunnut käydä jo töissä ollessa, mutta aikaa ei koskaan jäänyt.

Vaikka Mother’s in Business selailu lähti puhtaasti sosiaalisista tarpeista, on se tuonut lyhyessä ajassa uskomattoman inspiroivia kohtaamisia ja keskusteluja. Tuntuu, että nyt on hyvä ainekset koossa siihen, että tällä äitiyslomalla voin kehittää omaa osaamista ja aidosti miettiä omaa osaamistani. Itse koen, että äitiysloma antaa hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamista ja verkostoja. Äitiysloman kaltaista taukoa työelämään saa harvoin, joten jos energiaa ja intoa riittää kannattaa se hyödyntää. Tämän toki mahdollistaa pienen nelikuisen tytön hyvät unen lahjat ja kiinnostus muita ihmisiä kohtaan. Tytön kanssa on helppo osallistua tilaisuuksiin ja muskari taitaa lopulta palvella enemmän vauvaa kuin äitiä tai ainakin äidin laululle voi kikattaa viikosta toiseen.

Päätös niellä oma ylpeys ja sanoa ääneen, että seura tekisi hyvää, on jo nyt tuonut uusia ja vanhojakin ihmisiä elämään. Vuosien tauon jälkeen on tullut tavattua ihmisiä vuosien takaa ja muistutettua itseä siitä tärkeästä opista, että ystävyyssuhteet voivat olla tauolla kunnes taas tavataan vaikka samassa elämäntilanteessa. Uusia ihmisiä tavatessa on puolestaan ollut parasta huomata, että en ole tässä tilanteessa yksin ja on olemassa niitä saman kaltaisella arvomaailmalla varustettuja äitejä, jotka jakavat tätä elämänvaihetta. Tekee hyvää jakaa ilo näistä pienistä lapsista ja ihmetellä kasvua, mutta muistaa myös toinen puoli omasta itsestä.

Minun paikkani ei ehkä ollut siinä tammikuisessa vaunuletkassa, vaan jossakin muualla, missä seura tuo parhaat puolet esiin. Voisin särmätä päivät pitkät kotia ja pyyhkiä kodin nurkkia, mutta välillä tekee hyvää lähteä ihmisten ilmoille ja tuulettaa päätään, silloin ne kotipäivätkin maistuvat. Uusien ihmisten kohtaaminen oli hyvä muistutus siitä, että tämäkin vauvavuosi on juuri niin hyvä kuin itse haluan, ainakin siltä osin kun pystyn asioihin vaikuttamaan. Äitiyttä ei tarvitse suorittaa yksin tiettyä kaavaa noudattaen, vaan olla yksi monien joukossa.

Kukkasia päiväänne ja pidetään sydän auki uusia ihmisiä varten.