Vaunumatkailun opettelua

Ennen vauvan syntymää kuvittelin sinisilmäisesti, että vauvat viihtyvät vaunuissa ilman sen suurempia temppuja. Laittaisin vain kullannupun koppaan ja matkaisin kieseillä pitkin aurinkoisia merenrantoja. Pistäytyisin ehkä kahvilassa muiden lattemammojen kanssa kahvilassa ja ostoksilla – pikkuinen nukkuisi ja hereillä olleessaan hymyilisi äidilleen tyytyväisenä kopasta. Vaunuissa heiluisi mukana joku kullannuppua kehittävä lelu ja kaikki olisi tyytyväisiä. Se ei mennyt lähellekään näin, vasta nyt reilun kolmen kuukauden kohdalla voin sanoa, että neiti pitää menopeleistään edes jollakin tasolla.

Ystäväni pyysi kertomaan minua meidän vaunuista ja niiden ominaisuuksista, mutta postausta suunnitellessani mietin, että ensin minun täytyy valottaa hieman sitä meidän taivalta vaunumatkailun suhteen. Varusteista teen oman postauksensa, hieman lyhyemmän kuin tämä essee. Tämä postaus pitää sisällään pitkän tarinan vaunumatkailun opettelusta esikoisen kanssa. Aloittelijoille tämä menee ”älä tee samoja virheitä kuin me” –oppituntina ja kokeneemmille ihan vain viihteenä, jollekin kenties jopa vertaistukena.

Ne pienet dilemmat mitä olemme tytön kanssa kohdanneet, ovat kilpistyneet ja osin myös ratkenneet noiden vaunujen avulla. Tähän kaikkeen liittyy lievää refluksia, itkua, hammasten kiristystä, kadoksissa oleva vuorokausirytmi, puuttuvat päiväunet ja tietenkin yksi nelitassuinen menijä hihnannokassa. Vauva-arjessa päivät eivät ole kaksosia ja jokainen viikko on aivan erilainen ja tällainen voisi olla meidän vaunupäiväkirja kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta. Kuvituksena kännykälle tallentuneita näpsyjä matkan varrelta.

syyskuunkuudes_vaunut1

Ensimmäinen kuukausi – autuaasta horroksesta kiljumiseen

Koska murunen syntyi keskellä ”lämmintä” kesää, pääsimme liikkeelle vaunuilla heti kotiin paluun jälkeen. Ensin kierrettiin kortteli, seuraavana iltana kaksi ja viikon päästä käytiin jo useamman kilometrin lenkillä. Ensimmäiset viikot vauva on niin sumussa, että tuskin kiinnittää huomiota koko vaunuihin vaan nukkuu somasti kopassaan ja vanhemmat oli iloisia, kun pääsivät välillä ulos ja koiralenkille.

Ensimmäisen kuukauden lähestyessä loppuaan näyttää pahasti siltä, että Bugaboo-kyyti ei tytölle maistu. Lungi ja sopuisa tytär muuttuu jellonan poikaseksi herätessään unilta kesken lenkin. Äidin mielestä huuto on korvia raastava ja aina yhtä yllättävä. Kyllähän siinä iski hätä käteen, kun ollaan kilometrien päässä kodista ja pienokainen huutaa palkeet punasina. Ohi kulkevien eläkeläisrouvien katse on paljon puhuva. Nykyajan vanhemmat, aijaijai, ei ne osaa hiljentäisivät sen lapsen. Posket punaisina askel kävi nopeammaksi. Vauva nostettiin salavauhdilla syliin hyssyteltäväksi, ettei nyt kanssalenkkeilijät vaan häiriintyisi. Siinä sitten ihmeteltiin mahtaisiko kullannupulla olla liian kuuma kopassa, kun niin kovasti siellä huutaa. Muutenhan vaunut vaikuttavat niin mukavilta.

Näitä huutoreissuja mahtui ensimmäiseen kuukauteen lukuisia. Naputan Googleen ”Vauva ei viihdy vaunuissaan” ja kappas en ole yksin ongelman kanssa, pahamaineisilla keskustelupalstoilla useampikin tuskailee saman ongelman kanssa. Leppoisista lenkeistä alkaa tulla stressaavia ja jälkikäteen arvioituna surkuhupaisia, kun äiti kiihdyttää lenkillä askeleet juoksuun vauvan parkuessa kärryissä toinen käsi samalla mukulaa hyssytellen. Jossakin vaiheessa aviomies keksi kuitenkin laittaa tyynyn vaunujen patjan alle korottamaan vauvan päätä ja pahin huuto helpotti. Silti vaunuihin suhtauduttiin varsin suurella varauksella.

Toinen kuukausi – refluksia, totuttelua ja rytmin poikasta

syyskuunkuudes_vaunut2
Vauvan täyttäessä kuukauden, aloin jo kaipaamaan omaa kotia kauemmas ja koirakin kaipasi aamulenkeille. Kun isä palasi takaisin töihin, meidän piti päästä kolmestaan joka aamu ulos ihan jo koirankin takia. Tuntui, että vaunut olivat meidän matkalippu oman kotinurkkien ulkopuolelle ja kaipasin jonkin näköistä ratkaisua panttivankitilanteeseen, jossa alle viisikiloinen maitomafioso pitää äitiään kodin vankina. Jälkikäteen ajateltuna kyseessä oli lyhyt aika, mutta siinä vaiheessa tilanne tuskastutti.

Murunen on aina viihtynyt sylissä, jossa nukkui mieluusti myös päiväunet. Niinpä meillä oli nopeasti testissä monennäköistä kantolaitetta. Ergonomiseksi kehuttu Manduca –kantoreppu sai meiltä täystyrmäyksen ja kantoliinassakin torkuttiin päiväunia vain viikon ajan. Näistä ei tullut apua meille, vaikka moni niiden puolesta liputtaakin. Jokainen bebe valitsee itse kulkupelinsä.

Vaunuja testailtiin satunnaisesti, ulkoilu onnistui, jos sain laskettua vauvan nukkuvana vaunuihin ja hiivin hipihiljaa ulos. Neuvolasta sain ohjeen totutella vauvaa vaunukoppaan sisällä ja pian löysinkin itseni nukuttelemassa vauvaa olohuoneessa vaunukoppaan. Kokeneemmat äidit todennäköisesti nauravat tässä vaiheessa vatsakippuralla, mutta parempia neuvojakaan ei ollut tarjolla ja kuten aikaisemmin todettu olin tilanteeseen turhautunut.

Toisen kuukauden aikana neidillä diagnosoitiin lievä refluksi ja ruoan takaisin virtausta. Eipä ihme, ettei vaunukyyti maistunut ja selällään matkustus on varmasti tuntunut kamalalta. Tämän takia se päädyn korotus lisäsi vaunujen viihtyvyyttä. Korotettiin päätyä lisää. Samalla, kun kaikki muut kuljetusvälineet saivat vauvalta huutavan vastalauseen Maxi Cosin turvakaukalossa vauva rauhoittui unille. Tyttö on ollut aina virkeä, mutta tässä vaiheessa päiväunet tahtoivat olla pahasti hukassa. Lopulta päätin saada palat jotenkin järjestymään ja päivärytmin perheeseen. Viikon ajan työntelin vauvaa vaununrunkoon kiinnitetyssä turvakaukalossa ja kuinka ollakaan sain vaavin nukuteltua päiväunille. Seuraavalla viikolla samaa temppua kokeiltiin vaunuissa ja se toimi.

Kolmas kuukausi – luottopaikka nukutukseen

vaunut15_Fotor_Collage
Syyskuussa yllätyin, kun kitisevä vauva rauhoittui vaunuihin. Oli turha toivoa, että pääsisimme lähtemään kotoa ilman kitinää ja laittaisin viileän rauhallisen vauvan vaunuihin. Pukeminen ottaa päähän ja sitä vastaan taistellaan edelleenkin, näinpä 2/3 meidän lenkeistä alkaa jonkinlaisella mielenosoituksella. Samaan aikaan yritin kouluttaa nelitassuista neitiä kävelemään vaunujen vierellä. Alkuun hammasta kyllä kiristi, kun yksi itki vaunuissa toinen säntäili hihnassa. Ei ihan sitä auvoa mistä haaveilin.

Pikku hiljaa huomasin, että hissin surina tai tieltä kantautuva hurina rauhoittavat lapsen unille, vaikka kotoa lähtiessä huuto olisi ollut kova. Saman tekivät myös valitut kipaleet David Bowielta tai Coldplayltä. Vauva viihtyi vaunuissa vielä kotiin saavuttua ja pian päiväunet venyivät 3-4 tuntisiksi. Samalla lenkit alkoivat pidentyä ja asioiden hoito kävi helpommaksi. Nykyisin vaunuihin saatetaan mennä jo ihan sovussa tai itku muuttuu ynähtelyksi hissimatkan aikana.

Maailma ei enää kaadu siihen, kun vauva herää vaunuista. Kaduille mahtuu melua ja myös yhden pienen tytön itkua – hän ei ole ainoa joka protestoi vaunumatkailua, näitä kitiseviä vaunuja tulee vastaan lenkeillä. Eikä sitä herätysitkua enää tule joka kerta, vaunuista voidaan herätä myös nauraen omia leluja tarkastellen. Ja sen lähtöitkunkin olen oppinut tulkitsemaan väsymykseksi. Tuo unta edeltävä viiden minuutin itku on ollut hämmentävää, kun kaikkineen vauva on iloinen ja hyväntuulinen. Alkuun ei todellakaan osattu tulkita tätä itkua oikein, vaan suotta panikoitiin.

syyskuunkuudes_vaunut4
Nyt tyttö osaa jo odottaa, että tiettyyn aikaan lähdemme liikkeelle vaunuilla ja hän pääsee unille koppaan. Harmi vaan, kun säiden kylmetessä pientä pitää kiusata paksummilla kerroksilla. Lenkin jälkeen vauvan unet jatkuvat parvekkeella, johon kannan hänet varovasti kopassaan. Toki vauvan kasvaessa korva on herkempi kolinalle, puheelle ja muille äänille.

Vaunujen avulla yritetään nyt opettaa tytölle myös rutiinia toisille päiväunille, jotka ovat olleet tähän asti hieman hakusessa. Nyt ollaankin ajoitettu päivälle kolme lyhyttä vaunulenkkiä ja niillä on saatu neidille oma päiväunirytmi. Omaan sänkyyn rauhoittuminen, kun on sitten oma lukunsa. Talven aikana voidaan sitten erakoitua hetkeksi kotiin ja harjoittelemaan omassa sängyssä nukkumista, nyt nautiskellaan syysauringon säteistä ja ulkoilmasta.

Minun vinkkini vastaaviin tapauksiin on:
Totuttaa vauva hiljalleen vaunukoppaan vaikkapa sisällä ja niin, että kuomu on ensin alhaalla ja sitten nostaa kuomua hitusen.
– Pakata vauva vaunuihin kuivissa vaipoissa ja kylläisenä, anna maidon kuitenkin ”laskea” puolisen tuntia, niin takaisin virtaava maito ei tule häiritsemään unia.
Pitkäjänteisesti kokeilemaan, vaikka lyhyillä lenkeillä – kyllä se matkanteko jossakin vaiheessa maistuu ja lenkit pitenee.
– Kokeilemaan rintareppua ja muita kantovälineitä. Monet vastasyntyneet haluat olla äitinsä lähellä ja näinpä kaikki kantovälineet ovat luonnollisempi tapa matkata. Refluksista kärsivät vauvat puolestaan viihtyvät paremmin pystyasennossa kuin makuulla.
Kärsivällisyys. Äidin ja isän tehtävä on opettaa pientä ihmistä oli kyseessä sitten päiväunet tai vaunuissa matkustaminen. Kaikki on pienelle vielä niin uutta.

Jokainen viikko tuo uusia asioita vauvan elämään. Se, mikä oli vaikeaa viime viikolla on seuraavalla viikolla rutiinia ja aina tulee uusia asioita matkan varrelle.

Niin ja nämä vinkitkin ovat aina sellaisia kuin niiden antaja, yksi koko ei sovi kaikille. Ja vauvoihin liittyen niitä vinkkejä tuntuu tulvivan, tässä keitokseen yksi vinkkikokoelma..kenties jollekin avuksi.

2 thoughts on “Vaunumatkailun opettelua

  1. Voi, ihan kuin olisit minun ja vauvani ensimmäisistä kuukausista kirjoittanut! Mulle myös tuli yllätyksenä, ettei vauva viihtynyt vaunuissa, eikä vaunulenkkeily / mikään rento shoppailu todellakaan onnistunut. Meidän pojulla oli myös refluksia ja uskon, että erilaiset masuvaivat ja etenkin refluksi ovat usein syynä siihen, ettei vaunuissa viihdytä. Myös päiväunia nukuttiin tosi huonosti, minkä ajattelin johtuvan siitä, että ”vauva on virkeä”. Kuitenkin refluksin vain pahentuessa hakeuduimme allergiatesteihin ja sieltähän se apu sitten löytyi kun lopetin imettämisen vauvan ollessa 5 kk (koska maitoaltistuksessa ei löytynyt maitoallergiaa enkä keksinyt, mikä muu häntä kiusasi). Lopulta saatiin 1-vuotiaana maitoallergiadiagnoosi. Toki masukipuihin ja levottomuuteen saattoi olla muitakin syitä, mutta vaunuissa viihtyvä ja hyvin nukkuva vauva meidänkin pienokaisesta kuoriutui. Tosin luonteeltaan hän on vieläkin aika sähäkkä ja haluaa koko ajan tietää, missä mennään, eli ei mikään varsinaisesti lunki kaveri. Mutta siis, tsemppiä teille ja muista, ettet ole yksin asian kanssa! Jos refluksivaivat pahenevat rajusti kun ikää tulee lisää, niin suosittelen hakeutumaan allergialääkärille ja vaikka vaihtamaan lääkäriä, kunnes hyvä sellainen löytyy. Yleensähän nuo vaivat helpottavat itsekseen ja niin varmasti teidänkin kohdalla. 🙂

    1. Sorry, saatiin siis 1-vuotiaana kananmuna-allergiadiagnoosi, ei maitoallergia kuten edellä kirjoitin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *