Tahaton tauko

En ollut suunnitellut pitäväni parin kuukauden luovaa taukoa ja ottavani etäisyyttä blogista. Elämässä on tapahtunut paljon asioita. Vauva kasvaa ja kehittyy. Mun vauva ei ole enää sylivauva, vaan maailmaa tutkiva ja huoneesta toiseen liikkuva seikkailija. Ihanaa ja samaan aikaan hieman haikeaakin. Tämän tyyppiset kehityskaaret tulevat luonnollisesti uniin ja äidin univelka on kasvanut hivenen korkoa. Muistissa on tämä vaihe esikoisenkin kohdalta ja parempien yöunien toivossa olisin silloinkin ollut valmis tekemään mitä vain. Tämä on yksi vaihe ja menee ohi kyllä ajan kanssa.

Oman vivahteen vauvavuoteen on tuonut miehen yrityksessä tapahtuvat muutokset, joiden myötä olen päässyt itsekin työn makuun. Kuinka hienoa on ollut luoda oma brändi ruokakaupalle, ottaa selvää lähialueen asiakkaiden toiveista kauppaan liittyen, suunnitella tuotevalikoimaa ja lopulta olla paikalla, kun asiakkaat astuvat ensimmäistä kertaa sisään kaupan ovista. Tätä kaikkea on ollut hieno seurata vierestä ja auttaa oman kykyjen mukaan.

Vaikka olen tehnyt lukuisia kampanjoita ja ollut mukana useamman brändin kehittämisessä, harvoin olen saanut näin suoraa palautetta asiakasrajapinnasta. Tämän takia on ollut antoisaa tehdä töitä asiakkaiden joukossa, kirjata ulos tuotetoiveita ja kuunnella heidän ajatuksia uudesta kaupasta. Parasta se, että vastaanotto on ollut positiivinen ja tuntuu hyvältä, että myös tunnelmalliselle kivijalkakaupalle on paikkansa kuluttajien arjessa verkkokaupan aikana.

Pikkulapsiarjen, vauvan ja työn yhdistäminen on melkoista taiteilua, ja hetkittäin huomaa kevään painavan jaloissa. Minkä tuntee ja kokee vuolaana herkistymisenä tyttären tanssikoulun kevätesityksissä. Pienten esiintyjien ilo ja vuosi vuodelta kasvava taitavuus on käsin kosketeltavaa. Samalla sitä pohtii kuinka aika kuluu niin nopeasti ja miten valtavia kehitysloikkia pienet ihmiset ottavat lyhyessä ajassa. Niissä hetkissä täytyy elää mukana.

Ajoittain olen miettinyt, että onko minulla aikaa koko blogiharrastukselle ja millaista palvelua satunnaisesti päivittyvä blogini tarjoaa lukijoille. Kannattaako tänne kirjoittelun ja kuvaamisen takia kiristää pinnaa? Ei kannata, mutta todennäköisesti tulisin kuitenkin kaipaamaan omaa kanavanaani ja vuorovaikutusta. Samaan aikaan tämä harrastus on tuonut elämään joukon ihmisiä, jolloin harrastukseen liittyy myös sosiaalinen puoli ja blogi on tuonut uusia ihmisiä elämääni, joita en olisi muuten tavannut. Itselleni blogi on tapa koota inspiraatiota ja tehdä jotain omaa. Viime kuukausina koti ja kodin sisustaminen ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Samoin kodin etsintä on vielä vaiheessa, jonka takia suuremmat hankinnat odottavat vuoroaan. Kesää kohden päästään taas mökille ja muutaman viikon päästä lähdetään Italiaan, joten juttua varmasti piisaa tännekin.

Ihanat, kamalat lelut

Jo esikoisen syntymän myötä opettelin mielessäni hyväksymään, että meille kotiin tulee nyt irtaimistoa mikä ei välttämättä hivele esteettistä silmääni. Lego-palikoita kaikissa sateenkaaren väreissä, riemunkirjava leikkimatto, yksisarvisten koristama leikkipiano ja lukuisia pieniä aktiviteettileluja, jotka illan päätteeksi etsivät paikkaansa olohuoneen lattialta. Alusta asti olen aika kriittisesti suhtautunut tavaroihin, jotka ovat ihan ”välttämättömiä” vauva-arjessa. Esikoisen kohdalla meillä ei ollut tarvetta vaikkapa vauvan tuolimopolle, pehmustetulle leikkikehälle tai pallomerelle. Vaikka olemme tarkasti seuloneet ulko-ovesta meille vyöryvät muovihärpäkkeet, on kaiken maailman härpäkettä kerääntynyt. Ymmärrän kyllä, ettei prinsessahörsötyksestä ja kimalteista innostuva tyttö innostu leikkimään pelkillä sisustukseen sointuvilla puupalikoilla, mutta pieniksi päreiksi hajoava muovijäte kauhistuttaa minua. Olen pyrkinyt järjestämään tyttären huonetta niin, että kaikille tavaroille olisi paikkansa ja näin pienimmätkin Ryhmä Hau -lelut säilyisivät ehjänä sekä pois pikkusisko näköpiiristä.

Joulusta on kulunut jo tovi, mutta tytärten lahjat ovat niin herkullisesti päinvastaisista ääripäistä, että on pakko jakaa tämä tarina joululahjamarkkinoilta. Nuoremman neidin kierrätettynä ostettu Siluettiverstaan Pilvi-lelukaari vastaa aivan täydellisesti ideaalilelua. Se on kaunis, Suomessa suunniteltu ja valmistettu, helposti kierrätettävä, muoviton ja mikä parasta lapsi rakastaa sitä. Puiset lelut saavat kyytiä, kun vauva heiluttelee ja irrottelee niitä kaaresta. Tämä oli ensimmäinen lahja, jonka olen hankkinut käytettynä. Olin päätöksestäni hyvin ylpeä.

Isomman neidin lahja on sitten aivan toisesta ääripäästä. Se on metrin korkuinen Disney-prinsessa linna, joka kirkuu turkoosin, pinkin ja lilan väreissä. Se vie paljon tilaa, siinä on kaiken näköisiä härpäkkeitä. Se on todennäköisesti valmistettu kaukana Aasiassa ja sen hiilijanlan jälki kilpailee Kalliolaisen yksiön kanssa. En edes uskalla ajatella mitä tästä on jäljellä meidän tyttöjen jälkeen ja kukakohan tämän ottaa vastaan meidän käytön jälkeen? Niin ja tämä on hankittu hirveässä kiireessä, koska jostakin käsittämättömästä syystä tämä ei ollut kelvannut kenellekään jouluaaton aattoon mennessä. Wonder why?

Miten me sitten päädyttiin ostamaan tämä linna? Esikoisen lahjahankinnat oli aloitettu tarkan skannauksen jälkeen jo marraskuussa ja the lahja oli laitettu tilaukseen Black Fridayn –alennushuumasta. Olin ylpeä lapsestani, kun useamman selailun jälkeen satasivuisesta lelukatalogista toiveiksi päätyivät somat kodinkoneet leikkikeittiöön, nuken vaatteita, mikrofoni ja nuken vaunut. Näitä jälkimmäisiä olimme pohtineet jo isosisko-lahjaksi pikkusiskon synnyttyä. Pistin kauniit nukenvaunut erään verkkokaupan ostoskoriin ja tyytyväisenä tuumin tehneeni hyvän lahjahankinnan tai niin ainakin luulin.

Kävikin niin, että tämä tilaus ei saapunut koskaan meille. Tänä päivänäkään en tiedä sotkiko kyseinen verkkokauppa, Postnord, Matkahuolto vai Black Friday –lähetyksistä pullistellut lähikauppa tilauksen, mutta me emme sitä saaneet vaikka tilaus oli tehty reippaasti ennen joulua. Näinpä jouluviikolla olimme tilanteessa, ettei pakettia näy eikä noita kyseisiä rattaita löytynyt enää mistään kivijalka- tai verkkokaupasta. Mun hieno etukäteisvalmistelu valui hukkaan. Lelukauppojen hyllyt hupenivat ja the lahja täytyi miettiä uudestaan. Kolmivuotias tyttö ymmärtää jo joulusta juuri niin paljon, että osaa odottaa sitä yhtä ihanaa asiaa ja sitä, että lahjan saa jouluaattona eikä sitä seuraavalla viikolla. Viime vuosina olen ajatellut, että en halua lahjojen hankinnasta sellaista kissan hännän jahtaamista muistuttavaa sekoilua ja turhan tavaran hankkimista. Nyt oltiin just sellaisessa sekoilutilanteessa.

Tyttö oli puhunut pitkään nukke- tai Barbi-kodista. Olin miettinyt, että sellainen unelmien nukkekoti hankitaan syntymäpäivä lahjaksi, koska sellainen vaatii hieman askartelua myös äidiltä ja siihen ei nyt ollut aikaa vastasyntyneen vauvan kanssa. Barbeille oli myynnissä muutama kompaktimpi kotileikki ja aatonaattona mieheni lähti lahjaostoksille etsimään tätä kompaktia Barbi-kotia. Ja hän tuli kaupasta mukanaan tämä Disney-prinsessalinna. Enkä mä oikeasti tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa? Taisin kuitenkin nauraa.

Yksi asia minkä tiesin heti – tytär rakastaa tuota kapistusta maasta taivaisiin. Olin aina ajatellut, että Barbi-koti olisi rakennettu kirjahyllyyn tai jotenkin muuten, niin että se olisi osa sisustusta, kuten vaikkapa tässä esimerkissä. Jos meillä olisi ollut hieman enemmän aikaa olisin varmasti päätynyt ostamaan tämän tyylisen talon. Mutta monen sattuman jälkeen meillä on metrin korkuinen Disney-unelma ja se taitaa sopia tyttäreni sateenkaaren kirjavaan maailmaan niin paljon paremmin kuin mikään äidin DIY-henkisistä sisustusleluista. Luulen, että tätä kaunistusta saamme katsella vielä useamman vuoden.

Vaikka yrittäisin pitää lelukimaran esteettisesti viehättävänä joukkoon mahtuu myös näitä vähemmän kauniita paketteja, mutta tärkeintä on leikki jota sen äärellä leikitään. Tuossa prinsessalinnassa asuu sulassa sovussa lääkäri, prinsessa, remonttisuunnittelija ja kuningatar sekä tosi monta pikkusiskoa. Siellä ne sitten pelastaa hädässä olevia eläimiä, järjestää juhlia, hoitavat lapsia, tekevät ruokaa ja kiiruhtavat töihin. Leikissä harjoitellaan vuorovaikutustaitoja, arvoja ja tapoja. Leikissä käsitellään päivän tapahtumia, iloisia, jänniä ja joskus vaikeitakin juttuja – leikin kautta äidille voi kertoa helposti senkin, että pikkusisko on ihana ja samalla ihan tosi raivostuttava tyyppi. Milloin leikkikaverina on äiti, isä tai päiväkotikaveri, mutta joulun jälkeen ei ole ollut päivää, jolloin sillä ei olisi leikitty. Nyt talon on saanut jo siirtää pois sängyn vierestä, jossa se oli ensimmäiset pari kuukautta.

Tyttöjen leikkejä seuraillessa olen pohtinut, että olisi ihanaa jo seuraavassa kodissa heille olisi oma leikkihuone. Makuuhuone jaettaisiin ja se olisi leikeiltä rauhoitettu paikka levolle. Leikit olisivat puolestaan omassa Huvikumpumaisessa huoneessaan, sinne voisi jättää leikit odottamaan seuraavaa päivää ja piirrustuspöydän äärellä voisi maalailla tai käydä sadepäivänä eväsretkellä.

Eläminen ja elämisen jäljet kuuluvat lastenhuoneeseen, niin kuin rutussa olevat matot ja paperisilppu, jotka kuvassakin vilkkuvat.

Itsetehty kookosjogurtti ja marjainen chia-hillo

Aivan ensimmäisiltä viikoilta lähtien huomasin, että vauva reagoi jollekin syömälleni. Reaktiolla en tarkoita pientä vatsanpurua vaan pulauttelua, mikä sai miettimään jääkö sinne vatsaan ylipäätään mitään. Vaipan vaihdon tiheys ja sieltä löytyvät tuotokset vahvistivat epäilyäni, kaikki ei ole ihan kunnossa. Rota-rokoite oli viimeinen niitti ja vauvan suolisto meni todella huonoon kuntoon. Tämä näkyi luonnollisesti tytön kasvussa ja neuvolan ”kattellaan”-neuvojen sijaan, hakeuduin allergialääkärin pakeille. Tyttö oli periaatteessa tyytyväinen oloonsa ja tähän päivään asti ainoa oire mikä meiltä on puuttunut, on juurikin kipuitku.

Tein nopeasti muutoksia omaan ruokavalioon ja tiputin pois maidon, välttelin kananmunaa, naudanlihaa ja soijaa. Proteiinirakenteensa takia nämä kaikki saattavat aiheuttaa vauvalle äidinmaidon kautta oireita, jos yksi näistä aiheuttaa oireita. Allergialääkäri vahvisti epäilykseni maitoallergian suhteen ja nyt olemme saaneet vatsan tasapainoon. Katsotaan miten tytön tilanne kehittyy.

Itse en ole kokenut maidon välttämistä kovin vaikeana. En ole juonut maitoa sitten leikkikouluiän, en jatka ruokia kermalla tai täydennä proteiiniannostani rahkalla tai raejuustolla. Monesta maitotuotteesta minulle itsellenikin tulee hieman huono olo, tuntuu kuin olisin syönyt kiviä. Olen todennut, että kohtuudella nautittuna kerma, voi ja hapanmaitotuotteet sopivat minulle. Tällä hetkellä juustoja ja maustamatonta jogurttia on ikävä. Ne palaavat aikanaan omaan ruokavalioon ja toivottavasti myös tyttökin pääsisi maistelemaan hapanmaitotuotteita aikanaan.


K-markettien Vege-hylly ja kasvimaitotuotteet ovat olleet maitoallergisen pelastus. Vaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka paljon. Puuron ja smoothien olen jo vuosien ajan tehnyt kauramaitoon. Juustolle en ole löytänyt korviketta vegehyllyltä, vaan vaihtoehdot ovat olleet melkoisen teennäisiä. Toinen mitä kaipaan on maustamaton jogurtti ja etenkin täyteläinen turkkilainen jogurtti, sille en ole löytänyt vaihtoehtoja. Yosan marjainen kauravälipala kuuluu meidän perheen perussettiin, mutta greek style –yogurtit eivät oikein vakuuta.

Selailin kirjahyllystä löytyviä Karita Tykän ja Virpi Mikkosen raakaruokaan keskittyneitä reseptikirjoja ja tadaa, löysin muutaman jogurttireseptin. Parin kokeilun jälkeen parhaimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui Karita Tykän kookosjogurtti. Reseptin voit kurkata täältä Karitan blogista. Teen jogurtin yleensä tämän ohjeen mukaan Pirkan Parhaat –kookosmaidosta, joka on sen verran täyteläinen, että tärkkelyksen voi jättää pois. Koska pidän jogurtin hapokkuudesta, olen lisännyt joukkoon vielä puolikkaan limen mehun. Olen antanut jogurtin tekeytyä 36-48 tuntia.

Verrattuna turkkilaiseen jogurttiin kookosjogurtti on melko tymäkkää ja rasvaisuus tekee täyden olon nopeasti. Jogurtta voi nauttia sellaisenaan tai vaikkapa kasvissosekeiton silmänä. Pieni annos tätä riittää ja tämän vastapainoksi tekee mieli jotain raikasta. Talvella yhdistelimme jogurttiin veriappelsiinia ja chia-hilloketta. Alla resepti marjaiseen chia-hilloon.

Chiahillo

3 rkl chia-siemeniä
5 dl marjoja (mustikoita, vadelmia ja punaherukoita)
2 dl vettä (veden määrä riippuu siitä, kuinka paljon
2 tl kookossokeria

Surauta marjat ja neste tehosekoittimella seokseksi. Marjoista ei tarvitse tehdä täysin sileää seosta vaan siinä voi olla rakennetta. Lisää kookossokeri tai makusi mukainen makeutus, maista. Sekoita chia-siemenet marjojen joukkoon.

Laita seos tekeytymään yöksi lasipurkkiin, jossa chia-siemenet turpoavat.

Jogurtin sekä chia-hillon teko oli kivaa puuhaa yhdessä vanhemman tytön kanssa, joka on kiinnostunut kaikista sekoitteluhommista ja häärii usein keittiössä ruoanlaitossa mukana. Tänä talvena koko perhe on sairastanut sitkeää nielutulehdusta ja olen ottanut kaikki keinot vastustuskyvyn parantamiseksi. Ennen kuin kevätaurinko tuo kaivattua lisävirtaa, olen lisännyt Artic Warriorsin Mahti – väinönputki-yrttieliksiiriä pari teelusikallista aamulla veden joukkoon ja tyttärellä välipalan sekaan. Ehkä Pohjoisen elinvoima ja väinönputken vitamiinit vahvistaisivat vastustuskykyä.

KOTITEKOINEN KOOKOSJOGURTTI

Talviloma Suomessa

En ole koskaan ollut suurin suuri talvilomanainen. Lapsena meidän perhe ei tehnyt ulkomaan matkoja tai lasketellut, joten koko talviloman konsepti on ollut vähän tuntematon. Aikuisena lomia on ollut harvakseltaan ja minun on ollut vaikea rentoutua viikon aikana, kun yleensä lomaa on edeltänyt superkiireinen viikko ympäripyöreine päivineen ja siltikin työasiat pyörivät päässä. Staycation ei oikein toimi, vaan etenkin yrittäjäpuolison pää kaipaa maiseman vaihdoksen. En ollut ajatellut tehdä juttua lomasta, mutta halusin kuitenkin jakaa muutaman hyvän kokemuksen matkan varrellta. Koska lomalla oli vaikka mitä muuta kivaa tehtävänä, on kuvat on napsittu sieltä täältä.

Kanaria ei sittenkään ollut mun paratiisi

Mutta minne? Talvilomasuunnitelmat ovat aina kilpistyneet siihen mihin lähdettäisi viikoksi? Kun kesälomakohteissa vaihtoehtoja on runsaasti, tuntuu viikon talviloman kohdalla vaihtoehtoja olevan aika vähän. Kanariansaaret kokeiltiin vuosi sitten, ja viikko tasokkaassa resortissa saksalaiseläkeläisten kanssa raskauspahoinvointia potien oli tarpeeksi Kanariaa useammaksi vuodeksi. Dubai ja Emiraatit ovat varmasti upeita kohteita, mutta ne eivät monesta syystä johtuen tunnu omalta. Karibia ja monet muut paratiisirannat kyllä houkuttelisivat, mutta pitkän lennon takia niihin ei kannata lähteä viikoksi. Ilmastomuutoksesta puhuttaessa minun on helpointa aloittaa päästöjen karsinta juuri talven ulkomaan matkoista, jos budjetoin itselleni yhden Euroopan lennon vuoteen, käytän sen mieluummin kesällä kuin talvella.

Omaa matkailijaminää tutkaillessa, en muutenkaan ole sitä tyyppiä, joka köllöttelee päivät pitkät resortissa altaalla huljuttelemassa varpaita ja lapsia haaleassa vedessä. Minulle parasta tuuletusta päälle on näkeminen, kokeminen ja liikkuminen. Kaupunkilomat tuntuvat omalta jutulta, mutta ovat hieman hankalia lasten näkökulmasta – he kaipaavat hälinän sijaan tekemistä yhdessä. Laskupäivä aurinkoisilla hangilla tai hiihtolenkki hiljaisessa tunturissa maisemia ihaillen, tauko laavulla, paljuttelu tähtitaivaan alla ja hyvä illallinen voisi hyvin vastata unelmieni talvilomapäivää.

Monet resortit toistavat itseään tarjoten sen saman superlaadukkaan majoituskokemuksen oli kyseessä sitten Aasia, Eurooppa tai Karibia. Jos etsin tasaista laatua ja jenkkityyppistä resorttia, niin mikä ettei, mutta henkilökohtaisesti sytyn hieman persoonallisemmalle tunnelmalle. Eli resorttiloman ROI myös rentoutumismielessä on vähän niin ja näin minun kohdallani. Voihan olla, että pyörrän päätökseni vuoden päästä, jolloin saatan kaivata kipeästi taukoa haalarisulkeisiin ja kokemus on osoittanut, että pahimmassa sekoiluiässä taaperon kanssa on parasta valita kohde, jossa peruselementit ranta, ruoka ja peti on suht’ kompaktissa paketissa.

Aurinkorannan sijaan ampaisimme tunturiin

Tänä vuonna suuntasimme lomalle Rukalle ja vastoin kaikkia odotuksia se oli oikein onnistunut reissu. Nelikuukautisen kanssa ei oikein tiedä mitä odottaa matkoilta ja tällä kertaa meillä oli rutkasti onnea matkassa. Suuri kiitos takapenkkiläisille kärsivällisestä reissaamisesta, sen ansiosta kokonaisuudesta jäi hyvä maku. Tämä on asia, joka täytyy kirjata kummankin tytön vauvakirjoihin, niin hienosti he reissasivat.

Idea matkaan lähti pienestä kummitytöstä, jonka kastejuhla järjestettiin helmikuussa Torniossa. Koko perheen viikonloppureissu Tornioon olisi aika raskas, joten yhdistettiin siihen talviloma. Reissu tehtiin sopivina 5-7 tunnin siirtyminä autolla, niin ettei matkasta tule liian pitkä lapsille. Rukalle mentäessä oltiin yö Kuopiossa ja Torniosta tullessa yövyttiin Jyväskylässä. Rukalla oltiin vajaa viikko ja yövyttiin ihanassa kelotalossa pienessä huoneistossa. Huoneistossa oli hyvä varustelu ja rauhaisa sijainti Rukan kylän lähellä Kesäjärven rauhassa. Mieheni on houkutellut minua Pohjoiseen koko sen ajan, kun olemme tunteneet. Tarvittiin yksi pieni kummityttö ja minä pakkasin tavarat. Tähän mennessä olen vedonnut kylmyyteen ja huonoihin säihin. Nyt oli aika lähteä Kuopiota pohjoisemmaksi ja olihan se jo pelkän sivistyksen nimissä aika katsella Suomea laajemmin.

Säät suosi meitä, sillä aurinkoiset -10 asteen päivät tuntuivat paljon lempeämmältä kuin muutama pakkasaste ja merituuli Helsingissä. Kovalla pakkasella olisimme todennäköisesti kokeneet kollektiivisen mökkihöperöitymisen, mutta nyt pääsimme ulkoilemaan joka päivä. Lumipury päivänä suunnattiin Posiolle Pentikin mäelle, jossa oli upea keramiikkanäyttely ja hyvin kattava myymälä kahviloineen. Itsellä ulkoilut jäivät tällä kertaa vaunujen kärräilyyn ja lumikenkäretkiin, mutta mies ja vanhempi tytär pääsivät rinteeseen. Oli huikean hauska katsoa kolmipuolivuotiasta vauhtipäätä harjoittelemassa laskua. Pienet ihmiset ei osaa jännittää laskemista ja ketterä mimmi löysi tasapainon suksilla helposti. Aamupalalla katsottiin Yle Areenasta löytyvää hiihtokoulusarjaa Lumijengiä ja kuivaharjoiteltiin aurausta. Uuden opettelu on ollut niin äidille kuin tyttärelle helppoa tai sitten hermoja raastavaa. Näin se oli tälläkin kertaa. Mäki tultiin alas joko hienosti hymyssä suin tai manaten sukset, isä, talvi, äiti ja monot maan rakoon erittäin kuuluvalla äänellä. Lopputulos oli kuitenkin se, että tyttö haluaisi hypätä suksille uudemman kerran ja ensi kausi aloitellaankin hiihtokoulussa. Hiihtokouluun suuntaan minäkin, sillä lasku tauko on vierähtänyt reilusti yli kymmenen vuoden ja näenkin itseni jo rinteessä kynttiläkuusia halailemassa. On hyvä vähän verestää taitoja.

Luonto rauhoittaa

En arvannutkaan kuinka hyvää maisemanvaihto tekee ja miten mieli lepää luonnon helmassa. Lumiset kynttiläkuuset ja tunturimaisema auringossa on vain niin kaunis. Lumikenkälenkillä Oulangan kansallispuistossa oli ihana pysähtyä hiljaisuuteen, kuunnella lumen narinaa jalkojen alla ja korvissa jyskyttävää sykettä. Raitis ilma tekee hyvää ja luonnon rauha rentouttaa. Vaarojen kapuaminen ja kosken kuohunta sopi minulle hyvin tällä lomalla. Sen verran perisuomalainen olen minäkin, että yksi ihanimmista tunteista on se, kun ulkoilupäivän päätteeksi pääsee saunaan.

Mietin, että ehkä hiihtoloma asian ytimessä eli talviurheilussa on meidän juttumme. Suomesta löytyy kauniita kohteita ja kivoja rinteitä, reviiriä on helppo laajentaa muihin Pohjoismaihin ja mikäpä ettei Alpeille, jotka tekivät minuun vaikutuksen kesälomalla muutama vuosi sitten. Toki talvikohteet ovat sääolosuhteille herkempiä ja ilmastonmuutoksen myötä talven tulo Alpeilla on viivästynyt parilla viikolla ja lumivarmuus on heikentynyt.

Yksi rentouttavan loman salaisuuksia on se, että unohtaa kameran mökkiin, niin ei turhaan stressaa täydellisistä kuvaustilanteista. Täydellisille kuvaustilanteille on viime aikoina käynyt niin, että jollakin perheenjäsenellä on mennyt hermot ja näin on parasta pidättäytyä perfektionismista. Suomen talvimatkailu kaipaa mielestäni vielä pientä hienosäätöä ja kaipaisin matkailuyrittäjiltä huolellisempaa konseptointia siihen, mikä on suomalainen talvikohde? Kopioidaanko arkkitehtuuri Alppien ristikkotaloista, heitetäänkö väkeä rinteestä ravintolaan edullisella keskioluella ja karaokella ja onko joka paikkaan pakko päästä lumikelkalla, mutta ei jalan? Kokosin meidän matkalta elämyksellisiä ja ketjuista erottuvia matkailukohteita Lauran kesällä ideoiman #viehättäväkohde tagin alle.

Talven #viehättäväkohde suositukset

Tunnelmallinen majoitus Rukalla

Selailimme majoitusta Booking.comista ja yksi kohde erottui joukosta hyvällä hinta-laatusuhteella sekä ajanmukaisella sisustuksella. Chalet Oliverin Petit Oliver on kompakti 60 neliön huoneisto kelotalossa. Huoneistossa on yksi makuuhuone, sauna, parvi ja tupakeittiö olohuoneineen. Hyvin varusteltu keittiö oli loman pelastus, koska vauvan kanssa illalliselle lähtö ei houkutellut joka ilta. Keittiössä hauduteltiin poropaistit ja keitettiin retkikaakaot. Suuri helpotus oli myös pyykinpesukone ja kuivauskaappi, jolloin kotiin ei tarvinnut kuljettaa matkalaukullista likapyykkiä. Huoneisto oli remontoitu hiljattain ja kokonaisuus oli tunnelmallinen, kiitos pienien yksityiskohtien – taljojen ja yhtenäisten tekstiilivalintojen.

Käytännöllisyyden lisäksi omaa viihtymistä auttaa esteettisesti miellyttävä ympäristö. Tämä kohde oli onnistunut siinä, tumma selkeälinjainen sisustus sopi hyvin mökkiin ja taljoilla sekä tekstiileillä tunnelmasta oli saatu hiihtomajahenkinen. Se, että joku oli miettinyt kokonaisuutta edes hetken, teki mökistämme erilaisen ja vieraskirjaa selatessa vaikutti siltä, että kohteen varausaste on ollut hyvä. Tunnelmalla ja ylellisellä vaikutelmalla houkutellaan etenkin kansainvälisiä asiakkaita, mutta uskon myös suomalaismatkaajien vaativan mökkimajoitukselta muutakin kuin nuhjuiset lakanat ja haalistuneet verhot ikkunassa.


Laskulounas

Kun muut laski mäkeä, mä hankin hien pintaan työntämällä vaunut Rukan kylään. Vauvan allergioiden takia lounasvaihtoehdot olivat monessa paikassa rajalliset ja kylän ravintolatarjonnassa ketjuravintolat olivat vahvasti edustettuina. Hanko Sushin vieressä R U OK –hampurilaisravintola oli virkistävää vaihtelua kylän tarjontaan. Ravintola on sisustettu rouheasti laskuhenkeen. Yksinkertaiselta listalta löytyy neljä erilaista burgeria ja yksi lasten burger, mikä parasta joukosta löytyy vaihtoehto kasvisruokailijalle. Hampurilaisen kylkeen on valittavana kolmet erilaiset ranskalaiset ja dippi. Portobello hampurilainen oli erinomainen ja koska ravintola väittää valmistavansa Pohjois-Suomen parhaat purilaiset, niin kenties tämä oli Pohjois-Suomen paras vege-burgeri. Suosittelen siis lämmöllä kurvaamaan tänne Rukan eturinteestä.

Pikkukaupungin hotelli

Yövyimme yhden yön Torniossa ja paikalliset suosittelivat meille hotelli Mustapartaa. Kuvien perusteella hotelli oli näyttänyt mielenkiintoiselta ja hyvinkin persoonalliselta. Eikä kokemus paikan päällä tuottanut pettymystä. Monesti pikkukaupunkien hotellivalikoima koostuu Scandic- ja Sokos-ketjuista, joissa on hyvää on se, että tietää mitä saa ja kokemus on kaupungista toiseen lähes samanlainen. Oli ilahduttavaa törmätä Mustaparran kaltaiseen kohteeseen, jossa jokainen yksityiskohta oli mietitty tarinalle uskollisena.

Hotellin inspiraationa on ollut 1700-1800-lukujen vaihteessa Torniossa vaikuttanut Iisakki Mustaparta, joka uhmasi kauppaporvareita, vei laivoillaan tervaa Tukholmaan ja toi paluulastina ruokaa huonompi osasille. Hotellin sisustuksessa oli annos merimiesromantiikkaa antiikkilyhtyjen ja köydestä tehtyjen kaiteiden muodossa, ylellisyyttä suurina kristallikruunuina ja suurina sohvaryhminä sekä nykypäivää kaikissa hotellin perustoiminnoissa. Meidän nopeaa piipahdusta Torniossa helpotti myös hotellin yhteydessä ollut ravintola, josta sai herkullisen illallisen helposti.

Laadukkain aamiainen

Paluumatkalla teimme vielä pysähdyksen Jyväskylään, jossa yövyimme hotelli Versossa. Viimeisen yön yöpaikka tuotti meille hieman tuskaa. Oulun ja Jyväskylän välillä ei ole juuri sellaisia paikkoja, johon haluaisi majoittua perheen kanssa tai ylipäätään majoitustarjontaa. Päätettiin ajaa Torniosta pidempi matka ja pysähtyä yöksi Jyväskylään, ettei lasten unirytmi mene aivan sekaisin. Hotellia valitessa kiinnitin huomiota Versoon, jossa näytti olevan tasokas aamiainen ja riittävän isoja huoneita meidän porukalle. Superior-huone oli riittävän suuri nelihenkiselle perheelle ja vanhempi tytär oli innoissaan, kun sai aloittaa päivän kylpyammeessa polskien.

Aamiainen osoittautui maineensa veroiseksi. Viimeinen reissupäivä kelpasi aloitella raikkaasti sisustetussa ravintolassa, jossa raaka-aineiden laatuun oli panostettu. Kahvina oli ihana tummapaahtoinen luomukahvi, aamiaismehuna Ahvenanmaalaista omenamehua, leivän päälle kraavilohta ja sen kylkeen raikassalaatti. Munakasmestari teki annoksia toiveiden mukaan, mikä on melko harvinaista suomalaisissa hotelleissa. Ihanan rento aloitus päivälle.

Siinäpä meidän lomareissun makupaloja. Luulen, että tuo Pohjoisen lomailu saattaa sopia meille paremmin kuin Kanarian rannat etenkin, kun lapset hieman kasvavat. Jos nuorempi seuraa isosiskon jalanjäljissä on hänkin aktiivilomailija tyyppiä, joka viihtyy raittiissa ilmassa.

Yksi monien joukossa

Tästä postauksesta on tehty versiot huonona ja hyvänä päivänä. Näistä julkaisen sen hyvänä päivänä tehdyn, koska toivo ja optimistisuus pukevat minua paremmin. Ainakin äidit ruudun sillä puolella tietävät, kuinka yksinäistä vauvavuoden aikana voi aika ajoin olla. Se on aivan oma yksinäisyyden muoto ja vanhempia sukupolvia kuunnellessa epäilen sen myös jättävän pitkäaikaisen jäljen tunnemuistoihin. Äitiyteen liittyy niin paljon asioita, joita on vaikea pukea sanoiksi ja tämä on yksi hankalimmista.

Vauvavuoden yksinäisyys on sekoitus vastuuseen kasvamista ja neuvottomuutta uuden edessä, pelkoa omasta riittävyydestä ja aivan puhtaasti sosiaalisen seuran kaipuuta. Itse yllätyin, että toisen lapsen kohdalla koen olevani niin yksin lapsen kanssa. Esikoinen ottaa täysin isänsä huomion ja minulle jää entistä suurempi vastuu vauvasta. Aivotyöläisenä avotoimistossa työskennelleenä olen viime vuosina täyttänyt sosiaalisten suhteiden kaipuuni suurelta osin töissä, parhaiden työkavereiden joukossa, ja töistä kotiin jääminen jätti suuren aukon päivittäiseen kanssakäymiseen. Omalla kohdalla seinät tuntuivat kaatuvan niskaan yhtenä tammikuisena lumipyrypäivänä, kun tarvoin yksin nilkkoja myöten lumessa, itse flunssassa ja vauva vaunuissa rota-rokotteesta sairastuneena vatsakipuja kiljuen. Jalat huusivat maitohapoilla ja kengät lipsui pakkaslumessa.

Vastaan käveli pitkä letka vaunulenkkeilijöitä ja minusta tuntui, että minulla on puhelimessa yli viidensadan ihmisen puhelinnumero, mutta ei ketään kenelle voin soittaa. Mä olen väsynyt ja yksin, niinpä vaihdoin tien puolta. Koska mikäpä olisi säälittävämpää kuin vaunuja työntävä itkevä äiti, joka käytännössä meinaa hajota hankeen. Letkallinen vaunuilijoita jatkoi matkaansa tien toisella puolen, josta puheen sorina kaikui kauas. Edellisestä vauvavuodesta viisastuneena olen oppinut, että hankalinkin yö tuo tulleessaan uuden päivän ja uusi päivä on uusi mahdollisuus.

Aamulla mietin, että jäänkö tähän yksinäisyyteeni piehtaroimaan ja katkeroitumaan, kun kaikki sosiaalinen elämä tuntuu tapahtuvan juuri siellä missä minä en ole. Teenkö itse tästä vauvavuodesta ankean, kun lapsi sitä ei tee. Hieronko lisää suolaa haavoihin ja vakuutan itselleni, ettei aikuisena saa uusia ystäviä, vaan kaikki ystävyyssuhteet olisi pitänyt muodostaa jo peruskoulussa. Vauvakin nauroi mulle ja Whatsupissa vilkkui lukemattomia viestejä. Kaikki ne ihmiset, jotka olivat kuuluneet elämääni muutama kuukausi sitten, olivat edelleen elämässäni joskaan eivät arjessani. En mä ehkä ollut yksin, mutta minusta tuntui, etten kuulu mihinkään joukkoon.

Päätin, että nyt on sopiva hetki niellä oma ylpeytensä. Aloitin sen äärimmäiseltä epämukavuusalueelta ja ilmoitin vauvan muskariin. Jos minulla ei ole juuri tällä hetkellä aikaa iltamenoille, niin päivisin pääsen vallan mainiosti liikkumaan ja esikoisen kohdalla muskaripäivät olivat hyvää vaihtelua niin äidille kuin lapselle. Vaikka en kaipaa kertausta loputtomista päivärytmi-, uni- ja vaippakeskusteluista, tekisi kaltaiseni seura hyvää.

Muskari-ilmoittautumisen jälkeen naputtelin Facebookiin kirjainyhdistelmän MIB eli Mothers in Business. Nopeasti mieleen alkoi palaamaan äitiysloman iloisempi puoli ja mahdollisuus tavata samanhenkisiä ihmisiä sekä inspiroitua. Mothers in Business on urasuuntautuneiden äitien verkosto, joille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. Edellisellä äitiyslomalla Mibiläisyys oli jäänyt pintaraapaisuksi, mutta minulla on ollut vahva tunne siitä, että tämä voisi tarjota ratkaisun orastavaan mökkihöperyyteen. Nopeasti kalenteriin alkoi tulemaan kiinnostavia tapaamisia ja tilaisuuksia. Nämä tilaisuudet ovat sellaisia, joissa olisin halunnut käydä jo töissä ollessa, mutta aikaa ei koskaan jäänyt.

Vaikka Mother’s in Business selailu lähti puhtaasti sosiaalisista tarpeista, on se tuonut lyhyessä ajassa uskomattoman inspiroivia kohtaamisia ja keskusteluja. Tuntuu, että nyt on hyvä ainekset koossa siihen, että tällä äitiyslomalla voin kehittää omaa osaamista ja aidosti miettiä omaa osaamistani. Itse koen, että äitiysloma antaa hyvät mahdollisuudet kehittää omaa osaamista ja verkostoja. Äitiysloman kaltaista taukoa työelämään saa harvoin, joten jos energiaa ja intoa riittää kannattaa se hyödyntää. Tämän toki mahdollistaa pienen nelikuisen tytön hyvät unen lahjat ja kiinnostus muita ihmisiä kohtaan. Tytön kanssa on helppo osallistua tilaisuuksiin ja muskari taitaa lopulta palvella enemmän vauvaa kuin äitiä tai ainakin äidin laululle voi kikattaa viikosta toiseen.

Päätös niellä oma ylpeys ja sanoa ääneen, että seura tekisi hyvää, on jo nyt tuonut uusia ja vanhojakin ihmisiä elämään. Vuosien tauon jälkeen on tullut tavattua ihmisiä vuosien takaa ja muistutettua itseä siitä tärkeästä opista, että ystävyyssuhteet voivat olla tauolla kunnes taas tavataan vaikka samassa elämäntilanteessa. Uusia ihmisiä tavatessa on puolestaan ollut parasta huomata, että en ole tässä tilanteessa yksin ja on olemassa niitä saman kaltaisella arvomaailmalla varustettuja äitejä, jotka jakavat tätä elämänvaihetta. Tekee hyvää jakaa ilo näistä pienistä lapsista ja ihmetellä kasvua, mutta muistaa myös toinen puoli omasta itsestä.

Minun paikkani ei ehkä ollut siinä tammikuisessa vaunuletkassa, vaan jossakin muualla, missä seura tuo parhaat puolet esiin. Voisin särmätä päivät pitkät kotia ja pyyhkiä kodin nurkkia, mutta välillä tekee hyvää lähteä ihmisten ilmoille ja tuulettaa päätään, silloin ne kotipäivätkin maistuvat. Uusien ihmisten kohtaaminen oli hyvä muistutus siitä, että tämäkin vauvavuosi on juuri niin hyvä kuin itse haluan, ainakin siltä osin kun pystyn asioihin vaikuttamaan. Äitiyttä ei tarvitse suorittaa yksin tiettyä kaavaa noudattaen, vaan olla yksi monien joukossa.

Kukkasia päiväänne ja pidetään sydän auki uusia ihmisiä varten.