Viime hetken lahjavinkit

Viime hetken lahjavinkki tontuille ja myöhäisille mateille. Aleksanterinkadulta löytyy My o Myn ihana joulutori, X-Mas Garage, josta ainakin allekirjoittanut voisi ostaa vaikka kaikki kovat pakettinsa. Kaupasta löytyy kirjoja, herkkuja, koristeita, kynttilöitä, pieniä design esineitä niin kotimaisilta kuin ulkomaalaisilta valmistajilta. Tyyli on pohjoismaisen moderni ja raikas.

syyskuunkuudes_joululahjavinkki2015_b

syyskuunkuudesjoululahjavinkki2015_e

Tänä vuonna joulukukan asemasta pakkaan paketteihin Johan & Nyströmin herkullista teetä. Värikkäät pakkaukset miellyttivät kovasti omaa silmää ja niinpä kotikeittiön iloksi jää tuo pinkkipurnukka, joka pitää sisällään vadelma-vaniljateetä. Purnukka voi koristaa pöytää vieläsenkin jälkeen, kun herkullinen tee on juotu pois. Näissä kaikissa on aivan huumaava tuoksu ja parin testikupposellisen perusteella myös maku on kohillaan.

syyskuunkuudes_joululahjavinkki2015_a

Olen useamman vuoden ajan pyrkinyt käyttämään ainakin puolet lahjabudjetista kotimaisiin tuotteisiin ja pieninä joulumuistamisena pakkaan paketteihin Mayn leikkuulaulan ja Musta5101-pesuaineita sekä Goodion raakasuklaata.

jsyyskuunkuudesjoululahjavinkki2015_g

syyskuunkuudesjoululahjavinkki2015_h

Tänä vuonna lahjat on täytynyt tehdä varsinaisina täsmäiskuina vauvan nukkuessa päiväunia vaunuissaan ja hieman on joutunut laskemaan rimaa kunnianhimoisimpien hankintojen osalta. Mielestäni paras lahja on se, jossa vastaanottajaa on ajateltu. Arvon sijaan se lämpöinen ajatus ratkaisee. Monilla meillä kodit pursuavat kaikennäköistä tavaraa, toki toivon ettei omat ostokseni päädy turhakkeena lahjansaajan riesalistalle.

syyskuunkuudes_joululahjavinkki2015_d

Vaan nyt täytyy rientää joululeipomusten äärelle ja illalla suvun pikkujouluihin.

Kivaa sunnuntaita kuomat!

2 thoughts on “Viime hetken lahjavinkit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *