Väriä ja klassikoita syksyyn

Syyskuunkuudes silkkipaita
Elämä täysin mustavalkoisessa maailmassa olisi tylsää, niinpä kokeilen melko rohkeasti eri värejä oli sitten kyseessä sisustaminen ja vaatteet. Iän myötä olen tullut tämän suhteen entistä konservatiivisemmaksi ja tylsäksi. Garderobin vikaostoja on tuntunut yhdistävän radikaali ylilyönti väri-iloitteluissa ja olen keskittynyt kokoamaan kaappiin klassikoita. Toisinaan klassikot tarvitsevat rinnalleen jotain räväkkää ja väriä, joka saa klassikon hehkumaan entistä enemmän. Etenkin sydäntalvella kaipaa mustan, valkoisen ja harmaan värille oikeita voimavärejä. Väreissä onkin se hyvä puoli, ettei niitä tarvitse kuin ripauksen vaikutusta tuoman.

Täksi syksyksi täydensin garberobia niin klassikoilla kuin väriläiskilläkin. Klassikko-osastoon kuuluu Malene Birgerin luonnonvalkoinen silkkipaita, joka on jo nyt lunastanut paikkansa vaatekaapin kivijalkaosastolta. Ihanan kevyt ja lämmin silkki tuntuu hyvältä päällä ja kalvosimet sekä muut pienet yksityiskohdat tuovat asuun ilmettä. Klassikkopuolen löytöjä on myös musta Calvin Kleinin mekko, joka tarttui matkaan kesän New Yorkin reissulta.
Syyskuunkuudes Malene Birger silkkipaita
Syyskuunkuudes vaatekaappi hay loop

Syyskuunkuudes Cos kaulakoru violetti
Väriä näiden klassikoiden joukkoon tuo Cosin sähäkän violetti paita, josta on tullut hyvä yhdistelmä harmaan jakun ja sinisten farkkujen kanssa. Mielenkiintoa yhdistelmään tuo Cosin kaulakoru, jossa kirkkaat kuutiot leijuvat kuparinvärisessä ketjussa. Viileän sinisestä väristä huolimatta tämän talven lämmöstä huolehtii Tory Burchin sähkönsininen kashmirneule. Näillä tuodaan väriä ainakin muutamaan ankeaan syyspäivään.

Seuraavassa ostoksessa yhdistyy väri ja klassikko. Hunterin burgundinpunaiset saappaat löytyivät Outnetin alelaarista. Kiitos kausivärin, sain sadesään piristäjät puoleen hintaan. Kuinka hienosti ne sointuvatkin vaalean trenssin ja tummansinisten farkkujen pariksi. Sateisena päivänä ilahdun paitsi saappaiden väristä kuin siitä, että varpaat pysyvät kuivina koko työmatkan.
Syyskuunkuudes hunter saappaat

Syyskuunkuudes hay stand loop tyyli
Vaatteet ovat ihania, mutta niiden kuvaaminen ilman elävää mallia on haastavaa. Olkoon siis tämän postauksen inspiraatio tuolla väriosastolla. Tällä kertaa kuvausympäristönä toimi kodin klassinen bloginurkkaus, josta löytyy niin Hayn Loop Stand –naulakko ja Guide to New York –juliste. Näistä kahdesta sen blogikodin tunnistaa. Kliseisyydestä huolimatta kolmisen vuotta meitä palvellut Hayn naulakko, on ollut todella hyvä ostos. Kööpenhaminasta löytämäni kupariset ripustimet ovat edelleenkin hyvä yhdistelmä mattamustan kanssa ja kuparihan on lyönyt itsensä läpi trendikkäänä metallivärinä niin sisustuksessa kuin muodissa.

Aijaijai, kuinka kauniilta näyttääkään tuo latttian raja ilman listoja. Kuka bongaa ensimmäisenä tasoitusaineen värin?

2 thoughts on “Väriä ja klassikoita syksyyn

  1. Ihanaa, että jatkat bloggaamista. Onneksi olkoon elämänmuutosten johdosta! Postaustahdista: En usko, että lukijoita häiritsee, vaikkei blogi jatkuvasti päivittyisikään. Bloggaajaa saattaa tietenkin jollain tavoin ahdistaa, jos blogi on ollut pikään päivittymättä. Voin kuitenkin kokemuksesta kertoa, että paljon enemmän ahdistaa, jos joutuu postausaikataulun vuoksi julkaisemaan jotain sellaista, johon ei ole itse tyytyväinen…

    Oikein hyviä blogiklassikoita näissä kuvissa, pääsee sopivasti tunnelmaan:D Odotan innolla lisää kuvia kotinne kehittymisestä. Sanoitko, että 100 neliötä, hui ja vau!

    1. Kiitos paljon Lisbet! Ihan samoilla linjoilla olen kanssasi tuon postaustahdin suhteen – laatu ennen määrää.
      Koti kehittyy tästä hiljalleen ja eiköhän meillä jouluun mennessä ole ne listatkin paikoillaan. Ja kyllä vain, neliöitä on ripausta vaille sata ja sitkeinä sisseinä olemme remontoineet lähes kaiken itse. Täytyy ehkä jossakin vaiheessa tehdä shokkipostausta remontin vaiheista, mutta kerätään alkuun jotain silmälle mukavampaa katsottavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *